Irtisanoudun Kataisen Takinkääntöhallituksesta
Jyrki Kataisen kokoonpanolla on selkeä nimi ja identiteetti - "Takinkääntöhallitus".
Herra varjele mikä rasahdus. Mikä se oli? Paavo Arhinmäen selkäranka!
Arhinmäki vielä vappupuheissaan ilkkui, miten Timo Soinilla "napit vain lentelevät", kun hän kääntää takkiaan.
En ihmettele, että jos ihmiset pohtivat äänestämisen mielekkyyttä. Vaalien jälkeen hallitusneuvotteluissa on yksi suurimmista häviäjistä vihreät ja hallituksen kolmasti kieltänyt Anni Sinnemäki sekä takkinsa napit paukauttanut vasemmistoliitto.
Käynnissä on keskustan Timo Laanisen mainostamat takinkäännön SM-kilpailut, mutta vähän eri suunnassa kun hän ounasteli. Perussuomalaiset teki oikean ratkaisun, jossa ei ole kyse vain Portugali-tukipaketista. Emme voi hyväksyä myöskään väliaikaista ja pysyvää vakautusmekanismia, sillä ne vievät liittovaltiota kohti.
Euroopan liittovaltion hyväksyminen olisi Perussuomalaisille sama kuin vihreät siunaisivat ydinvoimaloita kaksin kappalein. Ai niin, ne teki sen jo.
Enää puuttuu, että kristillisdemokraatit nielaisevat sukupuolineutraalinmikälien sateenkaarineen päivineen. Ota Katainen vielä keskusta mukaan, kuten Paavo Väyrynen kovasti toivoisi, niin Suomi saa Perussuomalaisten vastaisen liiton (SVL).
Näköjään hallitus voidaan tehdä millä pohjalla tahansa, kunhan ei vain vaikuta siltä, että Perussuomalaisille annettaisiin periksi. Niin, mitä syytä olisi antaa missään periksi puolueelle, jonka kannatus nousi 4,1 prosentista yhdeksääntoista? Ja jonka kannattajista 90 prosentille nimenomaan EU-kriittisyys oli tärkeä syy äänestää?
Sehän oli vain poliittinen työtapaturma, joka korjataan nopeasti kansan mielistä antamalla köyhäinapua Portugalille samalla kun kotimaan kasvavaa köyhyyttä lakaistaan pois Kallion kaduilta.
Ainoa vastavoima on nyt luonnollisesti gallupeissa Suomen suurin puolue.
Nykyään kun on muodikasta irtisanoutua kaikesta, niin ensimmäisenä irtisanoudun tästä farssihallituksesta.
Irtisanoudun myös ruotsalaisista jääkiekkoilijoista, englantilaisista aamiaisista, Talibanista, kadonneista sukista, Vladimir Putinin paidattomista kuvista ja ennen kaikkea surusilmäisistä vihreistä akateemisista naisista.
Jos jokin unohtui, niin siitä vain vaatimaan irtisanoutumista. Säännöt ovat selkeät - vaatimus saa olla täysin absurdi ja mennä sellaiselle henkilöllle tai taholle, joka ei oikeastaan vaatimukseen mitenkään liity.
Vaatimus laitetaan vaikka avoimen, muodikkaasti Facebookin kautta lähetetyn kirjeen kera. Mieluiten niin, että samaan aikaan ilmoittaa hakevansa varapuheenjohtajuutta tai muuta vastaavaa tointa. Eikä haittaa, jos jokin toinen tuttu surusilmä sattuu olemaan toimittajan hommissa.
Modernin Hyvän Ihmisen (tm) täytyy maksimoida hyveellisyyden julkisuusarvo.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Mitä ihmettä nämä hallitustunnustelut teille persuille kuuluu? Livahditte vilttiketjuun juuri kun tunnustelut olivat alussa? Nauttikaa vaan olosta oppositiossa ilman mitään vaikuttamismahdollsisuutta.
Mihin oppositiopuolueiden kansanedustjia sitten tarvitaan?
Koska jos heillä ei ole vaikuttamisen mahdollisuutta, niin eikö olis perusteltua lakkauttaa virat ja yrittää sitten neljän vuoden päästä uudestaan.. ;)
Ja piti lisätä vielä, että haluaisin ihan oikean ja perustellun vastauksen, koska en tätä asiaa tunne. Viime päivinä olen useasti nähnyt viljeltävän tätä "oppositiosta ei voi vaikuttaa mitenkään" lausahdusta, niin voiko tosiaan näin olla? Eikös sielläkin äänestetä hallituksen esityksistä.. Tietenkin jos enemmistö on hallituksen puolella.. Vai onko tässä nyt kysymyksessä piikittelyä syystä tai toisesta oppositiopuolueelle? Tunnustettavaa on, että vaikuttaminen on taatusti eri tasolla ja erillaista kuin hallituksesta, mutta tuskin oppositoissa istuvat edustajat ovat täysin toimettomia.. vai ovatko?
Valaiskaa tietämätöntä.
Milloin välikysymykset ovat menneet läpi? Ei koskaan.
Tom Uusmaa, toivottavasti näemme hyvää oppositiopolitiikkaa persuilta. Aitoja ratkaisuehdotuksia, vaihtoehtoja, punnittuja laskelmia ja mielipiteitä. Laittaa hallitus tiukille asiakysymyksillä. Se parantaa demokratiaamme, johon kuuluu toimiva oppositio.
Viime kaudella suurimpia saavutuksia taisi olla ehdotus Itämeren nimen muuttamiseksi. Muun räksytyksen ohella. Noilla ei maamme oloja paranneta.
Tapio Oksasen mielestä perussuomalaiset eivät saa arvostella muiden puolueiden takinkäännön SM-kisoja, mutta Oksasen mielestä on ihan ok, että koko mediakenttä hehkuttaa perussuomalaisten takinkäännöllä jo kauan ennen kuin sellaista on tapahtunut, saati että semmoista tapahtuisi.
Nyt media on oudon hiljaa.
Hehee, hyvä kirjoitus...mutta ei tuomita ihan vielä, nimittäin hallitusohjelmaa ei ole väsätty. Nauretaan sitten jos se joskus näkee päivänvalon...tosin uskon että kun se aika koittaa niin sen voi suosiolla työntää takaisin sinne minne päivä ei paista ;-)
Mielenkiinnolla odotan persujen varjobudjettia. Paljonkohan siellä on nyt varattu Itämeren nimen muuttamiseksi varoja? Viime oppositiokauden kohokohtia taisivat olla ehdotus Itämeren nimen muuttamiseksi ja Oinosen "nukahdus" puoluetukien käsittelyn aikana.
Vahva oppositio on hyvä asia demokratiallemme. Mutta se vaatii hyvin perusteltuja kannanottoja, aitoja vaihtoehtoja ja omia ratkaisumalleja. Pelkkä räksytys ei olojamme paranna. Eikä se, että aiotaan pyyhkiä hallitusohjelmalla persettä sitä lukematta.
Mä olen pitkään sanonut, että Kokoomus, SDP, Keskusta, RKP ja Vihreät on identtisiä puolueita identtisillä teemoilla. Pientä kinastelua jostain detaljeista, mutta keskimäärin ihan sama mitä noista äänestää. Mutta se, että siihen joukkoon voidaan kohta ynnätä Vasemmistoliitto ja KD on aika kova juttu.
Se mua tässä eniten ihmetyttää, miksei tullut KOK-SDP-Keskusta-RKP, jota uumoilin ennen vaaleja. Kyllä heillä olisi jo varmaan paikat riittänyt. Vihreillä voi vähän paikata. Mutta Keskustalle heräsi yhtäkkiä omatunto. No ei se kauaa pysy kun kepu pettää aina, mutta mielenkiintoista silti.
Suomessahan on pitkään ollut ihan sama ketä äänestää (ennen PS tuloa listoille) ja politiikka on ollut suurinpiirtein yhtä ja samaa höttöä, tämä poliittinen farssi todistaa samaa.
Nythän katainen (J. Cash) yrittää saada kaikki kynnelle kykenevät puolueet samaan hallitukseen jotta kansan kapina ei kohdistu pelkästään kokkareihin, vaan tasapuolisesti kaikkiin ryhmiin. Tässä Arhinmäki tekee tyhmästi kun menee mukaan (jos menee)myös kristukset mokaavat tulevaisuuden. Vihreille on ihan sama kun niiden maine on jo pohjamudissa, eikä se sieltä todellakaan nouse tällaisella menolla. SDP on jo hävinnyt etukäteen kuten kokkaritkin (ennustus seuraaviin vaaleihin) RKP pyristelee pinnalla vielä toistaiseksi, mutta seuraavissa eduskuntavaaleissa se tippunee pois, pahaa pelkään.
Sitten ei kun uutta matoa koukkuun ja katse kunnallisvaaleihin....ai niin mutta entä se kepu, se maalaisten pienpuolue...jaa, paha mennä sanomaan, mutta kunnallisvaaleissa se "kepu pettää aina" puolueen tuomio ju(h)listetaan.
"Euroopan liittovaltion hyväksyminen olisi Perussuomalaisille sama kuin vihreät siunaisivat ydinvoimaloita kaksin kappalein."
Paras Metafora,mihin olen törmännyt pitkään aikaan.
"Nykyään kun on muodikasta irtisanoutua kaikesta, niin ensimmäisenä irtisanoudun tästä farssihallituksesta".
Miten voi irtisanoutua sellaisesta, missä ei edes ole? Oman egon yliarvostusta samalla tavalla kuin Halla-ahon irtisanoutuminen Aamulehdestä.
Perussuomalaistunnekeskeisesti näyttää varmaan siltä, mitä kirjoitat. Suurimpanakaan persut ei kuitenkaan ole täällä haavaa enempää kuin 22 prosenttia.
Onhan persut kuukauden oppositiopolitiikalla saaneet kolmen prosenttiyksikön kannatuksen nousun. Taitaa kannatus mennä yli sadan kun oppositio saa vastustajan, eli hallituksen. Silloin ei persuilla näy korvatkaan leveän hymyn takaa.
