Verotus http://janispetrus.puheenvuoro.uusisuomi.fi/taxonomy/term/132404/all Tue, 17 Oct 2017 15:20:24 +0300 fi Kiinteistövero ei nosta vuokria http://tiaintu.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244590-kiinteistovero-ei-nosta-vuokria <p>Hallitus on tänään <a href="https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005412065.html">päättänyt perua</a> kiinteistöveron korotuksen. Suunnitelmissa oli, että valtio asettaisi tietyt alarajat kiinteistöverolle, joita kunnat keräävät. Avaus kiinteistöveron korottamiseksi herätti voimakasta kritiikkiä (<a href="http://minnaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244469-sampsa-katajan-kiinteistoveroideassa-on-mittakaavavirhe">Minna Isoaho: Sampsa Katajan kiinteistöveroideassa on mittakaavavirhe</a>, <a href="https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005396962.html">HS: Hallitus aikoo korottaa kiinteistöverotusta &ndash; Kiinteistöliitto huolissaan asumisen kustannuksista</a>).</p><p>Kiinteistöverokeskustelussa usein esiintyvä väite on, että kiinteistövero nostaa asumisen hintaa. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä kiinteistövero ei vaikuta asumisen kysyntään eikä tarjontaan (teoriassa rakennuksen arvoon kohdistuva osa vaikuttaa hieman). Pohjimmiltaan kiinteistövero ei siis ole asumisen verotusta vaan asunnon omistamisen verotusta. Kiinteistövero ei vaikuta vuokratasoon. Aiheesta on kirjoittanut myös <a href="http://www.soininvaara.fi/2015/04/06/kiinteistovero-ja-asumisen-kustannukset/">Osmo Soininvaara.</a></p><p>Kiinteistövero kohdistuu täysimääräisesti asuntojen omistajiin (<a href="http://vatt.fi/artikkeli/-/asset_publisher/milloin-veron-voi-vyoryttaa-eteenpain-">VATT: Milloin veron voi vyöryttää eteenpäin?</a>) ja kapitalitoituu asuntojen hintoihin - ajatuskokeena voisi ajatella kahta muuten samanlaista asuntoa, joissa toisessa on vuosittainen tuhannen euron kiinteistövero. Jos asunnon omistaja haluaa asunnoista saman suhteellisen tuoton, kiinteistöverorasitetusta asunnosta ollaan valmiita maksamaan juuri veron aiheuttaman tulovirran vähentymisen arvon verran vähemmän.</p><p>Koska maapohjan tarjonta on joustamatonta, kiinteistövero poikkeaa monista muista veroista. Kun vaihdannan verotuksella on haitallisia ulkoisvaikutuksia, kiinteistöverolla ne ovat positiivisia. Oikein toteutettu kiinteistövero ohjaa maapohjan tehokkaaseen käyttöön. Jos verotetaan maapohjan arvoa tai käyttämätöntä rakennusoikeutta, muodostuu kannattamattomammaksi pitää tyhjillään arvokkailla paikoilla sijaitsevia tontteja.</p><p>Kiinteistövero on myös siitä oikeudenmukainen vero, että usein kiinteistön arvon nousuun osallisena on maanomistajan sijasta ollut yhteiskunta. Laajat infrahankkeet, joiden maksajina ovat kaikki veronmaksajat, voivat olla lottovoittoja tietyn alueen asuntojen omistajille. Yhteiskunnan panoksesta aiheutunut arvon nousu ei kuuluisi muutamille onnekkaille kiinteistöjen omistajille vaan se pitäisi verottaa takaisin yhteiskunnan käyttöön. Ihanteellinen kiinteistövero olisi juuri tuon yhteiskunnan aiheuttaman hyödyn suuruinen ja kohdistuisi pelkästään maapohjan arvoon tai rakennusoikeuteen.</p><p>Kaikki julkisen sektorin toiminnot rahoitetaan Suomessa verottamalla. Koska valtion ja kuntien pitää joka tapauksessa verottaa täsmälleen se summa joka menoille on budjetoitu, lähtökohtana kannattaisi olla tämän summan verottaminen sellaisella verotuksen kokonaisuudella, joka aiheuttaa mahdollisimman vähän haittoja. Oikein toteutettu kiinteistövero on työkalu jonka avulla verotuksesta on mahdollista saada sekä kannustavampaa että oikeudenmukaisempaa.</p><p>Voi argumentoida, että omaisuuden verottaminen olisi pohjimmiltaan &quot;väärin&quot;, mutta aivan yhtä &quot;väärin&quot; on myös vaihdannan ja ihmisten työn tulosten verottaminen. Erona on se, että vaihdannan ja työn verottaminen vähentää vaihdantaa ja työtä, mutta maapohjan arvon verottaminen ei vähennä maapohjaa.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Hallitus on tänään päättänyt perua kiinteistöveron korotuksen. Suunnitelmissa oli, että valtio asettaisi tietyt alarajat kiinteistöverolle, joita kunnat keräävät. Avaus kiinteistöveron korottamiseksi herätti voimakasta kritiikkiä (Minna Isoaho: Sampsa Katajan kiinteistöveroideassa on mittakaavavirhe, HS: Hallitus aikoo korottaa kiinteistöverotusta – Kiinteistöliitto huolissaan asumisen kustannuksista).

Kiinteistöverokeskustelussa usein esiintyvä väite on, että kiinteistövero nostaa asumisen hintaa. Tämä ei pidä paikkaansa, sillä kiinteistövero ei vaikuta asumisen kysyntään eikä tarjontaan (teoriassa rakennuksen arvoon kohdistuva osa vaikuttaa hieman). Pohjimmiltaan kiinteistövero ei siis ole asumisen verotusta vaan asunnon omistamisen verotusta. Kiinteistövero ei vaikuta vuokratasoon. Aiheesta on kirjoittanut myös Osmo Soininvaara.

Kiinteistövero kohdistuu täysimääräisesti asuntojen omistajiin (VATT: Milloin veron voi vyöryttää eteenpäin?) ja kapitalitoituu asuntojen hintoihin - ajatuskokeena voisi ajatella kahta muuten samanlaista asuntoa, joissa toisessa on vuosittainen tuhannen euron kiinteistövero. Jos asunnon omistaja haluaa asunnoista saman suhteellisen tuoton, kiinteistöverorasitetusta asunnosta ollaan valmiita maksamaan juuri veron aiheuttaman tulovirran vähentymisen arvon verran vähemmän.

Koska maapohjan tarjonta on joustamatonta, kiinteistövero poikkeaa monista muista veroista. Kun vaihdannan verotuksella on haitallisia ulkoisvaikutuksia, kiinteistöverolla ne ovat positiivisia. Oikein toteutettu kiinteistövero ohjaa maapohjan tehokkaaseen käyttöön. Jos verotetaan maapohjan arvoa tai käyttämätöntä rakennusoikeutta, muodostuu kannattamattomammaksi pitää tyhjillään arvokkailla paikoilla sijaitsevia tontteja.

Kiinteistövero on myös siitä oikeudenmukainen vero, että usein kiinteistön arvon nousuun osallisena on maanomistajan sijasta ollut yhteiskunta. Laajat infrahankkeet, joiden maksajina ovat kaikki veronmaksajat, voivat olla lottovoittoja tietyn alueen asuntojen omistajille. Yhteiskunnan panoksesta aiheutunut arvon nousu ei kuuluisi muutamille onnekkaille kiinteistöjen omistajille vaan se pitäisi verottaa takaisin yhteiskunnan käyttöön. Ihanteellinen kiinteistövero olisi juuri tuon yhteiskunnan aiheuttaman hyödyn suuruinen ja kohdistuisi pelkästään maapohjan arvoon tai rakennusoikeuteen.

Kaikki julkisen sektorin toiminnot rahoitetaan Suomessa verottamalla. Koska valtion ja kuntien pitää joka tapauksessa verottaa täsmälleen se summa joka menoille on budjetoitu, lähtökohtana kannattaisi olla tämän summan verottaminen sellaisella verotuksen kokonaisuudella, joka aiheuttaa mahdollisimman vähän haittoja. Oikein toteutettu kiinteistövero on työkalu jonka avulla verotuksesta on mahdollista saada sekä kannustavampaa että oikeudenmukaisempaa.

Voi argumentoida, että omaisuuden verottaminen olisi pohjimmiltaan "väärin", mutta aivan yhtä "väärin" on myös vaihdannan ja ihmisten työn tulosten verottaminen. Erona on se, että vaihdannan ja työn verottaminen vähentää vaihdantaa ja työtä, mutta maapohjan arvon verottaminen ei vähennä maapohjaa.

]]>
64 http://tiaintu.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244590-kiinteistovero-ei-nosta-vuokria#comments Kiinteistövero Veropolitiikka Verotus Tue, 17 Oct 2017 12:20:24 +0000 Tuomas Tiainen http://tiaintu.puheenvuoro.uusisuomi.fi/244590-kiinteistovero-ei-nosta-vuokria
Cosa agro nostra - kannanotto maatalouspolitiikkaan http://tommisirvio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243327-cosa-agro-nostra-kannanotto-maatalouspolitiikkaan <p>​Kotimaisen maatalouden ongelmana on, että se kustantaa veronmaksajalle keskimäärin 300 &euro; kuukaudessa. Mainittuun lukemaan päädytään, kun maatalouteen liittyvinä verorahoitteisina kuluina huomioidaan 5 miljardia euroa, maataloudesta saatava verokertymä pyöristetään puoleen miljardiin euroon, ja erotus jaetaan tasan kustantajien kesken.</p><p>​Kuinka monen päivän palkattomaan työhön maataloustuottajat olisivat valmiita jonkin muun yksityisen elinkeinon hyväksi? Vaikka maatalousväki on aikoinaan kapinoinut aiheesta kohtalaisen raskaasti, se vaatii suojelurahansa maksamista niiltäkin, jotka eivät osta ainoatakaan kotimaisena markkinoitua tuotetta. Tilanne on lievästi ilmaistuna erikoinen, sillä työmotivaatiotaan puolustavia veronmaksulakkoilijoita voi odottaa useampi vuosi vankilassa.</p><p>Suomalaisilta veronmaksajilta kotimaisesta maataloudesta luopuminen säästäisi vähintään 3,5 miljardia euroa vuodessa, vaikka yksikään 80&nbsp;000 tuottajasta ei työllistyisi muualle. Maataloustuottajien työllistyminen on kuitenkin maan murheista pienin, ja useampi yritys ottaisi monipuolista kokemusta omaavia ja kovaan työhön tottuneita tilallisia arvoa luovaan työhön juhlavastaanoton kera. Toisaalta ex-tuottajien luulisi olevan tyytyväisiä matalan arvonlisän pienipalkkaiseenkin työhön, sillä lukuisat tilalliset kertovat, ettei omalta tilalta pysty maksamaan palkkaa lainkaan. Monet käyvät jo nyt tilansa ulkopuolella töissä, jolloin maatalous on veronmaksajien kustantamaa harrastustoimintaa.</p><p>Näkökulma, jonka mukaan maatalous pitäisi säilyttää työllistävän vaikutuksen vuoksi on naurettava: kuka tahansa voi työllistää kenet tahansa, jos palkanmaksu hoidetaan veronmaksajien toimesta. Ja jos joku on sitä mieltä, että kiireisenä pitäminen on arvo sinänsä, tilalla puuhastelua voi jatkaa veronmaksajaystävällisemmin työttömyysetuuksilla. Edes jalostavan elintarviketeollisuuden työpaikat eivät ole riippuvaisia kotimaisesta maataloudesta, sillä mitä tahansa raaka-ainetta voi tuoda Suomeen mielin määrin.</p><p>Suomessa harjoitettava verovaroin ylläpidettävä maatalous on täysin perusteetonta myös kuluttajanäkökulmasta, sillä elintarvikkeiden hinnat ovat meillä noin viidenneksen Euroopan keskihintoja korkeammat. Maatalouteen kohdennettavaa veropanosta on pidettävä pikemminkin pääsylippuna elintarvikekartelliin, sillä elintarvikeketjun rakenteesta johtuen panostus kotimaiseen alkutuotantoon toimii tulppana kansainväliselle kilpailulle, eivätkä hinnat pääse halpuuttamisesta huolimatta laskemaan kunnolla. Mutta kun kotimaisen maatalouden veropanostuksesta luovutaan ja tukimaatalous loppuu, viiden ja puolen miljoonan kuluttajan markkina avautuu todelliselle kilpailulle, ja hinnoilla on edellytykset laskea jopa eurooppalaisen keskiarvon alapuolelle. On syytä huomioida, että suomalaiset kuluttaja-veronmaksajat nauttivat jo nyt muiden maiden maataloussubventiosta esimerkiksi edullisten tuontiviinien muodossa.</p><p>Miten on ylipäätään mahdollista, että verovaroja riittää kotimaiseen maatalouteen, vaikka rahoitusta on leikattu jopa yliopistokoulutuksesta? Samanlainen ihmetyksen aihe on se, ettei yritystukia leikata, vaikka yrittäjien kattojärjestö on tukien leikkaamista itsekin ehdottanut. Jälkimmäinen selittynee sillä, että yritystukien leikkaaminen kasvattaisi entisestään poliittista painetta maataloustukien leikkaamiseksi.</p><p>Veronmaksajien ja kuluttajien kannalta järjettömän maatalouspolitiikan taustalla on alan &rdquo;tutkimus&rdquo;, joka on Suomessa osa maatalouden edunvalvontaa ja siten räikeän tarkoitushakuista, nykytilan säilyttämiseen ja elinkeinoevoluution hidastamiseen pyrkivää. Muun muassa vaihtoehdon käsite näyttää olevan maatalouden &rdquo;tutkimuksessa&rdquo; tyystin tuntematon, yhteiskunnan kokonaisedusta ja kustannus-hyöty -suhteesta puhumattakaan. Jos tarkoitushakuinen tai muuten vilpillinen &rdquo;tutkimus&rdquo; on jo sinänsä hyvin kyseenlaista, se on suorastaan rikollista johtaessaan politiikkaan, joka kustantaa maksumiehille vaihtoehdotta miljardeja.&nbsp;</p><p>Vaikka maatalouspolitiikka on saatu aikaan vääryydellä ja muistuttaa osin järjestäytyneen rikollisuuden ansaintalogiikkaa, se selittyy myös sillä, että moni suomalainen saa maatalouskerhon jäsenyyden veren perintönä. Kannattaa jututtaa henkilöä, jonka suvussa harjoitetaan maataloutta, mutta joka ei ole itse maatalouden ammatissa. Luultavasti henkilö antaa ymmärtää suhtautuvansa maatalouteen positiivisesti, tai vähintään hyväksyvän neutraalisti, olematta kuitenkaan valmis keskustelemaan asiasta sen enempää. Kriittisen mielipiteen ilmaisevaa henkilöä on vaikea löytää.</p><p>Mielipiteen panttaajat vaikenevat agraari-indoktrinaatioon liittyvän Omertàn lakia muistuttavan periaatteen vuoksi, joka on toimeenpantu &rdquo;jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan&rdquo; -hengessä. Pelokkaita pelottaa luopion leima, karkotuksen uhka ja suvun järjestämä kuvainnollinen laukaus lapaluiden väliin. Koska huomattava osa suomalaisista kuuluu sukunsa kautta &rdquo;maatalousmafiaan&quot;, useimpien kantti ei yksinkertaisesti riitä henkilökohtaisen näkemyksen esittämiseen. Pelotteesta seuraa, että asianomistajien kanta jää puuttumaan tyystin maatalouspoliittisesta keskustelusta.</p><p>Sitten on vielä ne onnettomat, jotka ovat astuneet Keskustan ja maatalouden edunvalvojan virittämään ansaan, joka on rakennettu nivomalla maatalouden ja maaseudun etu yhteen. Älytetty mafiasta riippumaton maaseututaajamankin asukas pysyttäytyy hiljaa, sillä &rdquo;kuka nyt omaan nilkkaansa haluaisi ampua&rdquo;. Tosiasiassa maaseutupaikkakuntien hyvinvointi ei riipu maataloustuotannosta millään tavalla. Päinvastoin, maataloustuotannon edellytysten säilyttäminen on maakuntakaupunkilaisille sietämättömän kallista, minkä voi havaita esimerkiksi äärimmäisen korkeiksi nousseista sähkön siirtohinnoista.</p><p>--</p><p>Suomessakin voidaan harjoittaa maataloutta ilman veronmaksajien apua. Tällöin tarvitaan markkina eli kysyntää, asiakkaan saamaan arvoon perustuva liikeidea, sekä jokin kilpailussa pärjäämistä edistävä tekijä. Kun tuote on kunnossa ja hinta on kohdallaan, asiakkaat tukevat maataloutta täysin vapaaehtoisesti, kunkin ostopäätöksen tai laskunmaksun yhteydessä. Asiakaskunta on syytä etsiä ulkomailta, sillä Suomi on liiketoiminta-areenana köyhä ja pieni. Tällaisesta toiminnasta haaveilevan on syytä hankkia myös alan koulutus ulkomailta, jotta saa laatua, riittävää ymmärrystä liiketoimintaan ja perspektiiviä globaalin maailman pelisääntöihin. Kotimaisiin oppilaitoksiin ei missään tapauksessa pidä tukeutua, sillä niissä eletään sekä laadullisesti, että ideologisesti Kekkosen aikaa. Kaiken lisäksi oppilaitosten intressit eivät näytä liittyvän opetukseen tai alan tulokselliseen kehittämiseen, vaan täysin hyödyttömien ja veronmaksajien kustantamien paperinpyörityshankkeiden tehtailuun. &nbsp;</p><p>Niin sanottu bulkkituotanto ei kannata Suomessa koskaan, sillä kilpailutekijä puuttuu: se mikä voidaan tehdä Suomessa, voidaan tehdä muualla ja huomattavasti halvemmalla. Suomessa harjoitettavan tuotannon heikko kilpailukyky näkyy esimerkiksi rakentamisessa, sillä jopa -40 asteeseen laskevan pakkasen vuoksi tuotantotilojen rakentamiseen on käytettävä suhteettoman suuria pääomia. Kuluttajien ja veronmaksajien ohella kalliin rakentamisen kustantavat tuotantoeläimet, sillä niiden viihtyvyyteen satsaaminen ei kannata korkeiden rakentamiskustannusten vuoksi. Eläimet asuvat jatkossakin Suomessa suhteellisen ahtaasti, kun eläinsuojelulain uudistaminen jäi maatalouden edunvalvojan kustannuskritiikin ansiosta torsoksi.</p><p>Suomea suotuisemmissa olosuhteissa tuotannon tiukatkaan laatuehdot eivät johda ylitsepääsemättömään rakennuskustannusongelmaan, jolloin tuotanto voidaan suhteellisen kivuttomasti järjestää tilaajan vaatimusten mukaiseksi. Maatalouden edunvalvojan ja Kepun demonisoima ruoantuonti onkin täysin perusteetonta, sillä laatuun, sekä ympäristön- ja eläinsuojeluun liittyvät kysymykset ovat sopimuksenvaraisia, eli riippuvat pelkästään siitä, mitä elintarvikkeiden / raaka-aineen maahantuoja ulkomaiselta alkutuottajalta vaatii. Jos esimerkiksi halutaan, että sopimustilalla sioilta ei leikata saparoita, kanoilta ei typistetä nokkia, tai nautoihin ei piikitetä suuria määriä antibiootteja, asiat tulee kirjata tuotantosopimuksen ehtoihin, ja vieläpä niin että sopimuksen noudattamista voidaan valvoa paikan päällä tehtävillä laatuauditoinneilla.</p><p>Avainasemassa ovat elintarvikkeiden maahantuojat, joilla on oltava korkeat eettiset periaatteet ja tarkoituksen soveltuvat laatujärjestelmät sopimuskumppaneiden laadunvalvontaan. Siirtyminen liiketoimintaperustaiseen laadunvalvontaan olisi muutenkin toivottavaa, sillä se vähentää tarvetta viranomaisvalvonnalle, ja keventää siten veronmaksajarasitetta. Tuojaehtoinen toteutus olisi toivottavaa myös siksi, että ainakin Suomessa omia kaalimaitaankin vartioivien eläinlääkäreiden puuttumiskynnys vaikuttaa olevan erittäin korkea.</p><p>Ruoan kotimaisuus on maatalouden tukemista puoltavista argumenteista kenties heikoin. Voidaanko sellaista lihaa pitää kotimaisena, joka on kasvatettu Suomessa, mutta suureksi osaksi tuontirehuilla ja osin siirtolaistyövoimalla? Entä onko maitotuote kotimainen, jos se valmistetaan Virossa, mutta Suomesta viedystä raaka-aineesta? Entä jos raaka-ainekin on virolaista, mutta valmistava yhtiö on suomalaisessa omistuksessa? Miten tilanne muuttuu, kun huomioidaan koko arvoketju alkaen tuotantorakennusten raaka-aineista työssä käytettäviin koneisiin? Entä jos käytettävä energia ja työvoimakin ovat ulkomaista perua? Lisääkö vai vähentääkö tuotannon kotimaisuusasetta, jos maitotila käyttää Saksassa valmistettuja Linux-pohjaisia robotteja?</p><p>Globaalin keskinäisriippuvuuden aikana ruoan kotimaisuusastetta on vaikea määrittää, sillä elintarvikkeetkin valmistetaan lukemattomien monikansallisten toisiinsa lomittuneiden arvoketjujen risteyskohdissa. Jos jotakin, kotimaisuus on epätarkka ja useimmiten harhaanjohtava markkinointitermi. Sekin on mahdollista, että tuontielintarvikkeen kotimaisuusaste on useammallakin mittarilla Suomessa valmistettua elintarviketta suurempi!&nbsp;</p><p>Olkoonkin, että joissakin tuotteissa kotimaisuusaste on monelta osin korkea, mitä arvoa kotimaisuudella lopulta on? Jos kotimaisuus tarkoittaa ainoastaan korkeaa hintaa, on mahdotonta ymmärtää perustetta kotimaisuudesta maksamiselle. Jos taas kotimaisuudella viitataan tuotanto-olosuhteisiin, kuten suomalaiseen osittain puhtaaseen luontoon, suomalaiseen alkutuotantoon perustuvia elintarvikkeita pitäisi juuri välttää, jotta luonto säilyy puhtaana jatkossakin: maataloushan on tunnetusti yksi suurimpia vesistöjen kuormittajia!</p><p>Vienninkään suhteen mahdollisesti merkityksellisestä ruoan puhtausargumentista ei kannata riehaantua: kukin voi tahollaan laskeskella, minkä verran elintarvikkeita tulisi viedä lisää, jotta maatalouden aiheuttama 4,5 miljardin euron kustannus tulisi täysimääräisesti katetuksi vientikaupasta saatavilla tulo- ja yhteisöverotuotoilla. Bulkkituotantoon perustuen se on teoriassakin mahdotonta, ja erittäin korkean arvonlisän tuotteilla mahdollista vain teorian tasolla.</p><p>Niin hyvä asia kuin ruoan puhtaus on, sillä on turha perustella vallitsevaa maatalouspolitiikkaa, ja maatalouden säilyttämistä sen varalle, josko vientimarkkina joskus kasvaisi. Alas ajettua maataloustuotantoa voi käynnistää uudelleen sen jälkeen, kun on ensin saatu riittävästi asiakkaiden nimiä sopimukseen. Toisaalta väitettä suomalaisen ruoan puhtaudesta ei pidä yleistää, sillä esimerkiksi paikoin suomalaisten sienten radioaktiivisuustaso ylittää myytäville tuotteille suositellun enimmäisrajan. Toisekseen saastuminen näkyy useissa Itämeren kaloissa, joiden dioksiini- ja raskasmetallipitoisuudet ovat erittäin korkeita. Ja mikäli ruoan puhtauden voi yleensäkään määritellä, sen voi määritellä vaatimusten muodossa myös aiemmin mainittuihin ruoan tuontia koskeviin sopimusehtoihin. Paljon kertoo sekin, että peitattuja siemeniä löytyy ruokaviljaksi tarkoitettujen rehuerien joukosta!</p><p>Maatalouden säilyttämisen perustelu ruoantuotannolla vie muutenkin heikoille jäille: maatalous on vain yksi ja biologisesti äärimmäisen epätehokas tapa tuottaa proteiinia, rasvaa ja hiilihydraatteja. On hyvä huomioida, että vaikka maatalousväki puhuu itse mieluusti ruoan tuotannosta, maatalouden tutkimus ei ole kehittänyt mitään uutta ruoantuotantoon viimeisten 50 vuoden aikana. Maataloudessa tuotos on toki kasvanut kaikissa tuotantosuunnissa, mutta kasvu on tehty haittojen funktiona. Hyviä mittareita ovat muiden ohella maatalouden kasvihuonekaasupäästöt tai vedenkulutus tuotettua proteiinikiloa kohti. Esimerkiksi nykyistä karjataloutta on pidettävä suoranaisena ympäristökatastrofina, sillä vesistövaikutusten ohella sen ilmastoa lämmittävä vaikutus on globaalissa mittakaavassa liikennettäkin suurempi!</p><p>Kenties olennaisinta maatalouspolitiikan suunnan kannalta on, että ruoantuotantotavat kyllä kehittyvät, mutta tyystin maatalouden ulkopuolella. Kannattaa tutustua esimerkiksi Lauri Reuterin VTT:llä tekemään Cell-pod tutkimukseen, kuten moniin muihinkin teknologiaa hyödyntäviin ruoantuotantoinnovaatioihin. Uudet ruoantuotantotavat ovat nimittäin ratkaisuja, siinä missä perinteinen maatalous on suunnattoman suuri osa vakavaa, globaalia ongelmaa. Jos siis jotain on tuettava, niin ei maataloutta, vaan uusien ruoantuotantotapojen tutkimusta ja kehittämistä! Niissä jos missä on myös vientipotentiaalia.</p><p>--</p><p>Maatalousväen puolustustaistelu maatalouden säilyttämiseksi ei perustu rationaalisiin argumentteihin, vaan psykologiseen manipulointiin ja informaatio-operaatioihin, jotka MTK ja mielipidemuokkauksesta kiinnostuneet tuottajat ovat valjastaneet laajasti kansaan vaikuttaviksi välineiksi. Historiasta tiedetään, että taiten tehtynä korvien väliin vaikuttaminen on äärimmäisen tehokasta. Natsi-Saksakin olisi jäänyt sivuiksi huonoon kirjaan, jos aatteen kasvattaminen olisi ollut pelkän argumentoinnin varassa. Myös maatalouteen sovellettuna tehon on todettava toimineen ja toimivan erinomaisesti.</p><p>Mainittujen vaikuttamiskeinojen käyttö on kuitenkin erittäin kyseenalaista, edustaahan esimerkiksi maatalouskriittisten äänten vaimentamispyrkimys puhdasoppista länsimaisen demokratian halveksuntaa. Menettely on paikoin suorastaan törkeää, sillä oikeusvaltiossa kantava periaate on, että julkisten varojen käyttökohteet altistetaan täysin avoimelle kritiikille. Vähintään yhtä tuomittavaa on kuluttajien psykologinen manipulointi, jotta suomalaiset tuntisivat syyllisyyttä harkitessaan ulkomaisten elintarvikkeiden ostamista.</p><p>Markkinamanipuloinnin ja humpuukitutkimusten sijaan maatalouspolitiikankin tulee perustua yhteiskunnan kokonaisetuun ja veronmaksajarasitteiden minimointiin. Tämä tarkoittaa muun muassa niiden maatalouden osien, joita voidaan pitää julkispalvelun omaisina, altistamista avoimelle kilpailulle. Käytännössä kyse on voimassa olevan julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön noudattamisesta, ja esimerkiksi ruokaturvaa ylläpitävän huoltovarmuusratkaisun kilpailuttamisesta tarkoitukseen soveltuvalla hankintamenettelyllä.</p><p>Ikävä tosiasia nimittäin on, että Suomessa harjoitettavan maatalouden edellytykset pitää yllä poikkeusolojen ruokaturvaa ovat veropanostukseen suhteutettuna äärimmäisen heikot. Käytännössä maataloudella ei ole toimintaedellytyksiä lainkaan laajamittaisen sodan, ydinlaskeuman, Euroopassa tapahtuvan massiivisen tulivuorenpurkauksen, tai ihan vain kylmän kesän vaikutuksen alla. Voidaankin kysyä, miksi käytämme vuosittain 2,3 miljardia euroa sotilaalliseen maanpuolustukseen, jonka suorituskyky on lopulta täysin riippuvainen kriisiajan elintarvikehuollosta? Itse asiassa Suomessa vallitsee paraikaa massiivinen huoltovarmuuskriisi, jonka kerrannaisvaikutuksesta panostukset sotilaalliseen maanpuolustukseenkin ovat ainakin pahimpien skenaarioiden tapauksessa turhia!</p><p>Kotimaisen maatalouden sijaan useimpien poikkeustilaskenaarioiden ruokaturvaa voidaan parantaa merkittävästi esimerkiksi useampaan kehittyvään maahan hajautetulla viljan sopimusviljelymallilla. Kokonaisuutta tarkastellessa pitää huomioida muutkin hyödyt, kuten vaikutukset kehitysavun maksamisen tarpeeseen ja kehitysmaissa työllistämisen väestöräjähdystä hillitsevään vaikutukseen. Toisaalta kriisiajan ruokaturvaa ylläpitäviä vaihtoehtoja lienee useita muitakin, alkaen uusiksi mietitystä kotitalouskohtaisesta tuotannosta perustuen esimerkiksi Cell-pod tyyppisiin tuontiriippumattomiin ratkaisuihin. Olennaista on löytää teknisesti ja kokonaistaloudellisesti parhaat mahdolliset vaihtoehdot, jotka saadaan esille kilpailuttamisen avulla.</p><p>Jos ihmettelet miksi maatalouden huoltovarmuusongelmaan ei ole herätty aikaisemmin, kannattaa tutustua Huoltovarmuuskeskuksen organisaatioon: alkutuotantopoolin muodostaa käytännössä Maa- ja metsätaloustuottajien Keskusjärjestö MTK. Luuletko, että maatalouden edunvalvontajärjestö antaisi edustamansa alan vastaisia lausuntoja?</p><p>Yhtä lailla maanpuolustushenkinen maatalousyhteisö on tärkeä puolustusvoimien sidosryhmä, mikä kasvattaa kynnystä maatalouden huoltovarmuuskyvyn kyseenalaistamiseen puolustusvoimien suunnalta. Onhan maatalousministeri Jari Leppäkin aktiivireserviläinen, vaikka ei olekaan isänmaan asialla ollessaan nykymuotoisen maatalouden asialla.</p><p>--</p><p>Toisin kuin jotkut saattavat väittää, maatalouspoliittiseenkin keskusteluun osallistuminen on täysin hyväksyttävää ja toivottavaa sukulaisuussuhteista riippumatta. Sen lisäksi että vapaus mielipiteen ilmaisemiseen on perusoikeus ja yhteiskunnan sivistysasteen keskeinen mittari, piilokorruption mädättämässä Suomessa luonnollisista kytköksistä riippumaton keskustelu on erityisen tarpeen, jotta oppisimme vaihtamaan toimintatapoihin, joissa ei ole sijaa hyväveliverhoille, nepotismille, suhteettoman vallakkaille etujärjestöille ja salamyhkäisille kabinettipäätöksille. Korruptio ja kaikenlainen kähmintä kun edustavat aina taantumusta, harjoitettiinpa sitä muiden katseiden alla tai Suomen tapaan rakenteisiin häivytetyssä muodossa.</p><p>Maatalouspolitiikan kyseessä ollessa maatalousväen olisi hyvä tiedostaa, että ammatinvalinta voi myös johtaa kritiikkiin. Näin varsinkin sellaisissa ammateissa, joiden harjoittaminen on muodossa tai toisessa, esimerkiksi veroina tai ympäristöhaittoina joiltakin muilta pois. Yhtä olennaista on tiedostaa, ettei maatalouspolitiikankaan arvostelu ole arvostelua kenenkään henkilöä kohtaan: ihmistä voi kunnioittaa varauksetta, vaikka olisi täysin eri ladulla henkilön ammattiin liittyvien poliittisten näkemysten kanssa.</p><p>Ongelmia aiheutuu, kun ei edes haluta tehdä eroa henkilökohtaisuuksien ja elinkeinoa koskevan poliittisen keskustelun välillä. Useinkaan kyse ei liene sattumasta, vaan tarkoituksellisesta toiminnasta, jonka pyrkimyksenä on hillitä keskustelua. En väitä, että moiseen kannustettaisiin MTK:n järjestämillä markkinavaikuttamisen kursseilla, mutta en yllättyisikään, jos näin olisi.</p><p>Joka tapauksessa kansalaisten rajoittumaton osallistuminen poliittiseen keskusteluun on tärkeää siksi, että uskottavuus poliittiseen järjestelmään voitaisiin palauttaa. Se onnistuu ainoastaan, kun kaikki kansalaiset aktivoituvat osaltaan. Enkä tarkoita someraivoamista, nimetöntä puskista huutelua tai mustamaalauskampanjoiden organisointia, vaan omalla nimellä tapahtuvaa perusteltujen julkisten näkemysten esittämistä. Olennaista on totuuden hakeminen mahdollisimman laajan kansalaiskeskustelun kautta, ei yksittäisen mielipiteen oikeassa tai väärässä olemisen aste.</p><p>​</p><p>​</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> ​Kotimaisen maatalouden ongelmana on, että se kustantaa veronmaksajalle keskimäärin 300 € kuukaudessa. Mainittuun lukemaan päädytään, kun maatalouteen liittyvinä verorahoitteisina kuluina huomioidaan 5 miljardia euroa, maataloudesta saatava verokertymä pyöristetään puoleen miljardiin euroon, ja erotus jaetaan tasan kustantajien kesken.

​Kuinka monen päivän palkattomaan työhön maataloustuottajat olisivat valmiita jonkin muun yksityisen elinkeinon hyväksi? Vaikka maatalousväki on aikoinaan kapinoinut aiheesta kohtalaisen raskaasti, se vaatii suojelurahansa maksamista niiltäkin, jotka eivät osta ainoatakaan kotimaisena markkinoitua tuotetta. Tilanne on lievästi ilmaistuna erikoinen, sillä työmotivaatiotaan puolustavia veronmaksulakkoilijoita voi odottaa useampi vuosi vankilassa.

Suomalaisilta veronmaksajilta kotimaisesta maataloudesta luopuminen säästäisi vähintään 3,5 miljardia euroa vuodessa, vaikka yksikään 80 000 tuottajasta ei työllistyisi muualle. Maataloustuottajien työllistyminen on kuitenkin maan murheista pienin, ja useampi yritys ottaisi monipuolista kokemusta omaavia ja kovaan työhön tottuneita tilallisia arvoa luovaan työhön juhlavastaanoton kera. Toisaalta ex-tuottajien luulisi olevan tyytyväisiä matalan arvonlisän pienipalkkaiseenkin työhön, sillä lukuisat tilalliset kertovat, ettei omalta tilalta pysty maksamaan palkkaa lainkaan. Monet käyvät jo nyt tilansa ulkopuolella töissä, jolloin maatalous on veronmaksajien kustantamaa harrastustoimintaa.

Näkökulma, jonka mukaan maatalous pitäisi säilyttää työllistävän vaikutuksen vuoksi on naurettava: kuka tahansa voi työllistää kenet tahansa, jos palkanmaksu hoidetaan veronmaksajien toimesta. Ja jos joku on sitä mieltä, että kiireisenä pitäminen on arvo sinänsä, tilalla puuhastelua voi jatkaa veronmaksajaystävällisemmin työttömyysetuuksilla. Edes jalostavan elintarviketeollisuuden työpaikat eivät ole riippuvaisia kotimaisesta maataloudesta, sillä mitä tahansa raaka-ainetta voi tuoda Suomeen mielin määrin.

Suomessa harjoitettava verovaroin ylläpidettävä maatalous on täysin perusteetonta myös kuluttajanäkökulmasta, sillä elintarvikkeiden hinnat ovat meillä noin viidenneksen Euroopan keskihintoja korkeammat. Maatalouteen kohdennettavaa veropanosta on pidettävä pikemminkin pääsylippuna elintarvikekartelliin, sillä elintarvikeketjun rakenteesta johtuen panostus kotimaiseen alkutuotantoon toimii tulppana kansainväliselle kilpailulle, eivätkä hinnat pääse halpuuttamisesta huolimatta laskemaan kunnolla. Mutta kun kotimaisen maatalouden veropanostuksesta luovutaan ja tukimaatalous loppuu, viiden ja puolen miljoonan kuluttajan markkina avautuu todelliselle kilpailulle, ja hinnoilla on edellytykset laskea jopa eurooppalaisen keskiarvon alapuolelle. On syytä huomioida, että suomalaiset kuluttaja-veronmaksajat nauttivat jo nyt muiden maiden maataloussubventiosta esimerkiksi edullisten tuontiviinien muodossa.

Miten on ylipäätään mahdollista, että verovaroja riittää kotimaiseen maatalouteen, vaikka rahoitusta on leikattu jopa yliopistokoulutuksesta? Samanlainen ihmetyksen aihe on se, ettei yritystukia leikata, vaikka yrittäjien kattojärjestö on tukien leikkaamista itsekin ehdottanut. Jälkimmäinen selittynee sillä, että yritystukien leikkaaminen kasvattaisi entisestään poliittista painetta maataloustukien leikkaamiseksi.

Veronmaksajien ja kuluttajien kannalta järjettömän maatalouspolitiikan taustalla on alan ”tutkimus”, joka on Suomessa osa maatalouden edunvalvontaa ja siten räikeän tarkoitushakuista, nykytilan säilyttämiseen ja elinkeinoevoluution hidastamiseen pyrkivää. Muun muassa vaihtoehdon käsite näyttää olevan maatalouden ”tutkimuksessa” tyystin tuntematon, yhteiskunnan kokonaisedusta ja kustannus-hyöty -suhteesta puhumattakaan. Jos tarkoitushakuinen tai muuten vilpillinen ”tutkimus” on jo sinänsä hyvin kyseenlaista, se on suorastaan rikollista johtaessaan politiikkaan, joka kustantaa maksumiehille vaihtoehdotta miljardeja. 

Vaikka maatalouspolitiikka on saatu aikaan vääryydellä ja muistuttaa osin järjestäytyneen rikollisuuden ansaintalogiikkaa, se selittyy myös sillä, että moni suomalainen saa maatalouskerhon jäsenyyden veren perintönä. Kannattaa jututtaa henkilöä, jonka suvussa harjoitetaan maataloutta, mutta joka ei ole itse maatalouden ammatissa. Luultavasti henkilö antaa ymmärtää suhtautuvansa maatalouteen positiivisesti, tai vähintään hyväksyvän neutraalisti, olematta kuitenkaan valmis keskustelemaan asiasta sen enempää. Kriittisen mielipiteen ilmaisevaa henkilöä on vaikea löytää.

Mielipiteen panttaajat vaikenevat agraari-indoktrinaatioon liittyvän Omertàn lakia muistuttavan periaatteen vuoksi, joka on toimeenpantu ”jos et ole puolellamme, olet meitä vastaan” -hengessä. Pelokkaita pelottaa luopion leima, karkotuksen uhka ja suvun järjestämä kuvainnollinen laukaus lapaluiden väliin. Koska huomattava osa suomalaisista kuuluu sukunsa kautta ”maatalousmafiaan", useimpien kantti ei yksinkertaisesti riitä henkilökohtaisen näkemyksen esittämiseen. Pelotteesta seuraa, että asianomistajien kanta jää puuttumaan tyystin maatalouspoliittisesta keskustelusta.

Sitten on vielä ne onnettomat, jotka ovat astuneet Keskustan ja maatalouden edunvalvojan virittämään ansaan, joka on rakennettu nivomalla maatalouden ja maaseudun etu yhteen. Älytetty mafiasta riippumaton maaseututaajamankin asukas pysyttäytyy hiljaa, sillä ”kuka nyt omaan nilkkaansa haluaisi ampua”. Tosiasiassa maaseutupaikkakuntien hyvinvointi ei riipu maataloustuotannosta millään tavalla. Päinvastoin, maataloustuotannon edellytysten säilyttäminen on maakuntakaupunkilaisille sietämättömän kallista, minkä voi havaita esimerkiksi äärimmäisen korkeiksi nousseista sähkön siirtohinnoista.

--

Suomessakin voidaan harjoittaa maataloutta ilman veronmaksajien apua. Tällöin tarvitaan markkina eli kysyntää, asiakkaan saamaan arvoon perustuva liikeidea, sekä jokin kilpailussa pärjäämistä edistävä tekijä. Kun tuote on kunnossa ja hinta on kohdallaan, asiakkaat tukevat maataloutta täysin vapaaehtoisesti, kunkin ostopäätöksen tai laskunmaksun yhteydessä. Asiakaskunta on syytä etsiä ulkomailta, sillä Suomi on liiketoiminta-areenana köyhä ja pieni. Tällaisesta toiminnasta haaveilevan on syytä hankkia myös alan koulutus ulkomailta, jotta saa laatua, riittävää ymmärrystä liiketoimintaan ja perspektiiviä globaalin maailman pelisääntöihin. Kotimaisiin oppilaitoksiin ei missään tapauksessa pidä tukeutua, sillä niissä eletään sekä laadullisesti, että ideologisesti Kekkosen aikaa. Kaiken lisäksi oppilaitosten intressit eivät näytä liittyvän opetukseen tai alan tulokselliseen kehittämiseen, vaan täysin hyödyttömien ja veronmaksajien kustantamien paperinpyörityshankkeiden tehtailuun.  

Niin sanottu bulkkituotanto ei kannata Suomessa koskaan, sillä kilpailutekijä puuttuu: se mikä voidaan tehdä Suomessa, voidaan tehdä muualla ja huomattavasti halvemmalla. Suomessa harjoitettavan tuotannon heikko kilpailukyky näkyy esimerkiksi rakentamisessa, sillä jopa -40 asteeseen laskevan pakkasen vuoksi tuotantotilojen rakentamiseen on käytettävä suhteettoman suuria pääomia. Kuluttajien ja veronmaksajien ohella kalliin rakentamisen kustantavat tuotantoeläimet, sillä niiden viihtyvyyteen satsaaminen ei kannata korkeiden rakentamiskustannusten vuoksi. Eläimet asuvat jatkossakin Suomessa suhteellisen ahtaasti, kun eläinsuojelulain uudistaminen jäi maatalouden edunvalvojan kustannuskritiikin ansiosta torsoksi.

Suomea suotuisemmissa olosuhteissa tuotannon tiukatkaan laatuehdot eivät johda ylitsepääsemättömään rakennuskustannusongelmaan, jolloin tuotanto voidaan suhteellisen kivuttomasti järjestää tilaajan vaatimusten mukaiseksi. Maatalouden edunvalvojan ja Kepun demonisoima ruoantuonti onkin täysin perusteetonta, sillä laatuun, sekä ympäristön- ja eläinsuojeluun liittyvät kysymykset ovat sopimuksenvaraisia, eli riippuvat pelkästään siitä, mitä elintarvikkeiden / raaka-aineen maahantuoja ulkomaiselta alkutuottajalta vaatii. Jos esimerkiksi halutaan, että sopimustilalla sioilta ei leikata saparoita, kanoilta ei typistetä nokkia, tai nautoihin ei piikitetä suuria määriä antibiootteja, asiat tulee kirjata tuotantosopimuksen ehtoihin, ja vieläpä niin että sopimuksen noudattamista voidaan valvoa paikan päällä tehtävillä laatuauditoinneilla.

Avainasemassa ovat elintarvikkeiden maahantuojat, joilla on oltava korkeat eettiset periaatteet ja tarkoituksen soveltuvat laatujärjestelmät sopimuskumppaneiden laadunvalvontaan. Siirtyminen liiketoimintaperustaiseen laadunvalvontaan olisi muutenkin toivottavaa, sillä se vähentää tarvetta viranomaisvalvonnalle, ja keventää siten veronmaksajarasitetta. Tuojaehtoinen toteutus olisi toivottavaa myös siksi, että ainakin Suomessa omia kaalimaitaankin vartioivien eläinlääkäreiden puuttumiskynnys vaikuttaa olevan erittäin korkea.

Ruoan kotimaisuus on maatalouden tukemista puoltavista argumenteista kenties heikoin. Voidaanko sellaista lihaa pitää kotimaisena, joka on kasvatettu Suomessa, mutta suureksi osaksi tuontirehuilla ja osin siirtolaistyövoimalla? Entä onko maitotuote kotimainen, jos se valmistetaan Virossa, mutta Suomesta viedystä raaka-aineesta? Entä jos raaka-ainekin on virolaista, mutta valmistava yhtiö on suomalaisessa omistuksessa? Miten tilanne muuttuu, kun huomioidaan koko arvoketju alkaen tuotantorakennusten raaka-aineista työssä käytettäviin koneisiin? Entä jos käytettävä energia ja työvoimakin ovat ulkomaista perua? Lisääkö vai vähentääkö tuotannon kotimaisuusasetta, jos maitotila käyttää Saksassa valmistettuja Linux-pohjaisia robotteja?

Globaalin keskinäisriippuvuuden aikana ruoan kotimaisuusastetta on vaikea määrittää, sillä elintarvikkeetkin valmistetaan lukemattomien monikansallisten toisiinsa lomittuneiden arvoketjujen risteyskohdissa. Jos jotakin, kotimaisuus on epätarkka ja useimmiten harhaanjohtava markkinointitermi. Sekin on mahdollista, että tuontielintarvikkeen kotimaisuusaste on useammallakin mittarilla Suomessa valmistettua elintarviketta suurempi! 

Olkoonkin, että joissakin tuotteissa kotimaisuusaste on monelta osin korkea, mitä arvoa kotimaisuudella lopulta on? Jos kotimaisuus tarkoittaa ainoastaan korkeaa hintaa, on mahdotonta ymmärtää perustetta kotimaisuudesta maksamiselle. Jos taas kotimaisuudella viitataan tuotanto-olosuhteisiin, kuten suomalaiseen osittain puhtaaseen luontoon, suomalaiseen alkutuotantoon perustuvia elintarvikkeita pitäisi juuri välttää, jotta luonto säilyy puhtaana jatkossakin: maataloushan on tunnetusti yksi suurimpia vesistöjen kuormittajia!

Vienninkään suhteen mahdollisesti merkityksellisestä ruoan puhtausargumentista ei kannata riehaantua: kukin voi tahollaan laskeskella, minkä verran elintarvikkeita tulisi viedä lisää, jotta maatalouden aiheuttama 4,5 miljardin euron kustannus tulisi täysimääräisesti katetuksi vientikaupasta saatavilla tulo- ja yhteisöverotuotoilla. Bulkkituotantoon perustuen se on teoriassakin mahdotonta, ja erittäin korkean arvonlisän tuotteilla mahdollista vain teorian tasolla.

Niin hyvä asia kuin ruoan puhtaus on, sillä on turha perustella vallitsevaa maatalouspolitiikkaa, ja maatalouden säilyttämistä sen varalle, josko vientimarkkina joskus kasvaisi. Alas ajettua maataloustuotantoa voi käynnistää uudelleen sen jälkeen, kun on ensin saatu riittävästi asiakkaiden nimiä sopimukseen. Toisaalta väitettä suomalaisen ruoan puhtaudesta ei pidä yleistää, sillä esimerkiksi paikoin suomalaisten sienten radioaktiivisuustaso ylittää myytäville tuotteille suositellun enimmäisrajan. Toisekseen saastuminen näkyy useissa Itämeren kaloissa, joiden dioksiini- ja raskasmetallipitoisuudet ovat erittäin korkeita. Ja mikäli ruoan puhtauden voi yleensäkään määritellä, sen voi määritellä vaatimusten muodossa myös aiemmin mainittuihin ruoan tuontia koskeviin sopimusehtoihin. Paljon kertoo sekin, että peitattuja siemeniä löytyy ruokaviljaksi tarkoitettujen rehuerien joukosta!

Maatalouden säilyttämisen perustelu ruoantuotannolla vie muutenkin heikoille jäille: maatalous on vain yksi ja biologisesti äärimmäisen epätehokas tapa tuottaa proteiinia, rasvaa ja hiilihydraatteja. On hyvä huomioida, että vaikka maatalousväki puhuu itse mieluusti ruoan tuotannosta, maatalouden tutkimus ei ole kehittänyt mitään uutta ruoantuotantoon viimeisten 50 vuoden aikana. Maataloudessa tuotos on toki kasvanut kaikissa tuotantosuunnissa, mutta kasvu on tehty haittojen funktiona. Hyviä mittareita ovat muiden ohella maatalouden kasvihuonekaasupäästöt tai vedenkulutus tuotettua proteiinikiloa kohti. Esimerkiksi nykyistä karjataloutta on pidettävä suoranaisena ympäristökatastrofina, sillä vesistövaikutusten ohella sen ilmastoa lämmittävä vaikutus on globaalissa mittakaavassa liikennettäkin suurempi!

Kenties olennaisinta maatalouspolitiikan suunnan kannalta on, että ruoantuotantotavat kyllä kehittyvät, mutta tyystin maatalouden ulkopuolella. Kannattaa tutustua esimerkiksi Lauri Reuterin VTT:llä tekemään Cell-pod tutkimukseen, kuten moniin muihinkin teknologiaa hyödyntäviin ruoantuotantoinnovaatioihin. Uudet ruoantuotantotavat ovat nimittäin ratkaisuja, siinä missä perinteinen maatalous on suunnattoman suuri osa vakavaa, globaalia ongelmaa. Jos siis jotain on tuettava, niin ei maataloutta, vaan uusien ruoantuotantotapojen tutkimusta ja kehittämistä! Niissä jos missä on myös vientipotentiaalia.

--

Maatalousväen puolustustaistelu maatalouden säilyttämiseksi ei perustu rationaalisiin argumentteihin, vaan psykologiseen manipulointiin ja informaatio-operaatioihin, jotka MTK ja mielipidemuokkauksesta kiinnostuneet tuottajat ovat valjastaneet laajasti kansaan vaikuttaviksi välineiksi. Historiasta tiedetään, että taiten tehtynä korvien väliin vaikuttaminen on äärimmäisen tehokasta. Natsi-Saksakin olisi jäänyt sivuiksi huonoon kirjaan, jos aatteen kasvattaminen olisi ollut pelkän argumentoinnin varassa. Myös maatalouteen sovellettuna tehon on todettava toimineen ja toimivan erinomaisesti.

Mainittujen vaikuttamiskeinojen käyttö on kuitenkin erittäin kyseenalaista, edustaahan esimerkiksi maatalouskriittisten äänten vaimentamispyrkimys puhdasoppista länsimaisen demokratian halveksuntaa. Menettely on paikoin suorastaan törkeää, sillä oikeusvaltiossa kantava periaate on, että julkisten varojen käyttökohteet altistetaan täysin avoimelle kritiikille. Vähintään yhtä tuomittavaa on kuluttajien psykologinen manipulointi, jotta suomalaiset tuntisivat syyllisyyttä harkitessaan ulkomaisten elintarvikkeiden ostamista.

Markkinamanipuloinnin ja humpuukitutkimusten sijaan maatalouspolitiikankin tulee perustua yhteiskunnan kokonaisetuun ja veronmaksajarasitteiden minimointiin. Tämä tarkoittaa muun muassa niiden maatalouden osien, joita voidaan pitää julkispalvelun omaisina, altistamista avoimelle kilpailulle. Käytännössä kyse on voimassa olevan julkisia hankintoja koskevan lainsäädännön noudattamisesta, ja esimerkiksi ruokaturvaa ylläpitävän huoltovarmuusratkaisun kilpailuttamisesta tarkoitukseen soveltuvalla hankintamenettelyllä.

Ikävä tosiasia nimittäin on, että Suomessa harjoitettavan maatalouden edellytykset pitää yllä poikkeusolojen ruokaturvaa ovat veropanostukseen suhteutettuna äärimmäisen heikot. Käytännössä maataloudella ei ole toimintaedellytyksiä lainkaan laajamittaisen sodan, ydinlaskeuman, Euroopassa tapahtuvan massiivisen tulivuorenpurkauksen, tai ihan vain kylmän kesän vaikutuksen alla. Voidaankin kysyä, miksi käytämme vuosittain 2,3 miljardia euroa sotilaalliseen maanpuolustukseen, jonka suorituskyky on lopulta täysin riippuvainen kriisiajan elintarvikehuollosta? Itse asiassa Suomessa vallitsee paraikaa massiivinen huoltovarmuuskriisi, jonka kerrannaisvaikutuksesta panostukset sotilaalliseen maanpuolustukseenkin ovat ainakin pahimpien skenaarioiden tapauksessa turhia!

Kotimaisen maatalouden sijaan useimpien poikkeustilaskenaarioiden ruokaturvaa voidaan parantaa merkittävästi esimerkiksi useampaan kehittyvään maahan hajautetulla viljan sopimusviljelymallilla. Kokonaisuutta tarkastellessa pitää huomioida muutkin hyödyt, kuten vaikutukset kehitysavun maksamisen tarpeeseen ja kehitysmaissa työllistämisen väestöräjähdystä hillitsevään vaikutukseen. Toisaalta kriisiajan ruokaturvaa ylläpitäviä vaihtoehtoja lienee useita muitakin, alkaen uusiksi mietitystä kotitalouskohtaisesta tuotannosta perustuen esimerkiksi Cell-pod tyyppisiin tuontiriippumattomiin ratkaisuihin. Olennaista on löytää teknisesti ja kokonaistaloudellisesti parhaat mahdolliset vaihtoehdot, jotka saadaan esille kilpailuttamisen avulla.

Jos ihmettelet miksi maatalouden huoltovarmuusongelmaan ei ole herätty aikaisemmin, kannattaa tutustua Huoltovarmuuskeskuksen organisaatioon: alkutuotantopoolin muodostaa käytännössä Maa- ja metsätaloustuottajien Keskusjärjestö MTK. Luuletko, että maatalouden edunvalvontajärjestö antaisi edustamansa alan vastaisia lausuntoja?

Yhtä lailla maanpuolustushenkinen maatalousyhteisö on tärkeä puolustusvoimien sidosryhmä, mikä kasvattaa kynnystä maatalouden huoltovarmuuskyvyn kyseenalaistamiseen puolustusvoimien suunnalta. Onhan maatalousministeri Jari Leppäkin aktiivireserviläinen, vaikka ei olekaan isänmaan asialla ollessaan nykymuotoisen maatalouden asialla.

--

Toisin kuin jotkut saattavat väittää, maatalouspoliittiseenkin keskusteluun osallistuminen on täysin hyväksyttävää ja toivottavaa sukulaisuussuhteista riippumatta. Sen lisäksi että vapaus mielipiteen ilmaisemiseen on perusoikeus ja yhteiskunnan sivistysasteen keskeinen mittari, piilokorruption mädättämässä Suomessa luonnollisista kytköksistä riippumaton keskustelu on erityisen tarpeen, jotta oppisimme vaihtamaan toimintatapoihin, joissa ei ole sijaa hyväveliverhoille, nepotismille, suhteettoman vallakkaille etujärjestöille ja salamyhkäisille kabinettipäätöksille. Korruptio ja kaikenlainen kähmintä kun edustavat aina taantumusta, harjoitettiinpa sitä muiden katseiden alla tai Suomen tapaan rakenteisiin häivytetyssä muodossa.

Maatalouspolitiikan kyseessä ollessa maatalousväen olisi hyvä tiedostaa, että ammatinvalinta voi myös johtaa kritiikkiin. Näin varsinkin sellaisissa ammateissa, joiden harjoittaminen on muodossa tai toisessa, esimerkiksi veroina tai ympäristöhaittoina joiltakin muilta pois. Yhtä olennaista on tiedostaa, ettei maatalouspolitiikankaan arvostelu ole arvostelua kenenkään henkilöä kohtaan: ihmistä voi kunnioittaa varauksetta, vaikka olisi täysin eri ladulla henkilön ammattiin liittyvien poliittisten näkemysten kanssa.

Ongelmia aiheutuu, kun ei edes haluta tehdä eroa henkilökohtaisuuksien ja elinkeinoa koskevan poliittisen keskustelun välillä. Useinkaan kyse ei liene sattumasta, vaan tarkoituksellisesta toiminnasta, jonka pyrkimyksenä on hillitä keskustelua. En väitä, että moiseen kannustettaisiin MTK:n järjestämillä markkinavaikuttamisen kursseilla, mutta en yllättyisikään, jos näin olisi.

Joka tapauksessa kansalaisten rajoittumaton osallistuminen poliittiseen keskusteluun on tärkeää siksi, että uskottavuus poliittiseen järjestelmään voitaisiin palauttaa. Se onnistuu ainoastaan, kun kaikki kansalaiset aktivoituvat osaltaan. Enkä tarkoita someraivoamista, nimetöntä puskista huutelua tai mustamaalauskampanjoiden organisointia, vaan omalla nimellä tapahtuvaa perusteltujen julkisten näkemysten esittämistä. Olennaista on totuuden hakeminen mahdollisimman laajan kansalaiskeskustelun kautta, ei yksittäisen mielipiteen oikeassa tai väärässä olemisen aste.

]]>
13 http://tommisirvio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243327-cosa-agro-nostra-kannanotto-maatalouspolitiikkaan#comments edunvalvonta Huoltovarmuus maatalous Vaihtoehdot Verotus Sat, 23 Sep 2017 14:34:20 +0000 Tommi Sirviö http://tommisirvio.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243327-cosa-agro-nostra-kannanotto-maatalouspolitiikkaan
"Hallitus antaa rikkaille" - Oppikirjaesimerkki harhaanjohtamisesta? http://villekalervovalkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243136-hallitus-antaa-rikkaille-oppikirjaesimerkki-harhaanjohtamisesta <p>Mediassa tehtiin eilen tämän viikon harhaanjohtamisen Suomen ennätysyrityksiä. Esimerkiksi<a href="http://www.hs.fi/politiikka/art-2000005374014.html?share=29624c4655459dfa45f53f3521b27b7e"> Helsingin Sanomat</a>&nbsp; uutisoi, että &quot;hallitus antaa rikkaimmille lisää&quot;. Tämä on potaskaa. Mediassa viitataan <a href="http://vm.fi/artikkeli/-/asset_publisher/nain-budjettiesitys-vaikuttaa-tulonjakoon">Valtiovarainministeriön tulonjakovaikutusarvioon</a>, joka koskee ensi vuoden valtion budjettia. Ilmeisesti toimituksissa ei ole huomattu, että VM:n tulonjakovaikutusarviossa ei ole otettu huomioon sotu-maksujen muutoksia (jotka toki olisi pitänyt olla myös VM laskelmassa).</p><p>Väite &quot;rikkaille antamisesta&quot; ei siis pidä paikkaansa, vaan menee silkan harhaanjohtamisen tai vakavan väärinymmärryksen piikkiin. Budjetissa estetään kyllä verotuksen kiristyminen kaikilta palkansaajilta, mutta kenelläkään työn verotus ei kevene ensi vuonna tähän vuoteen verrattuna.</p><p>Tosiasiassa <a href="https://www.veronmaksajat.fi/luvut/Laskelmat/Palkansaajan-veroprosentit/">julkinen valta edelleen OTTAA</a> suurituloisilta YLI PUOLET palkkatuloista ja vaikkapa 3000 &euro; kuukaudessa tienaavalta KOLMANNEKSEN. Nämä rahat käytetään sitten hyvinvointiyhteiskunnan menoihin, kuten pitääkin, mutta kuka oikein ottaa ja keneltä? Verotus on ihmisten työn hedelmien ottamista pakolla, ja sitä valtio tekee edelleen Suomessa rajusti.</p><p>Otsikkoonkin laitettu <a href="http://villekalervovalkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241178-vasemmistolla-menee-ihmisten-ja-valtion-rahat-sujuvasti-sekaisin">väite heijastelee läpipolitisoitunutta, mielestäni todella kieroonkasvanutta käsitystä</a> siitä, että kaikki rahat olisivat lähtökohtaisesti valtion, ja että valtio laupeasti &quot;antaa&quot; rahoja ihmisille, kun se verottaa vähemmän kuin 100 %. Minkälainen yhteiskuntakäsitys johtaa tuollaiseen ajatteluun? Ihmisen vapaan työn hedelmät kuuluvat hänelle itselleen, eivät valtiolle, ja niitä pitää ottaa yhteiseen käyttöön vain erittäin painavin perustein.</p><p>Jos nyt sitten hallitus pyrkii päätöksillään estämään sen, että kenenkään verotus ei tästä <a href="https://www.veronmaksajat.fi/luvut/Laskelmat/Palkansaajan-tuloveroprosentit-eraissa-OECD-maissa/">kansainvälisesti erittäin korkeasta tasosta</a> enää kiristyisi, miten ihmeessä se voidaan uutisoida &quot;rikkaille antamisena&quot;? Kiky-maksumuutoksia kompensoivat veronkevennykset tulivat kaikille palkansaajille samalla prosenttisuuruudella, eivät erityisesti &quot;rikkaille&quot;. Tuloverotus ei edes kohdistu varallisuuteen vaan tuloihin! Pääomatuloveron kevennys olisi ollut &quot;rikkaille&quot; suunnattu veronkevennys, mutta sellaista ei ole tehty eikä edes suunniteltu.</p><p>Samassa uutisessa muuten myös todetaan, että tupakkaveron korotus leikkaa pienituloisten tuloja, mikä on täyttä potaskaa. Koko veronhan voi välttää, jos ei osta tupakkaa. Jos taas omasta vapaasta tahdostaan ostaa, lisää veronkorotus askin hintaa, ei vähennä tuloja.</p><p>Toivotaan tarkkuutta medialle ja kriittisyyttä lukijoille.</p><p><em>-Ville Valkonen</em></p> Mediassa tehtiin eilen tämän viikon harhaanjohtamisen Suomen ennätysyrityksiä. Esimerkiksi Helsingin Sanomat  uutisoi, että "hallitus antaa rikkaimmille lisää". Tämä on potaskaa. Mediassa viitataan Valtiovarainministeriön tulonjakovaikutusarvioon, joka koskee ensi vuoden valtion budjettia. Ilmeisesti toimituksissa ei ole huomattu, että VM:n tulonjakovaikutusarviossa ei ole otettu huomioon sotu-maksujen muutoksia (jotka toki olisi pitänyt olla myös VM laskelmassa).

Väite "rikkaille antamisesta" ei siis pidä paikkaansa, vaan menee silkan harhaanjohtamisen tai vakavan väärinymmärryksen piikkiin. Budjetissa estetään kyllä verotuksen kiristyminen kaikilta palkansaajilta, mutta kenelläkään työn verotus ei kevene ensi vuonna tähän vuoteen verrattuna.

Tosiasiassa julkinen valta edelleen OTTAA suurituloisilta YLI PUOLET palkkatuloista ja vaikkapa 3000 € kuukaudessa tienaavalta KOLMANNEKSEN. Nämä rahat käytetään sitten hyvinvointiyhteiskunnan menoihin, kuten pitääkin, mutta kuka oikein ottaa ja keneltä? Verotus on ihmisten työn hedelmien ottamista pakolla, ja sitä valtio tekee edelleen Suomessa rajusti.

Otsikkoonkin laitettu väite heijastelee läpipolitisoitunutta, mielestäni todella kieroonkasvanutta käsitystä siitä, että kaikki rahat olisivat lähtökohtaisesti valtion, ja että valtio laupeasti "antaa" rahoja ihmisille, kun se verottaa vähemmän kuin 100 %. Minkälainen yhteiskuntakäsitys johtaa tuollaiseen ajatteluun? Ihmisen vapaan työn hedelmät kuuluvat hänelle itselleen, eivät valtiolle, ja niitä pitää ottaa yhteiseen käyttöön vain erittäin painavin perustein.

Jos nyt sitten hallitus pyrkii päätöksillään estämään sen, että kenenkään verotus ei tästä kansainvälisesti erittäin korkeasta tasosta enää kiristyisi, miten ihmeessä se voidaan uutisoida "rikkaille antamisena"? Kiky-maksumuutoksia kompensoivat veronkevennykset tulivat kaikille palkansaajille samalla prosenttisuuruudella, eivät erityisesti "rikkaille". Tuloverotus ei edes kohdistu varallisuuteen vaan tuloihin! Pääomatuloveron kevennys olisi ollut "rikkaille" suunnattu veronkevennys, mutta sellaista ei ole tehty eikä edes suunniteltu.

Samassa uutisessa muuten myös todetaan, että tupakkaveron korotus leikkaa pienituloisten tuloja, mikä on täyttä potaskaa. Koko veronhan voi välttää, jos ei osta tupakkaa. Jos taas omasta vapaasta tahdostaan ostaa, lisää veronkorotus askin hintaa, ei vähennä tuloja.

Toivotaan tarkkuutta medialle ja kriittisyyttä lukijoille.

-Ville Valkonen

]]>
40 http://villekalervovalkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243136-hallitus-antaa-rikkaille-oppikirjaesimerkki-harhaanjohtamisesta#comments Politiikka Talous Verotus Wed, 20 Sep 2017 07:16:30 +0000 Ville Valkonen http://villekalervovalkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243136-hallitus-antaa-rikkaille-oppikirjaesimerkki-harhaanjohtamisesta
72 % ja kaikki hyvin? http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243059-72-ja-kaikki-hyvin <p>Kuten tunnettua hallituksen virallinen työllisyystavoite on 18-64 vuotiaiden työllisyysasteen nostaminen 69 prosentista 72 prosenttiin. Joidenkin, kuten Martti Hetemäen, mielestä tavoite pitäisi asettaa vielä korkeammalle, jopa 80 prosenttiin. Tekemällä näin, voitaisiin kerätä riittävästi verotuloja nykyisten ja alati kasvavien julkisen sektorin menojen katteeksi.</p><p>Vaikka ajatuksessa on toki järkeä, tuntuu hokemaksi muodostunut 72 prosentin tavoite turhan yksisilmäiseltä. Ehkä eniten tökkii ajatus siitä, että julkisen sektorin menot ovat annettuja, ikään kuin kiveen hakattuja. Niistä ei voi tinkiä, vaan ainoa reitti tasapainottaa julkinen talous on lisätulojen hankkiminen tavalla tai toisella. Kuitenkin esimerkiksi sosiaalietuuksien tason luulisi olevan samalla tavalla päätösmuuttuja kuin veroasteetkin. Maksuton koulutus ja terveydenhoito ovat nekin aika harvinaisia järjestelyjä, jos ajatellaan tilannetta maailmanlaajuisesti tai historian saatossa. Eläkejärjestelmä on luku sinänsä. Pakollinen työeläkejärjestelmä ei ole mikään universaalinen malli maailmalla. Ajatellaan vaikka Uutta Seelantia, jossa on vain meikäläistä kansaneläkettä vastaava yleinen peruseläke muun eläketurvan jäädessä ihmisten oman toimeliaisuuden varaan. Uudessa Seelannissa 65-74 -vuotiaiden työllisyysaste on peräti 35 %, siinä missä Suomen luku on 10 %. Ei siellä tarvitse keskustella siitä, miten ihmiset saadaan työmarkkinoille.</p><p>Toinen ongelma, joka liittyy työllisyysasteeseen, koskee &rdquo;töiden luonnetta&rdquo;. Onko samantekevää, mitä töitä ihmiset tekevät työllisyystavoitteen saavuttamiseksi? Viime vuosikymmeninä työllisyyden kasvu on tapahtunut yksinomaan palvelusten puolella, ja suurin kasvu on liittynyt julkiseen palvelutuotantoon. Ennen 1990 -alun suurta lamaa työllisten osuus koko väestöstä oli aika tarkkaan 50 %, nyt vain 41 %. Julkisen sektorin työllisyysosuus on kuitenkin samaan aikaan kasvanut hieman runsaasta 13 prosentista yli 15 prosenttiin, mikä tarkoittaa sitä, että yksityisen sektorin huoltosuhde lähentelee neljää. Julkisen sektorin kasvu parantaa toki työllisyysastetta, mutta hinta on kova. Julkiset menot kasvavat paljon enemmän kuin tulot ja julkisen sektorin rahoitustasapaino heikkenee. Ongelma ei koske pelkästään julkisen sektorin työpaikkoja: yksityisen sektorin alahaisen tuottavuuden (ja palkkatason) työpaikat eivät nekään tuota juuri lainkaan verotuloja julkiselle sektorille.</p><p>Jos työllisyysastetavoitteesta tulee elämää suurempi asia, on selvää, että se on saavutettavissa näennäisen helposti. Yksi mekanismi on lapsiluvun vähentäminen, mikä ei ehkä pitkän aikavälin tavoitteiden kannalta kuulosta hyvältä. Toinen tapa on tietenkin lisätä massiivisesti julkisen vallan laitospaikkoja. Siirretään lapset heti syntymän jälkeen lastantarhoihin ja vanhukset vanhainkoteihin. Mitä vähemmän meillä on lasten kotihoitoa ja vanhusten omaishoitoa, sitä paremmalta näyttävät työllisyysasteet. Se on sitten eri asia, paraneeko julkisen sektorin rahoitustilanne.</p><p>Periaatteellisempi ongelma liittyy kysymykseen, mitä tapahtuu ihmisten hyvinvoinnille. Ihmiselämän tarkoitus ei kai sittenkään ole toimia valtion verotulojen tuottajana. Kaikilla ihmisillä pitää olla oikeus vapaasti valita, haluavatko he olla ansiotyössä vai ei - aivan samalla tavalla kuin heillä pitää olla vapaus valita, haluavatko he kuluttaa vai ei. Kaikkien tietenkin olettaisi maksavan omista huveistaan. Markkinataloudessa tämä yhtälö toimii ihan oikein, mutta Suomi ei olekaan mikään oikea markkinatalous. Verot ja sosiaaliturva on monesti asetettu tasolle, jolloin työn tekemisessä ei ole mitään järkeä. Mutta näihin asioihin ei Suomessa voi puuttua. Eduskunnassa on vain kahdeksan joulupukkipuoluetta, jotka mustasukkaisesti vahtivat toisiaan, ettei kukaan vaan lipeä (kuvitelluista) saavutetuista edusta.</p><p>Vielä jokin aika sitten työllisyysastetavoite kuviteltiin voitavan saavuttaa suurisuuntaisella maahanmuutolla. Ajatus näyttää nyt ajautuneen hieman taka-alalle. Liekö syynä se, että maahanmuuttajien työllisyysasteet ovat koko 2000-luvun olleet yli 20 prosenttiyksikköä alhaisempia kuin kantaväestöllä. Työllisyysastetavoite voisi jotenkin toteutua, jos maahanmuuttajien työllisyysaste olisi 100 % (tyyliin parakeissa asuvat &rdquo;vierastyöläiset&rdquo;), mutta jos heidän tunnuslukunsa ovat lähestulkoon samalla tasolla kuin kantaväestöllä, mahanmuuttujia tarvitaan &rdquo;äärettömän&rdquo; paljon. Ajatellaan vaikka Suomen nykyistä työllisten osuutta koko väestöstä, joka on noin 40 % (tarkasti ottaen edellä mainittu 41 %). Leikitään ajatuksella, että tavoitteena on viiden prosenttiyksikön korotus tähän lukuun ja tuodaan työväkeä Virosta. Virosta tulleiden työllisyysosuus on (maahanmuuttajien osalta poikkeuksellisen korkea) hieman alle 50 %, mutta lasketaan luvut 50:n mukaan. Kysymys kuuluu, paljonko virolaisia pitää Suomeen tulla, jotta päästäisiin 45 prosentin työllisyysosuuteen koko väestön osalta? 100&nbsp;000, vai 200&nbsp;000? Ei riitä. Ei alkuunkaan. Tarvitaan 5.5 miljoonaa. Taitaa tulla seinä vastaan. Ehkä kannattaisi sittenkin pohtia niitä &rdquo;saavutettuja etuja&rdquo;. &nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p><a href="http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/paaministerin-esikunta-tavoitetta-72-prosentin-tyollisyysasteesta-ei-ole-siirretty/747643/" title="http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/paaministerin-esikunta-tavoitetta-72-prosentin-tyollisyysasteesta-ei-ole-siirretty/747643/">http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/paaministerin-esikunta-tavoitetta-7...</a></p><p>Matti HetemäkI: <a href="https://yle.fi/uutiset/3-9591756" title="https://yle.fi/uutiset/3-9591756">https://yle.fi/uutiset/3-9591756</a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kuten tunnettua hallituksen virallinen työllisyystavoite on 18-64 vuotiaiden työllisyysasteen nostaminen 69 prosentista 72 prosenttiin. Joidenkin, kuten Martti Hetemäen, mielestä tavoite pitäisi asettaa vielä korkeammalle, jopa 80 prosenttiin. Tekemällä näin, voitaisiin kerätä riittävästi verotuloja nykyisten ja alati kasvavien julkisen sektorin menojen katteeksi.

Vaikka ajatuksessa on toki järkeä, tuntuu hokemaksi muodostunut 72 prosentin tavoite turhan yksisilmäiseltä. Ehkä eniten tökkii ajatus siitä, että julkisen sektorin menot ovat annettuja, ikään kuin kiveen hakattuja. Niistä ei voi tinkiä, vaan ainoa reitti tasapainottaa julkinen talous on lisätulojen hankkiminen tavalla tai toisella. Kuitenkin esimerkiksi sosiaalietuuksien tason luulisi olevan samalla tavalla päätösmuuttuja kuin veroasteetkin. Maksuton koulutus ja terveydenhoito ovat nekin aika harvinaisia järjestelyjä, jos ajatellaan tilannetta maailmanlaajuisesti tai historian saatossa. Eläkejärjestelmä on luku sinänsä. Pakollinen työeläkejärjestelmä ei ole mikään universaalinen malli maailmalla. Ajatellaan vaikka Uutta Seelantia, jossa on vain meikäläistä kansaneläkettä vastaava yleinen peruseläke muun eläketurvan jäädessä ihmisten oman toimeliaisuuden varaan. Uudessa Seelannissa 65-74 -vuotiaiden työllisyysaste on peräti 35 %, siinä missä Suomen luku on 10 %. Ei siellä tarvitse keskustella siitä, miten ihmiset saadaan työmarkkinoille.

Toinen ongelma, joka liittyy työllisyysasteeseen, koskee ”töiden luonnetta”. Onko samantekevää, mitä töitä ihmiset tekevät työllisyystavoitteen saavuttamiseksi? Viime vuosikymmeninä työllisyyden kasvu on tapahtunut yksinomaan palvelusten puolella, ja suurin kasvu on liittynyt julkiseen palvelutuotantoon. Ennen 1990 -alun suurta lamaa työllisten osuus koko väestöstä oli aika tarkkaan 50 %, nyt vain 41 %. Julkisen sektorin työllisyysosuus on kuitenkin samaan aikaan kasvanut hieman runsaasta 13 prosentista yli 15 prosenttiin, mikä tarkoittaa sitä, että yksityisen sektorin huoltosuhde lähentelee neljää. Julkisen sektorin kasvu parantaa toki työllisyysastetta, mutta hinta on kova. Julkiset menot kasvavat paljon enemmän kuin tulot ja julkisen sektorin rahoitustasapaino heikkenee. Ongelma ei koske pelkästään julkisen sektorin työpaikkoja: yksityisen sektorin alahaisen tuottavuuden (ja palkkatason) työpaikat eivät nekään tuota juuri lainkaan verotuloja julkiselle sektorille.

Jos työllisyysastetavoitteesta tulee elämää suurempi asia, on selvää, että se on saavutettavissa näennäisen helposti. Yksi mekanismi on lapsiluvun vähentäminen, mikä ei ehkä pitkän aikavälin tavoitteiden kannalta kuulosta hyvältä. Toinen tapa on tietenkin lisätä massiivisesti julkisen vallan laitospaikkoja. Siirretään lapset heti syntymän jälkeen lastantarhoihin ja vanhukset vanhainkoteihin. Mitä vähemmän meillä on lasten kotihoitoa ja vanhusten omaishoitoa, sitä paremmalta näyttävät työllisyysasteet. Se on sitten eri asia, paraneeko julkisen sektorin rahoitustilanne.

Periaatteellisempi ongelma liittyy kysymykseen, mitä tapahtuu ihmisten hyvinvoinnille. Ihmiselämän tarkoitus ei kai sittenkään ole toimia valtion verotulojen tuottajana. Kaikilla ihmisillä pitää olla oikeus vapaasti valita, haluavatko he olla ansiotyössä vai ei - aivan samalla tavalla kuin heillä pitää olla vapaus valita, haluavatko he kuluttaa vai ei. Kaikkien tietenkin olettaisi maksavan omista huveistaan. Markkinataloudessa tämä yhtälö toimii ihan oikein, mutta Suomi ei olekaan mikään oikea markkinatalous. Verot ja sosiaaliturva on monesti asetettu tasolle, jolloin työn tekemisessä ei ole mitään järkeä. Mutta näihin asioihin ei Suomessa voi puuttua. Eduskunnassa on vain kahdeksan joulupukkipuoluetta, jotka mustasukkaisesti vahtivat toisiaan, ettei kukaan vaan lipeä (kuvitelluista) saavutetuista edusta.

Vielä jokin aika sitten työllisyysastetavoite kuviteltiin voitavan saavuttaa suurisuuntaisella maahanmuutolla. Ajatus näyttää nyt ajautuneen hieman taka-alalle. Liekö syynä se, että maahanmuuttajien työllisyysasteet ovat koko 2000-luvun olleet yli 20 prosenttiyksikköä alhaisempia kuin kantaväestöllä. Työllisyysastetavoite voisi jotenkin toteutua, jos maahanmuuttajien työllisyysaste olisi 100 % (tyyliin parakeissa asuvat ”vierastyöläiset”), mutta jos heidän tunnuslukunsa ovat lähestulkoon samalla tasolla kuin kantaväestöllä, mahanmuuttujia tarvitaan ”äärettömän” paljon. Ajatellaan vaikka Suomen nykyistä työllisten osuutta koko väestöstä, joka on noin 40 % (tarkasti ottaen edellä mainittu 41 %). Leikitään ajatuksella, että tavoitteena on viiden prosenttiyksikön korotus tähän lukuun ja tuodaan työväkeä Virosta. Virosta tulleiden työllisyysosuus on (maahanmuuttajien osalta poikkeuksellisen korkea) hieman alle 50 %, mutta lasketaan luvut 50:n mukaan. Kysymys kuuluu, paljonko virolaisia pitää Suomeen tulla, jotta päästäisiin 45 prosentin työllisyysosuuteen koko väestön osalta? 100 000, vai 200 000? Ei riitä. Ei alkuunkaan. Tarvitaan 5.5 miljoonaa. Taitaa tulla seinä vastaan. Ehkä kannattaisi sittenkin pohtia niitä ”saavutettuja etuja”.  

 

http://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/paaministerin-esikunta-tavoitetta-72-prosentin-tyollisyysasteesta-ei-ole-siirretty/747643/

Matti HetemäkI: https://yle.fi/uutiset/3-9591756

]]>
15 http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243059-72-ja-kaikki-hyvin#comments Eläkkeet Työllisyysaste Verotus Mon, 18 Sep 2017 17:55:04 +0000 Matti Viren http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243059-72-ja-kaikki-hyvin
Veroillako pelastumme http://jarmolauros.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242903-veroillako-pelastumme <p>Kaikkea on jo verotettu. &nbsp;Nyt poliitikkomme haluaa herramme Jeesuksen kristuksen verenkin, &nbsp;ehtoollisviinin, verolle. &nbsp;Taitaa olla valtiomme todellisessa kusessa.</p><p>Tämäkin tietysti selitetään, että emmehän me, mutta kun tuo EU vaatii direktiiveineen. &nbsp;Mahtaako kirkollisviinien verotus koskea kaikkia &nbsp;EU-maita yhtä suurena, &nbsp;Italiaakinko ?</p><p>PS. &nbsp;Olen kirkoton, joten oma lehmä ei ole ojassa.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kaikkea on jo verotettu.  Nyt poliitikkomme haluaa herramme Jeesuksen kristuksen verenkin,  ehtoollisviinin, verolle.  Taitaa olla valtiomme todellisessa kusessa.

Tämäkin tietysti selitetään, että emmehän me, mutta kun tuo EU vaatii direktiiveineen.  Mahtaako kirkollisviinien verotus koskea kaikkia  EU-maita yhtä suurena,  Italiaakinko ?

PS.  Olen kirkoton, joten oma lehmä ei ole ojassa.

]]>
2 http://jarmolauros.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242903-veroillako-pelastumme#comments Verotus Fri, 15 Sep 2017 11:43:13 +0000 Jarmo Lauros http://jarmolauros.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242903-veroillako-pelastumme
Kannattaako köyhän höntinkin valittaa verotuksesta? http://juhanivehmaskangas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242835-kannattaako-koyhan-hontinkin-valittaa-verotuksesta <p>Hiljattain sain postissa korjatun verotuspäätöksen. Aikoinaan keväällä, taisi olla maaliskuun loppua, posti toi tuon liki kaikille tutun veroehdotuksen. Veroehdotuksen mukaan minun tuli maksaa vuoden 2016 tuloistani lisää veroja lähes sata euroa. En ollut tyytyväinen. Päätin hakea muutosta verotuspäätökseen, eli valittaa.</p><p><em>Otan tässä välissä taas kantaa tuohon valittaa sanan käyttöön Suomessa. Miksi se, että kokee jonkin asian tulleen väärin ratkaistuksi ja haluaa siihen muutosta on valittamista. <strong>Miksemme puhu asiasta asian nimellä: muutoksenhausta?</strong></em></p><p>Mutta päätin siis hakea muutosta, kuten edellisenäkin vuonna. Edellisenä vuonna, siis vuoden 2015 verotuksessa <strong>sain palautusta liki sata euroa, ja siihenhän moni olisi tyytyväinen.</strong> Minä en ollut ja valitin. Päätös korjattiin ja uudeksi palautuksen määräksi vuodelta 2015 tuli muutoksen jälkeen <strong>korjattuna liki 500 euroa!</strong> Muutoksenhaku siis kannatti.</p><p>Muutoksenhaku kohdallani kannatti jälleen tänä vuonna, kuten voitte kuvasta tarkkaan sitä tutkimalla havaita. Aiempi verottajan <strong>päätös noin sadan euron lisäverosta muuttui yli 150 euron palautukseksi.</strong> Voittoa siis 250 euroa! Olen ihan tyytyväinen muutoksenhaun lopputulokseen.</p><p>Sanonkin ihmisille (ja teille lukijoille), että älkää suoraan tyytykö verottajan päätöksiin niissäkään tapauksissa joissa saatte palautusta, ja vaikka saisitte suurenkin summan palautusta. Verotuspäätös kannattaa aina tutkia tarkkaan, kuten tottakai kaikki päätökset ylipäätään joilla on itselle vaikutusta. Kannattaa miettiä voisiko jollain konstilla, tai vaikka &quot;poppakonstilla&quot; saada päätöksen muuttumaan itselleen edullisemmaksi.</p><p>Ellen väärin muista niin verotukseen voi vaatia oikaisua vielä viisi vuotta verotuspäätöksen jälkeen. On varmasti totta, että kaikilla eivät kyvyt ja osaaminen riitä verotuksen tarkastamiseen tai sellaisten vähennysten hakemiseen joita verottaja ei automaattisesti viran puolesta ota huomioon. Tuolloin kannattaa miettiä löytyisikö vaikka joku tuttava joka voisi asiassa jelpata. Väitän, että verottaja saa vuosittain paljon ylimääräistä rahaa kaltaisiltani köyhiltä hönteiltä ihmisiltä jotka mukisematta tyytyvät verottajan päätökseen. Tai tyytyvät siihen vain siksi, että eivät halua valittaa.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Hiljattain sain postissa korjatun verotuspäätöksen. Aikoinaan keväällä, taisi olla maaliskuun loppua, posti toi tuon liki kaikille tutun veroehdotuksen. Veroehdotuksen mukaan minun tuli maksaa vuoden 2016 tuloistani lisää veroja lähes sata euroa. En ollut tyytyväinen. Päätin hakea muutosta verotuspäätökseen, eli valittaa.

Otan tässä välissä taas kantaa tuohon valittaa sanan käyttöön Suomessa. Miksi se, että kokee jonkin asian tulleen väärin ratkaistuksi ja haluaa siihen muutosta on valittamista. Miksemme puhu asiasta asian nimellä: muutoksenhausta?

Mutta päätin siis hakea muutosta, kuten edellisenäkin vuonna. Edellisenä vuonna, siis vuoden 2015 verotuksessa sain palautusta liki sata euroa, ja siihenhän moni olisi tyytyväinen. Minä en ollut ja valitin. Päätös korjattiin ja uudeksi palautuksen määräksi vuodelta 2015 tuli muutoksen jälkeen korjattuna liki 500 euroa! Muutoksenhaku siis kannatti.

Muutoksenhaku kohdallani kannatti jälleen tänä vuonna, kuten voitte kuvasta tarkkaan sitä tutkimalla havaita. Aiempi verottajan päätös noin sadan euron lisäverosta muuttui yli 150 euron palautukseksi. Voittoa siis 250 euroa! Olen ihan tyytyväinen muutoksenhaun lopputulokseen.

Sanonkin ihmisille (ja teille lukijoille), että älkää suoraan tyytykö verottajan päätöksiin niissäkään tapauksissa joissa saatte palautusta, ja vaikka saisitte suurenkin summan palautusta. Verotuspäätös kannattaa aina tutkia tarkkaan, kuten tottakai kaikki päätökset ylipäätään joilla on itselle vaikutusta. Kannattaa miettiä voisiko jollain konstilla, tai vaikka "poppakonstilla" saada päätöksen muuttumaan itselleen edullisemmaksi.

Ellen väärin muista niin verotukseen voi vaatia oikaisua vielä viisi vuotta verotuspäätöksen jälkeen. On varmasti totta, että kaikilla eivät kyvyt ja osaaminen riitä verotuksen tarkastamiseen tai sellaisten vähennysten hakemiseen joita verottaja ei automaattisesti viran puolesta ota huomioon. Tuolloin kannattaa miettiä löytyisikö vaikka joku tuttava joka voisi asiassa jelpata. Väitän, että verottaja saa vuosittain paljon ylimääräistä rahaa kaltaisiltani köyhiltä hönteiltä ihmisiltä jotka mukisematta tyytyvät verottajan päätökseen. Tai tyytyvät siihen vain siksi, että eivät halua valittaa.

]]>
6 http://juhanivehmaskangas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242835-kannattaako-koyhan-hontinkin-valittaa-verotuksesta#comments Jäännösvero Vero Veronpalautus Verottaja Verotus Thu, 14 Sep 2017 07:47:52 +0000 Juhani Vehmaskangas http://juhanivehmaskangas.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242835-kannattaako-koyhan-hontinkin-valittaa-verotuksesta
Alkoholilainsäädännössä mättää muutkin kuin prosentit http://vpleivo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242826-alkoholilainsaadannossa-mattaa-muutkin-kuin-prosentit <p>Eduskunta käsittelee syksyn aikana alkoholilain uudistuspakettia, joka on aitosuomalaiseen tapaan johtanut keskusteluun epäolennaisuuksista ja lopputulos näyttää jo tässä vaiheessa vesitetylle kompromissille. En itse ole ryhmäkurin ystävä, mutta on suorastaan hupaisaa kuinka alkoholilain siirtäminen tälle vuosituhannelle on omantunnonkysymys Keskustalle, mutta sitä eivät ole olleet koulutukseen, vähäosaisten toimeentuloon ja lapsiin kohdistuneet yhteiskunnallista eriarvoisuutta pahentavat leikkaukset.&nbsp;</p><p>Uudistuksessa on useita järkeviäkin puolia, mutta järkevän alkoholipolitiikan tulisi keskittyä yksinkertaisesti siihen, että yhteiskunnan kärsimiä haittoja minimoidaan keinoilla, jotka haittaavat vähiten suomalaisten enemmistöä, jolle alkoholi ei ole ongelma. Nykytilanteen - ja myös uudistuksen jälkeisen todellisuuden eräs perusongelmista on se, että säätely kannustaa toimimaan tavoilla, jotka ovat säätelyn tavoitteiden vastaisia.</p><p>Kaikista säätelykeinoista tehokkain on verotus ja alkoholin aiheuttamien yhteiskunnallisten haittojen takia erityiskohtelu on perusteltua hyvinvointivaltiossa, jossa veronmaksajat kustantavat terveydenhuollon ja sosiaaliturvan kaikille. Sen sijaan hakoteillä tuntuu olevan ymmärrys siitä, mistä verotuksessa on kyse. Verotus kannustaa toimimaan tietyllä tavalla tai kääntäen, rankaisee tietystä toiminnasta. Suomalainen alkoholiverotus kannustaa juomaan kotona bulkkialkoholia sekä maksimoimaan ulkomaantuonnin määrän.&nbsp; Se aiheuttaa ja pahentaa sekä alkoholihaittoja että suomalaiseen alkoholikulttuuriin kuuluvia valitettavia piirteitä, minkä ohella veropolitiikka on julkisen ja yksityisen talouden kannalta haitallista.&nbsp; Vaikka päättäjät ja niin sanotut asiantuntijat ovat ministeritasoa myöten toista väittäneet, viimeisten vuosien linjaukset ovat juurikin lisänneet sekä kotona juomista että tuontia. Viina maistuu lähes entiseen tapaan, mutta verotulot ja kotimaan työllisyys laskevat. Nyt pientä helpotusta on tuomassa Viron tiukkeneva verotus, johon tosin Latviassa on jo vastattu lisäämällä tarjontaa.</p><p>Verotusta tulisi uudistaa niin, että se suosisi ravintolakulutusta. Se ohjaisi alkoholin käyttöä monellakin tavalla terveempään suuntaan ja toisi positiivisia työllisyysvaikutuksia. Maltillinen hintataso parantaisi osaltaan myös maamme kilpailukykyä matkailumarkkinoilla. Lisäksi myydyn alkoholin osalta verotus tulisi kohdentaa haitta-aineeseen eli etanoliin sen määrän suhteessa vahvuuden huomioiden väkevien osalta ilman monimutkaista eri juomatyyppejä eri tavalla kohtelevaa nykyjärjestelmää. Etanoliveron ohella pitäisi tarkistella myös arvonlisäveroa, sillä nykyinen korkea arvonlisäverokanta suosii teollista bulkkialkoholia. Pientuottajat tekevät arvokasta työtä paremman juomakulttuurin hyväksi ja pientuotantoa sekä ravintolakulutusta suosiva verotus olisivat myös järkevää työllisyyspolitiikkaa.&nbsp;</p><p>Valitettavasti näyttää sille, että olemme jälleen menettämässä mahdollisuuden lainsäädännön merkittävään järkevöittämiseen.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Eduskunta käsittelee syksyn aikana alkoholilain uudistuspakettia, joka on aitosuomalaiseen tapaan johtanut keskusteluun epäolennaisuuksista ja lopputulos näyttää jo tässä vaiheessa vesitetylle kompromissille. En itse ole ryhmäkurin ystävä, mutta on suorastaan hupaisaa kuinka alkoholilain siirtäminen tälle vuosituhannelle on omantunnonkysymys Keskustalle, mutta sitä eivät ole olleet koulutukseen, vähäosaisten toimeentuloon ja lapsiin kohdistuneet yhteiskunnallista eriarvoisuutta pahentavat leikkaukset. 

Uudistuksessa on useita järkeviäkin puolia, mutta järkevän alkoholipolitiikan tulisi keskittyä yksinkertaisesti siihen, että yhteiskunnan kärsimiä haittoja minimoidaan keinoilla, jotka haittaavat vähiten suomalaisten enemmistöä, jolle alkoholi ei ole ongelma. Nykytilanteen - ja myös uudistuksen jälkeisen todellisuuden eräs perusongelmista on se, että säätely kannustaa toimimaan tavoilla, jotka ovat säätelyn tavoitteiden vastaisia.

Kaikista säätelykeinoista tehokkain on verotus ja alkoholin aiheuttamien yhteiskunnallisten haittojen takia erityiskohtelu on perusteltua hyvinvointivaltiossa, jossa veronmaksajat kustantavat terveydenhuollon ja sosiaaliturvan kaikille. Sen sijaan hakoteillä tuntuu olevan ymmärrys siitä, mistä verotuksessa on kyse. Verotus kannustaa toimimaan tietyllä tavalla tai kääntäen, rankaisee tietystä toiminnasta. Suomalainen alkoholiverotus kannustaa juomaan kotona bulkkialkoholia sekä maksimoimaan ulkomaantuonnin määrän.  Se aiheuttaa ja pahentaa sekä alkoholihaittoja että suomalaiseen alkoholikulttuuriin kuuluvia valitettavia piirteitä, minkä ohella veropolitiikka on julkisen ja yksityisen talouden kannalta haitallista.  Vaikka päättäjät ja niin sanotut asiantuntijat ovat ministeritasoa myöten toista väittäneet, viimeisten vuosien linjaukset ovat juurikin lisänneet sekä kotona juomista että tuontia. Viina maistuu lähes entiseen tapaan, mutta verotulot ja kotimaan työllisyys laskevat. Nyt pientä helpotusta on tuomassa Viron tiukkeneva verotus, johon tosin Latviassa on jo vastattu lisäämällä tarjontaa.

Verotusta tulisi uudistaa niin, että se suosisi ravintolakulutusta. Se ohjaisi alkoholin käyttöä monellakin tavalla terveempään suuntaan ja toisi positiivisia työllisyysvaikutuksia. Maltillinen hintataso parantaisi osaltaan myös maamme kilpailukykyä matkailumarkkinoilla. Lisäksi myydyn alkoholin osalta verotus tulisi kohdentaa haitta-aineeseen eli etanoliin sen määrän suhteessa vahvuuden huomioiden väkevien osalta ilman monimutkaista eri juomatyyppejä eri tavalla kohtelevaa nykyjärjestelmää. Etanoliveron ohella pitäisi tarkistella myös arvonlisäveroa, sillä nykyinen korkea arvonlisäverokanta suosii teollista bulkkialkoholia. Pientuottajat tekevät arvokasta työtä paremman juomakulttuurin hyväksi ja pientuotantoa sekä ravintolakulutusta suosiva verotus olisivat myös järkevää työllisyyspolitiikkaa. 

Valitettavasti näyttää sille, että olemme jälleen menettämässä mahdollisuuden lainsäädännön merkittävään järkevöittämiseen. 

 

 

 

]]>
12 http://vpleivo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242826-alkoholilainsaadannossa-mattaa-muutkin-kuin-prosentit#comments Alkoholihaitat Alkoholikulttuuri Alkoholilaki THL Verotus Thu, 14 Sep 2017 04:00:21 +0000 Veli-Pekka Leivo http://vpleivo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242826-alkoholilainsaadannossa-mattaa-muutkin-kuin-prosentit
Tarveharkinta ei välttämättä ole pahasta http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242812-tarveharkinta-ei-valttamatta-ole-pahasta <p>Taloussanomat kertoi 12.9, että syyskuun alussa kansanedustajat <strong>Emma Kari</strong> (vihr), <strong>Tytti Tuppurainen</strong> (sd) ja <strong>Juhana Vartiainen</strong> (kok) olivat <strong>Anna Kontulan</strong> (vas) johdolla allekirjoittaneet lakialoitteen, jonka tarkoituksena on lakkauttaa saatavuusharkinta (ETA-alueen ulkopuolisten maiden osalta). Uutisen mukaan elinkeinoelämä on pitkään kannattanut saatavuusharkinnan poistoa. Tärkeimpänä perusteluna on käytetty sitä, että se lisäisi työvoimaa, jota Suomi kipeästi tarvitsee.</p> <p>Ulkopuolista oudoksuttaa aloitteen takana oleva epäpyhä allianssi. Olisi voinut kuvitella, että maahanmuutto, jos mikä, on asia, jossa pääomapiirien ja työväen (jota ainakin vasemmisto sanoo edustavansa) edut ovat vastakkaisia. Johtaahan maahanmuutto (työvoiman tarjonnan kasvu) väistämättä palkkojen laskuun ja pääoman tuottoasteen kasvuun. Toki usein yritetään asiaa kaunistella kertomalla, että maahanmuutossa kaikki voittavat: maahanmuuttajat tuovat mukanaan verotuloja, joilla paikataan kestävyysvaje ja maksetaan kantaväestön eläkkeet. Tämä verotulo- argumentti on ensi kuulemalta uskottavan oloinen, mutta ei kestä lähempää tarkastelua. Maahanmuuttajat kasvattavat toki verotuloja, mutta samaan hengenvetoon on pakko lisätä, että he kasvattavat myös julkisen sektorin menoja. Pitäähän heille tuottaa samalla tavalla julkisia palveluksia ja tulonsiirtoja (sosiaaliturvaa), kuin kantaväestöllekin. Kuvitellaan vaikka, että maahanmuuton vuoksi väestö kasvaisi kaksinkertaiseksi. Eikö ole ilmeistä, että julkiset menot kaksinkertaistuisivat (julkisen sektorin kokoon ei liity ilmeisiä skaalaetuja)! Itse asiassa ainakin lyhyellä tähtäimellä julkisen menot kasvavat enemmän kuin maahanmuuttajien lukumäärä, minkä näkee helposti, kun silmäilee tilastoja maahanmuuttajien työllisyysosuuksista, tulotasosta ja kunnallisten palveluiden kustannuksista.</p> <p>Selvää tietenkin on, että yritykset haluavat vapauttaa maahanmuuton täysin, mutta on aiheellista kysyä, onko valtiovallan tehtävä markkinataloudessa &rdquo;järjestää&rdquo; yrityksille työvoimaa. Jos yritys ei nykypalkkatasolla saa työvoimaan Suomesta, niin mitä sitten! Mitä kansalaiset häviävät, jos yritys perustaa työpaikkansa vaikka Intiaan. Sinne menevät palkat ja voitot, mutta eivät ne kantaväestölle tulisi, vaikka yritys tulisi Suomeen. Kansantalouden nettosäästämisaste on käytännössä nolla, joten jos yrityksiä perustetaan Suomeen, ne ovat nettomääräisesti ulkomaisen pääoman varassa. Ulkomaiset pääomapiirit saavat tietenkin pääomatulonsa, mutta yritysveron suhteen voi tuskin odottaa paljon enempää, kuin mihin Caruna Oy näyttää pystyvän. Maahanmuutto kasvattaa varmasti kokonaistuotantoa (eli BKT:ta), mutta ei elintasoa (nuppia kohden laskettuja tuloja). Mutta mitä iloa meille olisi siitä, että Suomen BKT olisi 400 miljardia euroa! Eivät leipäjonot siitä mihinkään lyhenisi.</p> <p>Suorissa sijoituksissa Suomeen on tietenkin hyvät puolensakin ajatelleen teknologisen tietämyksen leviämistä, markkinoille pääsyn helpottamisesta ja osallistumista kansainväliseen työnjakoon. On kuitenkin pakko kysyä, pitääkö kaiken tapahtua yritysten ehdoilla. Jos maahanmuutosta poistetaan tarveharkinta ja kaikki esteet, määräävät yritykset itse asiassa väestön määrän ja koko yhdyskuntarakenteen kehityksen. Ajatus tuntuu hieman pelottavalta, koska yhteiskunta on muutakin kuin joukko yrityksiä ja työpaikkoja. Ja hyödykkeiden ja ihmisten &rdquo;vapaa liikkuvuus&rdquo; ei taida sittenkään olla ihan sama asia.</p> <p>Ehkä ongelmallisin piirre tarveharkinnan poistamisessa olisi siinä, että silloin nostettaisiin kädet pystyyn kotiperäisten työllisyyden esteiden purkamisesta. Suomen ongelma ei kai niinkään ole &rdquo;ihmisten puute&rdquo; vaan se, että nykyisillä palkoilla, veroasteilla, tulonsiiroilla, asuntohinnoilla on lähes mahdoton työskennellä kasvukeskuksissa tai edes pendelöidä niihin. Mikä siinä on niin vaikeaa, että meillä ei voi olla järjestelmää, jossa omalla palkallaan tulee toimeen (niin että palkka menee työn tekijälle eikä verokarhulle) ja työtä kannattaa sekä tehdä että tarjota työhaluisille. Kontula &amp; kump. voisivat käyttää liike-energiaansa tämän asian pohtimiseen, ennen kuin he lähtevät hakemaan apua kaukomailta.</p> <p>&nbsp;</p> <p>Taloussanomien artikkeli: <a href="http://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005363467.html" title="http://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005363467.html">http://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005363467.html</a></p> <p>Ville Niinistö ja eläkkeet: <a href="https://twitter.com/VilleNiinisto/status/905081431503843329">https://twitter.com/VilleNiinisto/status/905081431503843329</a></p> <p>Dataa tuloista ja työllisyydestä: <a href="http://www.suomenperusta.fi/wp-content/uploads/2017/06/Maahanmuutto-talouden-ongelma-vai-ongelmien-ratkaisu-pdf.pdf">http://www.suomenperusta.fi/wp-content/uploads/2017/06/Maahanmuutto-talouden-ongelma-vai-ongelmien-ratkaisu-pdf.pdf</a></p> <p>&nbsp;</p> <p>&nbsp;</p> <p>&nbsp;</p> <p>&nbsp;</p> <p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Taloussanomat kertoi 12.9, että syyskuun alussa kansanedustajat Emma Kari (vihr), Tytti Tuppurainen (sd) ja Juhana Vartiainen (kok) olivat Anna Kontulan (vas) johdolla allekirjoittaneet lakialoitteen, jonka tarkoituksena on lakkauttaa saatavuusharkinta (ETA-alueen ulkopuolisten maiden osalta). Uutisen mukaan elinkeinoelämä on pitkään kannattanut saatavuusharkinnan poistoa. Tärkeimpänä perusteluna on käytetty sitä, että se lisäisi työvoimaa, jota Suomi kipeästi tarvitsee.

Ulkopuolista oudoksuttaa aloitteen takana oleva epäpyhä allianssi. Olisi voinut kuvitella, että maahanmuutto, jos mikä, on asia, jossa pääomapiirien ja työväen (jota ainakin vasemmisto sanoo edustavansa) edut ovat vastakkaisia. Johtaahan maahanmuutto (työvoiman tarjonnan kasvu) väistämättä palkkojen laskuun ja pääoman tuottoasteen kasvuun. Toki usein yritetään asiaa kaunistella kertomalla, että maahanmuutossa kaikki voittavat: maahanmuuttajat tuovat mukanaan verotuloja, joilla paikataan kestävyysvaje ja maksetaan kantaväestön eläkkeet. Tämä verotulo- argumentti on ensi kuulemalta uskottavan oloinen, mutta ei kestä lähempää tarkastelua. Maahanmuuttajat kasvattavat toki verotuloja, mutta samaan hengenvetoon on pakko lisätä, että he kasvattavat myös julkisen sektorin menoja. Pitäähän heille tuottaa samalla tavalla julkisia palveluksia ja tulonsiirtoja (sosiaaliturvaa), kuin kantaväestöllekin. Kuvitellaan vaikka, että maahanmuuton vuoksi väestö kasvaisi kaksinkertaiseksi. Eikö ole ilmeistä, että julkiset menot kaksinkertaistuisivat (julkisen sektorin kokoon ei liity ilmeisiä skaalaetuja)! Itse asiassa ainakin lyhyellä tähtäimellä julkisen menot kasvavat enemmän kuin maahanmuuttajien lukumäärä, minkä näkee helposti, kun silmäilee tilastoja maahanmuuttajien työllisyysosuuksista, tulotasosta ja kunnallisten palveluiden kustannuksista.

Selvää tietenkin on, että yritykset haluavat vapauttaa maahanmuuton täysin, mutta on aiheellista kysyä, onko valtiovallan tehtävä markkinataloudessa ”järjestää” yrityksille työvoimaa. Jos yritys ei nykypalkkatasolla saa työvoimaan Suomesta, niin mitä sitten! Mitä kansalaiset häviävät, jos yritys perustaa työpaikkansa vaikka Intiaan. Sinne menevät palkat ja voitot, mutta eivät ne kantaväestölle tulisi, vaikka yritys tulisi Suomeen. Kansantalouden nettosäästämisaste on käytännössä nolla, joten jos yrityksiä perustetaan Suomeen, ne ovat nettomääräisesti ulkomaisen pääoman varassa. Ulkomaiset pääomapiirit saavat tietenkin pääomatulonsa, mutta yritysveron suhteen voi tuskin odottaa paljon enempää, kuin mihin Caruna Oy näyttää pystyvän. Maahanmuutto kasvattaa varmasti kokonaistuotantoa (eli BKT:ta), mutta ei elintasoa (nuppia kohden laskettuja tuloja). Mutta mitä iloa meille olisi siitä, että Suomen BKT olisi 400 miljardia euroa! Eivät leipäjonot siitä mihinkään lyhenisi.

Suorissa sijoituksissa Suomeen on tietenkin hyvät puolensakin ajatelleen teknologisen tietämyksen leviämistä, markkinoille pääsyn helpottamisesta ja osallistumista kansainväliseen työnjakoon. On kuitenkin pakko kysyä, pitääkö kaiken tapahtua yritysten ehdoilla. Jos maahanmuutosta poistetaan tarveharkinta ja kaikki esteet, määräävät yritykset itse asiassa väestön määrän ja koko yhdyskuntarakenteen kehityksen. Ajatus tuntuu hieman pelottavalta, koska yhteiskunta on muutakin kuin joukko yrityksiä ja työpaikkoja. Ja hyödykkeiden ja ihmisten ”vapaa liikkuvuus” ei taida sittenkään olla ihan sama asia.

Ehkä ongelmallisin piirre tarveharkinnan poistamisessa olisi siinä, että silloin nostettaisiin kädet pystyyn kotiperäisten työllisyyden esteiden purkamisesta. Suomen ongelma ei kai niinkään ole ”ihmisten puute” vaan se, että nykyisillä palkoilla, veroasteilla, tulonsiiroilla, asuntohinnoilla on lähes mahdoton työskennellä kasvukeskuksissa tai edes pendelöidä niihin. Mikä siinä on niin vaikeaa, että meillä ei voi olla järjestelmää, jossa omalla palkallaan tulee toimeen (niin että palkka menee työn tekijälle eikä verokarhulle) ja työtä kannattaa sekä tehdä että tarjota työhaluisille. Kontula & kump. voisivat käyttää liike-energiaansa tämän asian pohtimiseen, ennen kuin he lähtevät hakemaan apua kaukomailta.

 

Taloussanomien artikkeli: http://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005363467.html

Ville Niinistö ja eläkkeet: https://twitter.com/VilleNiinisto/status/905081431503843329

Dataa tuloista ja työllisyydestä: http://www.suomenperusta.fi/wp-content/uploads/2017/06/Maahanmuutto-talouden-ongelma-vai-ongelmien-ratkaisu-pdf.pdf

 

 

 

 

 

]]>
30 http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242812-tarveharkinta-ei-valttamatta-ole-pahasta#comments Maahanmuutto Tarveharkinta Verotus Wed, 13 Sep 2017 18:16:24 +0000 Matti Viren http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242812-tarveharkinta-ei-valttamatta-ole-pahasta
Pointti varhaiskasvatukseen ja keskituloisten verotukseen http://vantaaliittyyennemminkeravaankuinhelsinkiin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242775-pointti-varhaiskasvatukseen-ja-keskituloisten-verotukseen <p>Eilisen A-studiossa ruodittiin keskituloisten verotuksen kovuutta. Toimitusjohtaja <strong>Ville Tolvanen</strong> nosti ongelmaksi sen, ettei suomalainen verotus ja tasapäistäminen kannusta sellaiseen työssä venymiseen tai yrittämiseen, johon yhteiskunnassa olisi tarvetta. Hänen iskulauseensa oli &quot;Mukavuus on megatrendi&quot;.</p><p>Tutkijan mukaan lisää työsuoritetta on todella saatavissa lisää alemmista tuloluokista. Siellä kyse&nbsp; ei ole samalla tavoin vain mukavuusalueelle pyrkimisestä kuin niillä, joille keskitasoisesti palkattua työtä vielä löytyy, vaan monesti ylipäätään siitä, ottaako työtä vastaan vai ei.</p><p>Tutkija havaitsee aivan oikein, että tuollainen valinnanvara <em>todella on olemassa </em>erityisesti niille, joilla työttömyyskorvauksen ja sosiaalisten tulonsiirtojen kokonaisuus pitää yllä parempaa tai yhtä hyvää elämänlaatua kuin työssäkäynti matalapalkkatoimessa.</p><p>Itsekin keskituloisena ruotisin tulonsiirrot laajemminkin kuin pelkkänä pelkkänä kielteisenä motivaatio-ajurina työn vastaanottamiselle, tai keskituloisilla (tulonsiirtojen kustantajilla) lisävastuun ottamiselle työssä, huippusuorituksiin venymiselle jne.&nbsp; Usea keskituloinen ns. hoitaa tonttinsa hyvin tarvitsematta niitä palveluita, joihin tulonsiirtoja käytetään, eli häntä verotetaan ylläpitääkseen aivan muiden tuloluokkien elintasoa tai elämänlaatua.&nbsp; Erityisesti näin on terveyteen ja vapaa-ajan viettoon liittyen, mitkä ovat merkittävimpiä kustannuseriä pakollisten elinkustannusten jälkeen. Keskituloiset käyttävät enemmän rahaa tuotteisiin ja palveluihin, jotka ovat omiaan parantamaan heidän terveyttään, toimintakykyään ja jopa eliniän odotetta matalampiin tuloluokkiin verrattuna. Tämä heijastuu mm. pienempänä tarpeena turvautua terveydenhoitojärjestelmän palveluihin, joista valtaosa on verotuksen kautta subventoitua.</p><p>Yksi osa-alue, millä keskituloisetkin vielä roikkuvat yhteiskunnan kautta palautetuissa veroeuroissaan, on lasten varhaiskasvatus. Tämä koskee siis vain lapsiperheitä. Todellisista kuluista maksetaan korkeimmillakin omavastuilla vain kolmas- tai neljäsosa todellisista kustannuksista. Vihreät ja vasemmisto haluaisivat laajentaa näitä hoito-oikeuksia kokopäiväisiksi myös niille isille tai äideille, jotka ovat kotona vaikkapa yli 2000 euron ansiosidonnaisella työttömyysturvalla. Me kristillisdemokraatit emme tätä toivo.</p><p>Kristillisdemokraattina näen tässä mahdollisuuden ajatella läheisyysperiaatteen mukaisesti: jokainen perhe tietää itse parhaiten, mikä on oikea hoitomuoto heidän lapsilleen. Siksikin olisi oikeudenmukaista vähentää keskituloisten verotusta <em>yleisesti </em>sillä perusteella, etteivät he saa verorahoilleen merkittävää vastinetta, ja <em>erityisesti</em> valtaosalta keskituloisista, joilla (pieniä) lapsia ei ole; jälkimmäiset näet maksavat merkittävää tulonsiirtoa lapsiperheille. Näkisin hyvänä merkittävän korotuksen päivähoidon omavastuuseen, mille vastapainona keskituloisten verotusta voitaisiin laskea. Samalla luotaisiin kilpailukykyisemmät markkinat ja suhteessa edullisempaa tarjontaa yksityisessä perhepäivähoidossa, joka on vuosien mittaan valtion ja kuntien subventoinnein kuihduttanut pois jälleen yhden yrittäjyyden muodon. Perhepäivähoitohan on juuri sellaista työtä, joka kohdistuu aktivoimaan työn vastaanottokynnyksen kanssa painiskelevaa tulonsaajaryhmää.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Eilisen A-studiossa ruodittiin keskituloisten verotuksen kovuutta. Toimitusjohtaja Ville Tolvanen nosti ongelmaksi sen, ettei suomalainen verotus ja tasapäistäminen kannusta sellaiseen työssä venymiseen tai yrittämiseen, johon yhteiskunnassa olisi tarvetta. Hänen iskulauseensa oli "Mukavuus on megatrendi".

Tutkijan mukaan lisää työsuoritetta on todella saatavissa lisää alemmista tuloluokista. Siellä kyse  ei ole samalla tavoin vain mukavuusalueelle pyrkimisestä kuin niillä, joille keskitasoisesti palkattua työtä vielä löytyy, vaan monesti ylipäätään siitä, ottaako työtä vastaan vai ei.

Tutkija havaitsee aivan oikein, että tuollainen valinnanvara todella on olemassa erityisesti niille, joilla työttömyyskorvauksen ja sosiaalisten tulonsiirtojen kokonaisuus pitää yllä parempaa tai yhtä hyvää elämänlaatua kuin työssäkäynti matalapalkkatoimessa.

Itsekin keskituloisena ruotisin tulonsiirrot laajemminkin kuin pelkkänä pelkkänä kielteisenä motivaatio-ajurina työn vastaanottamiselle, tai keskituloisilla (tulonsiirtojen kustantajilla) lisävastuun ottamiselle työssä, huippusuorituksiin venymiselle jne.  Usea keskituloinen ns. hoitaa tonttinsa hyvin tarvitsematta niitä palveluita, joihin tulonsiirtoja käytetään, eli häntä verotetaan ylläpitääkseen aivan muiden tuloluokkien elintasoa tai elämänlaatua.  Erityisesti näin on terveyteen ja vapaa-ajan viettoon liittyen, mitkä ovat merkittävimpiä kustannuseriä pakollisten elinkustannusten jälkeen. Keskituloiset käyttävät enemmän rahaa tuotteisiin ja palveluihin, jotka ovat omiaan parantamaan heidän terveyttään, toimintakykyään ja jopa eliniän odotetta matalampiin tuloluokkiin verrattuna. Tämä heijastuu mm. pienempänä tarpeena turvautua terveydenhoitojärjestelmän palveluihin, joista valtaosa on verotuksen kautta subventoitua.

Yksi osa-alue, millä keskituloisetkin vielä roikkuvat yhteiskunnan kautta palautetuissa veroeuroissaan, on lasten varhaiskasvatus. Tämä koskee siis vain lapsiperheitä. Todellisista kuluista maksetaan korkeimmillakin omavastuilla vain kolmas- tai neljäsosa todellisista kustannuksista. Vihreät ja vasemmisto haluaisivat laajentaa näitä hoito-oikeuksia kokopäiväisiksi myös niille isille tai äideille, jotka ovat kotona vaikkapa yli 2000 euron ansiosidonnaisella työttömyysturvalla. Me kristillisdemokraatit emme tätä toivo.

Kristillisdemokraattina näen tässä mahdollisuuden ajatella läheisyysperiaatteen mukaisesti: jokainen perhe tietää itse parhaiten, mikä on oikea hoitomuoto heidän lapsilleen. Siksikin olisi oikeudenmukaista vähentää keskituloisten verotusta yleisesti sillä perusteella, etteivät he saa verorahoilleen merkittävää vastinetta, ja erityisesti valtaosalta keskituloisista, joilla (pieniä) lapsia ei ole; jälkimmäiset näet maksavat merkittävää tulonsiirtoa lapsiperheille. Näkisin hyvänä merkittävän korotuksen päivähoidon omavastuuseen, mille vastapainona keskituloisten verotusta voitaisiin laskea. Samalla luotaisiin kilpailukykyisemmät markkinat ja suhteessa edullisempaa tarjontaa yksityisessä perhepäivähoidossa, joka on vuosien mittaan valtion ja kuntien subventoinnein kuihduttanut pois jälleen yhden yrittäjyyden muodon. Perhepäivähoitohan on juuri sellaista työtä, joka kohdistuu aktivoimaan työn vastaanottokynnyksen kanssa painiskelevaa tulonsaajaryhmää.

]]>
0 http://vantaaliittyyennemminkeravaankuinhelsinkiin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242775-pointti-varhaiskasvatukseen-ja-keskituloisten-verotukseen#comments Keskituloinen Verotus Wed, 13 Sep 2017 04:26:44 +0000 Petri Muinonen http://vantaaliittyyennemminkeravaankuinhelsinkiin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242775-pointti-varhaiskasvatukseen-ja-keskituloisten-verotukseen
Keskiluokan arvokapina - oikeutettu herääminen! http://mirjamiparant1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242427-keskiluokan-arvokapina-oikeutettu-heraaminen <p>Suomalainen keskiluokka on omalla työllään hankkinut perusturvallisuutensa.</p><p>Keskiluokkaan kuuluvat kustantavat pääsääntöisesti maamme hyvinvointipalvelut ja tulonsiirrot.</p><p>Heidän&nbsp;asemaansa, suhteessa ala- ja yläluokkaan,&nbsp;kuvastaa&nbsp;asennerajaus, joka näkyy&nbsp;työteliäisyytenä ja paremman tulevaisuuden toivon odotuksena. Myös mentaliteettinsa kuvastaa säyseyttä, vähäeleisyyttä ja tarkkailevaisuutta. He ylläpitävät levollisuutta ja kansallista turvaa.</p><p>Suomen keskiluokkaan kuuluu 45,6 % väestöstä.</p><p>Suomen Pankin arvion mukaan maamme rikkain väestö omistaa 15 % kaikesta varallisuudesta.</p><p>Viimeisten kymmenen vuoden aikana maamme on kärsinyt pitkittyneestä lamasta, jonka seurauksena myös keskiluokan asema on alkanut murentua.</p><p>Työn menetyksen kaikkein raskaimpana, on kokenut&nbsp;keskiluokkainen korkeakoulutettu, jonka visio hyvän elämän jatkumosta on murtunut.&nbsp;</p><p>Vaikka omaisuutta olisikin jo kertynyt asuntoon ja säästöihin, pelko oman statuksen ja tulevaisuuden turvan kadottamisesta,&nbsp;on ollut häpeän täyttämää ja henkilökohtaisen elämän uudelleenorganisointia.</p><p>Yhteiskunta on kaikkein julmin siinä kohtaa, kun ansiot näyttävät hyvää kertymää, mutta toimeentulo&nbsp; työttömäksi jäämisen jälkeen, ei enää riitä.</p><p>Kaikkien sosiaalisten tukien ulottumattomiin joutunut, entinen hyvätuloinen, ei pääse hyötymään maksamistaan veroista, vaan joutuu nöyrtymään kaikenlaisten työviranomaisten kumartelijaksi.</p><p>Poliittiset puolueet, kuten Kokoomus ja Sininen eduskuntaryhmä, ovatkin haukkoina saalistamassa keskiluokkaisten ääniä. Samaiset puolueet ovat kuitenkin sallineet, valta-aikanaan, keskiluokan alasajon.</p><p>Verokohtelussaan Suomi on sijoittanut keskiluokkaan kuuluvat progressioon, joka on taannut jo edellä mainitut hyvinvointipalvelut ja tulonsiirrot.</p><p>Pitkään jatkunut lama on kuitenkin katkaissut yltiöverotettua kansanosaa, joka nyt henkitoreissaan yrittää vielä nousta pinnalle ja saada maamme hyvinvointipalvelut toimiviksi.</p><p>&nbsp;</p><p>Lähde: Juha Siltala; Keskiluokan nousu, lasku ja pelot</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Suomalainen keskiluokka on omalla työllään hankkinut perusturvallisuutensa.

Keskiluokkaan kuuluvat kustantavat pääsääntöisesti maamme hyvinvointipalvelut ja tulonsiirrot.

Heidän asemaansa, suhteessa ala- ja yläluokkaan, kuvastaa asennerajaus, joka näkyy työteliäisyytenä ja paremman tulevaisuuden toivon odotuksena. Myös mentaliteettinsa kuvastaa säyseyttä, vähäeleisyyttä ja tarkkailevaisuutta. He ylläpitävät levollisuutta ja kansallista turvaa.

Suomen keskiluokkaan kuuluu 45,6 % väestöstä.

Suomen Pankin arvion mukaan maamme rikkain väestö omistaa 15 % kaikesta varallisuudesta.

Viimeisten kymmenen vuoden aikana maamme on kärsinyt pitkittyneestä lamasta, jonka seurauksena myös keskiluokan asema on alkanut murentua.

Työn menetyksen kaikkein raskaimpana, on kokenut keskiluokkainen korkeakoulutettu, jonka visio hyvän elämän jatkumosta on murtunut. 

Vaikka omaisuutta olisikin jo kertynyt asuntoon ja säästöihin, pelko oman statuksen ja tulevaisuuden turvan kadottamisesta, on ollut häpeän täyttämää ja henkilökohtaisen elämän uudelleenorganisointia.

Yhteiskunta on kaikkein julmin siinä kohtaa, kun ansiot näyttävät hyvää kertymää, mutta toimeentulo  työttömäksi jäämisen jälkeen, ei enää riitä.

Kaikkien sosiaalisten tukien ulottumattomiin joutunut, entinen hyvätuloinen, ei pääse hyötymään maksamistaan veroista, vaan joutuu nöyrtymään kaikenlaisten työviranomaisten kumartelijaksi.

Poliittiset puolueet, kuten Kokoomus ja Sininen eduskuntaryhmä, ovatkin haukkoina saalistamassa keskiluokkaisten ääniä. Samaiset puolueet ovat kuitenkin sallineet, valta-aikanaan, keskiluokan alasajon.

Verokohtelussaan Suomi on sijoittanut keskiluokkaan kuuluvat progressioon, joka on taannut jo edellä mainitut hyvinvointipalvelut ja tulonsiirrot.

Pitkään jatkunut lama on kuitenkin katkaissut yltiöverotettua kansanosaa, joka nyt henkitoreissaan yrittää vielä nousta pinnalle ja saada maamme hyvinvointipalvelut toimiviksi.

 

Lähde: Juha Siltala; Keskiluokan nousu, lasku ja pelot

 

 

 

 

]]>
15 http://mirjamiparant1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242427-keskiluokan-arvokapina-oikeutettu-heraaminen#comments Poliittiset päätökset Verotus Wed, 06 Sep 2017 11:57:58 +0000 Mirjami Parant http://mirjamiparant1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242427-keskiluokan-arvokapina-oikeutettu-heraaminen
Kenen kannattaa olla solidaarinen? http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242093-kenen-kannattaa-olla-solidaarinen <p>Antti (nimi muutettu), jonka tunnen muutaman mutkan takaa, on kolmikymppinen, joka ei ole koskaan ollut töissä eikä oikeastaan koulussakaan. Suomalaisesta systeemistä kertoo aika paljon, että koulussa meni monta vuotta, ennen kuin reagoitiin siihen, että Antti kävi siellä vain syömässä. Kotiin lähetettiin lappuja, jotka Antti itse kuittasi. Liian vähän henkilökuntaa koulussa. Tai ehkä liian paljon niitä, joille riitti virkatehtävien hoitaminen (lappu koululaisen laukkuun). Antti ei tee mitään pahaa, mutta ei mitään hyvääkään. Työkkärin kirjeet menevät roskikseen. Kun kysyy miksi, hän kertoo vain vienosti hymyillen olevansa hyvinvointivaltion uhri.</p><p>Varmaan hänkin kannattaa perustuloa &ndash; etenkin jos sitä kutsutaan sitä kansalaispalkaksi. Poliitikoille hän on yhtä arvokas kuin me kaikki muutkin; kukaan urallaan etenevä poliitikko ei rohkene arvostella näitä peräkamaripoikia. Ajatelkaa, että joku kutsuisi heitä &ldquo;patalaiskoiksi&rdquo;; mikä &rdquo;SOME-raivo&rdquo; siitä syntyisi. Sosiologit rientäisivät yhdestä suusta selittämään, miten Antin ongelmat johtuvat köyhyydestä, eriarvoistumisesta, liian suurista luokkakoista, valtion talouden säästöistä ja ties mistä.</p><p>Antti ei ole ainoa. Jostain syystä hän vaan tulee aina mieleeni, kun media julistaa kansalaisten kannattavan kireämpää verotusta tyyliin &ldquo;<em>Reilut 80 prosenttia vastaajista hyväksyy solidaarisuusveron täysin tai osittain. Vastaajien joukossa isompituloisten toivotaan &quot;kantavan kortensa yhteiseen kekoon</em>&quot;(MTV-uutiset 20.8) tai &rdquo;<em>Suomalaiset arvioivat saavansa vastinetta maksamilleen veroille, ilmenee ammattijärjestö STTK:n kyselystä (28.8). Tyytyväisyyttä koettiin etenkin toimihenkilöiden keskuudessa. Vain kolme prosenttia vastaajista kertoi, ettei koe lainkaan saavansa vastiketta maksamilleen veroille.</em> <em>Kyselyyn vastanneista 68 prosenttia katsoi, että veronmaksukyvyn tulisi vaikuttaa nykyistä enemmän veronmaksuun. Näin koettiin laajalti eri tulo- ja ikäryhmissä&rdquo;.</em><br />&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Miten solidaarisia ovatkaan ne, jotka eivät koskaan ole tehneet töitä, mutta haluavat lisää rahaa sillä periaatteella, että suuruituloisilla on liikaa! Suurituloisia ei ole paljon, 5-10 % väestöstä. Kaikkien poliittisten liikkeiden pitää tietenkin valtaa hamutessaan väittää karttavansa heitä ja kertoa olevansa &rdquo;pieni- ja keskituloisten puolella. Ilmaisu on älyllisesti vähemmän haastavaa; koska suomalaisessa äänestäjäkunnassa ei ole juuri muita kuin pieni- ja keskituloisia, on tietenkin pakko olla heidän &rdquo;puolellaan&rdquo;. Eri asia sitten on, miten loppupeleissä menetellään, käännetäänkö takkia tai ei. Mutta veropolitiikan sisällöstä ilmaisu &rdquo;kevennetään pien- ja keskituloisten verotusta&rdquo; kertoo vain siitä, että todellista politiikkavaihtoehtoa ei ole olemassa vaan halvoilla kielikuvilla yritetään ostaa kannatusta muiden kuin miljonäärien joukosta. &nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>Voi silti kysyä, voimmeko yksinkertaisesti vain äänestämällä tai gallupeilla päättää, miten paljon kullekin ihmiselle jää rahaa työn tuloksista. Voidaanko tavallisella verolailla päättää, että tienaamistasi sadasta tuhannesta eurosta jää käteen vain toimeentulotuen perusosa? Ja riittävätkö perusteluksi sanat tasa-arvo ja solidaarisuus! Perustuslaissa on pitkä lista subjektiivisia oikeuksia, mutta ei tietenkään mitään selkeää tukea periaatteelle, että rehellisellä toiminnalla ansaitsemasi tulot kuuluvat pääosin sinulle itsellesi. Jos vankikarkuri jää ilmaan toimeentulotukea, siitä seuraa vihaisia kommentteja ihmisoikeusjuristeina itseään pitäviltä, mutta 100 % tulovero tuskin kirvoittaa yhtään kommenttia.</p><p>&nbsp;</p><p>Ymmärtäisin jotenkin innokkuuden siirtää rahaa rikkailta köyhille, jos tuloerot olisivat omista toimista ja valinnoista riippumattomia, ns. moukan tuuria. Mutta ei kukaan järkevä ihminen ajattele, että tuloerot pääsääntöisesti heijastelivat tällaista onnenkauppaa; tuloerojen takana ovat erot ahkeruudessa, pitkäjänteisyydessä, lahjakkuudessa ja niin edelleen. Ongelma vaan siinä, että julkisuutta eivät tällaiset epiteetit kiinnosta. Esiin kaivetaan aina ne kaikkein huonoimmat esimerkit: korruption kautta hankitut miljoonat, &rdquo;hyvä veli&rdquo; -bonukset, hummatut miljoonaperinnöt ja suoranaiset huijaukset.</p><p>Mutta ei kai verotuspäätöksiä voi tehdä iltapäivälehtien lööppien perusteella. Eikä verotusta voi perustaa &rdquo;vain&rdquo; tasa-arvo- tai solidaarisuusperiaatteisiin, mitä ne sitten lienevätkään. Verotus on politiikkamielessä ylivoimaisesti täkein taloudellisiin kannustimiin vaikuttava tekijä. Jokainen varmaan ymmärtää, että jos mennään himoverottajien kelkkaan ja tasataan kaikkien tulot riippumatta siitä, tekeekö töitä vai ei, jaettavaa ei löydy senttiäkään. Kansantalouden tilipidosta voi laskea, että jos kotitalouksien tulot jaettaisiin tasan kaikkien kesken, kaikki saisivat 1700 euroa kuukaudessa. Mutta jos näin tehdään, todellisuudessa kukaan ei saa mitään. Oikeastaan ainoa tapa, jolla järjettömäksi kiristynyttä verotusta voi vastustaa, on kävellä ulos tästä järjestelmästä (muuttaa maasta). Tulevaisuudessa kilpailu hyvin koulutetuista ja hyvätuloloista veronmaksajista on varmaan aivan erilaista, mitä se on ollut tähän asti. Sen sijaan alhaisen tuottavuuden ja tulojen ihmisiä riittää miljardikaupalla. Äänestäjistä ei ole pulaa, enemmänkin on pulaa osaajista ja työmyyristä. Sääli vaan, että jälkimmäisiä on vaikea houkutella vain retoriikalla.</p><p>&nbsp;</p><p>VATT:n tutkijoiden Kaisa Kotakorven ja Tuomas Matikan vast&rsquo;ikään (29.8) julkaistussa blogissa &rdquo;Pitääkö ylintä tuloveroprosenttia laskea?&rdquo; otetaan siinäkin kantaa marginaaliveron laskuun. Vaikka blogi on kirjoitettu hieman &rdquo;kieli poskessa&rdquo;, perussävy on se, että verotuksen keventäminen on huono asia. Argumenttina on se, että nykyinen marginaaliveroprosentti (joka heidän arvioidensa mukaan on noin 65) on alhaisempi kuin (verotulojen ja veroasteen välistä riippuvuutta kuvaavan) ns. Laffer &ndash;käyrän maksimin antama arvo, joka Kotakorven ja Matikan mukaan on välillä 70-80 %. &nbsp;65 prosenttia kuulostaa alhaiselta, jos sillä tarkoitetaan suurituloisten marginaaliveroastetta. Veronmaksajien (keskusliiton) mukaan marginaaliveroprosentti on 100&nbsp;000 euron tuloilla 58,9 ja eläketuloilla 60.1. Kun kulutuksen implisiittinen veroaste on lähes 30 %, on kokonaisveroaste tällä tulotasolla jo yli 70 %, eikä siten verotuksen fiskaalinen(kaan) näkökulma antaisi paljon liikkumavaraa verotuksen kiristämiselle. Toisaalta voi kysyä, onko yhteiskunnan kannalta optimi se, jossa ihmisiltä saadaan revittyä maksimimäärä verotuloja. Kotakorpi ja Matikka toki myöntävät tämän todetessaan, että <em>l</em><em>opuksi on syytä painottaa, miten tätä laskuharjoitusta ei voida tulkita. Verotulot maksimoiva ylin tuloveroprosentti ei itsessään ole järkevä tavoite tai optimipiste johon pitäisi aktiivisesti pyrkiä. Julkisen vallan tulisi maksimoida kansalaistensa hyvinvointia, mikä on todennäköisesti eri asia kuin verotulojen maksimointi. Ei siis voida sanoa, että ylimmän rajaveroprosentin nostaminen verotulot maksimoivalle tasolle olisi yksiselitteisesti parasta mahdollista politiikkaa. </em>Voihan näinkin sanoa, mutta turhan tämän asian kanssa on kiemurrella (<em>todennäköisesti, yksiselitteisesti</em>). Verotulojen maksimointi ei ole pelkästään todennäköisesti, vaan <u>varmasti</u> eri asia kuin hyvinvoinnin maksimointi; merkitseehän verotulojen maksimointi yksityisten kulutuksen minimointia. Verotus aiheuttaa aina ja yksiselitteisesti hyvinvointitappioita, ei siitä pidä tehdä mitään tulkintakysymystä. Laffer-käyrän avulla verotuksen hyvinvointivaikutuksista ei voi sanoa oikeastaan mitään, koska käyrä riippuu oikeastaan vaan yhdestä parametrista: työvoiman tarjonnan palkkajoustosta. Verotus vaikuttaa kuitenkin monen muunkin kanavan kautta: ammatin valinnan, koulutusinvestointien, palkkarakenteen, teknisen kehityksen jne. kautta. Siksi analyysien perustana pitää olla paljon Laffer -käyrää sofistikoidumpi malli, kuten esimerkiksi alla mainittu Minnesotan FED:n tutkimus. Ehkä voisi viitata myös Coenenin ym. EKP:n AWM-mallillaan aikaan tekemiin laskelmiin, joissa verotuksen rakenteen korjaaminen lähemmäs USA:n rakennetta kasvatti tuotantoa ja tuloja noin 10 % (ks. viimeinen viittaus).</p><p>&nbsp;</p><p>Minusta on ilman muuta selvää, että verotusta (ja julkisen sektorin kustannusrasitusta) pitää keventää, jos aiotaan selviytyä kansainvälisessä kilpailussa. Koskaan ei tietenkään ole oikea aika keventää verotusta. Sen sijaan kiristäminen näyttää &rdquo;onnistuvan&rdquo; aina. Niin kävi 1990-alun laman ollessa pahimmillaan eikä niin sanotun solidaarisuusveron ajoitusta 2012 voitane pitää kovin onnistuneena suhdannepoliittisena toimena. Ehkä nämä esimerkit kertovat enemmän valtion hallintoon pesiytyneestä ajattelutavasta, jonka mukaan valtiot menot ovat annettuja ja kaiken muun (verotus, työllisyysaste) pitää sopeutua niihin.</p><p>&nbsp;</p><p>.&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p><a href="http://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005343892.html">http://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005343892.html</a></p><p><a href="http://vatt.fi/artikkeli/-/asset_publisher/pitaako-ylinta-tuloveroprosenttia-laskea-">http://vatt.fi/artikkeli/-/asset_publisher/pitaako-ylinta-tuloveroprosenttia-laskea-</a></p><p><a href="https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/selva-enemmisto-kannattaa-hyvatuloisten-solidaarisuusveroa-mtv-n-kyselyssa-hyvatuloiset-tervetuloa-saastotalkoisiin/6543028" title="https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/selva-enemmisto-kannattaa-hyvatuloisten-solidaarisuusveroa-mtv-n-kyselyssa-hyvatuloiset-tervetuloa-saastotalkoisiin/6543028">https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/selva-enemmisto-kannattaa-h...</a></p><p><a href="https://www.minneapolisfed.org/research/staff-reports/optimal-progressivity-with-age-dependent-taxation">https://www.minneapolisfed.org/research/staff-reports/optimal-progressivity-with-age-dependent-taxation</a></p><p><a href="https://www.ecb.europa.eu/pub/pdf/scpwps/ecbwp747.pdf?2b2516e7574d0ff2c5680cb62a42d790">https://www.ecb.europa.eu/pub/pdf/scpwps/ecbwp747.pdf?2b2516e7574d0ff2c5680cb62a42d790</a></p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Antti (nimi muutettu), jonka tunnen muutaman mutkan takaa, on kolmikymppinen, joka ei ole koskaan ollut töissä eikä oikeastaan koulussakaan. Suomalaisesta systeemistä kertoo aika paljon, että koulussa meni monta vuotta, ennen kuin reagoitiin siihen, että Antti kävi siellä vain syömässä. Kotiin lähetettiin lappuja, jotka Antti itse kuittasi. Liian vähän henkilökuntaa koulussa. Tai ehkä liian paljon niitä, joille riitti virkatehtävien hoitaminen (lappu koululaisen laukkuun). Antti ei tee mitään pahaa, mutta ei mitään hyvääkään. Työkkärin kirjeet menevät roskikseen. Kun kysyy miksi, hän kertoo vain vienosti hymyillen olevansa hyvinvointivaltion uhri.

Varmaan hänkin kannattaa perustuloa – etenkin jos sitä kutsutaan sitä kansalaispalkaksi. Poliitikoille hän on yhtä arvokas kuin me kaikki muutkin; kukaan urallaan etenevä poliitikko ei rohkene arvostella näitä peräkamaripoikia. Ajatelkaa, että joku kutsuisi heitä “patalaiskoiksi”; mikä ”SOME-raivo” siitä syntyisi. Sosiologit rientäisivät yhdestä suusta selittämään, miten Antin ongelmat johtuvat köyhyydestä, eriarvoistumisesta, liian suurista luokkakoista, valtion talouden säästöistä ja ties mistä.

Antti ei ole ainoa. Jostain syystä hän vaan tulee aina mieleeni, kun media julistaa kansalaisten kannattavan kireämpää verotusta tyyliin “Reilut 80 prosenttia vastaajista hyväksyy solidaarisuusveron täysin tai osittain. Vastaajien joukossa isompituloisten toivotaan "kantavan kortensa yhteiseen kekoon"(MTV-uutiset 20.8) tai ”Suomalaiset arvioivat saavansa vastinetta maksamilleen veroille, ilmenee ammattijärjestö STTK:n kyselystä (28.8). Tyytyväisyyttä koettiin etenkin toimihenkilöiden keskuudessa. Vain kolme prosenttia vastaajista kertoi, ettei koe lainkaan saavansa vastiketta maksamilleen veroille. Kyselyyn vastanneista 68 prosenttia katsoi, että veronmaksukyvyn tulisi vaikuttaa nykyistä enemmän veronmaksuun. Näin koettiin laajalti eri tulo- ja ikäryhmissä”.
 

 

Miten solidaarisia ovatkaan ne, jotka eivät koskaan ole tehneet töitä, mutta haluavat lisää rahaa sillä periaatteella, että suuruituloisilla on liikaa! Suurituloisia ei ole paljon, 5-10 % väestöstä. Kaikkien poliittisten liikkeiden pitää tietenkin valtaa hamutessaan väittää karttavansa heitä ja kertoa olevansa ”pieni- ja keskituloisten puolella. Ilmaisu on älyllisesti vähemmän haastavaa; koska suomalaisessa äänestäjäkunnassa ei ole juuri muita kuin pieni- ja keskituloisia, on tietenkin pakko olla heidän ”puolellaan”. Eri asia sitten on, miten loppupeleissä menetellään, käännetäänkö takkia tai ei. Mutta veropolitiikan sisällöstä ilmaisu ”kevennetään pien- ja keskituloisten verotusta” kertoo vain siitä, että todellista politiikkavaihtoehtoa ei ole olemassa vaan halvoilla kielikuvilla yritetään ostaa kannatusta muiden kuin miljonäärien joukosta.  

 

Voi silti kysyä, voimmeko yksinkertaisesti vain äänestämällä tai gallupeilla päättää, miten paljon kullekin ihmiselle jää rahaa työn tuloksista. Voidaanko tavallisella verolailla päättää, että tienaamistasi sadasta tuhannesta eurosta jää käteen vain toimeentulotuen perusosa? Ja riittävätkö perusteluksi sanat tasa-arvo ja solidaarisuus! Perustuslaissa on pitkä lista subjektiivisia oikeuksia, mutta ei tietenkään mitään selkeää tukea periaatteelle, että rehellisellä toiminnalla ansaitsemasi tulot kuuluvat pääosin sinulle itsellesi. Jos vankikarkuri jää ilmaan toimeentulotukea, siitä seuraa vihaisia kommentteja ihmisoikeusjuristeina itseään pitäviltä, mutta 100 % tulovero tuskin kirvoittaa yhtään kommenttia.

 

Ymmärtäisin jotenkin innokkuuden siirtää rahaa rikkailta köyhille, jos tuloerot olisivat omista toimista ja valinnoista riippumattomia, ns. moukan tuuria. Mutta ei kukaan järkevä ihminen ajattele, että tuloerot pääsääntöisesti heijastelivat tällaista onnenkauppaa; tuloerojen takana ovat erot ahkeruudessa, pitkäjänteisyydessä, lahjakkuudessa ja niin edelleen. Ongelma vaan siinä, että julkisuutta eivät tällaiset epiteetit kiinnosta. Esiin kaivetaan aina ne kaikkein huonoimmat esimerkit: korruption kautta hankitut miljoonat, ”hyvä veli” -bonukset, hummatut miljoonaperinnöt ja suoranaiset huijaukset.

Mutta ei kai verotuspäätöksiä voi tehdä iltapäivälehtien lööppien perusteella. Eikä verotusta voi perustaa ”vain” tasa-arvo- tai solidaarisuusperiaatteisiin, mitä ne sitten lienevätkään. Verotus on politiikkamielessä ylivoimaisesti täkein taloudellisiin kannustimiin vaikuttava tekijä. Jokainen varmaan ymmärtää, että jos mennään himoverottajien kelkkaan ja tasataan kaikkien tulot riippumatta siitä, tekeekö töitä vai ei, jaettavaa ei löydy senttiäkään. Kansantalouden tilipidosta voi laskea, että jos kotitalouksien tulot jaettaisiin tasan kaikkien kesken, kaikki saisivat 1700 euroa kuukaudessa. Mutta jos näin tehdään, todellisuudessa kukaan ei saa mitään. Oikeastaan ainoa tapa, jolla järjettömäksi kiristynyttä verotusta voi vastustaa, on kävellä ulos tästä järjestelmästä (muuttaa maasta). Tulevaisuudessa kilpailu hyvin koulutetuista ja hyvätuloloista veronmaksajista on varmaan aivan erilaista, mitä se on ollut tähän asti. Sen sijaan alhaisen tuottavuuden ja tulojen ihmisiä riittää miljardikaupalla. Äänestäjistä ei ole pulaa, enemmänkin on pulaa osaajista ja työmyyristä. Sääli vaan, että jälkimmäisiä on vaikea houkutella vain retoriikalla.

 

VATT:n tutkijoiden Kaisa Kotakorven ja Tuomas Matikan vast’ikään (29.8) julkaistussa blogissa ”Pitääkö ylintä tuloveroprosenttia laskea?” otetaan siinäkin kantaa marginaaliveron laskuun. Vaikka blogi on kirjoitettu hieman ”kieli poskessa”, perussävy on se, että verotuksen keventäminen on huono asia. Argumenttina on se, että nykyinen marginaaliveroprosentti (joka heidän arvioidensa mukaan on noin 65) on alhaisempi kuin (verotulojen ja veroasteen välistä riippuvuutta kuvaavan) ns. Laffer –käyrän maksimin antama arvo, joka Kotakorven ja Matikan mukaan on välillä 70-80 %.  65 prosenttia kuulostaa alhaiselta, jos sillä tarkoitetaan suurituloisten marginaaliveroastetta. Veronmaksajien (keskusliiton) mukaan marginaaliveroprosentti on 100 000 euron tuloilla 58,9 ja eläketuloilla 60.1. Kun kulutuksen implisiittinen veroaste on lähes 30 %, on kokonaisveroaste tällä tulotasolla jo yli 70 %, eikä siten verotuksen fiskaalinen(kaan) näkökulma antaisi paljon liikkumavaraa verotuksen kiristämiselle. Toisaalta voi kysyä, onko yhteiskunnan kannalta optimi se, jossa ihmisiltä saadaan revittyä maksimimäärä verotuloja. Kotakorpi ja Matikka toki myöntävät tämän todetessaan, että lopuksi on syytä painottaa, miten tätä laskuharjoitusta ei voida tulkita. Verotulot maksimoiva ylin tuloveroprosentti ei itsessään ole järkevä tavoite tai optimipiste johon pitäisi aktiivisesti pyrkiä. Julkisen vallan tulisi maksimoida kansalaistensa hyvinvointia, mikä on todennäköisesti eri asia kuin verotulojen maksimointi. Ei siis voida sanoa, että ylimmän rajaveroprosentin nostaminen verotulot maksimoivalle tasolle olisi yksiselitteisesti parasta mahdollista politiikkaa. Voihan näinkin sanoa, mutta turhan tämän asian kanssa on kiemurrella (todennäköisesti, yksiselitteisesti). Verotulojen maksimointi ei ole pelkästään todennäköisesti, vaan varmasti eri asia kuin hyvinvoinnin maksimointi; merkitseehän verotulojen maksimointi yksityisten kulutuksen minimointia. Verotus aiheuttaa aina ja yksiselitteisesti hyvinvointitappioita, ei siitä pidä tehdä mitään tulkintakysymystä. Laffer-käyrän avulla verotuksen hyvinvointivaikutuksista ei voi sanoa oikeastaan mitään, koska käyrä riippuu oikeastaan vaan yhdestä parametrista: työvoiman tarjonnan palkkajoustosta. Verotus vaikuttaa kuitenkin monen muunkin kanavan kautta: ammatin valinnan, koulutusinvestointien, palkkarakenteen, teknisen kehityksen jne. kautta. Siksi analyysien perustana pitää olla paljon Laffer -käyrää sofistikoidumpi malli, kuten esimerkiksi alla mainittu Minnesotan FED:n tutkimus. Ehkä voisi viitata myös Coenenin ym. EKP:n AWM-mallillaan aikaan tekemiin laskelmiin, joissa verotuksen rakenteen korjaaminen lähemmäs USA:n rakennetta kasvatti tuotantoa ja tuloja noin 10 % (ks. viimeinen viittaus).

 

Minusta on ilman muuta selvää, että verotusta (ja julkisen sektorin kustannusrasitusta) pitää keventää, jos aiotaan selviytyä kansainvälisessä kilpailussa. Koskaan ei tietenkään ole oikea aika keventää verotusta. Sen sijaan kiristäminen näyttää ”onnistuvan” aina. Niin kävi 1990-alun laman ollessa pahimmillaan eikä niin sanotun solidaarisuusveron ajoitusta 2012 voitane pitää kovin onnistuneena suhdannepoliittisena toimena. Ehkä nämä esimerkit kertovat enemmän valtion hallintoon pesiytyneestä ajattelutavasta, jonka mukaan valtiot menot ovat annettuja ja kaiken muun (verotus, työllisyysaste) pitää sopeutua niihin.

 

 

http://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005343892.html

http://vatt.fi/artikkeli/-/asset_publisher/pitaako-ylinta-tuloveroprosenttia-laskea-

https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/selva-enemmisto-kannattaa-hyvatuloisten-solidaarisuusveroa-mtv-n-kyselyssa-hyvatuloiset-tervetuloa-saastotalkoisiin/6543028

https://www.minneapolisfed.org/research/staff-reports/optimal-progressivity-with-age-dependent-taxation

https://www.ecb.europa.eu/pub/pdf/scpwps/ecbwp747.pdf?2b2516e7574d0ff2c5680cb62a42d790

]]>
4 http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242093-kenen-kannattaa-olla-solidaarinen#comments Solidaarisuus Verot Verotus Wed, 30 Aug 2017 08:25:08 +0000 Matti Viren http://meeviren.puheenvuoro.uusisuomi.fi/242093-kenen-kannattaa-olla-solidaarinen
SAK hyökkää yrittäjien kimppuun härskillä tavalla http://minnaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241458-sak-hyokkaa-yrittajien-kimppuun-harskilla-tavalla <p>SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta kirjoitti blogin &rdquo;<a href="http://www.sak.fi/ajankohtaista/blogit/jakovara/verotus-sorsii-palkkatyota-2017-08-17">Verotus sorsii palkkatyötä</a>&rdquo;. &nbsp;</p> <p>Jutussa rinnastetaan ihan pokkana palkkatyö ja yrittäjän tekemä työ eikä vaivauduta miettimään, mitä käytännön eroa näillä työntekomuodoilla on.</p> <p>Sopivasti osatotuuksia yhdistellen Kaukoranta päätyy väittämään että verotus suosii yrittäjyyttä palkansaajien kustannuksella. Hän on jopa sitä mieltä, että useimmat ihmiset ovat tuottavampia palkansaajina kuin yrittäjinä ja on huolissaan verotuskäytäntömme yrittäjyyteen ohjaavasta vaikutuksesta.</p> <p>Anteeksi nyt, mutta Kaukorannan blogissa olleet väitteet ja johtopäätökset ovat pöyristyttävän yksinkertaisia ja mielestäni myös virheellisiä. Tässä muutama esimerkki:</p> <ul><li>Palkkatyössä sosiaaliturvamaksut jakautuvat palkansaajan ja työnantajan maksamiin maksuihin. Kaukoranta laskee esityksessään palkansaajan tappioksi työnantajan maksamien sosiaaliturvamaksujen osuuden!&nbsp;</li><li>Kaukoranta päivittelee sitä, että yrittäjän maksaessa 100%:sesti oman eläketurvansa, hän voi halutessaan alivakuuttaa itsensä. Hän ei tule kertoneeksi lukijoille, että alivakuuttaminen johtaa siihen, että tuossa tapauksessa yrittäjälle ei kerry eläkettä. Yrittäjä kantaa vastuun itsestään ihan loppuun asti. Hän ei myöskään kerro sitä, että yrittäjien on lakisääteinen pakko maksaa minimimäärä YEL-maksua (noin 2000 euroa vuodessa), mutta sillä ei saa käytännössä mitään eläketurvaa.</li><li>Kaukoranta pitää epäkohtana sitä, että yrittäjävähennys keventää yrittäjien tuloverotusta suhteessa palkansaajiin. Hänen mieleensä ei tule edes tässä vaiheessa miettiä yrittäjien tekemien työtuntien määrää suhteessa palkkatyöhön. Esimerkiksi maatalousyrittäjät tekevät vuodessa yli 100 päivää enemmän töitä kuin palkkatyöläiset.</li><li>Kaukoranta syyllistää yrittäjiä siitä, että heillä on &rdquo;mahdollisuus muuntaa osa tuloistaan kevyemmin verotetuiksi osingoiksi&rdquo;. Kaukoranta sekoittelee puuroja ja vellejä oikein kunnolla erityisesti tässä yhteydessä. Soisi hänen ymmärtävän kokonaisuuden ja jättävän edes tämän väitteen pois blogistaan.</li></ul> <p>Tekstissä käydään rajusti yrittäjien kimppuun tyylilajina osatotuuksien heittely populismin toivossa. Tekstissä vertaillaan vertailukelvottomia asioita toisiinsa ja poimitaan &rdquo;faktoja&rdquo; sieltä täältä kokonaisuudesta irroittaen.</p> <p>Yksityishenkilöille oman viiteryhmän asioiden häikäilemätön edistäminen olisi sallittua, mutta SAK:n pääekonomistilta odottaisi edes jonkinlaista kansantalouden ekosysteemin ymmärrystä ja vastuuta sanoistaan. Jos SAK aikoo jatkossa pyrkiä haavoittamaan yrittäjien asemaa ja toimia Kaukorannan ideoiden puolesta, niin tässä muutama kysymys heille vastattavaksi:</p> <ol><li>Jos työntekijäpuolelle annetaan samanlainen verotuskohtelu kuin yrittäjille, niin suostuvatko työntekijät luopumaan kokonaan sosiaaliturvastaan ja onko samalla ok, että jokainen työntekijä maksaa jatkossa itse omat työkalunsa, koulutuksensa ja järjestää itselleen oman työterveyshuollon?</li><li>Jos työntekijäpuolelle annetaan samanlainen verotuskohtelu kuin yrittäjille, niin suostuvatko työntekijät siihen, että työntekijä huolehtii jatkossa itse eläketurvansa kartuttamisesta?</li><li>Jos työntekijäpuolelle annetaan samanlainen verotuskohtelu kuin yrittäjille, niin onhan ok, että palkkaa ei makseta lainkaan sellaisina kuukausina, kun myynti on ollut odotettua vähäisempää?</li><li>Jos työntekijäpuolelle annetaan samanlainen verotuskohtelu kuin yrittäjille, niin suostuvatko työntekijät siihen, että töissä ollaan käytännössä 24/7/365 eikä työaikaa erotella vapaa-ajasta eikä loma-ajalta saa palkkaa?</li><li>Jos työntekijäpuolelle annetaan samanlainen verotuskohtelu kuin yrittäjille, niin onhan ok, että huonoina aikoina työntekijät ottavat henkilökohtaista lainaa ja antavat esimerkiksi oman kotinsa pankille vakuudeksi, jotta firma pysyy pystyssä?</li></ol> <p>Eikö SAK:ssa tiedetä, että valtaosa uusista työpaikoista syntyy pieniin yrityksiin? Työntekijöiden etujen vaalimisessa kannattaisi varmistaa, että yrittäjät pärjäävät ja voivat työllistää. On aikamoinen virhearvio luulla, että yrittäjiä kampittamalla luotaisiin työntekijöille parempaa tulevaisuutta.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> SAK:n pääekonomisti Ilkka Kaukoranta kirjoitti blogin ”Verotus sorsii palkkatyötä”.  

Jutussa rinnastetaan ihan pokkana palkkatyö ja yrittäjän tekemä työ eikä vaivauduta miettimään, mitä käytännön eroa näillä työntekomuodoilla on.

Sopivasti osatotuuksia yhdistellen Kaukoranta päätyy väittämään että verotus suosii yrittäjyyttä palkansaajien kustannuksella. Hän on jopa sitä mieltä, että useimmat ihmiset ovat tuottavampia palkansaajina kuin yrittäjinä ja on huolissaan verotuskäytäntömme yrittäjyyteen ohjaavasta vaikutuksesta.

Anteeksi nyt, mutta Kaukorannan blogissa olleet väitteet ja johtopäätökset ovat pöyristyttävän yksinkertaisia ja mielestäni myös virheellisiä. Tässä muutama esimerkki:

  • Palkkatyössä sosiaaliturvamaksut jakautuvat palkansaajan ja työnantajan maksamiin maksuihin. Kaukoranta laskee esityksessään palkansaajan tappioksi työnantajan maksamien sosiaaliturvamaksujen osuuden! 
  • Kaukoranta päivittelee sitä, että yrittäjän maksaessa 100%:sesti oman eläketurvansa, hän voi halutessaan alivakuuttaa itsensä. Hän ei tule kertoneeksi lukijoille, että alivakuuttaminen johtaa siihen, että tuossa tapauksessa yrittäjälle ei kerry eläkettä. Yrittäjä kantaa vastuun itsestään ihan loppuun asti. Hän ei myöskään kerro sitä, että yrittäjien on lakisääteinen pakko maksaa minimimäärä YEL-maksua (noin 2000 euroa vuodessa), mutta sillä ei saa käytännössä mitään eläketurvaa.
  • Kaukoranta pitää epäkohtana sitä, että yrittäjävähennys keventää yrittäjien tuloverotusta suhteessa palkansaajiin. Hänen mieleensä ei tule edes tässä vaiheessa miettiä yrittäjien tekemien työtuntien määrää suhteessa palkkatyöhön. Esimerkiksi maatalousyrittäjät tekevät vuodessa yli 100 päivää enemmän töitä kuin palkkatyöläiset.
  • Kaukoranta syyllistää yrittäjiä siitä, että heillä on ”mahdollisuus muuntaa osa tuloistaan kevyemmin verotetuiksi osingoiksi”. Kaukoranta sekoittelee puuroja ja vellejä oikein kunnolla erityisesti tässä yhteydessä. Soisi hänen ymmärtävän kokonaisuuden ja jättävän edes tämän väitteen pois blogistaan.

Tekstissä käydään rajusti yrittäjien kimppuun tyylilajina osatotuuksien heittely populismin toivossa. Tekstissä vertaillaan vertailukelvottomia asioita toisiinsa ja poimitaan ”faktoja” sieltä täältä kokonaisuudesta irroittaen.

Yksityishenkilöille oman viiteryhmän asioiden häikäilemätön edistäminen olisi sallittua, mutta SAK:n pääekonomistilta odottaisi edes jonkinlaista kansantalouden ekosysteemin ymmärrystä ja vastuuta sanoistaan. Jos SAK aikoo jatkossa pyrkiä haavoittamaan yrittäjien asemaa ja toimia Kaukorannan ideoiden puolesta, niin tässä muutama kysymys heille vastattavaksi:

  1. Jos työntekijäpuolelle annetaan samanlainen verotuskohtelu kuin yrittäjille, niin suostuvatko työntekijät luopumaan kokonaan sosiaaliturvastaan ja onko samalla ok, että jokainen työntekijä maksaa jatkossa itse omat työkalunsa, koulutuksensa ja järjestää itselleen oman työterveyshuollon?
  2. Jos työntekijäpuolelle annetaan samanlainen verotuskohtelu kuin yrittäjille, niin suostuvatko työntekijät siihen, että työntekijä huolehtii jatkossa itse eläketurvansa kartuttamisesta?
  3. Jos työntekijäpuolelle annetaan samanlainen verotuskohtelu kuin yrittäjille, niin onhan ok, että palkkaa ei makseta lainkaan sellaisina kuukausina, kun myynti on ollut odotettua vähäisempää?
  4. Jos työntekijäpuolelle annetaan samanlainen verotuskohtelu kuin yrittäjille, niin suostuvatko työntekijät siihen, että töissä ollaan käytännössä 24/7/365 eikä työaikaa erotella vapaa-ajasta eikä loma-ajalta saa palkkaa?
  5. Jos työntekijäpuolelle annetaan samanlainen verotuskohtelu kuin yrittäjille, niin onhan ok, että huonoina aikoina työntekijät ottavat henkilökohtaista lainaa ja antavat esimerkiksi oman kotinsa pankille vakuudeksi, jotta firma pysyy pystyssä?

Eikö SAK:ssa tiedetä, että valtaosa uusista työpaikoista syntyy pieniin yrityksiin? Työntekijöiden etujen vaalimisessa kannattaisi varmistaa, että yrittäjät pärjäävät ja voivat työllistää. On aikamoinen virhearvio luulla, että yrittäjiä kampittamalla luotaisiin työntekijöille parempaa tulevaisuutta.

]]>
33 http://minnaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241458-sak-hyokkaa-yrittajien-kimppuun-harskilla-tavalla#comments Ay-liike Palkkatyö SAK Verotus Yrittäjyys Fri, 18 Aug 2017 15:01:57 +0000 Minna Isoaho http://minnaisoaho.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241458-sak-hyokkaa-yrittajien-kimppuun-harskilla-tavalla
Sininen tulevaisuus on keskiluokan verokapina http://simonelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241262-sininen-tulevaisuus-on-keskiluokan-verokapina <p><em>(Puhe on pidetty Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Espoossa 14.8.2017.)</em></p><p>&nbsp;</p><p>Arvoisa kaupunginjohtaja, hyvät ystävät, siniset, arvoisat median edustajat, suomalaiset,</p><p>On hienoa kokoontua kotikaupungissani Espoossa, joka voi toimia hyvänä esimerkkinä koko Suomelle. Menestyvät yritykset, korkeatasoinen opetus, toimivat palvelut ja luonnonläheisyys houkuttelevat joka vuosi Espooseen yli 4000 uutta asukasta. Olen iloinen, että Espoossa toimii jo Sininen valtuustoryhmä minun, Jukka Kilven ja Timo Soinin voimin. Kiitän kaupunginjohtaja Jukka Mäkelää hänen eduskuntaryhmällemme osoittamastaan vieraanvaraisuudesta.</p><p>Kaksi vuotta sitten sitouduimme siihen, että yhteisen hallitusohjelman pohjalta Suomen talous saadaan nousuun ja suomalaisille töitä. Politiikka on joukkuelaji eikä hallitusta voi muodostaa yksin. Aikuisen elämään myös kuuluu, että kuuntelee neuvoja, oppii virheistään ja on valmis ottamaan vastaan kielteistäkin palautetta hyvän asian puolesta. Edustaja Vesa-Matti Saarakkalaa lainatakseni, &rdquo;onneksi en itse ole poliittisesti se sama kaikkitietävä räkänokka kuin mitä olin parikymppisenä. Poliitikon on välttämätöntä kyetä kasvamaan ihmisenä, vaikka jotkut äänestäjät odottavatkin muuttumattomuutta&rdquo;. On uskallettava kasvaa ihmisenä ja poliitikkona.</p><p>Epäjohdonmukaista on, että syksyllä eduskunnan täysistunnossa kuulemme puheita edustajilta, jotka ovat kaksi vuotta puhuneet hallituksesta hyvää ja ottaneet kunniaakin siitä, mitä hallitus tekee. Tänä syksynä he haukkuvat tämän saman hallituksen teot ja sen ministerit. Eduskuntaryhmämme jäsenet pitivät hallitusohjelmaa hyvänä jo kaksi vuotta sitten ja pidämme sitä edelleen hyvänä. Linjamme ei ole muuttunut. Puhe on halpaa. Me haluamme saada tuloksia.</p><p>Teimme kesällä ratkaisumme ja kannamme siitä vastuun. Perustelut on kuultu julkisuudessa useampaan kertaan. Kun laittaa palapelin palat yhteen niin syntyy kokonaiskuva. Sen pohjalta tein oman päätökseni. Setelit jäivät, mutta selkäranka pysyy. Tulevaisuuteni on uuden toivon kansanliike. Kuten jo Veikko Vennamo aikanaan sanoi, &quot;jokainen ihminen ja jokainen elämä on arvokas&quot;. Meillä on arvopohja johdonmukainen ja kunnossa. Tähän perustuu kansanvaltainen ajattelumme.</p><p>Jos haluaa kavereita, ei pidä lähteä politiikkaan. En vihaa ketään. Vastaan vihaan rakkaudella ja isänmaan yhteinen etu menee oman edun edelle. Ymmärrän pettymystä ja kiukkua, mutta en ymmärrä silmitöntä vihaa. Olen kokenut, että tällainen viha avaa silmiä ja myönteisyys voittaa. Erityisesti naiset ovat antaneet edustajillemme kiittävää palautetta. Kuten yksi palveluammatissa oleva nainen sanoi minulle sähköpostissaan: &rdquo;aiemmin en ole voinut teidän ihmisiänne äänestää, mutta nyt voin&rdquo;.</p><p>Kesällä heti ensitöiksemme hoidimme kuntoon hallituksen esityksen alkoholilain uudistamiseksi. Lisäksi parlamentaarisesti päätettiin, että Yle-verosta vapautetaan lisää pienituloisia. Tuloraja nousee noin 14 000 euron vuosiansioon. Yli 400 000 suomalaista vapautuu ensi vuonna Yle-verosta. Näin pääsimme pitkäaikaiseen tavoitteeseemme: suomalainen voi tienata noin tonnin kuussa puhtaana käteen. Hyvä asia, jonka jokainen ymmärtää.</p><p>Suomen kesä oli viileä, mutta politiikan kesä kuuma. Likapyykki on pesty ja nyt on aika katsoa eteenpäin.</p><p>Esitän eduskuntaryhmän kokouksessa, että ryhmän nimeksi tulee Sininen eduskuntaryhmä, kun puolue on rekisteröity. Tulevaisuus on sininen. Ihminen on ajatteleva ja tunteva olento. Tämä on inhimillinen porukka. Sen mihin uskomme ja mitä tunnemme, sen pitää näkyä meistä. Kun elämme ihmisiksi, vajavaisina, ja saamme aikaan tuloksia, voimme saada kannatusta. Luotan suomalaisiin.</p><p>&nbsp;</p><p>Hyvät ystävät,</p><p>Eduskuntaryhmämme on tyytyväinen siihen, että valtion velkaantuminen taittuu vuoden 2018 budjetissa selvästi: tänä vuonna uutta lainaa otettiin 5,6 miljardia euroa ja ensi vuonna 3,4 miljardia euroa.</p><p>Vienti vetää ja työllisyys kohenee. Tavaraviennissä puhkottiin elokuussa viiden miljardin euron raja. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla kasvua oli 11 prosenttia. Ennustelaitokset ovat tarkistaneet kuluvan vuoden kasvuarvioitaan ylöspäin viime kuukausina. Tänä vuonna nautitaan yli kolmen prosentin talouskasvusta. Merkittävä ansio viennin vedosta kuuluu parantuneelle kilpailukyvylle. Ensi vuonna työttömyysaste laskee prosentin verran. Suomen suunta on kääntynyt.</p><p>Samaan hengenvetoon on sanottava, että Suomesta on tullut ylihyvinvointiyhteiskunta. Kauan ennen tätä hallituskautta. Kun omalla toimeentulolla tulee toimeen ja saa perheelle elannon, eikö se ole kaikkina maailmanaikoina riittänyt? Oman työn jälki ja tulokset luovat onnea. Se on perusjuttu, jota ei perustulokaan muuta. Täytyy olla oikeus ja mahdollisuus menestyä omalla rehellisellä työllä.</p><p>Ihmisen eteenpäin pääsemisen nälän ja toisista välittämisen tasapainottaminen on isänmaamme keskeisimpiä haasteita. Yhteinen moraalinen velvollisuutemme on tukea jokaista, joka ei omin voimin pääse eteenpäin, mutta meillä ei ole moraalista oikeutusta ottaa keneltäkään enempää kuin on kohtuullista. Se mikä ei ole oikeus eikä kohtuus, ei voi olla lakikaan.</p><p>Olen huolissani keskiluokan jaksamisesta, kun veroaste nousi vuodesta 2008 lähtien aina viime vuosiin asti. Saan suomalaisilta paljon palautetta. Usea kokee, että omat kovalla työllä ansaitut veroeurot menevät valtion pohjattomaan säkkiin kuin vesi hanhen selästä.</p><p>Tarvitaan keskiluokan verokapina. Kannatamme Suomen veroasteen laskemista, ja hallituksen toimin suunta on jo oikea. Varakkaat eivät voitelua kaipaa. Nyt on tavan kansan veronkevennysten aika. Työllisyyden kohentumisen vauhdittamiseksi ja ostovoiman turvaamiseksi pieni- ja keskituloisten työn verotusta on kevennettävä ennemmin tai myöhemmin.</p><p>Linjamme mukaisesti autovero kevenee myös ensi vuonna. Veronmaksajain keskusliiton laskelman mukaan autokaupoilla lompakkoon jäisi 210 euroa aiempaa enemmän, jos ostoslistalla on 32 000 euron auto, jonka keskimääräiset päästöt ovat 124 g/km. Olemme esittäneet, että ravintoloissa myytävän alkoholin arvonlisäveroa lasketaan ja alkoholiveroa maltillisesti korotetaan, jos hallituksen esittämä alkoholilain uudistus menee läpi. Alkoholinkulutuksen painopiste siirtyisi ravintoloihin. Tässä meillä on konkreettinen, toteutettavissa oleva esitys, joka luo uusia työpaikkoja.</p><p>Varapuheenjohtaja Tiina Elovaara kertoi medialle kannattavansa solidaarisuusveron nykyisellään jatkamista. Edustaja Elovaaran näkemys heijastelee useiden ryhmämme jäsenten näkemyksiä. Edelleen taloustilanne on sellainen, että solidaarisuusveron alaraja olisi perusteltua säilyttää nykytasossa.</p><p>Tässä on syytä sanoa, että Elovaara on myös esimerkki edustajasta, jonka tuloksellinen työ luo pelon sijaan uutta toivoa yhteiskuntaan. Hänen laatimansa koulukiusaamisen vastainen lakialoite on hyvä esimerkki toivon luomisesta ja sai laajaa tukea yli puoluerajojen. Tiina Elovaara ihmisenä heijastelee sitä, millainen uusi myönteinen kansanliike haluamme olla. Uusi vaihtoehto.</p><p>&nbsp;</p><p>Hyvät ystävät,</p><p>On syytä korostaa erityisesti hallituksen toimia työllisyyden kohentamiseksi. Työvoimapalvelut saa 25 miljoonan euron lisäpanostuksen työttömien henkilökohtaisiin tapaamisiin, nuorisotakuuseen liittyvän Ohjaamo-toiminnan vakinaistamiseen ehdotetaan viiden miljoonan euron lisäystä ja nuorten työllistämiseen käytetty Sanssi-kortti ja yli 30-vuotiaiden palkkaamiseen suunnattu Duuni-kortti yhdistetään yhdeksi palkkatukikortiksi. Lisäksi opintotukeen lisätään huoltajakorotus alle 18-vuotiasta lasta huoltavalle opiskelijalle.</p><p>Sinisen linjan mukaisesti hallitus huolehtii myös isänmaan turvallisuudesta. Poliisien määrä vakiinnutetaan 7 200:n tasolle. Suojelupoliisia ja Rajavartiolaitosta vahvistetaan ja puolustusvoimille tulee 27 miljoonaa euroa lisää. Puolustusministeri Jussi Niinistö on saanut jämerästä työstään arvostusta yli puoluerajojen.</p><p>Suomi voi hyvin, kun perheet voivat hyvin. Pieni- ja keskituloisten perheiden varhaiskasvatusmaksuja alennetaan. Maksuttoman varhaiskasvatuksen piiriin tulee 6700 perhettä lisää. Toisen päivähoidossa olevan lapsen maksu putoaa puoleen, eli enimmäismaksu toisesta lapsesta olisi jatkossa 145 euroa nykyisen 261 euron sijaan. Veronmaksajien keskusliiton laskelman mukaan nelihenkinen perhe voi saada enimmillään 170 euron alennuksen päivähoitomaksuista (tulot 3200 euroa kuukaudessa, kaksi lasta hoidossa). Suurperheillä hyöty on vielä suurempi. Nimimerkillä kokemusta on, sillä olen seitsemän lapsen perheestä.</p><p>Perhevapaauudistuksesta voidaan hallituksessa neuvotella, mutta lähtökohtamme on, että kotihoidontuen kestoa ei lyhennetä. Tuen porrastamisella voidaan antaa porkkanaa. Perheiden valinnanvapaus on tärkeää säilyttää. Olemme valmiita kannattamaan takuueläkkeen korottamista osana neuvottelukokonaisuutta. Muistaen, että takuueläkettä on korotettu hallituksen toimesta kahteen kertaan. Ja hyvä niin.</p><p>Sininen maahanmuuttolinja on realismia ilman rasismia. Haluamme auttaa hädänalaisia sekä Suomessa että maailmalla, mutta Suomi on pieni maa ja pystyy siinä tekemään vain oman osansa, ei määräänsä enempää. Emme näe syytä pakolaiskiintiön nostamiselle eikä uusia EU:n sisäisiä turvapaikanhakijoiden siirtoja Suomeen tehdä, jos muut maat laistavat lupauksistaan. Suomi on leiviskänsä hoitanut. Meillä ei ole syytä ruoskia itseämme.</p><p>EU:n turvapaikkapolitiikan on perustuttava vapaaehtoisuuteen. Pakolla ja ylhäältä päin sanelemalla EU jakaantuu länteen ja itään. Silloin piikkilanka-aita, tuo uuden ajan rautaesirippu, nousee EU-maiden rajoille. Me tarvitsemme yhteistyöhaluisia Itä-Euroopan maita EU:ssa, jos siellä itsekin olemme. On tartuttava meidän EU-kriittisten ojentamaan yhteistyön käteen, jotta Eurooppa menestyy.</p><p>&nbsp;</p><p>Hyvät ystävät,</p><p>Muutama sana ystävistämme sosialidemokraateista. Viime vuonna demarit kannattivat kilpailukykysopimusta. Nyt Antti Rinne vaatii perumaan sopimuksessa yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa tehtyjä ratkaisuja. Viime vuonna Antti Rinne sanoi, että &rdquo;kun poliitikot sotkeutuvat työmarkkinoihin, syntyy sutta ja sekundaa&rdquo;. Nyt Antti Rinne vaatii palkankorotuksia syksyn liittokierrokselta.</p><p>Antti Rinne, ei maata niin johdeta eikä sopimuksia niin kunnioiteta. Ei-ei-ei, S-D-P... mitä tapahtui entiselle valtionhoitajapuolueelle?</p><p>Näköjään demarit kannattavat aina seuraavana vuonna päinvastaista kuin edellisenä. Tiedoksi demareille, että ei voi roikkua ristillä marttyyrinä ja samaan aikaan pestä kätensä tehdyistä päätöksistä. Elämässä täytyy tehdä valintoja ja niiden kanssa on elettävä. Ei tarvitse olla demari, jotta voi olla duunari. Sosialismi ei ole tehnyt eikä tee ihmistä autuaaksi. Mitään ei voi hävitä, jos demareiden sijaan kokeilee uutta poliittista vaihtoehtoa, mutta kaiken voi saada. Työväki ilman sosialismia on meidän ihanteemme. Työväki, joka ei kärsi punaverotuksen ikeessä.</p><p>Ja vihreät. Touko Aalto on sympaattinen mies, mutta vihreiden linja on vaarallinen Suomen taloudelle. Luoja varjele meitä Suomelta, jossa punavihreät asettavat asiat ja aikataulut. Emme päästä vapaaehtoisesti vasemmisto-oppositiota sotkemaan isänmaan ja erityisesti sen maaseudun asioita. Siniset on väkevä vastavoima viheraallolle. Meistä tekee erilaisen vaihtoehdon se, että emme poissulje edes vihreitä yhteistyöstä. Jokainen voi kehittyä. Vihreät, hyväksykää ydinvoima ja muutama muukin asia, niin voimme hyväksyä yhteistyön.</p><p>Ihmisarvo on kaikille yhtäläinen ja jakamaton. Sininen Suomi on ihmiselle hyvä. Jokaiselle. Rakkaan isänmaamme täyttäessä sata vuotta tämä on kunniakas velvollisuutemme ja tahtomme. Vastuumme on olla käytännönläheinen uudistaja. Aloitimme taipaleemme toimimalla toisin kuin ihmiset odottivat. Niin toimimme myös jatkossa &ndash; isänmaan etu aina ensin.</p><p>Tässä ajassa on liikkeellä paljon epäuskoa. Maailmalta kuuluu huolestuttavia uutisia ja meillä isät ja äidit miettivät, että riittävätkö rahat kaikkeen perheelle tarpeelliseen. Pelko ja vihanlietsojat ovat jo keskuudessamme. Me haluamme luoda toivoa sinne, missä sitä ei ole. Valoa pimeyteen. Vihaa ei voiteta vihalla, vaan toivolla. Kun uskoo, saa voimaa. Me uskomme Suomeen ja suomalaisiin. Minä uskon.</p><p>Näillä sanoilla haluan toivottaa hyvää eduskunta- ja ministeriryhmän yhteistä kesäkokousta!</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> (Puhe on pidetty Uusi vaihtoehto -eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Espoossa 14.8.2017.)

 

Arvoisa kaupunginjohtaja, hyvät ystävät, siniset, arvoisat median edustajat, suomalaiset,

On hienoa kokoontua kotikaupungissani Espoossa, joka voi toimia hyvänä esimerkkinä koko Suomelle. Menestyvät yritykset, korkeatasoinen opetus, toimivat palvelut ja luonnonläheisyys houkuttelevat joka vuosi Espooseen yli 4000 uutta asukasta. Olen iloinen, että Espoossa toimii jo Sininen valtuustoryhmä minun, Jukka Kilven ja Timo Soinin voimin. Kiitän kaupunginjohtaja Jukka Mäkelää hänen eduskuntaryhmällemme osoittamastaan vieraanvaraisuudesta.

Kaksi vuotta sitten sitouduimme siihen, että yhteisen hallitusohjelman pohjalta Suomen talous saadaan nousuun ja suomalaisille töitä. Politiikka on joukkuelaji eikä hallitusta voi muodostaa yksin. Aikuisen elämään myös kuuluu, että kuuntelee neuvoja, oppii virheistään ja on valmis ottamaan vastaan kielteistäkin palautetta hyvän asian puolesta. Edustaja Vesa-Matti Saarakkalaa lainatakseni, ”onneksi en itse ole poliittisesti se sama kaikkitietävä räkänokka kuin mitä olin parikymppisenä. Poliitikon on välttämätöntä kyetä kasvamaan ihmisenä, vaikka jotkut äänestäjät odottavatkin muuttumattomuutta”. On uskallettava kasvaa ihmisenä ja poliitikkona.

Epäjohdonmukaista on, että syksyllä eduskunnan täysistunnossa kuulemme puheita edustajilta, jotka ovat kaksi vuotta puhuneet hallituksesta hyvää ja ottaneet kunniaakin siitä, mitä hallitus tekee. Tänä syksynä he haukkuvat tämän saman hallituksen teot ja sen ministerit. Eduskuntaryhmämme jäsenet pitivät hallitusohjelmaa hyvänä jo kaksi vuotta sitten ja pidämme sitä edelleen hyvänä. Linjamme ei ole muuttunut. Puhe on halpaa. Me haluamme saada tuloksia.

Teimme kesällä ratkaisumme ja kannamme siitä vastuun. Perustelut on kuultu julkisuudessa useampaan kertaan. Kun laittaa palapelin palat yhteen niin syntyy kokonaiskuva. Sen pohjalta tein oman päätökseni. Setelit jäivät, mutta selkäranka pysyy. Tulevaisuuteni on uuden toivon kansanliike. Kuten jo Veikko Vennamo aikanaan sanoi, "jokainen ihminen ja jokainen elämä on arvokas". Meillä on arvopohja johdonmukainen ja kunnossa. Tähän perustuu kansanvaltainen ajattelumme.

Jos haluaa kavereita, ei pidä lähteä politiikkaan. En vihaa ketään. Vastaan vihaan rakkaudella ja isänmaan yhteinen etu menee oman edun edelle. Ymmärrän pettymystä ja kiukkua, mutta en ymmärrä silmitöntä vihaa. Olen kokenut, että tällainen viha avaa silmiä ja myönteisyys voittaa. Erityisesti naiset ovat antaneet edustajillemme kiittävää palautetta. Kuten yksi palveluammatissa oleva nainen sanoi minulle sähköpostissaan: ”aiemmin en ole voinut teidän ihmisiänne äänestää, mutta nyt voin”.

Kesällä heti ensitöiksemme hoidimme kuntoon hallituksen esityksen alkoholilain uudistamiseksi. Lisäksi parlamentaarisesti päätettiin, että Yle-verosta vapautetaan lisää pienituloisia. Tuloraja nousee noin 14 000 euron vuosiansioon. Yli 400 000 suomalaista vapautuu ensi vuonna Yle-verosta. Näin pääsimme pitkäaikaiseen tavoitteeseemme: suomalainen voi tienata noin tonnin kuussa puhtaana käteen. Hyvä asia, jonka jokainen ymmärtää.

Suomen kesä oli viileä, mutta politiikan kesä kuuma. Likapyykki on pesty ja nyt on aika katsoa eteenpäin.

Esitän eduskuntaryhmän kokouksessa, että ryhmän nimeksi tulee Sininen eduskuntaryhmä, kun puolue on rekisteröity. Tulevaisuus on sininen. Ihminen on ajatteleva ja tunteva olento. Tämä on inhimillinen porukka. Sen mihin uskomme ja mitä tunnemme, sen pitää näkyä meistä. Kun elämme ihmisiksi, vajavaisina, ja saamme aikaan tuloksia, voimme saada kannatusta. Luotan suomalaisiin.

 

Hyvät ystävät,

Eduskuntaryhmämme on tyytyväinen siihen, että valtion velkaantuminen taittuu vuoden 2018 budjetissa selvästi: tänä vuonna uutta lainaa otettiin 5,6 miljardia euroa ja ensi vuonna 3,4 miljardia euroa.

Vienti vetää ja työllisyys kohenee. Tavaraviennissä puhkottiin elokuussa viiden miljardin euron raja. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla kasvua oli 11 prosenttia. Ennustelaitokset ovat tarkistaneet kuluvan vuoden kasvuarvioitaan ylöspäin viime kuukausina. Tänä vuonna nautitaan yli kolmen prosentin talouskasvusta. Merkittävä ansio viennin vedosta kuuluu parantuneelle kilpailukyvylle. Ensi vuonna työttömyysaste laskee prosentin verran. Suomen suunta on kääntynyt.

Samaan hengenvetoon on sanottava, että Suomesta on tullut ylihyvinvointiyhteiskunta. Kauan ennen tätä hallituskautta. Kun omalla toimeentulolla tulee toimeen ja saa perheelle elannon, eikö se ole kaikkina maailmanaikoina riittänyt? Oman työn jälki ja tulokset luovat onnea. Se on perusjuttu, jota ei perustulokaan muuta. Täytyy olla oikeus ja mahdollisuus menestyä omalla rehellisellä työllä.

Ihmisen eteenpäin pääsemisen nälän ja toisista välittämisen tasapainottaminen on isänmaamme keskeisimpiä haasteita. Yhteinen moraalinen velvollisuutemme on tukea jokaista, joka ei omin voimin pääse eteenpäin, mutta meillä ei ole moraalista oikeutusta ottaa keneltäkään enempää kuin on kohtuullista. Se mikä ei ole oikeus eikä kohtuus, ei voi olla lakikaan.

Olen huolissani keskiluokan jaksamisesta, kun veroaste nousi vuodesta 2008 lähtien aina viime vuosiin asti. Saan suomalaisilta paljon palautetta. Usea kokee, että omat kovalla työllä ansaitut veroeurot menevät valtion pohjattomaan säkkiin kuin vesi hanhen selästä.

Tarvitaan keskiluokan verokapina. Kannatamme Suomen veroasteen laskemista, ja hallituksen toimin suunta on jo oikea. Varakkaat eivät voitelua kaipaa. Nyt on tavan kansan veronkevennysten aika. Työllisyyden kohentumisen vauhdittamiseksi ja ostovoiman turvaamiseksi pieni- ja keskituloisten työn verotusta on kevennettävä ennemmin tai myöhemmin.

Linjamme mukaisesti autovero kevenee myös ensi vuonna. Veronmaksajain keskusliiton laskelman mukaan autokaupoilla lompakkoon jäisi 210 euroa aiempaa enemmän, jos ostoslistalla on 32 000 euron auto, jonka keskimääräiset päästöt ovat 124 g/km. Olemme esittäneet, että ravintoloissa myytävän alkoholin arvonlisäveroa lasketaan ja alkoholiveroa maltillisesti korotetaan, jos hallituksen esittämä alkoholilain uudistus menee läpi. Alkoholinkulutuksen painopiste siirtyisi ravintoloihin. Tässä meillä on konkreettinen, toteutettavissa oleva esitys, joka luo uusia työpaikkoja.

Varapuheenjohtaja Tiina Elovaara kertoi medialle kannattavansa solidaarisuusveron nykyisellään jatkamista. Edustaja Elovaaran näkemys heijastelee useiden ryhmämme jäsenten näkemyksiä. Edelleen taloustilanne on sellainen, että solidaarisuusveron alaraja olisi perusteltua säilyttää nykytasossa.

Tässä on syytä sanoa, että Elovaara on myös esimerkki edustajasta, jonka tuloksellinen työ luo pelon sijaan uutta toivoa yhteiskuntaan. Hänen laatimansa koulukiusaamisen vastainen lakialoite on hyvä esimerkki toivon luomisesta ja sai laajaa tukea yli puoluerajojen. Tiina Elovaara ihmisenä heijastelee sitä, millainen uusi myönteinen kansanliike haluamme olla. Uusi vaihtoehto.

 

Hyvät ystävät,

On syytä korostaa erityisesti hallituksen toimia työllisyyden kohentamiseksi. Työvoimapalvelut saa 25 miljoonan euron lisäpanostuksen työttömien henkilökohtaisiin tapaamisiin, nuorisotakuuseen liittyvän Ohjaamo-toiminnan vakinaistamiseen ehdotetaan viiden miljoonan euron lisäystä ja nuorten työllistämiseen käytetty Sanssi-kortti ja yli 30-vuotiaiden palkkaamiseen suunnattu Duuni-kortti yhdistetään yhdeksi palkkatukikortiksi. Lisäksi opintotukeen lisätään huoltajakorotus alle 18-vuotiasta lasta huoltavalle opiskelijalle.

Sinisen linjan mukaisesti hallitus huolehtii myös isänmaan turvallisuudesta. Poliisien määrä vakiinnutetaan 7 200:n tasolle. Suojelupoliisia ja Rajavartiolaitosta vahvistetaan ja puolustusvoimille tulee 27 miljoonaa euroa lisää. Puolustusministeri Jussi Niinistö on saanut jämerästä työstään arvostusta yli puoluerajojen.

Suomi voi hyvin, kun perheet voivat hyvin. Pieni- ja keskituloisten perheiden varhaiskasvatusmaksuja alennetaan. Maksuttoman varhaiskasvatuksen piiriin tulee 6700 perhettä lisää. Toisen päivähoidossa olevan lapsen maksu putoaa puoleen, eli enimmäismaksu toisesta lapsesta olisi jatkossa 145 euroa nykyisen 261 euron sijaan. Veronmaksajien keskusliiton laskelman mukaan nelihenkinen perhe voi saada enimmillään 170 euron alennuksen päivähoitomaksuista (tulot 3200 euroa kuukaudessa, kaksi lasta hoidossa). Suurperheillä hyöty on vielä suurempi. Nimimerkillä kokemusta on, sillä olen seitsemän lapsen perheestä.

Perhevapaauudistuksesta voidaan hallituksessa neuvotella, mutta lähtökohtamme on, että kotihoidontuen kestoa ei lyhennetä. Tuen porrastamisella voidaan antaa porkkanaa. Perheiden valinnanvapaus on tärkeää säilyttää. Olemme valmiita kannattamaan takuueläkkeen korottamista osana neuvottelukokonaisuutta. Muistaen, että takuueläkettä on korotettu hallituksen toimesta kahteen kertaan. Ja hyvä niin.

Sininen maahanmuuttolinja on realismia ilman rasismia. Haluamme auttaa hädänalaisia sekä Suomessa että maailmalla, mutta Suomi on pieni maa ja pystyy siinä tekemään vain oman osansa, ei määräänsä enempää. Emme näe syytä pakolaiskiintiön nostamiselle eikä uusia EU:n sisäisiä turvapaikanhakijoiden siirtoja Suomeen tehdä, jos muut maat laistavat lupauksistaan. Suomi on leiviskänsä hoitanut. Meillä ei ole syytä ruoskia itseämme.

EU:n turvapaikkapolitiikan on perustuttava vapaaehtoisuuteen. Pakolla ja ylhäältä päin sanelemalla EU jakaantuu länteen ja itään. Silloin piikkilanka-aita, tuo uuden ajan rautaesirippu, nousee EU-maiden rajoille. Me tarvitsemme yhteistyöhaluisia Itä-Euroopan maita EU:ssa, jos siellä itsekin olemme. On tartuttava meidän EU-kriittisten ojentamaan yhteistyön käteen, jotta Eurooppa menestyy.

 

Hyvät ystävät,

Muutama sana ystävistämme sosialidemokraateista. Viime vuonna demarit kannattivat kilpailukykysopimusta. Nyt Antti Rinne vaatii perumaan sopimuksessa yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa tehtyjä ratkaisuja. Viime vuonna Antti Rinne sanoi, että ”kun poliitikot sotkeutuvat työmarkkinoihin, syntyy sutta ja sekundaa”. Nyt Antti Rinne vaatii palkankorotuksia syksyn liittokierrokselta.

Antti Rinne, ei maata niin johdeta eikä sopimuksia niin kunnioiteta. Ei-ei-ei, S-D-P... mitä tapahtui entiselle valtionhoitajapuolueelle?

Näköjään demarit kannattavat aina seuraavana vuonna päinvastaista kuin edellisenä. Tiedoksi demareille, että ei voi roikkua ristillä marttyyrinä ja samaan aikaan pestä kätensä tehdyistä päätöksistä. Elämässä täytyy tehdä valintoja ja niiden kanssa on elettävä. Ei tarvitse olla demari, jotta voi olla duunari. Sosialismi ei ole tehnyt eikä tee ihmistä autuaaksi. Mitään ei voi hävitä, jos demareiden sijaan kokeilee uutta poliittista vaihtoehtoa, mutta kaiken voi saada. Työväki ilman sosialismia on meidän ihanteemme. Työväki, joka ei kärsi punaverotuksen ikeessä.

Ja vihreät. Touko Aalto on sympaattinen mies, mutta vihreiden linja on vaarallinen Suomen taloudelle. Luoja varjele meitä Suomelta, jossa punavihreät asettavat asiat ja aikataulut. Emme päästä vapaaehtoisesti vasemmisto-oppositiota sotkemaan isänmaan ja erityisesti sen maaseudun asioita. Siniset on väkevä vastavoima viheraallolle. Meistä tekee erilaisen vaihtoehdon se, että emme poissulje edes vihreitä yhteistyöstä. Jokainen voi kehittyä. Vihreät, hyväksykää ydinvoima ja muutama muukin asia, niin voimme hyväksyä yhteistyön.

Ihmisarvo on kaikille yhtäläinen ja jakamaton. Sininen Suomi on ihmiselle hyvä. Jokaiselle. Rakkaan isänmaamme täyttäessä sata vuotta tämä on kunniakas velvollisuutemme ja tahtomme. Vastuumme on olla käytännönläheinen uudistaja. Aloitimme taipaleemme toimimalla toisin kuin ihmiset odottivat. Niin toimimme myös jatkossa – isänmaan etu aina ensin.

Tässä ajassa on liikkeellä paljon epäuskoa. Maailmalta kuuluu huolestuttavia uutisia ja meillä isät ja äidit miettivät, että riittävätkö rahat kaikkeen perheelle tarpeelliseen. Pelko ja vihanlietsojat ovat jo keskuudessamme. Me haluamme luoda toivoa sinne, missä sitä ei ole. Valoa pimeyteen. Vihaa ei voiteta vihalla, vaan toivolla. Kun uskoo, saa voimaa. Me uskomme Suomeen ja suomalaisiin. Minä uskon.

Näillä sanoilla haluan toivottaa hyvää eduskunta- ja ministeriryhmän yhteistä kesäkokousta!

]]>
0 Budjettiriihi Keskiluokka Sininen tulevaisuus Verotus Mon, 14 Aug 2017 06:30:00 +0000 Simon Elo http://simonelo.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241262-sininen-tulevaisuus-on-keskiluokan-verokapina
Mihin keynesiläisyyden perääminen katosi, kun talouskasvu heräsi? http://vantaaliittyyennemminkeravaankuinhelsinkiin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241196-mihin-keynesilaisyyden-peraaminen-katosi-kun-talouskasvu-herasi <p>Politiikassamme toimii niin vasemmalla kuin oikeallakin tahoja, joille budjettiylijäämä, -tasapaino tai edes kohtuullinen alijäämä eivät ole tavoiteltavia asioita. En &quot;taho&quot; enempää kuin toimijakaan ole; sanonpahan&nbsp; mielipiteenäni, että talouden tasapainoon pyrkiminen <em>on</em> tavoittelemisen arvoista. Sen jälkeen tavoittelemisen arvoista olisi julkisen talouden (kunnat ja kuntayhtymät mukaanlukien) velan alentaminen alle 60%:iin bruttokansantuotteesta.<br /><br />Noin. Ja huomaan olevani eurooppalainen, jopa unionin peruskirjamielessä. Enemmän kuin esimerkiksi valtiovarainministerimme <strong>Orpo</strong>, joka väläyttää veronalennuksia. Ja huomaan, että olen oikeasti huolissani tulevien sukupolvien mahdollisuuksista hoitaa velvoitteita, joita olemme heille sälyttämässä.<br /><br />Älkää tulkitko väärin. En pidä veroista. Minusta kokonaisveroasteen kuuluisi olla enintään 40%, mieluummin 35%. Orpon ulostuloa kritisoivaa näkökulmaani kutsutaan realismiksi: kun julkisen talouden kautta kulkee yli 55% kansantulosta, tasapainoa <em>ei voi</em> saavuttaa. Verojen madaltaminen vain lisäisi velanottoa. &quot;Dynaamiset vaikutukset&quot; työverotuksen alennuksesta eivät millään nosta kokonaistuotantoa niin paljon, että julkisen talouden osuus BKT:stä laskisi vain sen ansiosta alle puoleen. <strong>Katainen</strong> ja <strong>Urpilainen</strong> jo yrittivät dynamiikalla, ja vaikutus oli kuin dynamiitillä. Velanotto ei ole ikinä kasvanut niin nopeasti.<br /><br />Tie tasapainoon kulkee toisaalla ja eri marssijärjestyksessä. Ensitavoitteeksi julkisen talouden osuuden laskeminen alle 45% kansantaloudesta, ja sen jälkeen - tai siinä ohella - kokonaisveroasteen liudentaminen alle 40%:iin.<br /><br />Hallituksemme ongelma on, ettei sillä ole enää munaa leikata kustannuspuolelta. Nousun orastaessa on liian helppo alkaa vaalibudjetoida ja unohtaa vastuu tulevia sukupolvia kohtaan. Leväperäisyyttä on harrastettu jo vuosikymmen, eiköhän se alkaisi jo riittää?&nbsp;<br /><br />Poliittiset rajat ylittävän Tuhlaajapuolueen edustajien tapana on ollut muistuttaa keynesiläisiä opeista siinä vaiheessa suhdannetta, kun se tarkoittaa kulutuksen tukemista (nyky-Suomessa tarkoittaa ensisijaisesti ostovoiman ylläpitämistä heikoimmissa tulodesiileissä velanotolla ja tulonsiirroin). Nyt kun kasvu kiihtyy, keynesiläiset hiljenevät tai alkavat puhua toisten oppien puolesta. Olisihan ikävää sulkea ne luukut, joille käsi ojossa mentiin laman syövereissä, kun omat tulot, tai edes muiden veronmaksajien selkänahasta kiskotut työttömyyskorvaukset (luit aivan oikein, työttömyysvakuutusmaksu ja -kassat kattavat vain murto-osan työttömyysturvasta) eivät riittäneet taloudenpitoon.<br /><br />Loppukaneettina pitää tietysti lisätä, ettei keynesiläinen taloudenpitokaan sinällään edes riitä. Sen joko-tai asetelma työttömyyden ja inflaation välillä toimi osapuilleen aikakautena, kun liikkeellelasketulla rahalla oli vielä konkreettista reaalivastinetta. Tämänpäiväisessä todellisuudessa keskuspankkimme laskee liikkeelle uutta rahaa huomattavasti reaalitalouden kasvua nopeampaan tahtiin. On selvää, ettei tuo raha päädy työn teettämiseen, varsinkaan Euroopassa, vaan suurelta kansainvälisiin sijoituksiin, joissa tuoton takeena ovat spekulatiiviset kohdennukset kolmannen maailman markkinoille, joko suoraan tai länsimaisten yritysten sinne tekemien ulkoistusten kautta.<br /><br />Summa summarum: pelkät keynesiläiset toimet eivät riitä, jos kotimaista työttömyyttä halutaan huomattavasti alentaa. Taloudellisen toimeliaisuutemme riippuvuutta suurista sijoituksista ja eurooppalaisesta rahasta tulisi vähentää ja antaa selkeä signaali kotimaisilla tileillä tuottamattomina makoileville kymmenille miljardeille. Kotimaiseen työhön sijoittamisesta tulisi palkita, se porsaanreikä on löydettävä myös meille piensijoittajille, ei pelkästään bulvaanien kautta verottomista (tai lähes) tuotoista nauttiville kanssasuomalaisillemme.</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Politiikassamme toimii niin vasemmalla kuin oikeallakin tahoja, joille budjettiylijäämä, -tasapaino tai edes kohtuullinen alijäämä eivät ole tavoiteltavia asioita. En "taho" enempää kuin toimijakaan ole; sanonpahan  mielipiteenäni, että talouden tasapainoon pyrkiminen on tavoittelemisen arvoista. Sen jälkeen tavoittelemisen arvoista olisi julkisen talouden (kunnat ja kuntayhtymät mukaanlukien) velan alentaminen alle 60%:iin bruttokansantuotteesta.

Noin. Ja huomaan olevani eurooppalainen, jopa unionin peruskirjamielessä. Enemmän kuin esimerkiksi valtiovarainministerimme Orpo, joka väläyttää veronalennuksia. Ja huomaan, että olen oikeasti huolissani tulevien sukupolvien mahdollisuuksista hoitaa velvoitteita, joita olemme heille sälyttämässä.

Älkää tulkitko väärin. En pidä veroista. Minusta kokonaisveroasteen kuuluisi olla enintään 40%, mieluummin 35%. Orpon ulostuloa kritisoivaa näkökulmaani kutsutaan realismiksi: kun julkisen talouden kautta kulkee yli 55% kansantulosta, tasapainoa ei voi saavuttaa. Verojen madaltaminen vain lisäisi velanottoa. "Dynaamiset vaikutukset" työverotuksen alennuksesta eivät millään nosta kokonaistuotantoa niin paljon, että julkisen talouden osuus BKT:stä laskisi vain sen ansiosta alle puoleen. Katainen ja Urpilainen jo yrittivät dynamiikalla, ja vaikutus oli kuin dynamiitillä. Velanotto ei ole ikinä kasvanut niin nopeasti.

Tie tasapainoon kulkee toisaalla ja eri marssijärjestyksessä. Ensitavoitteeksi julkisen talouden osuuden laskeminen alle 45% kansantaloudesta, ja sen jälkeen - tai siinä ohella - kokonaisveroasteen liudentaminen alle 40%:iin.

Hallituksemme ongelma on, ettei sillä ole enää munaa leikata kustannuspuolelta. Nousun orastaessa on liian helppo alkaa vaalibudjetoida ja unohtaa vastuu tulevia sukupolvia kohtaan. Leväperäisyyttä on harrastettu jo vuosikymmen, eiköhän se alkaisi jo riittää? 

Poliittiset rajat ylittävän Tuhlaajapuolueen edustajien tapana on ollut muistuttaa keynesiläisiä opeista siinä vaiheessa suhdannetta, kun se tarkoittaa kulutuksen tukemista (nyky-Suomessa tarkoittaa ensisijaisesti ostovoiman ylläpitämistä heikoimmissa tulodesiileissä velanotolla ja tulonsiirroin). Nyt kun kasvu kiihtyy, keynesiläiset hiljenevät tai alkavat puhua toisten oppien puolesta. Olisihan ikävää sulkea ne luukut, joille käsi ojossa mentiin laman syövereissä, kun omat tulot, tai edes muiden veronmaksajien selkänahasta kiskotut työttömyyskorvaukset (luit aivan oikein, työttömyysvakuutusmaksu ja -kassat kattavat vain murto-osan työttömyysturvasta) eivät riittäneet taloudenpitoon.

Loppukaneettina pitää tietysti lisätä, ettei keynesiläinen taloudenpitokaan sinällään edes riitä. Sen joko-tai asetelma työttömyyden ja inflaation välillä toimi osapuilleen aikakautena, kun liikkeellelasketulla rahalla oli vielä konkreettista reaalivastinetta. Tämänpäiväisessä todellisuudessa keskuspankkimme laskee liikkeelle uutta rahaa huomattavasti reaalitalouden kasvua nopeampaan tahtiin. On selvää, ettei tuo raha päädy työn teettämiseen, varsinkaan Euroopassa, vaan suurelta kansainvälisiin sijoituksiin, joissa tuoton takeena ovat spekulatiiviset kohdennukset kolmannen maailman markkinoille, joko suoraan tai länsimaisten yritysten sinne tekemien ulkoistusten kautta.

Summa summarum: pelkät keynesiläiset toimet eivät riitä, jos kotimaista työttömyyttä halutaan huomattavasti alentaa. Taloudellisen toimeliaisuutemme riippuvuutta suurista sijoituksista ja eurooppalaisesta rahasta tulisi vähentää ja antaa selkeä signaali kotimaisilla tileillä tuottamattomina makoileville kymmenille miljardeille. Kotimaiseen työhön sijoittamisesta tulisi palkita, se porsaanreikä on löydettävä myös meille piensijoittajille, ei pelkästään bulvaanien kautta verottomista (tai lähes) tuotoista nauttiville kanssasuomalaisillemme.

]]>
2 http://vantaaliittyyennemminkeravaankuinhelsinkiin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241196-mihin-keynesilaisyyden-peraaminen-katosi-kun-talouskasvu-herasi#comments Euroopan keskuspankki Keynesiläinen talousoppi Muisti Sopeuttaminen Verotus Sat, 12 Aug 2017 06:53:14 +0000 Petri Muinonen http://vantaaliittyyennemminkeravaankuinhelsinkiin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241196-mihin-keynesilaisyyden-peraaminen-katosi-kun-talouskasvu-herasi
Termit pielessä – ja sen myötä ajatuskin http://arnokotro.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241163-termit-pielessa-ja-sen-myota-ajatuskin <p>Kummallista on keskustelu verotuksesta ja taloudellisesta eriarvoisuudesta, vuodesta toiseen.</p><p>Äskettäin Helsingin Sanomista pomppasi silmille otsikko, jonka mukaan ensi vuonna &rdquo;rikkaiden verotus voi kevetä&rdquo;. Heti perään Yle kertoi, että &rdquo;osa varakkaista voi päästä eroon solidaarisuusverosta&rdquo;.</p><p>Puurot ja vellit menivät siis sekaisin. Olisi tietysti pitänyt puhua hyvätuloisista, ei rikkaista ja varakkaista. Siinä on nimittäin melkoinen ero.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; Hyvätuloinen ei välttämättä ole varakas...</strong></p><p>&nbsp;</p><p>Ylen mukaan jo 72 300 vuodessa bruttona ansaitseva on varakas. Onko todella? Hyvätuloinen kyllä, mutta varakkuudesta emme tiedä mitään.</p><p>Noin kuuden tonnin bruttotuloista jää käteen pyöreästi 3600 euroa kuussa. Tällaista palkkaa saava saattaa olla pätkätyössä vaikka mainosalalla tai muussa määräaikaisessa projektissa. Hän kenties pulittaa reilun tonnin vuokraa ja opintolainoja takaisin. Mahdollisesti pitää maksaa elatusmaksuja tai lyhennellä velkoja. Puoliso voi olla opiskelija, työtön tai vanhempainvapaalla, jolloin perheen nettotulot vastaavat lähihoitaja-varastomies-pariskunnan tuloja.</p><p>Mistään varakkuudesta ei välttämättä ole kyse.</p><p>Silti kärkipoliitikot entistä valtiovarainministeri Antti Rinnettä myöten menevät vipuun. Nyt Rinne arvosteli hallitusta &rdquo;rikkaita&rdquo; suosivasta verotuksesta ja vaati myös heitä verotalkoisiin &ndash; ja taas puhuttiin palkoista. Jos rikkaiden (eli varakkaiden ja vauraiden) verotusta halutaan kiristää, silloin pitää palauttaa varallisuusvero ja korottaa isojen perintöjen ja lahjojen verotusta ja kohdella pääomatuloja samalla kaavalla kuin ansiotuloja.</p><p>Sellaiseen ei tunnu olevan kellään haluja. Sdp:n johdolla&nbsp;varallisuusveron poistettiin taannoin kokonaan (mistä seurasi myös se, että taloudellisen eriarvoisuuden kasvamisesta ei saada edes kunnollista tietoa), ja Sipilän hallitus huojensi erityisesti miljoonalahjojen verotusta. Varallisuuserot saavat rehottaa ja revetä vapaasti samalla kun keskustelu&nbsp;on juuttunut&nbsp;selvästi toissijaisempiin tuloeroihin &ndash; jotka ovat&nbsp;huomattavasti omaisuuseroja pienemmät.</p><p>Omaisuus tuo myös&nbsp;paljon pysyvämpää taloudellista turvaa kuin mahdollisesti seuraavassa yt-pudotuspelissä&nbsp;alta lähtevä ansiotyö.</p><p>&nbsp;</p><p><strong>&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp;&nbsp; ...eikä pienituloinen köyhä</strong></p><p>&nbsp;</p><p>Masentavan epäanalyyttista on tulohaitarin toistakin päätä koskeva keskustelu ja tutkimus. Helsingin Eirassa 150 neliön jugend-kodissa asuva leski on virallisesti köyhä, jos hänen eläkkeensä jää alle 60 prosenttiin mediaanitulosta. Viis siitä, että&nbsp;vaihtamalla sataan neliöön hän saisi sellaiset massit, että niillä hän eläisi kroisoksena loppuikänsä.</p><p>Niin, Suomessa voi päätyä köyhyystilastoihin, vaikka pankissa olisi Eurojackpotillinen miljoonia. Ja arvovaltaisten viestimien retoriikassa varakkaaksi pääsee omistamatta mitään &ndash; kunhan vain bruttotulot ovat jonkin aikaa korkeat.</p><p>Hyvätuloiset ovat toki monesti varakkaita ja pienituloiset varattomia, mutta tästä on niin valtavasti poikkeuksia, että se nyt vain on holtitonta journalismia ja pöhköä poliittista retoriikkaa, jos tuloista ja varakkuudesta tehdään synonyymejä.</p><p>Eikä kyse ole mistään harmittomasta holtittomuudesta &ndash; sekaannus kun näyttää ohjaavan koko veropolitiikkaa.</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><p>&nbsp;</p><div class="field field-type-number-integer field-field-first-published"> <div class="field-items"> <div class="field-item odd"> 0 </div> </div> </div> Kummallista on keskustelu verotuksesta ja taloudellisesta eriarvoisuudesta, vuodesta toiseen.

Äskettäin Helsingin Sanomista pomppasi silmille otsikko, jonka mukaan ensi vuonna ”rikkaiden verotus voi kevetä”. Heti perään Yle kertoi, että ”osa varakkaista voi päästä eroon solidaarisuusverosta”.

Puurot ja vellit menivät siis sekaisin. Olisi tietysti pitänyt puhua hyvätuloisista, ei rikkaista ja varakkaista. Siinä on nimittäin melkoinen ero.

 

                Hyvätuloinen ei välttämättä ole varakas...

 

Ylen mukaan jo 72 300 vuodessa bruttona ansaitseva on varakas. Onko todella? Hyvätuloinen kyllä, mutta varakkuudesta emme tiedä mitään.

Noin kuuden tonnin bruttotuloista jää käteen pyöreästi 3600 euroa kuussa. Tällaista palkkaa saava saattaa olla pätkätyössä vaikka mainosalalla tai muussa määräaikaisessa projektissa. Hän kenties pulittaa reilun tonnin vuokraa ja opintolainoja takaisin. Mahdollisesti pitää maksaa elatusmaksuja tai lyhennellä velkoja. Puoliso voi olla opiskelija, työtön tai vanhempainvapaalla, jolloin perheen nettotulot vastaavat lähihoitaja-varastomies-pariskunnan tuloja.

Mistään varakkuudesta ei välttämättä ole kyse.

Silti kärkipoliitikot entistä valtiovarainministeri Antti Rinnettä myöten menevät vipuun. Nyt Rinne arvosteli hallitusta ”rikkaita” suosivasta verotuksesta ja vaati myös heitä verotalkoisiin – ja taas puhuttiin palkoista. Jos rikkaiden (eli varakkaiden ja vauraiden) verotusta halutaan kiristää, silloin pitää palauttaa varallisuusvero ja korottaa isojen perintöjen ja lahjojen verotusta ja kohdella pääomatuloja samalla kaavalla kuin ansiotuloja.

Sellaiseen ei tunnu olevan kellään haluja. Sdp:n johdolla varallisuusveron poistettiin taannoin kokonaan (mistä seurasi myös se, että taloudellisen eriarvoisuuden kasvamisesta ei saada edes kunnollista tietoa), ja Sipilän hallitus huojensi erityisesti miljoonalahjojen verotusta. Varallisuuserot saavat rehottaa ja revetä vapaasti samalla kun keskustelu on juuttunut selvästi toissijaisempiin tuloeroihin – jotka ovat huomattavasti omaisuuseroja pienemmät.

Omaisuus tuo myös paljon pysyvämpää taloudellista turvaa kuin mahdollisesti seuraavassa yt-pudotuspelissä alta lähtevä ansiotyö.

 

                 ...eikä pienituloinen köyhä

 

Masentavan epäanalyyttista on tulohaitarin toistakin päätä koskeva keskustelu ja tutkimus. Helsingin Eirassa 150 neliön jugend-kodissa asuva leski on virallisesti köyhä, jos hänen eläkkeensä jää alle 60 prosenttiin mediaanitulosta. Viis siitä, että vaihtamalla sataan neliöön hän saisi sellaiset massit, että niillä hän eläisi kroisoksena loppuikänsä.

Niin, Suomessa voi päätyä köyhyystilastoihin, vaikka pankissa olisi Eurojackpotillinen miljoonia. Ja arvovaltaisten viestimien retoriikassa varakkaaksi pääsee omistamatta mitään – kunhan vain bruttotulot ovat jonkin aikaa korkeat.

Hyvätuloiset ovat toki monesti varakkaita ja pienituloiset varattomia, mutta tästä on niin valtavasti poikkeuksia, että se nyt vain on holtitonta journalismia ja pöhköä poliittista retoriikkaa, jos tuloista ja varakkuudesta tehdään synonyymejä.

Eikä kyse ole mistään harmittomasta holtittomuudesta – sekaannus kun näyttää ohjaavan koko veropolitiikkaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

]]>
29 http://arnokotro.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241163-termit-pielessa-ja-sen-myota-ajatuskin#comments Budjetti Taloudellinen eriarvoisuus Tuloerot Verotus Fri, 11 Aug 2017 07:47:23 +0000 Arno Kotro http://arnokotro.puheenvuoro.uusisuomi.fi/241163-termit-pielessa-ja-sen-myota-ajatuskin