Viisauksia ihmisen Elosta Suoraa ja kriittistä puhetta politiikasta - ehdolla Espoossa kuntavaaleissa 2012

euroopan unioni

Markan paluu on Suomen voitto

Kokoomusnuoret vaativat kovia leikkauksia, mutta Vasemmistonuoret ja Demarinuoret vaativat kovia veronkorotuksia (Helsingin Sanomat 6.-7.3.2012).

Käytännönläheinen, mutta kansallisvaltiokeskeinen ajattelutapa on Perussuomalaisten Nuorten lähtökohta. Suomen valtio on asiakasomistajiensa edunvalvoja. Vasemmisto-oikeisto-jaottelu on aikansa elänyt.

Keskusta myöntää viimein Kreikka-tuen olleen virhe

Europarlamentaarikko ja Keskustan entinen puheenjohtaja Anneli Jäätteenmäki kirjoittaa blogissaan, että "Kreikan etu olisi erota eurosta".

Jäätteenmäki toteaa, että "Kreikan talous on paljon huonommassa kunnossa kuin kaksi vuotta sitten, kun kriisi puhkesi [...] johtopäätökseni on, että EU:lta oli virhe rientää apuun".

Kreikan suhteen olisi pitänyt tehdä kovia päätöksiä silloin kaksi vuotta sitten, vaan eihän kukaan voinut arvata, että miten tässä käy? Eihän?

Perussuomalaiset Nuoret: Euroalueen hajoamiseen on varauduttava

Perussuomalaiset Nuoret on huolissaan euroalueen nykytilanteesta ja sen vaikutuksesta Suomen hyvinvointiin. Velkaisten ja epärehellisesti menetelleiden Etelä-Euroopan maiden tukemiseen on käytetty miljardeja euroja, mutta silti euroalueen kriisi syvenee päivä päivältä.

Perussuomalaiset Nuoret vaatii, että Suomen hallitus aloittaa välittömästi varautumistoimet siltä varalta, että euroalue menee toimintakyvyttömäksi ja hajoaa. Hallituksen tulee lisäksi tiedottaa avoimesti kansalaisille siitä minkälaisiin varautumistoimiin se on ryhtymässä.

Suomalaisen teollisuuden pelastusohjelma

(Puheeni Perussuomalaisten edustajana Energia- ja kasvufoorumin kevätseminaarissa 30.5.2011)

 

Irtisanoudun Kataisen Takinkääntöhallituksesta

Jyrki Kataisen kokoonpanolla on selkeä nimi ja identiteetti - "Takinkääntöhallitus".

Herra varjele mikä rasahdus. Mikä se oli? Paavo Arhinmäen selkäranka!

Arhinmäki vielä vappupuheissaan ilkkui, miten Timo Soinilla "napit vain lentelevät", kun hän kääntää takkiaan.

Kääpiöt hallitsevat Suomea, älykääpiöt Portugalia

Olisinko saanut asuntolainaani, jos olisin kutsunut pankinjohtajaa "kääpiöksi, äärikonservatiiviksi ja minua kohtaan vihamieliseksi?"

Portugalin ex-presidentti luonnehti perussuomalaisia näillä sanoilla.

Kansantaloustieteen professorin Bengt Holmströmin mukaan "euromaat ovat mukana eräänlaisessa rahanpesussa, jossa ne pesevät omaa mainettaan kriisimaiden kustannuksella".

Meillä ei ole mitään syytä pelastaa Portugalin tai Kreikan älykääpiöpoliitikkojen mainetta.

Äänestä Eloa eduskuntaan

 

Tänään voit vielä äänestää muutosta EU-, talous-, opiskelija-, maahanmuutto- ja kielipolitiikkaan. Muutos lähtee sinusta. Uudenmaan vaalipiirissä numero on 228.

Laita puskaradio käyntiin ja kerro myös ystävillesi.

Euroalue on myrkytetty

Pääministeri Mari Kiviniemi ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen ovat
EU-uskovaisuuden totiset kasvot. Yhteiseksi mantraksi on otettu vastuun
kantaminen, vaikka Portugali-tukipaketti on vastuun pakoilua.

Valtiojohto ohjaa kansaa nyt pelolla, vaikka kyseessä ei ole euron, vaan
ranskalaisten ja saksalaisten suurpankkien epätoivoinen pelastusyritys –
veronmaksajien piikkiin. Tavoitteena on pysyvän vakautusmekanismin myötä
luoda edellytykset Euroopan liittovaltion yhteinäiselle talous- ja

Perussuomalaiset Nuoret: Kolmen kopla haluaa lakkauttaa presidentti-instituution

Kokoomus, Keskusta ja SDP aikovat kaventaa kansan valitseman presidentin valtaoikeuksia. Vanhat puolueet ovat uussuomettuneita, pitkin pituuttaan kumartamassa Brysselin suuntaan. Perussuomalaiset Nuoret ei hyväksy sitä, että presidentin valtaoikeuksia kavennetaan Euroopan unionin Lissabonin sopimuksesta johdettavilla syillä.

 

Mielenosoitus Kreikka-tukipakettia vastaan

Tukipaketin vastustajat pitävät rauhanomaisen ja poliittisesti sitoutumattoman mielenosoituksen Helsingissä eduskuntatalon edessä 11.5. klo 18 alkaen.

Suomen eduskunta äänestää keskiviikkona 12.5. Kreikka-tukipaketin kohtalosta. Hallitus esittää, että Kreikalle lainattaisiin 1,6 miljardia euroa kolmen vuoden kuluessa.

Mielenosoitukseen on kutsuttu median edustajia ja puhujia eri puolueista. Puhuja on tähän mennessä varmistunut Perussuomalaisista ja Kristillisdemokraateista. SDP ja Vasemmistoliitto ovat myös ilmaisseet kiinnostuksensa.

Sivu 1 | 2 | »
Julkaise syötteitä