Suvaitsevaisten Suomi

Tuorein Olivia-lehti kirjoittaa eduskuntavaalien jälkeisistä tuntemuksista. Jutussa haastatellaan myös perussuomalaisten kansanedustaja Maria Lohelaa ja kaupunginvaltuutettu Minna Mäkistä.

Toimittaja Ninni Lehtniemen mukaan "poliitikkojen pitäisi olla paljon kiinnostuneempia siitä, miten ja mistä kakkua saadaan lisää, kuin siitä, keille kakkua ei anneta. Asun maassa, jossa tällaista rajaamista ajavaa puoluetta kutsutaan protestipuolueeksi. Se on surullista."

Poliitikot ovat kautta aikain joutuneet tekemään vaikeita päätöksiä siitä, keille rajallista yhteistä kakkua jaetaan ja keille ei, kuinka paljon ja millä ehdoilla.

Jos se on surullista, iso kyynel, mutta se on todellisuutta.

Lehtniemi toteaa haluavansa edistää "hyvivointivaltion pelastusta" myös "globaalisti".

Suomella ei ole mitään velvollisuutta olla koko maailman sosiaalitoimisto, mutta kansallisvaltiona Suomella on velvollisuuksia omia kansalaisiaan kohtaan. On luontevaa asettaa ensisijalle se, joka omalla työllään suomalaisen hyvinvoinnin tuottaa. Mikäli tästä periaatteesta lipsutaan, suomalaisen hyvinvointivaltion pohja murenee.

Toimittaja yrittää keskustella viileästi edustaja Lohelan kanssa, mutta epäonnistuu. "Yritän pysyä rauhallisena, mutta epäonnistun surkeasti. Leukaperäni kiristyvät ja pulssini kiihtyy. Kuulen, että ääneni värisee."

Haastattelut jäävät kuitenkin kuriositeetiksi, sillä Minun Suomeni -artikkeli on "suvaitsevaisen Suomen" avoin poliittinen tilitys.

Lehtniemi kertoo, että eduskuntavaalien jälkeisenä "yönä en saanut unta. Lihakseni pysyivät jännittyneinä samalla tavalla kuin silloin kuin minulle tai läheiselleni on tapahtunut jotain pahaa. En ollut tuttavapiirissäni ainoa."

Ei totisesti.

"Tuntui kuin Suomeen olisi hyökätty, kuvasi yksi ystävä tunnettaan. "Ihan kuin Suomeen olisi tehty terrori-isku", sanoi toinen.

"En ole koskaan ymmärtänyt, että joskus lapsia kiellettiin leikkimästä kommunistien lasten kanssa. Nyt en haluaisi lasteni leikkivän persun lasten kanssa", sanoo toimittajan lapseton ystävä.

Suvaitsevaisten Suomi on kieltämättä puistattava. Olisi mielenkiintoista tietää, kuinka useat toimittajat jakavat Lehtniemen kaltaiset käsitykset ja ystäväpiirin.

Hyvää kansainvälistä suvaitsevaisuuden päivää!

Ps. Olen samaa mieltä edustaja Hakkaraisen kanssa - tanssikoon Linnan juhlissa vaikka lampaat.