Viisauksia ihmisen Elosta Suoraa ja kriittistä puhetta politiikasta

Euroalue on myrkytetty

Pääministeri Mari Kiviniemi ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen ovat
EU-uskovaisuuden totiset kasvot. Yhteiseksi mantraksi on otettu vastuun
kantaminen, vaikka Portugali-tukipaketti on vastuun pakoilua.

Valtiojohto ohjaa kansaa nyt pelolla, vaikka kyseessä ei ole euron, vaan
ranskalaisten ja saksalaisten suurpankkien epätoivoinen pelastusyritys –
veronmaksajien piikkiin. Tavoitteena on pysyvän vakautusmekanismin myötä
luoda edellytykset Euroopan liittovaltion yhteinäiselle talous- ja
veropolitiikalle.

Deutsche Bankin Euroopan pääekonomistin Thomas Mayerin mukaan velkakriisin
pitkittäminen vuoteen 2013 ja pysyvän vakautusmekanismin aloittamiseen
asti on turhaa ajan ja rahan tuhlaamista, sillä väistämättömät
velkasaneeraukset ovat jo nyt markkinoiden tiedossa.

Kreikka olisi aikanaan pitänyt erottaa euroalueesta, palauttaa drakma,
devalvoida se ja aloittaa hallittu velkasaneeraus. Puhemies Sauli Niinistö
(kok) ei usko, että Kreikka pärjää ilman velkasaneerausta vuoteen 2013
asti (Suomenmaa 11.4.) ja Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini on
todennut, että EU:n velkakriisi kestää vielä vuosia (HS 7.4.).

Kiviniemi totesi Portugalin tukipaketista, että "myrkkyä pitää joskus
niellä" (IS 7.4.). Kuinka kauan valtiojohdolta kestää ymmärtää, että
myrkyn nieleminen on hengenvaarallista? Rahaliitto on poliittisessa
kriisissä, joka voi koitua sen kuolemaksi.

Simon Elo
Perussuomalaisten Nuorten puheenjohtaja

 

(Julkaistu Länsiväylän Vaaliareenalla 16.4.2011)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (2 kommenttia)

Jari Eteläsaari

EU poliitikot ovat töpeksineet pahemman kerran, muistampa vielä sen kun Stubbi löylytti Soinia taannoissa vaalihaastattelussa sanoen että suomi on tienannut ja tulee tienaamaan kreikalla rahaa nuoren itsetietoisen korkeankoulun käyneen itsevarmuudella. Kyllä Stubbi tietää, hän on sentään urheilullinen ministeri jolla on iso kasa asiantuntijoita alaisinaan.

http://www.taloussanomat.fi/rahoitus/2011/04/16/su...

Sitä kummastelen että poliitikot ja virkamiehet katsovat päätehtäväkseen lainsäädäntöjen tekemistä jolla kasvatetaan kanslaisten taloudellista kuormaa ja vaikeutetaan elämää.

Ehkäpä persut voisivat vaikuttaa myös siihen että säädäntöjä saataisiin myös purettua.

Muutama ehdotus:
Autojen katsastusvälit muutettaisiin pysyvästi kahteen vuoteen, säästyisi tavalliselta ihmiseltä joka toinen vuosi 70 euroa. Eikä tarvitsisi joka vuosi ravata tyhjän vuoksi katsastusasemalle, samalla tulee hieman vähemmän hiilidioksidipäästöjäkin ;-)

Katsastuksesta poistettaisiin kokonaan hiilidioksidi päästömittaukset. (seuraus katsastuksen hinta putoaa hieman)

Yhdellä liikennevakutuuksella voisi ajaa useammalla ajoneuvolla, esim. auto ja moottoripyörä.

N N

Ontuvaa logiikkaa. Tuetaan roskamaita, jotta niiden talous pääsee kasvamaan. Eli bkt:n on kasvettava. Eli kulutuksen on lisäännyttävä. Eli yksityisen, julkisen tai yrityssekorin kulutuksen on lisäännyttävä tai tai viennin lisäännyttävä. Julkisen sektorin kulutus pienenee, koska velkavakuuksien ehtona ovat mittavat leikkaukset. Useimpien roskamaiden yritykset eivät pärjää pohjoisen yityksille taloudellisessa kilpailussa. Tästä kertoo mm. valtavat vaihtotaseen alijäämät. Eli vienti ei lisäänny, eivätkä yritykset investoi. Ei ainakaan parin vuoden sisällä niin paljoa, että vetäisivät maiden talouden kasvuun. Jäljelle jää tavallinen kansa. Kuka uskoo heidän tässä tilanteessa kuluttavan niin paljoa, että talous lähtee nousuun. Minä en.

Se mitä tulee tapahtumaan nykylinjalla on se, että muutaman vuoden kuluttua todetaan velkamäärien paisuneen entisestään, työttömyyden kasvaneen kestämättömälle tasolle ja bkt:n supistuneen. Ainoa vaihtoehto on tällöin rajut velkasaneeraukset tai muuten ko. maiden talous romahtaa valtaviin korkokuluihin ja vastuisiin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset