*

Viisauksia ihmisen Elosta Suoraa ja kriittistä puhetta politiikasta

Vaalibudjetin ylärajaksi eduskuntavaaleissa 30 000 euroa

Olen jättänyt lakialoitteen, jolla vaadin ylärajaa vaalibudjetteihin eli niin sanottua kampanjakattoa. Vaalikampanjoiden kustannukset ovat paisuneet aivan liian suuriksi. Lakiesitykseni sai tukea yli puoluerajojen perussuomalaisista, keskustasta, sosialidemokraateista, vasemmistoliitosta, vihreistä ja kristillisdemokraateista. 

Poliittisen sanoman voiman pitäisi aina olla rahan mahtia suurempi. Tällä hetkellä esimerkiksi vaalirahoituksen ennakkoilmoitus on vapaaehtoinen eikä vaalirahoituksen kampanjakattoa ole asetettu muilta osin kuin yksittäisten tukijoiden kohdalla. Yksittäisiä tukijoita voi kuitenkin olla niin paljon, että vaalikampanjan kokonaiskulut voivat kasvaa eduskunta- ja eurovaaleissa jopa yli 100 000 euron.

Raha on saanut sellaisen vallan, että se on jo uhka demokratialle. Pystyykö normaali kansalainen enää edes pyrkimään eduskuntaan? Tämä huoli minulle on usein esitetty ja lakialoitteeni vastaa tähän kansanvallalle haitalliseen kehitykseen.

Esitän lakimuutosta, jossa kampanjakatto olisi kuntavaaleissa 7 500 euroa, maakuntavaaleissa 15 000 euroa, eduskuntavaaleissa 30 000 euroa ja europarlamenttivaaleissa 60 000 euroa. Rajat ovat selkeät ja tiukat, jotta kampanjakatolla on välitön vähentävä vaikutus vaaleihin käytettäviin budjetteihin.

Lakiesityksessäni tehtäisiin myös pakolliseksi nykyinen vapaaehtoisuuteen perustuva vaalirahoituksen ennakkoilmoitus, joka sisältää suunnitelman vaalirahoituksesta ja vaalikampanjan kuluista. Näin äänestäjät ja media voisivat katsoa kaikkien ehdokkaiden kohdalta jo ennen vaalipäivää, että mistä lähteistä ehdokas saa rahoitusta.

Toisessa jättämässäni lakialoitteessa puoluelakia esitetään muutettavaksi siten, että vaalirahoituksen läpinäkyvyys parantuisi merkittävästi, kun tilien ja vaihdantapalveluiden määrää rajoitettaisiin ja niiden pitäisi olla valtiontalouden tarkastusviraston seurannassa. Kunnallisalan kehittämissäätiö on arvioinut, että vaalirahoittajia jää julkisuusvaatimusten ulkopuolelle. Säätiön mukaan esimerkiksi puolueiden kunnallisjärjestöt käyttävät vaaleihin miljoonia euroja, jotka jäävät pääosin piiloon.

Nykyinen laki säätää vaalirahoitusvalvonnan ulkopuolelle ne tahot, joiden kautta raha kulkee lähiyhteisöille tai puolueiden muille yhteisöille ja yhdistyksille. Jos myös rahan antajalta voisi pyynnöstä edellyttää selvityksen antamista, voitaisiin rahan alkuperästä varmistua nykyistä tehokkaammin. Puolueelle, puolueyhdistykselle ja avustuspäätöksessä tarkoitetulle yhdistykselle säädettäisiin velvoittava ennakkoilmoitus.

Olen esittänyt näkemykseni sopivasta lainsäädännöstä koskien vaalirahoitusta ja saanut sille vahvaa tukea. Toivon vaalirahoituksen pelisäännöistä hyvää, puoluerajat ylittävää ja toimenpiteisiin pyrkivää keskustelua.

Katso lakialoitteeni vaalirahoituksesta allekirjoittajineen tästä ja puoluelain uudistuksesta tästä.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Kampanjakaton aikaansaaminen olisi paikallaan. Tuohon liittyy kuitenkin joukko lisäkysymyksiä joita kannattaisi pohtia samalla. Tällaisia ovat:

Muun kuin ehdokkaan maksamat vaalimainokset. Esim jos EK tai jokin yritys maksaisi ehdokkaalle ison mainoksen vaikkapa hesariin ilman, että centtiäkään kävisi ehdokkaan vaalitilillä, niin kuuluuko tällaiset kampanjakaton piiriin (näitä esiintyy aika ajoin)? Tällaisessa saatu tuki voi olla merkittävää.

Alennukset yms piilotuki. Jos vaikkapa painotalo painaa ehdokkaan mainokset puoleen hintaan verrattuna kilpaileviin ehdokkaisiin, niin miten tällaiseen ehdotuksesi suhtautuu?

Oma lukunsa on sitten kokonaan lehdistön tekemät nostot, mutta ainakaan itse en keksi edes sitä miten arvoidaan vaikkapa puoluetoverisi Tynkkysen saaman julkisuuden arvon, tai jonkun kärkiehdokkaan haastattelun arvon. Joten tätä ei kannattane sotkea lakialoitteeseesi.

Joka tapauksessa jos tuo sattuisi menemään läpi, niin kamppanjalle annettu piilotuki kannattaisi huomioida.

