Viisauksia ihmisen Elosta Suoraa ja kriittistä puhetta politiikasta

Uusi Suomi - Uutiset

Julkaise syötteitä
Updated: 36 min 27 s sitten

SAK:n protesti aktiivimallia vastaan: Varautuiko poliisi mellakointiin tai käsirysyihin?

2.2.2018 11:29

Poliisi varautui lisäresursseilla SAK:n mielenilmaukseen aktiivimallia vastaan Helsingin Senaatintorilla.

Kymmenen isoa ammattiliittoa on päättänyt lähteä mukaan mielenilmaukseen, mukaan lukien Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, johon kuuluva raitiovaunu- ja metrohenkilöstö on päättänyt osaltaan pysäyttää pääkaupungin raideliikenteen poliittisella lakolla. Viime viikolla poliittisista lakoista päättivät Auto- ja kuljetusalan ammattiliitto AKT, Teollisuusliitto ja Rakennusliitto.

Bussit liikkeellä ilman aikatauluja – Kaikki taksit ja junat ajossa: ”Iltapäiväruuhkaan pitää varautua”

2.2.2018 10:46

Junaliikenteen odotetaan kulkevan tänään normaalisti lakoista huolimatta, mutta metrot ja raitiovaunut seisovat. Busseja on esimiesvoimin aamun aikana liikenteessä sittenkin neljännes normaalista.

Aiemmin HSL sanoi, että pääosa bussiliikenteestä jää ajamatta.

Marimekko-johtajan syytös ”gallup-lakkokampanjasta” raivostutti demarit

2.2.2018 10:00

SDP:n johto suivaantui liikemies Mika Ihamuotilan Twitter-syytöksistä, joiden mukaan puolue olisi masinoinut perjantain aktiivimallia vastustavan ”gallup-lakkokampanjan”. Ihamuotila toimii Marimekon ja Rovion hallitusten puheenjohtajana sekä Sanoman hallituksen jäsenenä.

TE: Virkailijalta karu kirje – ”Työskentelen 500 työnhakijalle, en valitettavasti pysty vastaamaan joka kysymykseen”

2.2.2018 09:15

Uudenmaan TE-toimiston virkailija ilmoitti palvelevansa lähes 500 työnhakijaa, kertoo Talouselämä. Työttömyysturvan aktiivimallin tultua voimaan on herännyt huoli siitä, että TE-palveluja ei riitä kaikille, minkä johdosta tukileikkuri iskee epäreilusti.

Aktiivimallin protestipäivänä iskee liikennekaaos: Näin pääset töihin perjantaina

1.2.2018 20:42

Pääkaupunkiseudulla vain lähijunat ja Suomenlinnan lautta kulkevat normaalisti lähiliikenteessä perjantaina. Osa liitoista menee poliittiseen lakkoon osallistuakseen SAK:n mielenilmaukseen aktiivimallia vastaan. Lakkojen ei odoteta vaikuttavan junaliikenteeseen.

Sen sijaan metrot ja raitiovaunut eivät liikennöi ja pääosa bussiliikenteestä jää ajamatta Helsingin seudun liikenteen (HSL) alueella kello 03-18. Metrot ja raitiovaunut liikennöivät tavalliseen tapaan vasta lauantaiaamusta lähtien lauantain normaaliaikataulujen mukaisesti.

Uudet lakot uhkaavat Suomea: ”Jos lisiin kosketaan, niin se ei todellakaan tunnu hyvälle”

1.2.2018 20:24

Ammattiliiton nostavat valmiuttaan työtaisteluihin. Useille eri liitoille on tänään annettu valtuudet työtaistelutoimien aloittamiseksi ja useat liitot ovat myös päättäneet ylityökielloista.

Suomen lähi- ja perushoitajaliiton SuPerin hallitus päätti tänään torstaina, että liitto voi tarvittaessa aloittaa työtaistelutoimet. Saman päätöksen teki illalla sosiaali- ja terveysalan ammattijärjestö Tehy.

Ylikomisario vastaa ihmettelyyn aatemaailmaan kytkeytyvistä rikoksista: ”Noudattaa tiettyä protokollaa”

1.2.2018 19:56

Helsingin poliisilaitoksen ylikomisario, ennalta ehkäisevän toiminnan johtaja Jari Taponen vastaa Twitterissä ihmettelyihin, jotka koskeva sitä, mistä poliisi on kerännyt keskiviikkona julkistetut tiedot aatemaailmaan kytkeytyvistä rikoksista.

–Analyysi noudattaa tiettyä Poliisihallituksen määrittelemää protokollaa ja sen tekee poliisilaitoksen analyysiyksikkö, jota on vahvistettu joukolla asiantuntijoita, Taponen kertoo Twitterissä.

Aktiivimallilakko ylilyönti vai oikeutettu protesti? ”Aivan oikein, että hallitus nyt pakotetaan kuulemaan”

1.2.2018 18:50

Vasemmistoliiton kansanedustaja Hanna Sarkkinen kommentoi perjantaisia mielenilmauksia aktiivimallia vastaan toteamalla, että mielenilmaus ja poliittiset lakot ovat paikallaan.

Kova ulostulo keskustasta: ”Sipilää ohjaa aate, Väyrystä oma etu”

1.2.2018 18:12

Keskustan puoluevaltuuston puheenjohtaja Antti Kivelä kommentoi keskustan puheenjohtajakisan asetelmia suorin sanoin.

–Juha Sipilä on ehdolla keskustan puheenjohtajaksi. Hän pysyy keskustalaisena, käy miten tahansa. Väyrynen on ehdolla, ja on ilmoittanut eroavansa jos häviää. Sipilää ohjaa aate, Väyrystä oma etu. Minä kannatan Sipilää ja keskustaa, hän kommentoi Twitterissä.

Väyrysen ristiretki Sotkamoon: ”Suuri ongelma on oikeiston ylivalta”

1.2.2018 18:04

”Suomen poliittisen elämän suuri ongelma on oikeiston ylivalta-asema”, sanoo Paavo Väyrynen. Tämän linjan hän haluaa nyt muuttaa pyrkimällä Suomen keskustan puheenjohtajaksi Sotkamon puoluekokouksessa, sillä keskustan linja on hänen mukaansa ratkaiseva koko Suomen poliittisen linjan kannalta.

–Olen päättänyt, että teen vielä yhden yrityksen Keskustan pelastamiseksi.

Juha Sipilä Paavo Väyryselle: ”Käyn ilomielin rehdin kilvan”

1.2.2018 17:11

Keskustan puheenjohtaja, pääministeri Juha Sipilä kommentoi lyhyesti Paavo Väyrysen puheenjohtaja-aikeita.

–Käyn ilomielin rehdin kilvan keskustan linjasta ja puheenjohtajuudesta. Itse pysyn keskustan jäsenenä, kävi kilvassa miten tahansa, hän tviittaa.

 

Nyt tuli Paavo Väyrysen ilmoitus: ”Asetun ehdolle keskustan puheenjohtajan vaaliin”

1.2.2018 16:13

Europarlamentaarikko Paavo Väyrynen asettuu ehdolle keskustan puheenjohtajavaalissa. Hän kertoi asiasta tiedotustilaisuudessa hetki sitten ja julkaisi asiasta myös kirjoituksen Puheenvuoron blogissaan.

Aktiivimallilakon erikoinen seuraus ja iso lasku: Palkka juoksee paperitehtaalla mutta töihin ei pysty

1.2.2018 15:31

UPM ajaa Rauman paperitehtaansa alas perjantaina, koska satamat eivät vedä, kertoo Kauppalehti. SAK järjestää perjantaina Helsingissä poliittisen mielenilmauksen aktiivimallia vastaan.

Paperiliitto ei osallistu mielenilmaukseen, joten Rauman tehtaan työntekijät eivät ole lakossa, mutta Auto- ja kuljetusalan ammattijärjestö AKT menee poliittisen lakkoon, jonka myötä satamissa ei tehdä työvuoroja perjantaiaamusta lauantaiaamuun.

Juha Sipilä muistutti Sauli Niinistöä johtamisesta: ”Velvoite kirjattiin perustuslakiin jo v. 2000”

1.2.2018 15:16

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) muistuttaa uuden virkavalansa vannonutta tasavallan presidentti Sauli Niinistöä perustuslain kirjauksesta ulko- ja turvallisuuspolitiikan johtamisesta.

Tervehdyspuheessaan Niinistölle Sipilä totesi, että ”perustuslain mukaan tasavallan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa”. Niinistö on monesti tuonut esiin tulkintansa, jonka mukaan presidentti johtaa ulkopolitiikkaa ja vasta pienen tauon jälkeen lukee kirjauksen loppuosan ”yhteistoiminnassa valtioneuvoston kanssa”.

Sanna Lauslahti Lääketeollisuuden toimitusjohtajaksi – Kokoomukselle 2 uutta kansanedustajaa

1.2.2018 14:18

Kokoomuksen kansanedustaja Sanna Lauslahti nousee Lääketeollisuuden toimitusjohtajaksi, mikäli eduskunta hyväksyy hänen eronpyyntönsä.

Lääketeollisuus on hyväksynyt Lauslahden ehdollisen valinnan tehtävään.

Lauslahti on jo toinen uusimaalainen kokoomuksen kansanedustaja, joka on lyhyen ajan sisään jättämässä paikkansa. Kansanedustaja Outi Mäkelä (kok.) valittiin Nurmijärven kunnanjohtajaksi hieman ennen joulua.

Sauli Niinistö virkapuheessaan: ”Vain harva nykykriisi on ratkennut – näen kaksi tietä”

1.2.2018 13:33

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö linjaa virkaanastujaispuheessaan, että ilmastonmuutoksen torjunta on lähivuosien tärkein asia. Hän puhui myös viime vuosien kriisien ratkomisesta.

Nämä olivat kaksi merkittävintä teemaa, jotka nousivat esiin Niinistön puheessa.

Niinistön mukaan kriisit asettavat kansainvälisen yhteisön kovien vaatimusten eteen. Hänen mukaansa perinteisen rauhanvälityksen onnistumisen mahdollisuudet ovat heikentyneet, kun ”geopolitiikan intressit ovat olleet rauhan tahtoa vahvemmat”.

”Jos Törhönen ei eroa, hänet erotetaan” – Ahdistelusta epäilty elokuvaohjaaja halutaan pois luottamustoimesta

1.2.2018 13:05

Noin 20 naisen ahdistelusta syyttämää elokuvaohjaajaa Lauri Törhöstä vaaditaan eroamaan luottamustehtävästään. Törhönen on Helsingin kaupungin Kaapelitalo-kiinteistöyhtiön hallituksen puheenjohtaja.

Yhtiö hallinnoi Kaapelitehtaan ja Suvilahden kulttuurikeskuksia. Muun muassa Vares-elokuvia ohjannut Törhönen toimi Taideteollisen Korkeakoulun elokuvataiteen professorina vuosina 1995–2006.

Erikoinen kiista Suomen jätelaista: ”Kunnilla yksinoikeus – nyt haluttu raaka-aine”

1.2.2018 12:02

Juha Sipilän (kesk.) hallitus uudistaa jätelakia, mutta Elinkeinoelämän keskusliiton kilpailuoikeuden asiantuntija Jukka Lehtosen mukaan uusi lakiesitys ei avaa jätealaa ”niin paljon kuin hallitusohjelmassa luvattiin”.

Tuttu näyttelijä paljasti raiskauksen – Elina Knihtilä puhkesi itkuun A-studiossa

1.2.2018 12:00

Taideyliopiston teatterikorkeakoulun professori Elina Knihtilä puhkesi kyyneliin illan A-studiossa nähtyään näyttelijä-tuottaja Heli Sirviön haastattelun, jossa hän paljasti joutuneensa opiskeluaikanaan raiskatuksi.

Perjantain lakko osuu lukioiden koeviikkoon – ”Kaikilla ei mahdollisuutta kyytiin”

1.2.2018 10:47

Suomen lukiolaisten liitto vaatii lukioilta joustoa käynnissä olevaan koeviikkoon perjantain mielenilmausten ja lakkojen vuoksi.

Lakot pysäyttävät julkisen liikenteen monilla paikoilla. Lukioiden kouluvuosi koostuu viidestä jaksosta, jotka päättyvät koeviikkoon. Lukiolaisten liiton mukaan suurimmassa osassa Suomen lukioista on koeviikko parhaillaan käynnissä.

Sivu « 83 | 84 | 85 | 86 | 87 »

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset