Viisauksia ihmisen Elosta Suoraa ja kriittistä puhetta politiikasta

Uuden alku

Pääsiäisen aikana pystyi rauhassa kokoamaan ajatuksia. Puolueen ja oma vaalitulos on tietysti pettymys. Sanon samoin nyt kuin sanoin ennen vaalitulosta:

Päällimmäiset tunnot ovat nyt haikeus ja kiitollisuus. Haikeus siitä, että neljä vuotta sai tehdä töitä ainutkertaisen porukan kanssa. Samaa kokoonpanoa ei tule eduskuntaan enää koskaan. Kiitollisuus kaikille, jotka äänestivät minua näissä vaaleissa. Kiitollisuus siitä, että Luoja armossaan antoi mahdollisuuden edustaa kansaa valtiopäivillä. Se on ilo ja kunnia, jota ei kukaan voi viedä pois. 

Arvoni ja moraalini eivät riipu vaalituloksesta. On hyvä kun voi pohjata elämänsä kestäville arvoille.

Sanoin kesällä 2017 seuraavasti, kun 20 edustajaa päätti perustaa uuden eduskuntaryhmän:

"Tämä päätös todennäköisesti tuhoaa poliittisen uramme. Päätös jonka seurauksena meidät tuomitaan pettureiksi ja henkeämme uhataan. Teemme sen silti niin kuin hyvin näette, arvoisat median edustajat, selkein mielin ja oikeista syistä. Tänään emme ole poliitikkoja, vaan isänmaan asialla. Omatuntomme on puhdas. Tämä on äärettömän kova mutta loppujen lopuksi hyvin helppo päätös. Sillä tänään päätimme yhdessä, keitä me olemme."

Kaikki tämä on toteutunut, kuten sanoin. Olen toiminut selkein mielin ja oikeista syistä. Jokainen uhkaus ja jokainen solvaus on vain todistanut, että entiseen ei voinut jäädä. Vihalle ei voi rakentaa mitään kestävää. Periaatteet eivät ole minkään arvoisia, jos ne eivät koskaan maksa mitään.

Omatuntoni on puhdas: neljän hallitusvuoden aikana yli 140 000 uutta työllistä lisää ja valtiontalous kuntoon. Kaikkien aikojen paras puolustusministeri Jussi Niinistö. Kaikkien aikojen ennätyksen uusien työllisten määrässä tehnyt työministeri Jari Lindström.

Viimeisen kahden vuoden aikana yli 100 000 uutta työllistä. Jos minä menetän työni niin se on pieni hinta siitä.

Sanotaan, että todellinen luonne paljastuu tappion hetkellä. Sanon että todellinen luonne paljastuu myös voiton hetkellä. Vaalituloksen jälkeen tietyltä suunnalta ehdokkaillemme tulleet törkyviestit kertovat lähettäjiensä arvomaailmasta. Lähimmäisenrakas Suomi takaisin, kiitos.

Kiitän Kuopion hiippakunnan piispaa Jari Jolkkosta erinomaisesta kirjoituksesta, jossa hän ruotii tämän vahingonilon osoittamaa henkistä tyhjyyttä.

Liekö totta, mutta tuntuu että jutuistani tykätään enemmän nyt kun en ole kansanedustaja. Ei se väärin ole. Jatkan politiikan kommentointia. Suoraa ja kriittistä puhetta politiikasta.

Politiikka on vienyt mennessään jo yli kymmenen vuotta. Mihin elämäni tie seuraavaksi vie, sen Luoja yksin tietää. Nyt pohdin jatkoaskelia rauhassa perheeni kanssa. Onni on tehty siitä kun pelaa pojan kanssa Crash Bandicootin uutta versiota. Pääsiäinen antaa mahdollisuuden uuteen alkuun.

Virren 547 kauniin sanoin:

"Joka aamu on armo uus, miksi huolta siis kantaa!"

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

9Suosittele

9 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset