Ääneni sai tänään Sauli Niinistö.
Äänestän aina, joten nyt presidentinvaalien toisella kierroksella täytyi
valita kahdesta pahasta pienempi. Enkä näe mitään syytä sille, että
miksi en valintaani julkisesti kertoisi.
Niinistön syntilistan kärkipäässä on hänen toimensa, kun Suomi vietiin euroalueen jäseneksi. Ääneni ei ole siitä synninpäästö eikä se ole ääni Kokoomukselle.
Perussuomalaisten presidenttiehdokkaan Timo Soinin ulkovaalimainokset ovat kärsineet ilkivallasta ympäri maan. Kuten MTV3 toteaa, "katumainoksista eniten kyytiä vaikuttaa saaneen Perussuomalaisten Timo Soini".
Helsingin Sanomat julkaisi tänään gallupin. Mielenkiintoista.
Gallupin ensimmäinen opetus on, että keisarilla ei ole vaatteita. Sauli Niinistö laskeutuu jalustaltaan ja toinen kierros on tosiasia. Silloin voiton ja tappion ero on hiuksenhieno.
Toinen opetus on, että neljätoista prosenttia ei ole päättänyt, että ketä äänestää. Seitsemäntoista prosenttia ei halua sanoa, että ketä äänestää. Ilmassa muhii Timo Soinin kokoinen yllätys.
Kolmas ja tärkein opetus on, että fool me once, shame on you, but fool me twice, shame on me.
(Puheeni Timo Soinin presidentinvaalikiertueen tilaisuudessa Turussa 7.1.2012)
Hyvät ystävät,
Meillä on näissä presidentinvaaleissa ehdokas, jolla on ulkopoliittista kokemusta. Meillä on ehdokas, jolla on asiantuntemusta. Meillä on ehdokas, joka on median suosikki, ellei jopa lellikki. Tämä ehdokas on Pekka Haavisto.
Vihreiden kansanedustaja Osmo Soininvaara kirjoitti viime vuoden lokakuussa blogissaan,
että ”mitataan huono-osaisuutta millä mittarilla hyvänsä,
perussuomalaisten kannattajakunta edustaa huomattavan huono-osaista
joukkoa verrattuna minkä muun puolueen kannattajakuntaan hyvänsä.”
Soininvaara on varoittava nimi ideologille, jonka puolue on täydellisen kujalla Soinin vaarasta.
Keskustan Timo Kaunisto sanoo olevansa häpeissään siitä että Paavo
Väyrynen tukeutuu "populismin ja henkilöpalvonnan läpitunkemiin
perussuomalaisiin."
Vihreän
liberalismin läpitunkema keskustajohto on unohtanut menneisyytensä -
Kekkonen, Kekkonen, Kekkonen.
Yksikään toinen suomalainen puolue ei ole esittänyt niin suurta
henkilöpalvontaa, että olisi valituttanut presidenttiehdokkaansa
poikkeuslailla. Kaunistolla on siinä hävettävää.
(Puheeni Perussuomalaisten edustajana Energia- ja kasvufoorumin kevätseminaarissa 30.5.2011)
Jyrki Kataisen kokoonpanolla on selkeä nimi ja identiteetti - "Takinkääntöhallitus".
Herra varjele mikä rasahdus. Mikä se oli? Paavo Arhinmäen selkäranka!
Arhinmäki vielä vappupuheissaan ilkkui, miten Timo Soinilla "napit vain lentelevät", kun hän kääntää takkiaan.
Timo Jutila on ainoa suomalainen, joka on voittanut kaksi kertaa jääkiekon maailmanmestaruuden.
Suomi tarvitsee koko kansaa yhdistävän hallitustunnustelijan, jolla on kaikkien osapuolten vankkumaton kunnioitus. Kuka olisi tehtävään parempi kuin Jutila?
Juti ei oranssia pikkutakkiaan käännä ja osaa rillata neuvottelukumppaneita. Juti ei turhia äkseeraa, mutta tarvittaessa hanska nousee kuin Kobran käsi.
Tänään
voit vielä äänestää muutosta EU-, talous-, opiskelija-, maahanmuutto-
ja kielipolitiikkaan. Muutos lähtee sinusta. Uudenmaan vaalipiirissä
numero on 228.
Laita puskaradio käyntiin ja kerro myös ystävillesi.