*

Viisauksia ihmisen Elosta Suoraa ja kriittistä puhetta politiikasta

Kaikki blogit puheenaiheesta Kouluverkko

Sanginsuun koulu saa jatkaa toimintaansa

On hyvä, että eilen vihdoinkin Sanginsuun koulun toiminnan jatko vahvistettiin valtuustotasolla. Sivistys- ja kulttuurilautakunta oli yksimielisesti asian hienosti ja riittävästi linjannut. Kaupunginhallitusvaiheessa sivistys -ja kulttuurilautakunnan päätöksen lisäksi päätösesitykseen ilmestyi yllättäen lause ”Samassa yhteydessä tehdään myös kokonaisarviointi huomioiden muun muassa Oulun kaupungin taloudellinen tilanne.” Tämä lause on hyvin tulkinnanvarhainen, ja olisi siksi pitänyt poistaa.

Kouluverkkopäätös hiertää

Eilisessä kaupunginhallituksen kokouksessa esitin – kuten lupasin edellisessä blogikirjoituksessani – kohdassa ”Myllyojan koulun, Sanginsuun yksikön toiminta 1.8.2017 alkaen”, päätösesityksestä poistetaan lause ”Samassa yhteydessä tehdään myös kokonaisarviointi huomioiden muun muassa Oulun kaupungin taloudellinen tilanne.”, jolloin päätösesitys kuuluu: ”Kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuustolle, että Myllyojan koulun Sanginsuun yksikkö jatkaa toimintaansa, kunnes koulu on investointi- tai peruskorjaustarpeessa.

Kouluverkkopäätöksen aukaisuyritys

Nyt se tuli, mitä osasin odottaa. Valtuuston viime kesäkuussa hyväksymä Oulun kouluverkko 2020-luvulla -päätös, yritetään avata.

Seuraavassa kaupunginhallituksen kokouksessa 24.4. on viimein esityslistalla Sanginsuun koulun jatko. Sivistys-ja kulttuurilautakunnan yksimielinen päätös 19.1.2017 oli seuraava:

Oulun koulut 2020-luvulla päätöksen synty ja toteutus

Viime kesäkuun kouluverkkopäätöksen synnyttämistä edelsi kuukausien yhteistyö, johon osallistuivat yli puoluerajojen reuna-alueiden näivettämistä vastustavat tahot. Sähköposteja kulki runsaasti, ja palaveerattiin. Tämän hedelmällisen yhteistyön seurauksena syntyi esityksemme Oulun kouluverkoksi 2020-luvulla. Tämä esitys annettiin Keskusta puolueen yhteistyökumppaneille, jotka valitsivat keskuudestaan esityksemme esittäjän. Loppu on historiaa – kesäkuun 13.

Kaupunkia tulisi kehittää myös sen keskustan ulkopuolella

Kemin kaupungin kehittäminen on viime vuosina mennyt keskusta- alueen kehittämisen ehdoilla ja eri palvelut ovat keskittyneet enemmissä määrin kaupunkikeskustaan. Vaikka matkailun ja keskustan asukkaiden elinvoiman lisääminen onkin tärkeää, eri asuinalueiden kehittämistä ei sovi unohtaa.

Eri alueiden kehittämistä voisi lähteä miettimään koulu- ja päiväkotiverkon kautta. Asuinalueilla sijaitseviin nykyisiin ja ehkä tuleviinkin koulurakennuksiin voitaisiin sijoittaa useita toimintoja ja kouluista saataisiin näin alueen toimintakeskuksia.

Kemiläisten lasten ja nuorten terveydellä ei voi leikkiä

Kemin valtuusto on keväällä ison asian äärellä kun päätetään siitä, minkälainen kouluverkko kaupunkiimme rakennetaan. Asia on erittäin kiireinen niin opetuksen suunnittelun kuin lasten ja nuorten terveyden näkökulmasta. Ratkaisu ei ole helppo eikä yksiselitteinen. Päätöstä tehdessä pitää pystyä arvioimaan myös Kemin tulevaisuuden rakentuminen.

Vennivaara kouluverkkoratkaisun sijaiskärsijäksi?

Rovaniemen koulutuslautakunnassa ollaan ratkaisemassa Keskusta-Ounasjoen alueen kouluverkkoa torstaina 19.5. Ratkaisuksi esitetään vaihtoehtoa, jossa Vennivaaraan ei rakenneta alakoulua ja jossa Ylikylän – Vennivaaran lapset käyvät edelleen yläkoulunsa jossain toisessa kaupunginosassa. Muilta osin alueen kouluverkosta ei esitetä päätettävän mitään, vaan selvittelyä jatketaan edelleen.

Ajatuksia Oulun kouluverkosta

Kevällä 2014 palveluverkkotyöryhmälle esitettiin suunnitelma entisten kehyskuntien lukioiden vähentämisestä tai lopettamisesta. Tosin tuolloin ei tehty muita lukiopäätöksiä, kuin Pateniemen ja Merikosken lukioiden yhdistäminen. Käytännössä tuo esitettiin niin, että se tarkoitti Pateniemen lukion lopettamista siten, että opiskelupaikat siirtyvät Tuiraan.

Nyt syksyllä 2015 tehdyssä talousarviossa puolestaan esitettiin ns. kampuslukiomallia, jossa kaikki lukiot keskitettäisiin yhdelle ”kampukselle” Oulun keskustaan muutaman kilometrin sisälle toisistaan.

Ajatuksia kouluverkkouudistuksista

Lohjan palveluverkkouudistukseen liittyvän kouluverkkokeskustelun seuraaminen ja siihen osallistuminen Lohjan kasvatus- ja opetuslautakunnassa sekä äskettäin julkaistun Lohjan nuorisovaltuuston kouluverkkokannanoton valmistelu herätti minut pohtimaan laajemmin kouluverkkouudistuksia ja yleensä Suomen kouluverkkoja.

Vuodesta 2014 vuodelle 2015

 Vuosi 2014 on ollut yhtä vauhdikas kuin aiemmatkin. Tarkoituksenani on kuitenkin kurkata hieman mitä poliittisesti tapahtui viime vuonna.

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä