Neljään henkilöön kohdistuu Suomessa epäily terrorismin tukemisesta ja Wikileaks-nettisivuston julkaisemassa Ruotsin-lähetystön viestissä
kerrotaan, että somalialaisen terroristijärjestön al-Shabaabin hengellinen johtaja Hassaan Hussein kävi vuonna 2009 Pohjoismaissa. Hussein värväsi myös Suomesta.
Ruotsin-vierailun aikana Hussein osallistui göteborgilaisessa
Bellevue-moskeijassa heinäkuussa 2009 järjestettyyn konferenssiin.
Perussuomalaiset Nuorten mielestä avioliitto on yhden naisen ja yhden
miehen välinen instituutio, jota koskeva nykylainsäädäntö vastaa
suomalaista arvomaailmaa. Moniavioisuuden salliminen toisi useita
käytännön ongelmia, jotka asiaa kannattaneet Vihreät nuoret ja opiskelijat
jättävät täysin huomioimatta.
Perussuomalaiset Nuoret näkee ViNO:n kannanoton olevan osa laajempaa
eurooppalaista islamisaatiokehitystä, jossa perinteisistä eurooppalaisista
arvoista luovutaan ja yhteiskuntaa muutetaan paremmin islamilaisia arvoja
(Mediatiedote 1.6.2011)
Perussuomalaisten posiitivisen
syrjinnän tuomitseva näkemys on saanut puoluekentän odotetusti
sekaisin. Julkilausuma on kuitenkin ymmärretty tahallisesti väärin.
– Maahanmuuttajille suunnattu
koulutus ei ole esimerkki positiivisesta syrjinnästä. Kuinka usea
kantasuomalainen hakeutuu kyseiseen koulutukseen, puheenjohtaja Simon
Elo kysyy.
Tänään
voit vielä äänestää muutosta EU-, talous-, opiskelija-, maahanmuutto-
ja kielipolitiikkaan. Muutos lähtee sinusta. Uudenmaan vaalipiirissä
numero on 228.
Laita puskaradio käyntiin ja kerro myös ystävillesi.
Minulta on kysytty runsaasti opiskelijoiden asemasta, sillä yksi vaaliteemoistani on "koulutuksen kunnianpalautus".
Opintotuki on ainoa vähimmäisetuus, jota ei ole sidottu elinkustannuksien kehitykseen. Opintorahan ostovoima heikkenee jatkuvasti yleisen hintatason ja kulutusverojen noustessa. Heikennys on 13 prosenttia vuodesta 1992, jolloin nykyinen opintotukijärjestelmä luotiin.
Maahanmuuttokriittisten ehdokkaiden tukiyhdistykset ovat käynnistäneet Nuiva Rahapommi -tempauksen. Tempaus kestää kaksi päivää, 27.-28.3. eli sunnuntain ja maanantain.
Vierailin viime maanantaina Radio Rockin Korporaation tentattavana yhdessä monikulttuuriministeri Stefan Wallinin (rkp) kanssa. Hän teki aikamoisen lupauksen.
Wallin lupasi toimittaa minulle Suomen maahanmuuton kokonaiskustannukset. Laitoin hänelle vielä jälkikäteen asiasta viestiä ja jään mielenkiinnolla odottamaan, että mitä lukuja hän taikoo.
Olen käsitellyt aiemmin maahanmuuton kustannuksia suositussa blogikirjoituksessani.
Ulkoministeri Alexander Stubbin mukaan maahanmuuttokeskustelu ahdistaa häntä. Stubb avautui tunnoistaan Uussuomalainen työ 2011 -tilaisuudessa. Olin siellä panelistina.
Neuvostoliiton utopia kaatui omaan mahdottomuuteensa. Vasemmisto
kautta Euroopan on ottanut uudeksi kiintotähdekseen
monikulttuurisuuden, ajatuksen eri kulttuurien toisiaan rikastavasta
yhteiselosta yhden valtion sisällä.
Euroopassa vallalla oleva
kulttuurirelativismi on antanut pikkusormen kulttuureille, joiden
arvot eivät vastaa länsimaista oikeustajua sekä eurooppalaisia
kristillisestä etiikasta ja antiikin filosofiasta kumpuavia arvoja.
Maahanmuuttoministeri Astrid Thorsin mukaan Suomi ei ole vielä valmistautunut ottamaan pakolaisia Libyasta. Totuus on, että Suomi ei ole koskaan valmistautunut ottamaan pakolaisia. Sen verran hapuilevaa ja suunnitelmatonta on pakolaispolitiikka ollut.