Espoon Lommilan kauppakeskushanke on haastava
Espoon Lommilaan suunniteltu kauppakeskus vaikuttaisi ratkaisevasti Espoon keskuksen kehittämissuunnitelmaan ja parin kilometrin päässä olevaan kauppakeskus Entresseen. Perussuomalaisten, SDP:n, RKP:n ja vihreiden valtuustoryhmät vaativat asian tarkempaa miettimistä.
Lommilan kauppakeskus olisi toteutuessaan yksi pääkaupunkiseudun suurimmista. Kaupunkisuunnittelulautakunnan puheenjohtaja Markku Markkula (kok) näkee Espoon keskuksen ja Lommilan kuuluvan samaan pakettiin (HS 16.12.2009). Asun Espoon keskuksessa ja olen ollut töissä Entressessä. Lommila on kieltämättä luonteva osa Espoon keskusta. Tiedän kuitenkin kokemuksesta, että uuden kauppakeskuksen aloittaminen taantuman pyörteessä ei ole ollut helppoa.
Lommilan kauppakeskuksen laajuudeksi esitetään 110 000 kerrosneliömetriä, joka on Sellon kokoluokkaa. Lisäksi alueelle olisi tulossa 34 000 kerrosneliömetriä liike-, toimisto- ja hotellirakentamista sekä 27 000 kerrosneliömetriä teollisuus- ja varastotilaa. Nykysuunnitelman mukaisena Lommilan kauppakeskus saattaisi tuoda Entresselle lisävaikeuksia, joihin sillä ei totta puhuen olisi varaa.
Uskon että että kaikki valtuustoryhmät haluavat kokoomuksen tapaan "uudenlaisia vetovoimaisia palveluja". Espoota tulee ilman muuta kehittää kokonaisvaltaisesti. Ensin täytyisi kuitenkin huolehtia siitä, että nykyiset palvelut säilyvät vetovoimaisina. Entressen avaamisesta ei ole kuin vähän yli vuosi aikaa. Täytyisi tarkasti miettiä, että millaisia palveluita Lommilaan todella tarvitaan ja miten säilytetään Entressen vetovoima.
Kaupunkisuunnittelulautakunnan jäsen Teemu Lahtinen (ps)pitää esimerkiksi huonekalukaupan kaltaisten tilaa vievien liikkeiden ja pienempien päivittäistavarakauppojen sijoittamista Lommilaan toimivana ratkaisuna kumpaankin ongelmaan.
Kokoomuksen asenne tuntuu olevan erittäin kauppiaslähtöinen, kuten Markkulan kommentti "mikä tahansa muu kaupunki ottaisi keskuksen vastaan" antaa ymmärtää. Näkökulman täytyy olla laajempi, joten pidän kriittisen blokin muotoutumista Espoon keskukselle positiivisena asiana.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Ei kai nyt yksityisten liikekeskuksien vetovoiman säilyttäminen ole politikon tehtävä.
Lommilaan ja Gumböleen on kai tuhansia asuntojakin suunnitteilla, joten ottakaa jarrut vaan pois.
Lommilan pellot oli vuosia espoolaista kultturimaisemaa, jota piti suojella. Erityisesti ruotsalaiselta huonekalukauppiaalta. Nyt sieltä löytyy jos jonkinlaista kauppaa ja peltiparakkia. Kaikki moottoritien ja kehäIII kupeessa. Laittakaa rohkeasti vaan kaavoitus kuntoon ja uutta ylvästä kasvavaan ympäristöön. Silläkin uhalla, että Espoon keskuksen (?) sijainti muuttuu. Ja muuttuhan se -muuttoliikken ja väestön kasvun myötä.
jos palvelut ovat tarpeeksi hyviä on niillä myös käyttäjiä, ja jos käyttäjiä ei ole ei ole mitä turvatakkaan.
luota vaan ihmisten kykyyn päättää itse missä haluavat asioida.
ISot kauppakeskukset ovat sitten tulevaisuutta? Kehä ja sen varret on jo suht täynnä isoja helvettejä, eli moisia lisää vaan?
Riittääkö halveksimallisi sosiaalitukimamuilla nyt tarpeeksi ostovoimaa sen kaiken ylläpitoon?
Luin vain kirjoituksesi eräästä Länsiväylästä.
Tottahan myös olet huolissasi, siitä, että kauppakeskuksiin riittää asiakkaita. Espoossahan tunnetusti erittäin mainiosti liikutaan julkisilla ostoskeskusten välit suhteessa lähiöön.

Kommentoi 9 kommenttia