Viisauksia ihmisen Elosta Suoraa ja kriittistä puhetta politiikasta

Kansanturvallisuus kuuluu vähemmistöillekin

Kävin tänään Sampo Terhon kanssa vierailulla Helsingin juutalaisessa seurakunnassa. Synagoga on kaunis rakennus Kampin kauppakeskuksen lähellä, mutta ulkoa se ei ole kovin kutsuva; turvallisuusjärjestelyt ovat näkyvät ja runsaat.

Helsingin juutalainen seurakunta käyttää turvallisuutensa takaamiseen yli 200 000 euroa vuodessa, eikä syyttä. Viime aikoina olemme saaneet kuulla juutalaisvastaisista hyökkäyksistä kaikkialla länsimaissa; esimerkiksi Ranskassa al-Qaida- ja ISIS-taustaisten hyökkääjien iskut 2012 ja 2015, Pittsburghin synagogaisku Yhdysvalloissa tänä vuonna, hyökkäys juutalaiseen museoon Brysselissä 2014, ampumavälikohtaus Kööpenhaminassa 2015 ja niin edelleen.

Islamistien lisäksi juutalaisyhteisöä uhkaa myös äärioikeisto. Eurooppalaisissa parlamenteissa toimii ainakin kolme avoimen juutalaisvihamielistä puoluetta. Tätä me emme voi hyväksyä. Uhka, joka kohdistuu juutalaisyhteisöön, on hyökkäys koko länsimaista uskonnonvapautta kohtaan. Yhtä lailla kristittyjä ja uskonnottomia suojaa se, että jokaisella on oikeus uskoa tai olla uskomatta.

Suomi on tällä hetkellä ainoa Pohjoismaa, joka ei säännöllisesti tue juutalaisyhteisönsä turvallisuusponnisteluita rahallisesti. Olen esittänyt jo aiemmin sisäministeri Mykkäselle tarmokkaampaa tarttumista juutalaisten kokemiin turvallisuusuhkiin, ja haluan toistaa tässä vaatimukseni: raha juutalaisyhteisön turvallisuuskuluihin on löydyttävä jostain.

Me Siniset olemme puhuneet syksyllä paljon kansanturvallisuudesta. Kansanturvallisuus on meille laaja käsite, joka kattaa paitsi poliisin, puolustusvoimat ja palokunnan kaltaiset perinteiset turvallisuusorganisaatiot, myös arjen turvallisuuden. Arjen turvallisuudella tarkoitamme sitä, että kansalainen voi luottaa siihen, että parkkiin jätetty auto löytyy aamulla ehjänä samasta paikasta, että lasten on hyvä olla turvallisessa hoidossa ja että kotimatka sujuu turvallisesti ilman huuteluita ja hyökkäyksiä. Kansanturvallisuus on politiikan tärkein päämäärä.

Kun juutalaisyhteisö saa osakseen vihaa, uhkauksia ja hyökkäyksiä uskontonsa vuoksi, on silloin uhattuna kansanturvallisuus. Jos kansanturvallisuus ei koske kaikkia, se ei koske ketään.

Sininen tulevaisuus on sitoutunut turvaamaan kaikkien suomalaisten uskonnonvapauden. Juutalaisilla ja kaikkien muidenkin uskonnollisten yhdyskuntien on voitava toimia turvassa. Kiitän Helsingin juutalaista seurakuntaa mahdollisuudesta vierailla keskuksessa. Uskon ja toivon, että juutalaisyhteisö saa Suomessa riittävän taloudellisen tuen turvallisuutensa takaamiseksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset