*

Viisauksia ihmisen Elosta Suoraa ja kriittistä puhetta politiikasta

Pienituloiset

Riihikuivaa rahaa pienituloisille ja puolustukseen

Todettakoon heti kärkeen hallituksen puoliväliriihestä, että perussuomalaisille tulee kulttuuri- ja urheiluministeri, joka toimii myös Eurooppa-ministerinä. Tänä Brexit-aikana Eurooppa-ministerillä on poliittisesti painava tehtävä.

Nautin jo nyt siitä, kuinka perussuomalainen kulttuuriministeri kuumottaa. Koettakkee kestää, vasemmisto-oppositio.

Uusi vuosi ja uudet vaalit

 

”Olla oma itsesi maailmassa, joka yrittää jatkuvasti tehdä sinusta jotakin muuta, on suurin mahdollinen saavutus.” 

En aio juhlia vuoden vaihtumista.
En ole keksinyt yhtään hyvää syytä. Vuonna 2017 pienet tulot tippuvat vielä pienemmiksi, työttömien juoksutus ja kyykytys lisääntyy, useampi ihminen joutuu Kelan asiakkaaksi ja leipäjonoihin ja heikompien asema heikkenee entisestään.

Iloitsen toki siitä, että olen ehdolla kuntavaaleissa 2017! Ja toivon äänestäjien löytävän myös uusia kasvoja ja uusia ääniä, vaikka Ääni työttömälle!

Uusi verokortti

Olen tässä aikani ihmetellyt suomalaista kansanperinnettä jakaa eläkeläisalennuksia kaikelle kansalle. Muutaman kerran olen jopa lähtenyt kaupasta, kun kovaäänisestä on kuulunut hehkutus, jonka mukaan kaikki eläkeläiset saavat tänään 15% alennusta kaikista ostoksistaan. Tulee tunne, ettei työssäkäyvän rahat kelpaa, eikä meillä ole arvoa asiakkaana. Tai eilen poiketessamme Ateneumissa, mietin, miksi eläkeläiset, siis kaikki eläkeläiset tulotasosta riippumatta, saavat alennusta sisäänpääsystä, kun muut maksavat 1,5 kertaisen hinnan. 

Välikysymys Suomen suunnasta olikin näytelmää

SDP jatkoi totuttua näyttelemistään vähävaraisten etujen puolustajana tämänpäiväisessä välikysymyksessä ja jatkoi jo lähes vuoden kestänyttä valitustaan siitä, miten nykyhallitus kurjistaa pienituloisia ja vähävaraisia. On erittäin harmillista, että SDP:n uskomattoman kelpaamaton soppa maistuu monelle, sillä faktoja tarkastelemalla huomaa, että keitto on mennyt piloille jo aikoja sitten ja haisee mädälle.

 

Tukien maksupäivien ripottelu vaikeuttaa pienituloisten taloudenhallintaa

Jatkan kirjoittamista sosiaalietuisuuksiin liittyvistä epäkohdista tässä blogiartikkelissani.

Tällä kertaa puntarissa painaa pirstaloitunut sosiaalietuisuuksien maksujärjestelmä. 

Vetoomus kansanedustajille

 

   Hyvä kansanedustaja,

   Lähestyn sinua tällä kirjeellä, koska olen syvästi huolestunut yhteiskuntamme alasajosta, jota hallitus aikoo tämän päiväisen julkitulonsa perusteella jatkaa huomattavan rajulla ja erityisen kauaskantoisella tavalla. Viittaan hallituksen julkaisemaan pakettiin toimista, joilla se aikoo korvata kaatuneen, yhteiskuntasopimukseksi nimittämänsä esitysnipun.

Mediasta poimittuna tänään 8.9.2015, Mtv3:n nettisivujen mukaan

Päätösten ennakkoarvioinnin tärkeydestä

Uusi hallitusohjelma on herättänyt suurta huolta  kansalaisten keskuudessa. Hallituksen leikkaukset kohdistuvat kipeimmin juuri vähäosaisiin, pienituloisiin, lapsiin ja vanhuksiin.  Naisten ja miesten  tasa-arvonäkökohdat on ohjelmassa ohitettu vain maininnalla tasa-arvon toteutumisesta.

Oikeistohallitukselle Keskustan välikysymys?

Vihdoin on koittanut se aika, jolloin suvi on kääntänyt kasvonsa meihin päin. Väriloisto ja kesän tuoksu täyttävät aistit ja laineen liplatus houkuttelee pulahtamaan veteen. Kesä on vihdoin täällä ja nyt on aika nauttia lämmöstä ja kesän mukanaan tuomista herkuista. Myös lapsille kesä on vuoden kohokohta, ei tarvitse kulkea jäykässä toppa-asussa myssy päässä, antaa ruohikon kutittaa varpaita ja herätyskellona voi toimia aurinko ja valo.

PIENITULOISTEN ELÄKELÄISTEN HÄTÄ

Monet vähävaraiset eläkeläiset ovat hiljaisia ja arkoja. Useat heistä ovat sota-ajan lapsia ja     ovat oppineet tyytymään vähempään. Jokin inhimillinen raja kuitenkin tässäkin tulee vastaan. Kyllä meidän kaikkien tulee huolehtia edelleen yhteiskuntamme vähäosaisemmista.. 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä