Uutispäivä Demari kirjoittaa pääkirjoituksessaan, että "yltiökansalliset, maahanmuuttajavihamieliset, islaminvastaiset ja EU-kriittiset puolueet keräävät suosiota," viitaten Perussuomalaisten eduskuntavaalimenestykseen.
Pääkirjoitus on erinomainen esimerkki siitä, minkä vuoksi SDP ja useat muut puolueet ovat menettäneet ja tulevat menettämään kannatustaan Perussuomalaisille.
Kokoomus,
Keskusta ja SDP aikovat kaventaa kansan valitseman presidentin
valtaoikeuksia. Vanhat puolueet ovat uussuomettuneita, pitkin
pituuttaan kumartamassa Brysselin suuntaan. Perussuomalaiset Nuoret
ei hyväksy sitä, että presidentin valtaoikeuksia kavennetaan
Euroopan unionin Lissabonin sopimuksesta johdettavilla syillä.
Ruotsin kuningasperheen häät nostivat tapetille monarkian aseman - viiden pohjoismaan joukossa on vain kaksi tasavaltaa, Islanti ja Suomi. Näin pohjoismaissa, jotka ylpeilevät tasa-arvolla.
Ruotsin valtaistuimella istuu Bernadotten suku, joka nousi asemaansa vuonna 1819. Suku sai kannuksensa Ranskan tasavaltalaisessa vallankumouksessa ja sen jälkeen Napoleonin keisarikaudella. He jatkavat yhä etuoikeutettua elämäänsä ruotsalaisten veronmaksajien siivellä, vailla ansioita, perimyksen kautta. Se ei sovi maailmankatsomukseeni. Olen ja tulen aina olemaan vakaumuksellinen tasavaltalainen.