*

Viisauksia ihmisen Elosta Suoraa ja kriittistä puhetta politiikasta

Kaikki blogit puheenaiheesta Kunnallinen luottamustehtävä

Jyväskylän luottamustehtävät sovittu

Jyväskylän kaupungin keskeiset luottamustehtävät on sovittu ryhmien yhteisellä sopimuksella.
Alla olevasta jutusta voi myös lukea keskeiset tehtävät.

Henkilökohtaisesti aloitan kesäkuussa tarkastuslautakunnan puheenjohtajana, mistä tehtävästä olen todella otettu. Tehtävässä on yleensä toiminut kokeneita valtuutettuja, joilla on hyvä tuntemus kaupungin kokonaisuudesta. Toivottavasti näin siis nytkin 

Luottamushenkilövalintojen ongelmia

Kuntavaalien tulosten selvittyä, ovat neuvottelut luottamuspaikkojen jaosta käynnistyneet ja joillakin paikkakunnilla saatu jo koputtelua vaille valmiiksi. En ole itse millään tavalla neuvotteluissa mukana, mutta joitakin ongelmatilanteita on korviini kantautunut. Niitä ovat aiheuttaneet tasa-arvolaki, kuten jo aikaisemminkin, sekä kunnan työntekijöiden jättäminen ulos oman alansa lautakunnista.

Luottamushenkilö edustaa kuntalaisia

Rovaniemen kaupunginvaltuustolle esiteltiin ensimmäinen versio uudesta hallintosäännöstä. Sellaisenaan toteutettuna se tulisi keskittämään päätöksentekovaltaa. Samalla se johtanee virkamiesvallan lisääntymiseen. Tehostamisajattelu on polkemassa edustuksellisen demokratian jalkoihinsa.

Tapaus Anna Mäkelä

Anna Mäkelä, ystäväni ja kollegani Kittilästä, sai eilen potkut. Potkut olivat lopputulos lähes vuoden mittaisesta prosessista, jota voisi kuvailla henkien taisteluksi kunnan viranhaltijoiden ja luottamushenkilöiden välillä. Irtisanomisesta huolimatta tilanne ei pääty tähän, vaan edessä on pitkä prosessi hallinto-oikeudessa.

Oikeisto haluaa kuntien työntekijät ulos kunnanhallituksista

Kokoomus, Kristilliset ja RKP haluavat kuntien työntekijät pois kunnanhallituksista. 

Kunnilla on töissä noin 432 000 (2013) työntekijää. Suomessa on noin 2 465 000 (2014) työllistä. Tämä tarkoittaisi, että tätä rataa joka viides työllinen suljettaisiin pois kunnanhallituksista. Melkoista demokratian halventamista.

Vantaan Tapani Mäkinen (kok) sanoo, että on ihan selvää, että jos toimii työnantajan alaisena, niin ei voi olla samaan aikaan tekemässä itseään koskevia päätöksiä (Yle).

Arjen ammattilaisia vai asiantuntijoita lautakuntiin?

Aamun Keskisuomalainen (su 27.7.2014) tarttui asiaan, joka puhuttaa puolueissakin kuntavaalien jälkeen. Millaisella äänimäärällä ja osaamisella voi päästä kaupungin lautakuntiin, jotta tavallisen veronmaksajan etu toteutuu varmimmin? Vaikka jutun sävy oli varsin ikävä joitakin lautakuntapoliitikkoja kohtaan, pidän siitä, että tutkivalle journalismille on edelleen tilausta ja ammattitaitoa. Vallankäytön vastuu on sen läpinäkyvyydessä.

Puolueveron ja hyväntekeväisyyden verovähenteisyys - puolue kirkkoakin pyhempi?

Kirjoitin blogikirjoituksessani 2.11.2013 puolueverosta kimmokkeenani Jorma Elorannan haastattelu Tekniikka & Talous-lehdessä. Eloranta kaipasi julkisiin yhtiöihin kunnollista hallintokäytäntöä ja vierasti kokouspalkkioista maksettavia puolueveroja.

http://ollisaarinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/153024-puoluevero-ja-sen-va...

Sittemmin asiaa ovat käsitelleet julkisuudessa mm. Keskuskauppakamarin Leena Linnainmaa, Evan Matti Apunen, meidän kaikkien Raimo Sailas ja tänä iltana television A-studio.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä