Viisauksia ihmisen Elosta Suoraa ja kriittistä puhetta politiikasta

talous

Perussuomalaiset Nuoret: Suomessa on rakenteellista korruptiota

Finnairin hallituksen puheenjohtaja Harri Sailas vakuuttaa, että luottamus Finnairin toimitusjohtajaan Mika Vehviläiseen on kunnossa, vaikka tämä myi asuntonsa Ilmariselle 1,8 miljoonalla eurolla ja jäi asuntoon vuokralaiseksi. Työsuhdeasunnon vuokran maksaa Finnair.

Finnairin hallituksen puheenjohtaja Sailas toimii myös Ilmarisen toiminnanjohtajana. Finnairin toimitusjohtaja Vehviläinen istuu Ilmarisen hallintoneuvostossa. Suomen valtio on Finnairin pääomistaja ja Ilmarinen yksi Finnairin omistajista.

Keskusta myöntää viimein Kreikka-tuen olleen virhe

Europarlamentaarikko ja Keskustan entinen puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki kirjoittaa blogissaan, että "Kreikan etu olisi erota eurosta".

Jäätteenmäki toteaa, että "Kreikan talous on paljon huonommassa kunnossa kuin kaksi vuotta sitten, kun kriisi puhkesi [...] johtopäätökseni on, että EU:lta oli virhe rientää apuun".

Kreikan suhteen olisi pitänyt tehdä kovia päätöksiä silloin kaksi vuotta sitten, vaan eihän kukaan voinut arvata, että miten tässä käy? Eihän?

Nuorisopoliitikot: Ministeri Arhinmäellä sokea piste suvaitsevaisuudessa

 Neljän eri poliittisen nuorisojärjestön puheenjohtajat ovat huolissaan yhdenvertaisen kohtelun unohtumisesta opetus- ja kulttuuriministeriön jakamissa tuissa nuorisotyötä tekeville järjestöille.

HBL: Byråkrati inte lika med demokrati

(Mielipidekirjoitus on julkaistu Hufvudstadsbladetissa 12.12.2011)

 

Allianssi ei saa olla mikään pyhä lehmä

Perussuomalaiset Nuoret, Kokoomusnuoret ja Kristillisdemokraattiset Nuoret erosivat eilen Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry:stä, mikä sai odotettua pöhinää poliittiselle kentälle.

Erosta ollaan tehty oikeisto-vasemmisto-välinen vastakkainasettelu. Se ei pidä paikkaansa, vaan kritiikki Allianssia kohtaan on kovaa sekä vasemmalta että oikealta.

En ole yllättynyt, jos jokin poliittinen nuorisojärjestö eroaa Allianssista ensi kevään aikana.

Perussuomalaiset Nuoret: Rahahanat tiukemmalle ja bileet seis

Opetus- ja kulttuuriministeriön alainen nuorisojärjestöjen arviointi- ja
avustustoimikunta jakaa vuosittain 12 800 000 euroa nuorisojärjestöille.
Perussuomalaiset Nuoret haluavat leikata poliittisten nuorisojärjestöjen
ylisuurta tukea.

Perussuomalaiset Nuoret myös katsovat, että poliittisten
nuorisojärjestöjen tuet tulisi jakaa parlamentaarisin perustein eli
kansanedustajien lukumäärän mukaan.

Nykyinen tukijärjestelmä on epäselvä ja epäoikeudenmukainen. Yksi

Perussuomalaiset Nuoret: Euroalueen hajoamiseen on varauduttava

Perussuomalaiset Nuoret on huolissaan euroalueen nykytilanteesta ja sen vaikutuksesta Suomen hyvinvointiin. Velkaisten ja epärehellisesti menetelleiden Etelä-Euroopan maiden tukemiseen on käytetty miljardeja euroja, mutta silti euroalueen kriisi syvenee päivä päivältä.

Perussuomalaiset Nuoret vaatii, että Suomen hallitus aloittaa välittömästi varautumistoimet siltä varalta, että euroalue menee toimintakyvyttömäksi ja hajoaa. Hallituksen tulee lisäksi tiedottaa avoimesti kansalaisille siitä minkälaisiin varautumistoimiin se on ryhtymässä.

Suomalaisen teollisuuden pelastusohjelma

(Puheeni Perussuomalaisten edustajana Energia- ja kasvufoorumin kevätseminaarissa 30.5.2011)

 

Kääpiöt hallitsevat Suomea, älykääpiöt Portugalia

Olisinko saanut asuntolainaani, jos olisin kutsunut pankinjohtajaa "kääpiöksi, äärikonservatiiviksi ja minua kohtaan vihamieliseksi?"

Portugalin ex-presidentti luonnehti perussuomalaisia näillä sanoilla.

Kansantaloustieteen professorin Bengt Holmströmin mukaan "euromaat ovat mukana eräänlaisessa rahanpesussa, jossa ne pesevät omaa mainettaan kriisimaiden kustannuksella".

Meillä ei ole mitään syytä pelastaa Portugalin tai Kreikan älykääpiöpoliitikkojen mainetta.

Euroalue on myrkytetty

Pääministeri Mari Kiviniemi ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen ovat
EU-uskovaisuuden totiset kasvot. Yhteiseksi mantraksi on otettu vastuun
kantaminen, vaikka Portugali-tukipaketti on vastuun pakoilua.

Valtiojohto ohjaa kansaa nyt pelolla, vaikka kyseessä ei ole euron, vaan
ranskalaisten ja saksalaisten suurpankkien epätoivoinen pelastusyritys –
veronmaksajien piikkiin. Tavoitteena on pysyvän vakautusmekanismin myötä
luoda edellytykset Euroopan liittovaltion yhteinäiselle talous- ja

Sivu 1 | 2 | 3 | »
Julkaise syötteitä