Tavalliset suomalaiset kunnioittavat ja arvostavat poliiseja. Eräät sen sijaan tuntuvat joskus tekevän kaikkensa, jotta poliisityö olisi mahdollisimman vaikeaa.
Perussuomalaisten Helsingin eduskuntavaaliehdokas, komisario Tom Packalén vastasi rutiininomaisesti Helsingin Sanomien toimittajan kysymyksiin työasioista.
Perussuomalaiset Nuoret ovat huolestuneita Suomen maahanmuuttopolitiikan epäkohdista, joita tuntuu paljastuvan lähes kuukausittain uusia: Ulkomaalaisten kerjääminen maassamme on todettu monilta osin rikollisten järjestämäksi organisoiduksi toiminnaksi. Aikuiset turvapaikanhakijat ovat pyrkineet maahamme esittäen lasta ja turvapaikanhakijoiden saama rahallinen tuki on kohtuuttoman korkea.
Ensimmäiseksi haluan ilmaista osanottoni uhrien omaisille. Tapahtuma oli suuri järkytys myös perheelleni, sillä asumme Espoon keskuksessa ja liikumme tapahtumapaikoilla päivittäin.
Tekijä oli Kosovon albaani, mutta rikos ei ilmeisesti liity tekijän uskontoon, kulttuuriin tai mielenterveyteen, sillä ainakaan missään lähteessä ei ole kerrottu, että tekijä olisi kärsinyt mielenterveysongelmista.