*

Viisauksia ihmisen Elosta Suoraa ja kriittistä puhetta politiikasta

Kaikki blogit puheenaiheesta Yritystuki

PK-yritysten tukeminen Lapissa ja Uudellamaalla

Kärnän jälleen tekemä osaoptimointi tilastojen kanssa sai minut tutustumaan kuinka eri tavalla PK-yritysten liiketoimintaa tuetaan alueellisten rakennetukien avulla Lapissa ja Uudellamaalla. EU:lta tulevaa tukea jaettiin Lintilän johdolla vuoden alussa 346 miljoonaa eri alueille, joten pienistä summista ei ole kysymys. Vaikka tuki tulee EU:lta, niin Suomen ollessa nettomaksaja lopulta nämäkin katetaan verovaroin - eivät ne ilmaiseksi taivaasta putoa.

Yritystuet jokaiselle tarjottavaksi taloudelliseksi lahjaksi

Yritystukien sijaan taloudellinen lahja elämänsä kevääsen.

 

Suomessa maksetaan vuosittain miljardeja yritystukea. Tästä ovat kirjoittaneet mm kansanedustaja Antero Vartia. Samaan aikaan on puhuttu siitä, että automatisaatio, digitalisaatio ja robitisaatio syövät työpaikkoja tulevaisuudessa. Työtarjonnan vähetessä ihmisten pitäisi keksiä uusia tapoja hankkia elantonsa.

 

Miksi yrityksiä pitää tukea?

Vihreät julkisti eilen Vihreä yritystukiremontti -linjapaperin, jota olin itsekin mukana kirjoittamassa Vihreiden Yrittäjien puheenjohtajan ominaisuudessa. Esittämämme viiden kohdan ohjelman tavoitteena on parantaa yritystukien osumatarkuutta ja vaikuttavuutta ja luoda paremmat edellytykset pk-yritysten kasvulle ja menestykselle.

Suomen innovaatiojärjestelmä on päivityksen tarpeessa.

Monissa esityksissä on osoitettu ekonomistien olevan harvinaisen yhtä mieltä siitä, että yritysten t&k tukien lisääminen on perusteltua ja ne kuuluvat ns uudistaviin ”hyödyllisiin yritystukiin” mitä ei voida sanoa valtaosasta säilyttäviä yritystukia ((HS 27.1.)http://www.hs.fi/paivanlehti/27012017/art-2000005062174.html)

Hallituspuolueet leikkasivat perusturvasta

Koska Puheenvuorossa vaietaan hallituspuolueiden hyväksymistä leikkauksista, laitetaan ne nyt tänne.

Vihervasemmisto vastustaa suomalaista työtä

Eduskunnassa on tällä viikolla käynnissä keskustelu valtion talousarviosta vuodelle 2017. Eräs runsasta keskustelua aiheuttanut aihe oli hallituksen esittämä kansallinen kompensaatio päästökaupan epäsuoriin kustannuksiin, joka Suomessa olisi vain puolet EUn sallimasta tasosta. Esitetty summa on 43 miljoonaa euroa ensi vuodelle.

Terveiltä yrityksiltä sairaille yrityksille

Suomen hallitus on ehdottamassa lakia päästökaupasta johtuvien epäsuorien kustannusten kompensaatiosta. Esityksen mukaan raskas teollisuus saisi vuosittain noin 43 miljoonan euron yritystuen. Ylen uutisten haastatteleman (11.9.2016) VATT:n johtavan ekonomistin mukaan esitys "ei ole millään tavalla perusteltua julkisten varojen käyttöä".

Kyllä kai voitaisiin ottaa pakolaisia edes 7,5 miljoonan euron verran?

Tämän päivän Helsingin Sanomissa on Harry Harkimon haastattelu. Sama mies, joka rakensi ja myi Hartwall arenan Gennadi Timtshenkolle. Tuo monitoimihalli on saanut valtiolta suuria avustussummia. Sen lisäksi Helsingin kaupunki antoi sille vuosittain noin 200 000 euroa vuokratukea.

Helsinki-areenan saamaa tukea veronmaksajilta Harkimo ei aio maksaa takaisin.

Työtä lupaava poliitikko valehtelee

Eduskuntavaalien alla olemme taas saaneet kuulla eri puoluejohtajilta mitä villeimpiä visioita siitä, kuinka monta työpaikkaa Suomeen luodaan, kunhan muistaa äänestää sitä samaa porukkaa, jonka valtakaudella Suomessa työttömyys ja veroaste on räjähtänyt käsiin. Äänestäjänä ja erityisesti yksityisen sektorin työntekijänä sinun tulisi karttaa kuin ruttoa jokaista puoluetta ja kansanedustajaehdokasta, joka lupaa luoda Suomeen uusia työpaikkoja. Työpaikkojen luomisesta puhuva poliitikko osoittaa puheillaan vain sen, ettei ymmärrä miten työ ja työpaikat syntyvät.

Palkkatuesta "hanketuki" pienyrityksille ja yhdistyksille?

Suomalaisen työllisyyspolitiikan ongelmaksi on vuosikausia luettu se, että kansantaloudellisesti kalliit toimenpiteet eivät johda pysyviin työpaikkoihin, vaan sekä työkokeilu- (ent. työelämävalmennus ja työharjoittelu) että palkkatukijaksojen jälkeen palataan hyvin usein takaisin TE-toimiston tiskille ja työttömien kirjoihin. Näiden työllisyyspoliittisten toimenpiteiden tärkein perustelu tuntuu edelleen, vuonna 2014, olevan ajatus siitä, että tietyn mittaisen työttömyysjakson jälkeen ihminen kuin ihminen on kaikenlaisen kuntoutuksen tarpeessa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä