Viisauksia ihmisen Elosta Suoraa ja kriittistä puhetta politiikasta

Kaikki blogit puheenaiheesta Hävittäjät

Hävittäjähankinta on monitahoinen ja iso asia

 

Ahon hallitus päätti 6.5.1992 hankkia Suomelle kolme laivuetta F/A 18 Hornet-hävittäjiä. Muistan hyvin tuon valtioneuvoston istunnon. Meille ministereille jaettiin paksu nippu esittelyasiakirjoja. Vaihtoehdot esiteltiin ministeriön virkamiesten toimesta. Käytiin normaali keskustelu. Päätösehdotus lopulta hyväksyttiin yksimielisesti.  Nykyrahassa hinta olisi runsaat kaksi miljardia euroa.

 

Koko maan puolustaminen vaatii nykymäärän hävittäjiä

Julkisuuteen nousi yllättäen keskustelu Suomeen hankittavien hävittäjien määrästä. Itse olen saanut toimia pian jo kahdeksan vuotta puolustusvaliokunnassa ja neljä vuotta myös ulkoasiainvaliokunnassa ja tätä kautta olen saanut seurata ns. HX-hanketta alusta lähtien ja varsin läheltäkin. Olemme käyneet hanketta läpi niin sotilaallisen toimintaympäristön nykytilan, Puolustusvoimien tehtävien ja Ilmavoimien toimintamallien sekä puolustukselle varattujen resurssien näkökulmasta.

Niinistö eskaloi: "Tulkaa tänne Lappiin, niin me.."

Suomessa -ainakin täällä Lapissa nousevat pommikoneet ilmaan, kun Ukrainassa tapahtuu jotakin. Näin kävi nytkin, kun Asoranmerellä Ukraina järjesti provokaation ja toi sotalaivat Venäjän aluevesille. 

Pommikoneet jylistävä Simojärven yllä.

Edellinen hävittäjäoperaatio liittyyi NATO suursotaharjoituksiin josta me kansalaiset emme tienneet, minkä maan kansalainen mitäkin pomikonetta Lapin taivaalla ohjaa ja millaisin miettein.

Samoin jäi epäselväksi kenen komennossa pommikoneet ovat?!

Hävyttömät aikomukset hävittäjähankintoina

Suunnitelma laittaa hyökkäykseen tarkoitettujen lentosotahärpäkkeiden uuteen hankintaan kymmenin miljardein maamme vaivalla hankittua rahaa, meidän verovarojamme, on häyvytöntä aatostelua istua läsöttävältä hallitukseltamme. Erityisen yököttävää tässä on se, että nämä tulevat kalut on tarkoitettu hyökkäystoimintaan myös rajojemme ulkopuolella. UTVA:sta on viestitetty, että istuva presidenttikin olisi asialle erityisen myönteinen.

Hävittäjähankinta hiljaisuuden vallitessa?

 

Hävittäjähankinta näyttää tapahtuvan kaikessa hiljaisuudessa ilman sen analysointia, mikä merkitys hävittäjillä on Suomen puolustukselle, ja miksi ylipäätään hävittäjiä ollaan hankkimassa. Hävittäjien tarve on aksiooma, jota ei edes analysoida.

 

Keskustelu olisi kohta aloitettava, koska miljardeja ollaan heittämässä hukkaan, samalla kun hyvinvointiyhteiskuntaa ollaan ajamassa alas vedoten velkakriisiin tai kestävyysvajeeseen ym.

 

Siis.....

 

Hävittäjäkisa sai näytöksistä turbobuustin

Ilmavoimien hävittäjähankinta, HX-hanke, pääsi viikonlopun lentonäytösten ansiosta aivan uudelle tasolle. Kaikki viisi Hornetien seuraajaehdokasta esittelivät koneita laajalla rintamalla Helsingin Kaivopuiston ja Seinäjoen lentonäytöksissä.

Samalla suomalaiset saivat maistiaisia siitä, millaisia herkkuja ilmavoimille on luvassa 2020-luvulla. Pelkästään Kaivopuistossa oli viranomaisten arvion mukaan perjantaina noin 130 000 katsojaa.

Onko aika ajanut hävittäjähankkeen ohi?

Suomi joutuu pohtimaan lähivuosina valtavaa investointia, kun Hornet-kalusto joudutaan korvaamaan. Julkista keskustelua on tähän asti käyty vain siitä, mikä korvaava konemalli olisi. 

Mielestäni olisi tärkeä myös punnita, miten Hornetien suorituskyky korvataan. Se ei välttämättä onnistu ostamalla uusia lentokoneita, sillä aika saattaa olla jo nyt ajanut ohi koko hävittäjäaseesta. 

Ilmavoimien komentaja: Ei yllätyksiä hävittäjävalmistajien vastauksissa

Ilmavoimat on tyytyväinen hävittäjävalmistajien tietopyyntövaiheen vastauksiin HX-hankkeen osalta. Ilmavoimien komentajan Kim Jäämeren mukaan kaikilta viideltä oli tullut huolellisesti valmistellut vastaukset.

- Ensivilkaisun pohjalta on hyvä tilanne; ei ollut yllätyksiä suorituskyvyn osalta eikä kustannuspuolella. Kaikki kandidaatit ovat taistelukykyisiä Suomen olosuhteissa ja teollinen yhteistyö on huomioitu.

Jäämeren mukaan uusien hävittäjien osalta ilmavoimien koko ei muutu ja hinta on edelleen 7-10 miljardin haarukassa.

Miljardeja täysin vääriin asejärjestelmiin – vuosisadan harhainvestointi

[Suomen valtioneuvosto käynnisti laajat toimenpiteet, joilla korvataan nykyinen Boeing F/A-18 Hornet - taisteluhävittäjäkalusto. Investointi on niin valtava rahamäärä, että ei enää sitä oteta valtion budjetista, vaan kustannetaan otettavalla velalla, jolle haettaisiin EU – tason siunausta, koska valtiomme velkaisuus nousee ennätyslukemiin.

Suomen hävittäjäongelma on ratkaistu, kiitos länsinaapurin idiooteille

Suomella olisi tuhannen kruunun paikka ostaa Ruotsista 97 lähes uutta ja käyttämätöntä Jas 39 Gripen C/D hävittäjää varaosien hinnalla. Tämä ei tietenkään merkitse sitä,  että Suomen tulisi luopua ihan oikeasta hävittäjähankinnasta vaan pelkästään sitä, että Ruotsissa idiootit lahjoittaisivat valtavan määrän toimivia huippuhävittäjiä Suomelle lähes ilmaiseksi. Vähän samaan malliin kuin Hollanti myi meille Leopardeja joku aika sitten, paitsi että nyt ei tarvita rahaa juuri mitään.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä