Viisauksia ihmisen Elosta Suoraa ja kriittistä puhetta politiikasta

Kaikki blogit puheenaiheesta Maakunta- ja soteuudistus

Toimittaja Timo Haapala on erehtynyt maasta

Iltasanomien toimittaja Timo Haapalan tämänpäiväinen kommentti herättää ristiriitaisia tunteita. Haapala vaikuttaa löytäneen suomalaisen politiikan suurimman syntipukin, nimittäin kansanedustaja Krista Kiurun (sd). Kiuru on Haapalan mukaan saanut koko eduskunnan sekaisin: taustalla suuri Sote -salaliitto mallia sd, agitaattorina Kiuru.

Soten aikatauluahdistus

Helatorstaita ja äitienpäiväviikonloppua on vuonna 2018 vietetty kesäisissä tunnelmissa. Kesä ja kesäloma on varmasti paitsi kansalaisten, myös kansanedustajien mielessä. Loman houkutuksen tietävät myös Sipilän hallituksen ministerit ja hallituspuolueiden eduskuntaryhmien ryhmyrit, jotka ilmojen lämmittyä kiiruhtivat ilmoittamaan kansanedustajille, ettei lomia ole luvassa, ennen kuin sote- ja maakuntauudistus on eduskunnassa hyväksytty.

"Valtakunnassa kaikki hyvin"

15-vuotta sitten hyväksytty ja kaksi kertaa tarkastettu pro gradu saa huomiota enemmän kuin oikeasti tärkeät suomalaisia koskevat asiat. Olemmeko kyllästyneitä muun muassa maakunta- ja soteuudistuksen pohtimiseen kun yksittäisen kansanedustajan pro gradu on ollut valtakuntaa vavistuttava asia.

Jan Vapaavuoren natsat uhkaavat kutistua

Suomessa kaavaillaan uudistusta, jota voi verrata ”kuntaliitoksiin potenssiin sata”.

Ilmaisu on peräsin Kuntaliiton tutkimuspäälliköltä Marianne Pekola-Sjöblomilta, jota Uusi Suomi jututti uutiseensa maakuntavallan keskittymisestä suuriin kaupunkeihin, jos sote- ja maakuntauudistus etenee Juha Sipilän (kesk.) hallituksen kaavailemalla tavalla.

Olen Jan Vapaavuoren kanssa samaa mieltä - Uusimaa on liian suuri sote-alueeksi

Olen Helsingin pormestari Jan Vapaavuoren kanssa ainakin yhdessä asiassa samaa mieltä: Uusimaa on liian suuri yhdeksi sote-alueeksi. Miksi näin?

Kuntien yhdistäminen on parempi vaihtoehto maakuntauudistukselle

Tällä hetkellä näyttää vahvasti siltä, että maakuntavaalit vähintään siirretään syksyltä keväälle järjestettäväksi eduskuntavaalien kanssa samaan aikaan. On myös mahdollista, että sote- ja maakuntauudistus kaatuu kokonaan, ellei sitten hallitus osta ääniä puolelleen RKP:ltä helikopterilla ja päivystyksellä (HS 28.04.2018).

Kosketuspintaa SoTe-uudistuksen todellisuuteen

Joku saattaa tietääkin, että olen ammatinvaihtaja. Oikeastaan jo toiseen kertaan, ensimmäisen kerran vaihdoin ammattia jo 18 vuotiaana tehtyäni noin vuoden ajan ravitsemusalan töitä.

Maakuntauudistus ja palkkaharmonisointi

Lehdissä on viime päivinä uutisoitu uusimmasta ongelmasta liittyen sote- ja maakuntauudistukseen. Uudistuksessa valtava määrä sosiaali- ja terveydenhuollon ja muiden alojen työntekijöitä siirtyy lukuisilta kunnilta ja muilta julkisyhteisöitä maakuntien palvelukseen.

Mikä ihmeen perustuslaki - Kehityksen jarrusta päästävä eroon!

Juha Sipilän keskustajohtoinen hallitus on halunnut laittaa Suomen kuntoon, ja ihan bisnesmaailman keinoilla. Kokoomus on taustalla taputtanut karvattomia ja känsättömiä käsiään osakesalkkujensa ja tiliotteidensa takaa, mukanaan lauma sinertäviä torveloita.

Älkää kiihtykö, persut! Sinertävillä torveloilla en tarkoita teitä, tietenkään, vaan niitä hallituksen vapaamatkustajia, joihin kuuluvat Timo Soini, Sampo Terho, Jari Lindström, Pirkko Mattila ja Jussi Niinistö. 

Asiaan. Suomi kuntoon!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä