Perussuomalaiset Nuoret: Rahahanat tiukemmalle ja bileet seis
Opetus- ja kulttuuriministeriön alainen nuorisojärjestöjen arviointi- ja
avustustoimikunta jakaa vuosittain 12 800 000 euroa nuorisojärjestöille.
Perussuomalaiset Nuoret haluavat leikata poliittisten nuorisojärjestöjen
ylisuurta tukea.
Perussuomalaiset Nuoret myös katsovat, että poliittisten
nuorisojärjestöjen tuet tulisi jakaa parlamentaarisin perustein eli
kansanedustajien lukumäärän mukaan.
Nykyinen tukijärjestelmä on epäselvä ja epäoikeudenmukainen. Yksi
jakoperusteista on harkinnanvaraisuus, jonka valossa toimikunnan
kokoonpano on erittäin kyseenalainen. Puheenjohtaja on Tuomas Nurmela,
joka on aiemmin toiminut kokoomusnuorten puheenjohtajana, ja
varapuheenjohtaja Heta Välimäki on entinen demarinuorten puheenjohtaja.
Opposition edustajia ei tässä ”riippumattomassa ja puolueettomassa”
toimikunnassa ole lainkaan.
Toinen tukiperusteista on jäsenmäärä, mutta samaan aikaan kun
Keskustanuorten jäsenmäärä on dramaattisesti laskenut, vuosittainen
tukisumma on kasvanut yli 600 000 euroon. Nykymallista eniten hyötyvät
Keskustanuoret ovat aiemmin estäneet parlamentaariseen malliin
siirtymisen.
Kolmas tukiperusteista on kustannusrakenne. Valtion täytyisi vaikeassa
taloustilanteessa kiristää vyötä, mutta poliittiset nuorisojärjestöt
saavat sitä enemmän rahaa, mitä enemmän sitä kuluttavat. Millaisen
esimerkin nuoret poliitikot antavat kansalaisille?
”Kaikki poliittiset nuorisojärjestöt tekevät puoluepolitiikkaa, joten
parlamentaarinen malli on selkeydessään oikeudenmukaisin ja
kansanvaltaisin. Nyt asenne koko yhteiskunnassa tuntuu olevan, että kun
rahahanat ovat auki, haavi alle ja bileet pystyyn”, Perussuomalaisten
Nuorten puheenjohtaja Simon Elo jyrähtää.
Perussuomalaiset Nuoret on Suomen toiseksi suurimman puolueen
nuorisojärjestö, jonka jäsenmäärä yli kaksinkertaistui vaalien jälkeen.
Kuluvana vuonna saimme tukea 15 000 euroa. Vaadimme vastaisuudessa
oikeudenmukaista kohtelua tukien jaossa.
(Perussuomalaiset Nuoret ry:n syyskokouksen kannanotto)
Kannanottomme uutisoitiin laajalti mediassa. Tämänvuotisista tuista päättämässä olleen toimikunnan ex-puheenjohtaja Anssi Kujala sanoi STT:lle, että rahoilla halutaan tukea nuorisotyötä, ei politiikkaa.
Muut poliittiset nuorisojärjestöt saavat halutessaan pettää itseään, mutta Perussuomalaiset Nuoret tekevät rehellisesti puoluepolitiikkaa, johon luonnollisesti liittyvät aatteelliset koulutustapahtumat- ja seminaarit. Jos olisimme täysin riippumattomia puolueesta, ei nimessämme mainittaisi puoluetta lainkaan.
Suurimpia tuen saajia ovat keskusta- ja kokoomusnuoret, jotka saavat tänä vuonna molemmat noin 700 000 euroa. Perussuomalaisille tukea on myönnetty 15 000 euroa.
"Perussuomalaisilla ei ole ollut sellaista toimintaa, joka olisi ollut verrattavissa kokoomus-, keskusta- tai demarinuorten toimintaan", Kujala sanoo.
Johtuisikohan erot toiminnan laajuudessa siitä, että yli 700 000 eurolla ja keskustanuorten tapauksessa 15-20 palkatulla työntekijällä voi luoda lievästi sanoen laajamittaisempaa toimintaa kuin 15 000 eurolla ja yhdellä palkatulla työntekijällä?
Toimintaan perustuvaa tukea on erittäin vaikea saada korotettua, mutta toimintaa on vaikea saada järjestettyä, jos tukea ei saa. Lisäksi puolueen huikea vaalimenestys kasvattaa väistämättä vaatimustasoa myös nuorisojärjestöä kohtaan.
Kaikesta tästä voi päätellä sen, että nykyisen järjestelmän tärkein tehtävä on ollut sementoida kolmen vanhan valtapuolueen eli kokoomuksen, keskustan ja demareiden nuorten kaadereiden oppikoulu ja estää mahdollisimman tehokkaasti kilpailevien voimien nousu. Kuten nykyinen toimikunnan puheenjohtaja Tuomas Nurmela toteaa, ”äkillisiä suuria muutoksia ei kuitenkaan ole luvassa, sillä laki vaatii huolehtimaan hallinnon jatkuvuudesta”.
Kolmen koplan onneksi nykylainsäädäntö mahdollistaa sen, että kansan eduskuntavaaleissa antamasta äänestä ei tarvitse välittää, vaan poliittisille nuorisojärjestöille voi yhä antaa ylimitoitettua tukea ”nuorisotyön” sumuverhon suojissa.
Kuinka kauan tämän kreikkalaisen taloudenpidon annetaan jatkua?
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
["Perussuomalaisilla ei ole ollut sellaista toimintaa, joka olisi ollut verrattavissa kokoomus-, keskusta- tai demarinuorten toimintaan", Kujala sanoo"]
Ajattelisin tuolla toimintaan liittyvällä sanomisella voitaisi tarkoittaa että ainoastaan osa jaettavasta tuesta olisi jäsenmäärään suhteutettu ja osa vuosien saatossa rakennettujen systeemien ylläpitämiseksi.
Muutoinhan tuen pitäisi olla suhteutettu pelkästään jäsenmäärään.
Vähän niinkuin kasvava seurakunta, joka joutuu myös kirkkoja pitämään pystyssä. Ehkä sen noin pitäisi mennä jos se menee oikein.
Tiedä nyt sitten.???
Aivan oikea vaatimus perusnuorilta. Kyllä noissa tuissa on tasaamisen paikka jo tasapuolisuudenkin nimessä.
Varsinaiset nuorisotuet pitäisi poistaa poliittiselta järjestöiltä ja todeta puoluetuen alennettunakin hoitavan tämän asian.
Jäsenmääriä ei tarkista mikään riippumaton instanssi ja poliittinen työntekijä palkataan nuorisomäärärahoilla.Muistaakseni keskustapuolueen nuorisojärjestö sai tukea viimevuonna 50€/ilmoitettujäsen
Kyllä reiluinta olisi lakkauttaa samantien kaikki poliittiset tuet. Raha menee hukkaan, kun ihmisiä propagoidaan tekemään typeriä valintoja heidän omilla rahoillaan.
Odottaisin Perussuomalaisilta selkeää linjaa: tuet pois. Nyt se sanotaan vain toisesta suupielestä, kun toisesta suupielestä kuuluu: "Meille kans'!"
Haluatteko muuttaa tämän maan paremmaksi, vai haluatteko vain "kalifiksi kalifin paikalle"? Molempia ei voi tehdä.
Käsitykseni mukaan perusnuoret eivät vaadi jaettavan potin kasvattamista vaan sen jakamista oikeudenmukaisemmalla tavalla. Uskoisin myös, ettei perusnuorilla ole mitään sitä vastaan, että tuota pottia myös pienennetään. Olisi kiva nähdä ja kuulla esim. Keskustanuorten reaktiot jos saisivat saman verran kuin perusnuoret.
Simon Elo:
"Perussuomalaiset Nuoret haluavat leikata poliittisten nuorisojärjestöjen ylisuurta tukea."
En kannata. On tärkeää että nuoret saadaan kiinnostumaan poliittisesta toiminnasta, joten kannatan nuorisojärjestöjen taloudellista tukea. Nuorilla on tutkitusti halua osallistua aktiivisemmin yhteiskunnalliseen toimintaan ja päätöksentekoon, ja siinä nuorisojärjestöillä on keskeinen rooli: http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2011/06/nuorten_paneeli_tutkimus_201...
Tuen kokonaissumma on pieni. Tuki on peräisin osin veikkausvaroista. Vuonna 2011 tukea myönnettiin kaikkiaan 12,8 miljoonaa euroa 68 eri nuorisojärjestölle (mm. erilaiset harraste- ja kulttuurijärjestöt, partiolaiset, opiskelijajärjestöt jne).
Järjestöjen toiminta mm. ehkäisee nuorten syrjäytymistä ja kannustaa nuoria osallistumaan yhteiskunnalliseen toimintaan. Vastustan tukien leikkaamista. Minusta niitä tulisi lisätä.
Vain muutama tukea saanut järjestö on poliittinen nuorisojärjestö. Yhteensä ne saivat tukea vain murto-osan koko summasta. Tuen määrä on kaikkea muuta kuin "ylisuuri". Se on pieni.
En vaivaudu laskemaan poliittisten nuorisojärjestöjen loppusummaa, eihän Elo itsekään katsonut sitä oleelliseksi mainita vaikka vaatiikin sitä leikattavaksi. Myönnetyt tuet voi jokainen tarkistaa itse: http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Nuoriso/nuorisotyon_avustu...
Simon Elo:
"Perussuomalaiset Nuoret myös katsovat, että poliittisten nuorisojärjestöjen tuet tulisi jakaa parlamentaarisin perustein eli
kansanedustajien lukumäärän mukaan."
Ei missään tapauksessa! Perussuomalaiset-puolue saa jo paikkamäärän mukaista puoluetukea kuten muutkin. Minusta *niitä* tulisi leikata, sillä meillä on jo ihan tarpeeksi näitä poliittisin perustein jaeltavia tukia. Osin veikkausvaroista maksettavia nuorisotoiminnan tukia ei pidä muuttaa sellaisiksi.
Poliittiset nuorisojärjestöt ovat erilaisia. Toiset toimivat puolueesta itsenäisinä ja tekevät monipuolista nuorisotoimintaa. Toiset taas ovat puolueeseen sidottuja ja tekevät poliittista työtä puolueen jatkeena, kuten ilmeisesti Perussuomalaiset nuoret Elon mukaan. Rahanjako puolueen paikkamäärän perusteella sivuuttaisi muun nuorisotyön tuen perusteena ja lopulta tappaisi nuorisojärjestöjen tekemän nuorisotyön. Se muuttaisi kaikki nuorisojärjestöt puolueensa käsikassaroiksi ja kampanjakoneiksi.
Elo jättää myös mainitsematta että Perussuomalaisten Nuorten tuki on viime vuosina kasvanut (375% joskin pienistä summista). Tulee muistaa että nuorisojärjestöjen tukea myönnetään tulosperusteisesti, ja kriteereinä ovat mm. toiminnan laatu, laajuus, taloudellisuus ja ajankohtaisuus. Puheenjohtaja Elon kannattaisikin kehittää edustamaansa järjestöä ja sen toimintaa monipuolisemmaksi, silloin tukeakin olisi helpompi hakea ja saada. Ja vienee aikansa että Elon järjestö etabloituu muiden jo vuosikymmeniäkin toimineiden nuorisojärjestöjen tavoin vakiintuneeksi toimijaksi nuorisotyössä.
Ilman muuta nuorisojärjestöjen tukijärjestelmää voi ja kannattaakin kehittää. Mutta kehitystä ei ole tukien leikkaaminen, eikä niiden jakaminen puhtaasti puoluepoliittisin "parlamentaarisin perustein". Se on taantumista.
Lopuksi vielä nuorisojärjestöjen(* avoin kirje, jossa ne erittäin hyvin perustein vastustavat Elon tapaisia ehdotuksia "parlamentaarisista perusteista": http://www.nuorisoseurat.fi/uutiset_ja_tiedotteet/nuorisojarjestojen-avo...
*) Kalevan Nuorten Liitto ry, NNKY-liitto ry, Nuorten keskus ry, PTK - Poikien ja Tyttöjen Keskus ry, Suomen Demokratian Pioneerien Liitto ry, Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry, Suomen Punainen Risti, Suomen Setlementtiliitto ry, Suomen NMKY:n Liitto ry, Vesaisten keskusliitto ry
Lyhyesti sanottuna haluatte leikata nuorisojärjestöjen tukea, mutta Perussuomalaisille nuorille pitäisi saada enemmän tukea.
Muita pois ja teille enemmän. Olette nopeasti oppineet eliitin tavoille.
Juuri noin.
Lisäksi Perussuomalaiset Nuoret eivät halua käyttää tukia valtakunnalliseen nuorisotyöhön, vaan poliittiseen toimintaan. Näin siis ihan puheenjohtajan itsensä mukaan. Se ei kuitenkaan ole tukien tarkoitus.
Elon periaatteella voi olla aika vaikea kasvattaa saadun tuen määrää tulevaisuudessa. Nillityksen sijaan Elon olisi ehkä syytä keskittyä kehittämään yhdistyksensä toimintaa mikäli haluaa enemmän tukea. Nuorisotyöhön tarkoitetut tuet kun eivät ole mitään itsestäänselvyyksiä, joita saa kun vaan omaa jonkun poliittisen kannan.
Hyvä keskustelunavaus!
Yhteiskunnallisten asioiden opetus kuuluu kaikille ja siis koululle! Yhteiskunnalliset kerhot, nuorisoparlamentti ym. ovat puoluepoliittisesti sitoutumattomia ja oikea kanava yhteiskunnallisten asioiden opettamiseen. Niitä pitää tukea! Kun koulussa oppilaat osallistuvat varjovaaleihin heille kyllä selvitetään eri puolueisiin liittyvät yhteydet tasapuolisesti.
Poliittiset nuorisojärjestöt kuuluvat mielestäni vain täysi-ikäisille, joilla on äänestysoikeus. Niiden tukeminen on sitten oma kuvionsa.
Suuret puolueet ovat perustaneet erilaisia avustuksia saavia järjestöjä kuten Demokraattiset Nuoret, Demarinuoret, Nuoret Kotkat, Keskusteluseuran Nuoret Kotkat jne.( esimerkkejä omasta kaupungistani vuodelta 1983), jotka ovat saaneet suurempia avustuksia kaupungilta kuin esimerkiksi Tukioppilaskerhot. Kumpi on tärkeämpää poliittinen kasvatus vain koulukiusaamisen ehkäisy!!
Nuorten urheiluharrastusten, musiikki- ja taideharrastusten tukemiseen pitäisi siirtää kaikki poliittisiin alaikäisten nuorisokerhoihin suunnatut varat!
"Perussuomalaiset Nuoret myös katsovat, että poliittisten
nuorisojärjestöjen tuet tulisi jakaa parlamentaarisin perustein eli
kansanedustajien lukumäärän mukaan."
Ei, vaan jokaisen puolueen nuorten järjestön pitäisi saada jäsenmääränsä perusteella rahaa, jos ei riitä niin jäsenet maksakoon pienen summan lisäksi.
Ei pidä mennä RKPtä, Vihreitä, KDtä tai Vasemmistolaisia syrjimään koska he ovat pieniä puolueita, heti kun oma puolue nousee korkealle sijalle ajatellaan tällaista, ei varmaan olisi tällaista kuullut PerusSuomalaisen suusta viime vaalikaudella?
Poliittisten nuorisojärjestöjen tuet kokonaan pois. Mihin hemmettiin sitä rahaa muuten tarvitaan?
Urheiluseuroissa vanhemmat maksaa kk-maksut, joku samanlainen systeemi näihin poliittisiin järjestöihinkin. Jos kerran välttämättä pitää sotkea maailmankuvaansa vasta muodostavan nuoren ihmisen ajatukset.
Oikeita elämänkokemuksia vaan reippaasti hankkimaan ja sen jälkeen mukaan poliittisiin lehmänkauppoihin ja käsittämättömään höpöhöpökieleen.
Sitä rahaa tarvitaan tapahtumien järjestämiseksi, ja resursseihin, maailmassa mikään ei ole ilmaista.
Ero urheiluseuran ja puoleen nuorten liitolla on se, että urheiluseurat ovat urheilu ja viihde harrastus, kun taas puoleen nuorten liitto on kouluttava harrastus josta voi oppia vaikuttamaan, kuka tahansa voi liittyä siihen toimintaan vaikkei rahaa löytyisikään paljoa.
Me nuoret ketkä olemme jo tietoisia poliittisesta suuntautumisestamme olemme (useimmiten) kiinnostuksen takia toiminnassa mukana, ihan kuin minä, 16-vuotias, en muka ikinä menisi duuniin vaikka Heseen taikka lähikauppaan, ei se sitä tarkoita. Tarkoitus on opettaa nuorille puolueestaan, politiikasta ja vaikuttamisen mahdollisuuksista.
Te kaikki peruskoulun käyneet nuoret olette saaneet yhteiskuntaopin tunneilla tietoa vaikuttamisen mahdollisuuksista. Jopa itse keskikoulua käydessäni sain kyseessä olevaa opetusta sillä kävin norssia, jossa kokeiluluonteisesti asioita opetettiin.
Peruskoulu ja internet ovat mahdollistaneet sen, että nuoret ovat saaneet muutakin tietoa poliittisesta vaikuttamisesta kuin erilaisilta suurten poliittisten puolueiden nuorisojärjestöiltä. Herää vahva epäily kuten edellisessä kommentissani osoitin, että erilaisia yhdistyksiä perustetaan keräämään väärän kautta rahaa oman poliittisen toiminnan tukemiseen. Eikö Nuorisosäätiön sotkut jo paljasta jotain. Se ei myöskään ole varmasti ainoa lajissaan!
Mikäli nuoret ovat kiinnostuneita poliittisesta toiminnasta yhteiskunnan pitää tukea vain puoluepolitiikkaan sitoutumatonta toimintaa, jossa kuten yhteiskunnallisissa kerhoissa, käsitellään kaikkia yhteiskuntaan ja myös politiikkaan liittyviä asioita.
Puoluepoliittiset nuorisojärjestöt kuuluvat mielestäni kunkin poliittisen puolueen sisäisenn toimintaan eivätkä ne saa missään nimessä olla kilpailemassa yhteiskunnan verotuista puolueisiin sitoutumattomien nuorisojärjestöjen rahoituksesta!
Aion omassa kunnassani selvittää tukirahojen jaon ensi kunnallisvaaleihin mennessä vaikka en ehdokas enää olekaan. Entisenä tukioppilasohjaajana koen asian omakseni.

Kommentoi 14 kommenttia