Et Oksanen vastannut kysymykseeni.
Onko oppositio puolueen (ja edustajien) aino tehtävä eduskunnassa välikysymysten esittäminen?
Eikö työhön kuulu mitään muuta, millä olisi jonkin asteinen vaikutus? Mitä he silloin tekevät kun eivät esitä välikysymyksiä? Pyörittelevät peukaloita?
Eli toistan nyt kysymykseni: Jos mitään vaikuttamisen mahdollisuutta ei ole, niin mitä nämä kyseiset oppositiossa olevat edustajat ylipäänsä tekevät siellä?
(Tiedän, että tämä on kärjistettyä ja monet varmasti näkevät läpi mitä haen, mutta jos huutelee niin pitää pystyä myös perustellusti vastaamaan tai huutelu menettää merkityksensä)
Mainio kirjoitus! Minäkin irtisanoudun siitä, ja etenkin irtisanoudun erityisen irralleni kataisesta, henkilökohtaisesti irtisanoudun EU:Sta... ja jos Suomi menisi liittovaltioon, irtisanoutuisin koko "suomalaisuudestani" xP
Saako ilmastopakkomaksuista irtisanoutua?
Saako rivikansalaisten kriminalisoimisesta irtisanoutua?
Saako Stalinin alueanastuksista irtisanoutua?
Saako suomalaisten kyykyttämisestä irtisanoutua?
Saako suomalaisten verovarojen heittämisestä ulkomaille irtisanoutua?
Voisin irtisaunoutua tällä ilmoituksella noista kaikista!
"Herra varjele mikä rasahdus. Mikä se oli? Paavo Arhinmäen selkäranka!"
: ) Alkuvuoden paras lausahdus Usarin blogissa!!
En tiedä. Selkärangattoman kohdalla voi puhua myös muljahduksesta.
Voi teitä surusilmiä kun persujen kannatus kopsahtaa yli 30% . Väyrysen seuraksi ulos eduskunnastaa lentää yksi jos toinenkin EU ihailija.Tällä hetkellä lentelee vain takit.Mutta niinhän se portsarikin heittää isännän takin perään kun rahat loppuu,tai muuten jalka lipsuu liikaa. Nyt lipsuu rahat molokkikitoihin,vaan mitenkä mahtaa Kataisen nenäliina kastua kun totuus astuu EU laivaan.Peukalo on persuilla ylöspäin ja pysyy.
Silloin valitettavasti on jo ammoin budjettivaltakin annettu EU:lle. Ehkäpä Suomen budjetti laaditankin Brysselissä jo tuolloin. Vaalit voidaan lakkauttaa, jos perust uhkaavat nousta. Ei niillä oel merkitystä pian ollenkaan.
Tyypillistä persua, joka lause alkaa sanalla EI. Todella kehittävää. Tai sitten hapanta, kuten sanoi kuuluisa kettu pihlajanmarjoista.
Kuuluisia Kataisen matemaattista ymmärrystä heijastelevia Jyrki Boi -letkautuksia on vaikka muille jakaa
Vuonna 2008: "Globaali taloustaantuma ei koske Suomea."
Kreikan tukipaketista: "Tällä estetään kriisin leviäminen muihin maihin sekä Kreikan velkajärjestelyyn meno."
Irlannin pankkien stressitesteista: "Testit osoittavat, ettei Irlanti tule tarvitsemaan hätäapua."
jne.
Tulos: joidenkin saksalaisten, ranskalaisten ja englantilaisten pankkien luottotappiot eivät realisoidu kokonaisuudessaan. Kreikka kuitenkin hakee lisäapua ja menee velkajärjestelyyn, epätoivo valtaa Etelä-Euroopan julkisen sektorin romahtaessa ja työttömyyden noustessa. Todellista kasvua ei tällä ikääntyvällä ja ylipalkatulla mantereella näy, ja Espanjan asunto- ja luottokuplista kukaan ei vielä uskalla edes puhua. No worries. If the crisis reaches Spain, there won't be any bailout money left.
Oikeistolaisuus on hävinnyt Kokoomuksen johdosta; siellä mellastaa tätä nykyä Keski-Euroopan pankkien ja IMF:n juoksupoika sekä ulkoministeri, joka ei ole taustoistaan päätellen hänkään niin sanotusti "isänmaan asialla". Pseudo-keynesiläinen kommunismi taitaa olla päivän sana.
Kansa äänesti demariroistoja. Bilderberg on käskenyt Paavoa, joka on käskenyt Juttaa eristämään persut. Eurostoliiton on toteuduttava.
Irtisanoudun vihanlietsonnasta ja hippikulttuurista ja aseenkieltäjistä ja natseista ja EU-NATO-federalisteista ja valehtelevista poliitikoista. Hippikulttuurista siks että mua haukuttiin joskus hipiksi ja se ärsytti.
Simonilta yksi parhaista kirjoituksista, mitä olen koskaan lukenut :)
Auta armias että repesin tuolle "Herra varjele mikä rasahdus. Mikä se oli? Paavo Arhinmäen selkäranka!"
XD

Kommentoi 28 kommenttia