Viisauksia ihmisen Elosta Suoraa ja kriittistä puhetta politiikasta

Kaikki blogit puheenaiheesta Energiapolitiikka

Puun polttamisen lisääminen ei ole ilmastoteko

Helsingin Sanomat uutisoi tänään konsulttiyhtiö Valorin monitieteisen BIOS-tutkimusyksikön tilauksesta tekemästä raportista, mistä ilmenee, että kivihiilen korvaaminen puuta polttamalla olisi ilmastotavoitteiden kannalta Helsingille askel väärään suuntaan.

Vihreät, kumpi on isompi uhka, ydinvoima vai ilmastonmuutos?

Vihreiden puoluelehti Vihreä Lanka teki pari viikkoa sitten infograafin, johon purki Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n toimenpidesuositukset helposti luettavaan muotoon. Ilmeisesti grafiikkaa ei ollut mahdollista yksinkertaistaa niin paljon, että puolueen puheenjohtaja Pekka Haavistokin olisi ymmärtänyt, millaisten ongelmien kanssa ympäristöpolitiikassa tällä hetkellä painitaan.

Bitcoin ei kuormita ympäristöä

Suomen kuvalehdessä oli uutinen siitä, kuinka Bitcoin ja kolme muuta kryptovaluuttaa, tuottavat suuria hiilidioksidipäästöjä ja kiihdyttävät ilmastonmuutosta. 

Energiewende todistaa: Ilmastotaistelua ei voiteta ilman ydinvoimaa

IPCC:n julkaisema ilmastoraportti aiheutti jälleen paljon parran pärinää ja erityisesti poliitikoille tarjoutui oiva tilaisuus kertoa, kuinka huolestuneita ovat ilmastosta ja ympäristöstä. Kivihiilen kiellolle laulettiin kilpaa rajoituksia, samoin muille fossiilisille polttoaineille, mikä on tietysti sinällään hienoa. Mutta ainakaan edustamassani insinöörimaailmassa pelkkien kauniiden ajatusten julistaminen ei vielä riitä kovin pitkälle, vaan tavoitteen esittäjältä yleensä vaaditaan myös realistiset keinot saavuttaa asetetut tavoitteet.

Meidän hiilisyntimme

Tämä blogi on oikeastaan kuvitettu komenttini JP Lehdon blogiin. Sinnehän kirjoitin:

Siinähän on sellaista historian syntien sovitusjuttuakin, että kun mm. Iso-Britannia on polttanut kivihiiltä isosti, pitää hiilenpoltossa jälkeenjääneiden saada ottaa kiinni. Luulisin, ettei tämä historian tasoitus kuitenkaan koske Suomea, jossa junatkin kulkivat haloilla ja metsät ja suot sitoivat hiiltä ilmasta. Niitä ei lasketa, vaan Suomen historia aloitetaan jostain vuodesta 1990.

"Vastuu ympäristöstä kuuluu kansalle" - Suomalaisen energiapolitiikan alkeet

Tuntemamme sivilisaatio on tulossa päätökseensä, ja todennäköisyydet ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi pienenevät joka minuutti. Pieni viisimiljoonainen kansa on kuitenkin päättänyt taistella vastaan. Ilkeä ja saastuttava yksityisautoilu on pian historiaa kun vihreät, siniset ja punaiset verottavat sen kuoliaaksi. Viimeiset autot kulkevat öljyn sijasta ekologisesti sähkömoottorilla, eli hiilellä, turpeella tai puulla.

Puhdistetaan Helsingin kaukolämpö päästöistä

Helsinkiläisten ei kannata rakentaa energiantuotantoaan pelkästään puun ja pelletin varaan. Se ei vähentäisi päästöjä ja polttoaine tuotaisiin todennäköisesti ulkomailta. Kaukolämpö on mahdollista tuottaa päästöttömästi, jos vain haluamme.

Monet kodeistamme lämpenevät kivihiilellä tuotetulla kaukolämmöllä. Saastuttavasta kivihiilestä on päästävä eroon. Sitä ei kuitenkaan kannata korvata biomassalla, kuten puulla tai pelletillä, sillä päästöjen kannalta tämä johtaisi ojasta allikkoon.

M Deljagin pyytää anteeksi Fortumilta, ministeri Lintilältä, Supolta ja PM:ltä

Tunnettu Venäläinen ekonomisti Mihail Deljagin vastaa. 

Hän pyytää anteeksi Fortumilta, ministeri Lintilältä ja Suomen puolustusministeriltä ja Supon johtajalta - vetoaa virheeseen vuosien takaisessa artikkelissa, jota Suomi ja suomalaiset eivät ole oikaiseet.  Hän myös ilmoittaa, ettei ole koskaan ollut Vladimir Putinin tai muiden venäläisten presidenttien neuvonantaja.

*

"Valtion valvoma Fortum aikoo haastaa Mihail Delyaginin artikkelistaan"

Tuulivoimatuen leikkaamisella irti kivihiilestä

Valtioneuvosto Kimmo Tiilikaisen johdolla on päättänyt antaa tukea niille yrityksille, jotka lopettavat kivihiilen käytön vuoteen 2025 mennessä. Kunnianhimoiseen tavoitteeseen pääsemiseen tarjotaan nyt porkkanaa. Tuki, noin 90 miljoonaa euroa, siirretään aikaisemmin suunnitellusta uusiutuvan energian tuesta kivihiilestä luopumiseen ja uusien energiamuotojen kehittämiseen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä