Viisauksia ihmisen Elosta Suoraa ja kriittistä puhetta politiikasta

Kaikki blogit puheenaiheesta globalisaatio

Tähtiliike julkaisi eurovaaliohjelman

Tähtiliikkeen eurovaaliohjelma on vihdoinkin julkaistu. YLE:n linjauksen ylläpitämästä mediaboikotista eduskuntavaalien alla pahasti kärsineen liikkeen äänestämistä harkitsevilla on nyt mahdollisuus nähdä, minkälaista Eurooppaa kohti äänen antaminen vie. 

Keltaliivit, Brexit, Trump ja Suomen vaalitulos ovat vasta alkua

Hyväosaiset, siis globalisaation hyötyjät, äänestävät liberaalien ja cityvihreiden arvojen puolesta. Huono-osaiset, siis globalisaation häviäjät, äänestävät globalisaatiota vastaan. He äänestävät myös identiteetistä, itsekunnioituksesta ja protestin vuoksi.

Populistit kukkarollasi

Jos jokin asia vaalikentillä on tullut selväksi, niin se on se että ihmiset haluavat muutoksen viimevuosien politiikkaan. Suomessa ja maailmassa on todellakin jotain vialla, mutta sitä voi olla vaikea yksilöidä, koska maailmaakin on toisinaan vaikea hahmottaa. Juurisyy kaikkiin maailman ongelmiin kuitenkin on aina raha, ja varsinkin sen puute. Maailmassa kyllä rahaa riittää, joten isossa kuvassa onkin vain kyse siitä, että kenelle sitä halutaan antaa.

Vaaleissa se ratkaistaan

Korkman suomii populismia heikoin tuloksin

 Sixten Korkman on kirjoittanut kolumnin tämän päivän Hesariin otsikolla ”Kuka hyötyy populismista?”. Populismilla ei ole tarkkaa määritelmää, ja sen vuoksi sitä voi käyttää aina sopivassa tilanteessa lyömäaseena. Puhujat käyttävät populismi-termiä selittämään jotain ilmiötä, jota pitää vahingollisena. Koska populismilla ei ole selvää aatepohjaa kuten vaikkapa kommunismilla, niin jonkin asian selittäminen populismin kautta ei anna mitään todellisia perusteita.

Karttapallo

Joka kodissa pitäisi olla karttapallo. Karttapallo on paljon parempi kuin seinälle ripustettava maailmankartta, sillä karttapallo ei valehtele, kuten karttaprojektiot tekevät.

AUTETAAN AFRIKKAA

Vuosia sitten kummityttöni päätti nuorella iällään lähteä Afrikkaan tekemään oman osuutensa. Hän oli 26-vuotias. Hänen nimensä on Elina. Suomessa oli talvi. Hän jätti talvivaatteensa meille säilöön. Niitä ei Afrikassa tarvittaisi. Vein hänet lentoasemalle ja hän lensi Tansaniaan. Matkaliput hän oli ostanut omilla rahoillaan. Hän ei ollut minkään organisaation lähettämä. Ajatus oli hänen omansa. Perille saavuttuaan hän hakeutui paikalliseen kouluun. Se oli kuurojen lasten koulu. Hän oli Suomessa opiskellut kuurojen viittomakieltä.

Globalisaatio on uhka perusoikeuksille ja ympäristölle

Alkuvuoden aikana mediassa on käsitelty paljon vanhusten- ja lastenhoidon laiminlyöntejä. On aivan oikein, että näitä tapauksia nostetaan esiin, mutta niitä ei voida pitää ainutlaatuisina esimerkkeinä yhteiskuntamme toimimattomista osa-aluista. On myös muuta työelämän toimimattomuutta, työehtojen polkemista, työttömien syyllistämistä, liian alhaista perusturvaa, eriarvoisuutta, ympäristökatastrofeja, ilmastonmuutos jne.

Mitä ongelmia filippiiniläisissä hoitajissa on?

Iltalehti haastattelee tutkija Tiina Vaittista jutussa, jossa Vaittisen mukaan filippiiniläisten hoitajien Suomeen tuomiseen liittyy monia ongelmia. Sana "ongelma" esiintyy jutussa kahdeksan kertaa, mutta en siitä huolimatta oikein ymmärtänyt, että mitä ne "monet ongelmat" nyt sitten loppujen lopuksi ovat. Artikkeli vaikuttaa sisällöttömältä ja itseään toistavalta.

Amerikka, Suomi ja globalisaatio

 

Amerikka-uutiset keskittyvät yleensä Meksikon rajamuuriin, ns. Venäjä-tutkintaan, vaalitaisteluun, ammuskeluun ja niin edelleen. Matti-meikälliselle jää varmaan aika valju kuva siitä, mitä Amerikassa oikein tapahtuu. Toimittajat yleensä karttavat talousuutisia, elleivät se sitten koske jotain yksinkertaisia tapahtumia (pörssikurssit ylös tai alas, yhtiö x konkurssiin, uusi ”läpinäkyvä luuri”  jne.) .

Miksi inflaatio ei tule avuksi?

 

Tuoreiden talousuutisten valossa maailmantalouden suhdannehuippu olisi ohitettu. Maailmantalous kasvaa mutta hidastuvalla tahdilla. Taustalla on Kiinan siirtyminen heikkenevän kasvun vaiheeseen samaan aikaan, kun USA:n velkavetoinen talouspyrähdys on taittumassa kapasiteetin saavutettua täyskäytön asteen. Euromaista Italian talous vajosi taantumaan vuonna 2018. Osakemarkkinat heijastivat tätä kehitystä vuoden 2018 aikana ja hinnoittelivat myös kauppasotien uhat ja muun epävarmuuden pörssikursseihin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä