Ensimmäinen puoluekokoukseni

Tampereella järjestetty Perussuomalaisten yhdeksäs puoluekokous oli minulle se ensimmäinen. Näin on usean jäsenemme laita, sillä suurin osa on tullut mukaan viimeisen kahden vuoden aikana. En näe sitä heikkoudeksi, vaan vahvuudeksi – Perussuomalaiset on tuonut politiikan takaisin politiikkaan. Se saa ihmiset kiinnostumaan. Viimein Suomen näivettäneelle konsensukselle on vaihtoehto.

Eräs toimittaja totesi minulle kokouksen päätyttyä, että puoluekokous onnistui hyvin erityisesti siihen nähden, että kyseessä oli puolueen ensimmäinen suuri tilaisuus vaalien jälkeen. Luonnollisesti kyseessä oli myös puolueen historian suurin puoluekokous. Rivit olivat suorat ja henki hyvä – siitä kiitos kaikille osallistuneille. Lämpimät onnittelut myös kaikille puheenjohtajistoon valituille ja puoluesihteerille.

Silti parantamisen varaa jäi. On rehellisesti myönnettävä, että henkilövalinnoista äänestämiseen menee liian paljon aikaa – ensimmäisestä kokouspäivästä seitsemän tuntia kului neljän luottamushenkilön valintaan. Se ylittää kenen tahansa jäsenen turnauskestävyyden.

Demokraattinen ja aito vaali on yksi perussuomalaisuuden perustuksista, mutta toimisi paremmin virtaviivaistettuna. Esitys- ja tukipuheenvuorojen pituudesta pidettiin pääsääntöisesti huolta, mutta yli 30 puhujaa jo vain yhden äänestyksen kohdalla on yksinkertaisesti liikaa. Jos ohjeellinen puheaika on minuutti, kukin voi laskea että kuinka kauan pelkästään puhujiin menee vähintään aikaa.

Puhujien määrää tulisi rajoittaa. Esitys ehdokkaasta ja yksi tukipuheenvuoro hänelle riittänevät, sillä samojen perustelujen toisto ei palvele enää ehdokastakaan. Jokaisen henkilökohtaisella vastuulla on tietysti myös miettiä, että tuoko puheenvuoroni mitään uutta pöydälle. Ehdokkaalle suodaan tietysti hieman pidempi puheenvuoro esitellä itseään ja linjaansa.

Äänestysprosessin nopeuttaminen on vaikeampi, sääntöihin liittyvä asia. Ajan käytön kannalta ei tunnu perustellulta, että ehdokkaan täytyy saada yli puolet äänistä tullakseen valituksi ensimmäisellä kierroksella. Toista kierrosta ei mahdollisesti tarvitsisi järjestää lainkaan, vaan eniten ääniä saanut valittaisiin suoraan. Äänestystuloksen laskennan aikana voisi olla yleispoliittisia puheenvuoroja, jolloin kokouksessa ei olisi tyhjäkäyntiä. Totuus myös on, että median edustajia ja jäsenistöä on eniten paikalla ensimmäisenä kokouspäivänä, joten tila kannattaa hyödyntää.

Puoluekokouksessa tulisi käsitellä enemmän poliittisia linjakysymyksiä ja -valintoja. Organisaatiolle rankan ja kuluttavan vaalitaiston jälkeen hiljaiselo on tietysti ymmärrettävää, mutta aloitteita ja laajempaa poliittista keskustelua tarvitaan. Perussuomalaisten valtti on sen kansaa lähellä oleva kenttäväki, jota on suoranainen velvollisuus kuunnella herkällä korvalla.

Tässä vain joitakin ehdotuksia siihen, että Suomen paras puolue kehittyy entistäkin paremmaksi. Toimintatapojen ja organisaation kehittäminen on sekä puolueen että nuorisojärjestön tärkein tehtävä seuraavien vuosien aikana. Onnistuessamme luomme perussuomalaisuudelle niin vahvan perustan, että sitä ei murra kukaan eikä mikään. 

(Julkaistu Perussuomalainen-lehdessä 9/2011)