Viisauksia ihmisen Elosta Suoraa ja kriittistä puhetta politiikasta

turvallisuus

Timo Soinin vaalimainokset tuhokampanjan kohteena

Perussuomalaisten presidenttiehdokkaan Timo Soinin ulkovaalimainokset ovat kärsineet ilkivallasta ympäri maan. Kuten MTV3 toteaa, "katumainoksista eniten kyytiä vaikuttaa saaneen Perussuomalaisten Timo Soini".

Radikaalisaarnaaja Khalid Yasin luennoi Suomessa

Islamiin liittyvistä ongelmista puhuttaessa saa usein kuulla, että asiaa nostetaan turhaan esille. Eihän mitään vaarallisia ilmiöitä ole Suomessa. Niinhän sitä voisi luulla.

Helsingin Roihuvuoren moskeija on kutsunut tunnetun radikaalisaarnaajan sheikki Khalid Yasinin luennoimaan kahdeksi päiväksi Helsinkiin.

Suomi ei ymmärrä islamismin vaaraa

Neljään henkilöön kohdistuu Suomessa epäily terrorismin tukemisesta ja Wikileaks-nettisivuston julkaisemassa Ruotsin-lähetystön viestissä kerrotaan, että somalialaisen terroristijärjestön al-Shabaabin hengellinen johtaja Hassaan Hussein kävi vuonna 2009 Pohjoismaissa. Hussein värväsi myös Suomesta.

Ruotsin-vierailun aikana Hussein osallistui göteborgilaisessa Bellevue-moskeijassa heinäkuussa 2009 järjestettyyn konferenssiin.

Isänmaan on tarjottava tehtävä

Perussuomalaisten Nuorten mielestä Suomen asevelvollisuusjärjestelmän täytyy tarjota jokaiselle miehelle ja naiselle mielekäs palvelustehtävä. Asepalveluksen osalta tämä vaatimus pääsääntöisesti täyttyy, mutta siviilipalveluksessa tilanne on surkea.

Olemme nyt kaikki norjalaisia

Perussuomalaiset Nuoret esittää surunvalittelunsa ja täyden tukensa Norjan Työväenpuolueen nuorille, Suomen demarinuorille ja koko Norjan kansalle.

Paras terroristi on vangittu terroristi

Osama bin Laden on kuollut. Harva on asiasta surullinen, mutta tapa jolla Yhdysvallat vihollisensa eliminoi ei ollut kunniakas.

Tiedän, että seuraava ajatukseni jakaa varmasti mielipiteitä.

Olen Israelin ystävä ja jos täytyy valita, otan Yhdysvallat paljon mieluummin maailman johtavaksi valtioksi kuin esimerkiksi Kiinan. Silti en hyväksy Israelin tai Yhdysvaltain suorittamaa valtioterrorismia, ts. kuolettavia täsmäiskuja epäiltyjä terroristeja vastaan.

Egypti kulkee kohti islamilaista teokratiaa

Egyptin kuohunta huolestuttaa Israelia. "Sortajavaltion epäilyjä", sanovat eräät, mutta mikä saa israelilaiset epäilemään Egyptin kansannousua?

Egypti ja Israel ovat olleet rauhanomaisissa väleissa verrattain vähän aikaa. Vuosien 1948, 1956, 1967 ja 1973 sodissa Egypti johti arabimaiden vahvinta, joskin strategisesti epäonnistunutta armeijaa.

Terrori-isku meidän ovellamme

Islamisti teki itsemurhaiskun Tukholmassa Drottninggatanilla, joka on yksi Tukholman vilkkaimmista ostoskaduista. Onneksi miehen kuudesta putkipommista vain yksi räjähti ja surmansa sai vain tekijä. Ruotsin televisio SVT kertoo, että miehen läheisyydestä olisi löytynyt myös nauloilla täytetty reppu. Tekijä tuskin toimi yksin.

En voi sanoa, että olisin yllättynyt.

Poliisin arvostus näkyy määrärahoissa

Tavalliset suomalaiset kunnioittavat ja arvostavat poliiseja. Eräät sen sijaan tuntuvat joskus tekevän kaikkensa, jotta poliisityö olisi mahdollisimman vaikeaa.

Perussuomalaisten Helsingin eduskuntavaaliehdokas, komisario Tom Packalén vastasi rutiininomaisesti Helsingin Sanomien toimittajan kysymyksiin työasioista.

Julkaise syötteitä