Viisauksia ihmisen Elosta Suoraa ja kriittistä puhetta politiikasta

Sinisten kannattama sote-uudistus etenee

Hallitus tuotti taas pettymyksen vasemmisto-oppositiolle kun ei kaatunutkaan sosiaali- ja terveydenhuollon eli soten uudistukseen. Perustuslakivaliokunta antoi tänään lausunnossaan selvät ja tiukat rätingit, mutta kyllä ne pystytään hoitamaan. Sinisten ja hallituksen kunto kestää.

Perustuslakivaliokunta on tehnyt hyvää ja perusteellista työtä. Valiokunnan puheenjohtaja Annika Lapintie (vas.) on valtionainen. Hän ei ole alkanut räpeltämään ja pelaamaan, vaikka varmasti olisi halutessaan voinut. 

Nyt on hallituksen tehtävänä käydä muutosesitykset läpi. Ne voidaan hoitaa eduskuntakäsittelyssä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa eikä uutta lakiesitystä tarvita. Sosiaali- ja terveysvaliokunta ja lopuksi taas perustuslakivaliokunta ovat paljon vartijoina aikataulun osalta. Hallitus lähtee tietysti siitä, että huolellisella työllä mutta riittävällä ripeydellä saadaan esitys eteenpäin. Siniset ovat johdonmukaisesti kannattaneet sote-uudistusta ja siihen sisältyvää valinnanvapauden mahdollisuutta.

Kunnat ovat jo monta vuosikymmentä vastanneet suomalaisten terveyspalveluista. Viime vuosina kunta toisensa jälkeen on ulkoistanut sote-palvelunsa pakon edessä. Esimerkkejä riittää.

Jos sote-uudistus kaatuisi niin silloin alkaisi kunnissa hallitsematon sote-palvelujen ulkoistamiskierre. Voittajina suuret sote-alan yritykset. Sitäkö demarit, vihreät ja vasemmistoliitto todella haluavat? Ymmärrän, että sitä Elina Lepomäki (kok.) haluaa, mutta mikä saa Li Anderssonin hyppäämään samaan kaivoon?

Sote-uudistuksen voittajia ovat kaikki suomalaiset. Vähävarainen saa saman valinnanvapauden, joka nyt on varakkailla. Ja samalla hallintoa karsitaan. Kun meillä tällä hetkellä on lähes 300 sote-palveluiden järjestäjää, jatkossa tehtävää hoitaa 18 maakuntaa. Sote-palveluissa julkisella isännällä ja yksityisillä rengeillä.

"Koskaan et muuttua saa," laulaa oppositiokuoro suomalaisten sote-palveluista.

Yhtä asiaa jäin pohtimaan.

Mitähän piruja Antti Rinne, Touko Aalto ja Li Andersson maalailevat nyt seinille, kun talous nousee, työllisyys kohenee ja keskeiset uudistukset toteutuvat?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset