Viisauksia ihmisen Elosta Suoraa ja kriittistä puhetta politiikasta

Arvot ovat palanneet politiikkaan

Arvoni perin kotoa. Pohjanmaalta kotoisin olleen isäni mukaisesti koti, uskonto ja isänmaa. Isäni arvot ovat myös minun arvoni. Voisi myös sanoa, että perhe, uskonnonvapaus ja turvallinen Suomi. 

Isäni arvosti pappina jokaista ihmistä. Viikonloppuja meni töissä niin kuin minullakin. Ihmisten kalastaja. Isäni vei mukanaan teologia, minut politiikka. Jaan maallista gospelia.

Kristillinen lähimmäisenrakkaus on maailmanhistorian vahvin voima. Orjuutetuista tulee vapaita, sorretuista vahvoja. Usea suomalainen kokee nykyään olevansa vähempiarvoinen. Syystä tai toisesta.

Juttelin tänään ihmisten kanssa viisi tuntia Espoonlahden kauppakeskus Pikkulaivan luona ja Leppävaaran maalaismarkkinoilla. Eräs tänään Espoossa kohtaamani työkyvytön nainen sanoi kokevansa itsensä arvottomaksi. Toivon että voin aina työssäni kohdella jokaista ihmistä arvokkaana ja ainutlaatuisena. Olemme tehneet jotain väärin, jos kaikki eivät koe olevansa mukana.

Arvot ovat palanneet politiikkaan. Poliitikoilta kysytään perustellusti, että mihin sinä nojaat, kun kaikki muu kaatuu? Mitkä ovat sinun arvosi? Missä ovat sinun rajasi, mitä et voi hyväksyä?

Jos ei näihin osaa vastata, niin politiikka on kuin hiekasta rakennettu talo, joka sortuu jo ensimmäisessä kovassa tuulessa.

Sinisen tulevaisuuden puheenjohtajan Sampo Terhon puhe Ylen vaalitentissä oli erinomainen. Sampo puhui itsensä eduskuntaan ja Sinisen tulevaisuuden puoluekartalle. Kun tarvittiin johtajuutta niin Sampo näytti, että hän on arvojohtaja. Sinisille kaikkein tärkeintä yhteiskunnassa on perhe ja sen hyvinvointi.

Katso Sampon linjapuhe Yle Areenasta.

Sinisten 3. varapuheenjohtaja Tiina Ahva on tiivistänyt hyvin sinisten linjan:

Perinteiset arvot kunniaan. Rakenteet remonttiin.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset