Viisauksia ihmisen Elosta Suoraa ja kriittistä puhetta politiikasta - ehdolla Espoossa kuntavaaleissa 2012

koulutus

Opintotuki on sidottava indeksiin ja muita vaaliteemojani

Minulta on kysytty runsaasti opiskelijoiden asemasta, sillä yksi vaaliteemoistani on "koulutuksen kunnianpalautus".

Opintotuki on ainoa vähimmäisetuus, jota ei ole sidottu elinkustannuksien kehitykseen. Opintorahan ostovoima heikkenee jatkuvasti yleisen hintatason ja kulutusverojen noustessa. Heikennys on 13 prosenttia vuodesta 1992, jolloin nykyinen opintotukijärjestelmä luotiin.

Peliala on Suomen uusi Nokia

Teknologiateollisuuden kaksi puhutuinta asiaa ovat olleet Angry Birds ja Nokia. Maailman suurin matkapuhelinvalmistaja leikkaa suomalaista tuotantoaan, mutta samaan aikaan espoolaisen pelikehittäjän Rovion iPhonelle suunnittelemista vihaisista linnuista on tullut ilmiö.

 

Kaksikielistä Suomea ei ole koskaan ollut

Järjestin tänään aamupäivällä eduskunnan kansalaisinfossa tilaisuuden kieliopintojen valinnanvapaudesta yhdessä Sanna Lauslahden (kok) kanssa. Puhuin myös iltapäivällä pakkoruotsin vastaisessa mielenosoituksessa Perussuomalaisten Nuorten edustajana. Samaan aikaan oli Rkp:n vastamielenosoitus.

Tässä pitämäni puhe:

 

 

Hyvät kieliopintojen valinnanvapauden kannattajat, hyvät Rkp:läiset,

 

Perussuomalaiset Nuoret ratsastaa pakkoruotsilla eduskuntaan

Hufvudstadsbladetin mukaan keskusta haluaa koota suurimmat puolueet keskustelemaan pakkoruotsin käsittelystä vaalikampanjoissa. Puoluesihteeri Timo Laaninen toivoo, että eduskuntaan ei yritettäisi ratsastaa pakkoruotsilla.

 

Aika ajaa vääjäämättä pakkoruotsin ohi

Kokoomuksen puoluekokous äänesti viisaasti pakkoruotsin poistamisen puolesta, mutta puheenjohtaja Jyrki Kataisen mukaan "mikään ei tule muuttumaan". Hän ei aio ottaa kokousedustajien kantaa huomioon. Niiden, jotka varmistivat hänen uudelleenvalintansa.

Perussuomalaiset Nuoret tukee hallituksen aikeita korkeakoulupolitiikassa

Kotimaa, nuoret, koulutus

Elokuun 2009 lopulla uutisoitiin, kuinka sosiaali- ja terveysministeri Liisa Hyssälä totesi Suomeen otettavan kenties liian paljon ulkomaalaisia opiskelijoita siihen nähden, että hurja määrä suomalaisnuoriakin on ilman opiskelupaikkaa. Mielipide tyrmättiin muun muassa opiskelujärjestöjen taholta jopa ulkomaalaisvastaisena.

Julkaise syötteitä