Viisauksia ihmisen Elosta Suoraa ja kriittistä puhetta politiikasta

Kaikki blogit puheenaiheesta Halla-aholaisuus

Kekkonen, Soini vai Halla-aho?

Kovin vähän aikaa on Suomi ollut itsenäinen valtio, ja ehkä siksi meillä henkilöpalvonta vielä verissä niin vahvasti on. Ensin olivat kuninkaat, sitten tsaarit ja keisarit, myöhemmin Mannerheim ja Kekkonen. Heidän jälkeensä tulikin Soini meloneineen, kunnes Soini lapioineen putosi ja tilalle nousi Halla-aho muslimeineen.

Jollekin osaa kansasta näyttää yhä olevan tarpeen uskoa yhteen herraan ja hänen erehtymättömyyteensä, nöyrästi ja kuuliaisesti, ynnä tukevasti ylistäen. Ei taida missään muussa puolueessa kuin perussuomalaisissa henkilöpalvonta kukoistaa yhtä voimallisesti.

Nuorissa on tulevaisuus – Perusnuoret jyrähtivät

(Sanotaan yleisesti, että nuorissa on tulevaisuus, ja ehkä juuri tässä kohden!)

Entinen perusnuorten puheenjohtaja Simon Elo teki itsestään sätkynyken, marionetin ja soinismin käsikassaran, jonka Timo Soini uhrannee heti ensimmäisessä kaarteessa, kun tilanne tyyntyy ja enimmät hauet ovat karanneet kaislikoista ---

 

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä