*

Viisauksia ihmisen Elosta Suoraa ja kriittistä puhetta politiikasta

Kaikki blogit puheenaiheesta Yritystuet

Panem et circenses - leipää ja sirkushuveja

Näin totesi Juvenalis antiikin Roomassa kuvaten keinoja johtaa kansan huomio merkityksettömiin mutta viihdyttäviin seikkoihin etenkin vaikeiden poliittisten päätösten valmistelu- ja toteutushetkellä. Suomessa tähän tarkoitukseen nyt ja aina kelpaa alkoholi.

Uusiutuvan energian tuki - seuratkaa minne raha menee

Pyörrän tässä aiemman päätökseni olla blogaamatta tuulivoimasta, sillä tutustuttuani Taalerin toimintaan uusiutuvien energioiden osalta haluan tuoda muutamia seikkoja. Follow the money on tutkivien journalistien yksi keskeinen periaate, jonka avulla asiat alkavat usein aueta. Vihreitä nostellaan kovasti tikunnokkaan päätöksistä, mutta merkittävämpää on seurata minne tukirahat lopulta päätyvät - varsinkin oikeistohallituksen ollessa vallassa. 

Taaleri sijoittaa suuren osan hallinnoimistaan rahastoista uusiutuvaan energiaan

TEM: Uusi tuulivoimatuki voi maksaa miljardi euroa

Työ- ja elinkeinoministeriö valmistelee uutta tuulivoimatukea, jolla markkinahinnan päälle maksettaisiin ns. preemiota tuulivoiman tuottajalle. Haarukka on suuri (kts. kuvan taulukko) mutta nykyisellä sähkönhinnalla tuen määrä olisi jopa 960 miljoonaa euroa, eli 80 meur vuodessa. Tämä tulee siis nykyisen tuulivoimatuen rinnalle, sen kustannus on ensi vuonna 250 miljoonaa ja tulevina vuosina noin 300 miljoonaa vuodessa.

Onko hallituksen usko biotalouteen ja cleantechiin suhteettoman suuri?

Pelaako hallitus uhkapeliä panostaessaan ja uskoessaan niin vahvasti biotalouteen ja cleantechiin? Hallituksen toimintaohjelman ja kärkihankkeiden puolivälitarkastelun tulokset eivät itseäni oikein vakuuta. Veikataanko varmasti oikeaa hevosta vai voivatko kasvun avaimet löytyä muualta? Riskienhallinnan ja -hajautuksen kannalta näen tässä Suomen kasvun kannalta merkittäviä ongelmia.

Hallituksen toimintaohjelman ja kärkihankkeiden puolivälitarkastelu

Talousgurut Elo ja Meri vauhdissa vastoin asiantuntijanäkemyksiä

On toki hyvä, että Sinisten Simon Elolla ja PS:n Leena Merellä on jotain yhteistä edelleen eli yhteinen vihollinen Vihreät.

Rehellinen porvari leikkaisi yritystuista

Julkaistu Vihreässä langassa 7.9.2017

Porvarihallitus kantaa perusteltua huolta julkisen talouden tasapainosta. Elämme yli varojemme, vaikka eläkepommi ei ole edes kunnolla räjähtänyt. Työssä käyviä tarvitaan enemmän, ja heidän on tehtävä nykyistä tuottavampaa työtä entistä ahkerammin, jos aiomme pitää kiinni yhteiskuntamme antamasta palvelulupauksesta. Jos emme saa taloutta tasapainoon nyt, miten ajattelimme tehdä sen 20 vuoden kuluttua, kun suuret ikäluokat ovat eläkkeellä ja tarvitsevat kallista hoivaa?

Ihana Elina & nyt riitti yritystuet?

Elina Lepomäki – kirjoitat ensi vuoden budjettia käsittelevässä blogissasi ”Budjettiriihi ilman päätöksiä” aivan aiheellisesti tarpeesta poistaa kaikki yritystuet. Se on hyvä se. Kuitenkin asian tiimoilta herää kysymyksiä. Allekirjoittanut on monen suomalaisen tavoin oppinut olemaan liikoja luottamatta kenenkään 18-vuotiaasta asti (valta)puolueessa olleen tekemisiin. Kyse on motivaatiostasi kyseisessä asiassa, sen alkulähteistä.

Sipilän hallitus viivyttelee tahallaan yritystukiuudistuksia

Sipilän hallitus päätti sitten perustaa parlamentaarisen työryhmän pohtimaan yritystukia, joihin se on luvannut puuttua jo monta kertaa. Tuollainen ryhmä sitten ihmetteleekin asiaa hallituksen loppuajan ja todennäköisesti mitään päätöksiä ei saada aikaan ennen vaaleja. Mitä jos olisi perustanut sen yli kaksi vuotta sitten, jos itse ei kerran saa mitään aikaan?

Eduskuntavaaleissa lähes kaikki puolueet lupailivat yritystukien selkeyttämistä ja karsimista ennen vaaleja julki tulleen Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen (VATT) selvityksen pohjalta. 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä