*

Viisauksia ihmisen Elosta Suoraa ja kriittistä puhetta politiikasta

Kaikki blogit puheenaiheesta Verotus

Pääomatuloverotus pudonnut 2010-luvun ilmiöiden kelkasta

Vuoden 2016 alusta lähtien pääomatulojen verotuksesta tuli oikeudenmukaisempi, kun luovutustappio muuttui vähennyskelpoiseksi kaikista pääomatuloista eikä siis enää pelkästään luovutusvoitoista (kts. kahden vuoden takainen juttuni Kehitysaskeleita 9 - Luovutustappiot vähennyskelpoisiksi kaikista pääomatuloista).

YLE

Ehkä nykyiseltä hallitukselta tulisi vaatia ihan ensimmäisenä, että jakaisivat 31.12.2017 kansalaisilleen pyyheliinat. Pyyheliinat vain siksi, että jo vuosikymmeniä eri hallitusten silmään kustu kansa saisi pyyhkiä edes näin juhlavuotena tältä kusetukselta silmänsä. 

On vuoden paras aika erota kirkosta

Mikä tahansa hetki on paras aika erota järjestäytyneestä uskonnollisesta liikkeestä, mutta eroamalla ennen vuodenvaihdetta saat bonuksen, eli vältyt ensi vuoden kirkollisverolta.  Tämä tarjous on voimassa aina kunkin vuoden viimeiseen päivään asti. Jo 2000 euron kuukausituloilla maksat kirkolle karkeasti arvioiden 200-400 euroa vuodessa. Merkittävän rahasumman säästäminen on tietysti se ilmiselvin syy, mutta mitä muuta hyötyä kirkosta eroamisessa sitten on?

Matalampi veroaste ja enemmän jaettavaa - mahdoton yhtälökö?

Oma poliittinen nuorisokotini, Sosialidemokraattiset Nuoret rytkäytti itsensä eilen valtakunnan päälehdessä läpi verouudistusehdotuksellaan. Pähkinänkuoressa kyse on siitä, että yleistä arvonlisäveroa alennettaisiin kahdella prosenttiyksiköllä ja sen jälkeen siivottaisiin pois paitsi erilaisia verovähennyksiä, myös alennetut arvonlisäverokannat. Perustelu tälle on se, että alennetut alv-kannat ovat usein mielivaltaisia, kohdentuvat huonosti ratkaisemaan niitä ongelmia joita niillä yritetään korjata.

SOTE-säästöt vain haaveilua

Kataisen hallituksen aikana vakiintui SOTE-uudistuksen tuomien säästöjen kuvitelluksi määräksi kolme miljardia euroa. En ole oikein koskaan päässyt selville, kuka luvun on keksinyt ja miten se on laskettu tai perusteltu. VM:n lapuissa ja hallitusohjelmissa (Katainen & Sipilä) luku on vain yhtenä ”ranskalaisena viivana” muiden joukossa.

20-vuotias varainsiirtovero kalliimpi kuin koskaan

Nykymuotoinen varainsiirtovero täytti alkuvuodesta 20 vuotta, eikä se ole ollut ansiotasoon suhteutettunakaan koskaan niin kallis kuin nyt. Tähän on kaksi syytä.

Yhteiskunnan vihollinen numero yksi, Yksityisyrittäjä

Iltalehti 20.11.2017 ” Yrittäjävanhempien lapselta evättiin työttömyysturva - ”Tuntuu, että yrittäjänä on rikollisliigan jäsen”

Suomen yrittäjäjärjestöt ovat huolehtineet vain ja ainoastaan suuryritysten, pankkien, ylikansallisten yritysten ja monopoliyritysten eduista yksityisyrittäjien vahingoksi.

Koiraverosta vastuulliseen verottamiseen

Moni on iloinnut koiraveron jäämistä historiaan. Esimerkiksi kansanedustaja Jaana Pelkonen (kok) esittää, että hallitus jatkaisi niin sanottuja norminpurkutalkoitaan ja poistaisi koiraveron lopullisesti. Sen ei pitäisi olla kovinkaan suuri saavutus nyt, kun koiraveroa ei enää yhdessäkään kunnassa peritä. Lemmikkien ympäristö- ja ilmastovaikutuksia olisikin parempi korvata esimerkiksi lihan vastuullisemmalla verottamisella.

Koiravero poistuu

Koiraveroa on perusteltu monasti sillä, että koirat sotkevat urbaania ympäristöä kakkaamalla minne sattuu. No samoin perustein meidän tulisi verottaa siivottomia ihmisiä ihmisverolla. Kakaroitamme, jotka heittelevät roskia tai aikuisia, jotka vievät roskansa kaupungin metsään. Onhan noita. Koirani kakkaavat omille pihoillemme. He lähettävät kiitoksensa hallitukselle, eduskunnalle sekä kaupunginvaltuustolle sortonsa lopettamisesta. Koirat ovat yhteiskunnan tuottavimpia jäseniä. Ne tuottavat valtavasti iloa, seuraa ja turvaa sadoilletuhansille hyvin pientä palkkiota vastaan.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä