Perussuomalaiset Nuoret haki Opetus- ja kulttuuriministeriöltä nuorisotyön avustusta 230 000 euroa, joka on noin kolmasosa esimerkiksi Kokoomusnuorten saamasta tuesta. Järjestöllemme myönnettiin 15 000 euroa, joka sama summa kuin viime vuonna.
Perussuomalaisten Nuorten jäsenmäärä kasvoi vuodessa yli tuhannella. Vaikutus saamaamme tukeen? Nolla, vaikka jäsenmäärä on tuen yksi merkittävä jakoperuste.
Helsingin luterilainen piispa Irja Askola sai seurata muslimimiesten rukoushetkeä "takana, mutta samassa tilassa kuitenkin". Hän koki sen "suurena luottamuksen osoituksena".
Kun muslimimies päästää kristityn naisen samaan rukoustilaan, sitä näköjään pidetään niin suurena myönnytyksenä, että yhteistyölle avautuu paremmat mahdollisuudet kuin omien uskonveljien ja sisarten kanssa.
Ulkoministeri Alexander Stubbin mukaan maahanmuuttokeskustelu ahdistaa häntä. Stubb avautui tunnoistaan Uussuomalainen työ 2011 -tilaisuudessa. Olin siellä panelistina.
Neuvostoliiton utopia kaatui omaan mahdottomuuteensa. Vasemmisto
kautta Euroopan on ottanut uudeksi kiintotähdekseen
monikulttuurisuuden, ajatuksen eri kulttuurien toisiaan rikastavasta
yhteiselosta yhden valtion sisällä.
Euroopassa vallalla oleva
kulttuurirelativismi on antanut pikkusormen kulttuureille, joiden
arvot eivät vastaa länsimaista oikeustajua sekä eurooppalaisia
kristillisestä etiikasta ja antiikin filosofiasta kumpuavia arvoja.
Helsingin Malmilla kristilliset hautajaiset saivat kummallisen käänteen (Ilta-Sanomat 28.12.2009). 28-vuotiaan vainajan muslimisukulaiset ottivat imaamin johdolla hautajaiset komentoonsa. Imaami luki hautarukouksen arabiaksi, piti puheen englanniksi ja pyyhki pastorin kappelissa muotoileman hiekkaristin pois arkun päältä.
(Mielipidekirjoitus julkaistu Länsiväylässä [Espoo, Kauniainen, Kirkkonummi] 02.12.2009).
Monikulttuurisuus uhkaa tuntemaamme kulttuuria
"Onko kaikki oikeutettavissa väittämällä, että tämä kuuluu kulttuuriini?"
Iso-Britannian Työväenpuolue avasi maan rajat valtavalle maahanmuutolle
"hieroakseen oikeiston kasvoille monimuotoisuutta". Valittua politiikkaa
perusteltiin taloudellisilla syillä. Todellisuudessa Iso-Britanniasta
haluttiin tehdä ”oikeasti monikulttuurinen maa".
Maahanmuuttopolitiikkaa hallitsivat ideologiset syyt. Taloudelliset syyt
Onnitteluni, Sveitsin rohkea kansa. 57 prosenttia teistä äänesti minareettikiellon puolesta. Vaikka median mukaan kaikki "vaikutusvaltaiset" tahot olivat teitä vastaan, ette antaneet sen häiritä.
Kansa on puhunut ja viesti on selvä - islamisaatiolle on laitettava piste.
Sarjassa "näitä et lue Hesarista" kerron siitä, kun islamia kritisoiva hollantilaispoliitikko Geert Wilders kävi lokakuussa Iso-Britanniassa. Helmikuussa hänen tulonsa estettiin, jotta ei syntyisi ikävää kahinointia väestöryhmien välillä. Lopulta sananvapaus voitti, mutta miksi Wilders kritisoi islamia?
Jaakko Hämeen-Anttilahan on vakuuttanut, että islam on rauhan uskonto.