Viisauksia ihmisen Elosta Suoraa ja kriittistä puhetta politiikasta

Kaikki blogit puheenaiheesta Demareiden kannatus

Eihän tuo niin pahalta näytä

Uusimmista Ylen julkaisemista kannatusnumeroista voisi tehdä vaikka tällaisen eurooppalaisen tulkinnan:

Järjelliset 46,1%

Hallitus 38,4%

Äärioikeisto 13,6%

Muut 1,9%

Lipposen jälkien korjaus nostaa demarit

 

SDP on palannut kannatuksen kärkeen; omalle paikalleen. Paluulla on ensisijassa historiallinen – ei päivänpoliittinen – taustansa. Demarit palaavat kotiin.

Demarien entinen alhainen kannatus ihmetytti, ei enää tämä nykyinen kannatus.

Demarien kannatusluvut olivat pitkään alamaissa, se tosiaan ihmetytti.

Nyt kun demarien kannatusluvut ovat lähempänä demarien normaalia luonnollista kannatusta, eivät nämä uudet luvut enää ihmetytä.

Demarien kannattajakunta koostuu tavallisista suomalaisista, pienipalkkaisista ja keskipalkkaisista työläisistä, eläkeläisistä, sekä myös työttömistä, työkyvyttömistä  ja sairaista, joiden toimeentulo on toisten demareiden, pieni- ja keskipalkkaisten työntekijöiden tuloista kerättyjen verotulojen varassa.

Miksi demareita tarvitaan?

Vastauksena ei voi olla se, ettei demareita tarvita ,vaan että miksi tarvitaan. Miksi kysyn sellaista? Suomen historiaa jonkun verran lukeneena olen oppinut demareiden historiallisista vaalivoitoista, vastoinkäymisistä ja yhteistyökyvystä muiden puolueiden kanssa. Ilman demareita tuskin Suomi olisi koskaan kehittynyt agraariyhteiskunnasta hyvinvointivaltioksi, jossa kaikilla lapsilla on ollut yhtäläiset mahdollisuudet kouluttautua ja edetä työelämässä kotitaustasta riippumatta.

Demarit hukkasivat pallon lopullisesti?

Sosialidemokraattinen puolue on ollut jo vuosikymmenien ajan keskeinen vaikuttaja maamme politiikassa. Nyt tilanne on kuitenkin nopeasti muuttunut. Vielä vuonna 1995 demareilla oli 64 kansanedustajaa, nyt heitä on vain 34. Voidaan perustellusti puhua kannatuksen romahtamisesta.

Ensin puolueen kannatuksen nostamisessa epäonnistui Eero Heinäluoma. Sitten ruoriin asettui Jutta Urpilainen ja epäonnistui. Sitten hätiin juntattiin Antti Rinne. Myös hänen johdolla puolueen syöksykierre on vain jatkunut.

Näin äänestäjät liikkuvat!

Vihreä lanka on teettänyt taloustutkmuksella erinomaisen selvityksen äänestäjien liikkumisesta.  Kuten tuosta gallupista selviää, niin eniten vuotaa demareiden perälauta ja joka suuntaan. Varsinkin miehet siirtyvät persuihin, siinä missä naiset vihreisiin tai vasemmistoon. Kaikkein suurin yksittäinen liike kulkee rkp:stä kokoomukseen. Ruotsinkielinen Stubb vetää hyvin myös ruotsinkielisten ääniä ja RKP sekä Kokoomus ovat aatemaailmaltaan aika lähellä toisia.

SDP:n virheet kuluvalla vaalikaudella

Suomen sosialidemokraattinen puolue on perinteikäs työväenpuolue, joka on välillä ollut myös puolueista maamme suurin. Sillä on pitkä ja värikäs historia yhtenä ns. vanhoista suurpuolueista ja sen riveistä on noussut niin tasavallan presidenttejä kuin pääministereitäkin.

Kuitenkin nyt on puolueen yllä harmaa sää ja kannatuksessa matalapaine. Hallitusvastuu tietysti aina painaa, mutta onko osoitettavissa joitakin konkreettisia virheitä, mitä SDP olisi tehnyt heikentääkseen kannatustaan? Mielestäni vastaus tähän on myönteinen.

Suomi, - hörökorvien maa

Suomi on hyvä, mutta vaikea maa asua. Vaikeudet tulevat pitkistä välimatkoista ja vuodenaikojen armottomuudesta. Suomelle on nyt tärkein ja ehkä kipeimmin keskustelua kaipaava asia energiaspolitiikka.

Energiaa palaa lämmitykseen ja pitkien välimatkojen taivaltamiseen, me olemme euroopan laidalla, sieltä ytimestä katsottuna saaressa. Rikkidirektiivi vaikuttaa meihin ehkä kaikkein eniten Euroopan maista.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset

Julkaise syötteitä