Viisauksia ihmisen Elosta Suoraa ja kriittistä puhetta politiikasta - ehdolla Espoossa kuntavaaleissa 2012

korruptio

Väärinkäytöksiin syyllistyneet nuorisojärjestöt on saatava vastuuseen

Helsingin Sanomissa annettiin 11. toukokuuta ymmärtää, että kaikki poliittiset nuorisojärjestöt olisivat vääristelleet jäsenmääriään, vaikka kyseessä on tiettyjen vanhojen puolueiden synti.

Valtionavustuslain 21. pykälän kolmannen momentin mukaan tuki on lopetettava ja jo maksettu palautettava, jos tukea hakeva taho on ”antanut valtionapuviranomaiselle väärän tai harhaanjohtavan tiedon seikasta, joka on ollut omiaan olennaisesti vaikuttamaan valtionavustuksen saantiin, määrään tai ehtoihin, taikka salannut sellaisen seikan”.

Perussuomalaiset Nuoret: Suomessa on rakenteellista korruptiota

Finnairin hallituksen puheenjohtaja Harri Sailas vakuuttaa, että luottamus Finnairin toimitusjohtajaan Mika Vehviläiseen on kunnossa, vaikka tämä myi asuntonsa Ilmariselle 1,8 miljoonalla eurolla ja jäi asuntoon vuokralaiseksi. Työsuhdeasunnon vuokran maksaa Finnair.

Finnairin hallituksen puheenjohtaja Sailas toimii myös Ilmarisen toiminnanjohtajana. Finnairin toimitusjohtaja Vehviläinen istuu Ilmarisen hallintoneuvostossa. Suomen valtio on Finnairin pääomistaja ja Ilmarinen yksi Finnairin omistajista.

Julkaise syötteitä