Käyttäjän ToukoKivi1 kuva
Touko Kivi

Tietysti arvoisa kansanedustaja Elo ehdotuksenne on kannatettava, mikäli jotenkin saadaan luotua sellainen järjestelmä jossa budjettikatto oikeasti pitää.

Se on vaan loputon suo, kun lähdetään rajoittamaan. Kyllä jonkinlainen piilotuki ja tukijärjestelmän kiertäminen aina keksitään. Tähän rakenteelliseen ongelmaanhan on eräs aika ilmeinen ratkaisu.

Nimittäin kansanedustajien palkkion ja puoluetuen roimat korotukset. Demokratia maksaa.

Onko tässä maassa pässinpäitä, jotka ovat näitä kahta asiaa vastaan väitelleet? Minähän näitä vastaan olen hölpötellyt viimeiset 10 vuotta, sen kummemmin ajattelematta asiaa. Voi voi...

Käyttäjän TomiRimpinen kuva
Tomi Rimpinen

Populistinen aloite. Missä on PS:n poliittinen sanoma? Missä on sen voima? PS:n eduskuntaryhmää symbolisoisi hyvin taideteos "Hiljainen kansa" (Kainuussa muuten). Mitä nyt joku aina väliin möläyttää jotain semihauskaa lööppien täytettä.

Käyttäjän uskap kuva
Pasi Kortesuo

Ja valehtelu rahoitusjärjestelyistä tai ylityksistä rangaistavaksi. Muuten ei mitään vaikutusta. Lapista on oiva ministeriesimerkki valehtelun vapaudesta vaalirahoituksessa.

Käyttäjän hietanenkaija kuva
Kaija Hietanen

Vaalibudjetin kampanjakaton puuttella on ehdottomasti demokratiaa haittaava vaikutus. Miten tällaista lakia voisi todella valvoa, en ole aivan varma. Mutta varmasti sillä olisi vaikutusta, ja myös moraalista vaikutusta siihen, mitä tapahtuu, jos jää lain kiertämisestä kiinni. Hyvä lakialoite, Simon!

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Milloin laadit lakialoitteen, että puolueen on noudatettava omia sääntöjään valitessaan euro-ja eduskuntavaaliehdokkaita ?

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Oikeuskanslerin mukaan vaalilainvalvonta ei kuulu oikeuskanslerille, sillä puolueet ovat yhdistyksiä.

Käyttäjän jussikeinonen kuva
Jussi Keinonen

Määräilyä, rajoittamista, uusia normeja; väittelyä onko raja 30 000 oikea vai sittenkin 0 tai 5 000 tai 100 000 tai 35 000; sama prosessi seuraavissa vaaleissa, indekseihin kytkeminen; byrokratia ja poliisi joka turhatyöllistyisi kun piilomaksut, alennukset, barter-kauppa ym. pitäisi tutkia.

Demokratiavaje niille, jotka eivät osaa käyttää somea, niille joilta puuttuu henkilökohtainen mediaseksikkyys tai mediaa kiinnostava aihe, niille jotka eivät toisen työnsä (vs. kansanedustajat) tai vaikka sairaushaitan vuoksi ehdi kiertämään kenttää, niille jotka eivät ole hyviä värväämään vapaaehtoisia.

Kyttäyskulttuurin lisääntyminen.

Ehdokkuuskiinnostuksen lasku lisääntyneestä byrokratiasta, tilitysvelvollisuudesta, kateudesta.

Ehdokkuuspätevyysvääristelmä siitä, että osa äänestäjistä haluaa äänestää vähiten mainoksiin "tuhlattavaa rahaa" (vaikka tosiasiassahan se raha vain kiertää ja jää kansantalouteen).

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Päätit sitten julkisesti julistaa äänestäjät vähä-älyisiksi. Miksi ihmeessä he olisivat vietävissä rahalla, jos ehdokkaan politiikka tai persoona ei miellytä? Koskeehan aloitteesi myös puolueita, muutenhan sillä ei ole minkäänlaista merkitystä?

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Tämä on vähän sama kuin alkoholimainonnan suhteen. Alkoholin myyjät vakuuttavat, ettei mainonta vaikuta myyntiin, mutta silti ovat valmiita uhraamaan suuria summia siihen. Sinä vihjaat, ettei mainonta vaikuta äänisaaliisiin, mutta silti useimmat poliitikot (ja käytännössä kaikki läpipääsevät) mainostavat itseään. Luuletko todella, että vaalimainonta olisi noin runsasta jollei se vaikuttaisi mihinkään?

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Tottakai mainonta vaikuttaa, varmasti paljonkin. Minkä luit vihjailuksi mainonnan vaikuttamattomuudesta? Joku saattaisi saada paljonkin ääniä esittämällä yksityisomaisuuden asteittaista sosialisointia ja monopoliyhtiöiden ylläpitoa. Minä en häntä kuitenkaan äänestäisi vaikka mainostaisi miljoonalla.

Missä joku alkoholin myyjä on vakuuttanut, ettei mainonta vaikuttaisi myyntiin? Kuulostaa täysin järjettömältä, olisitkohan käsittänyt viestin väärin.

Reijo Jokela

Jotenkin sotii omaa oikeustajuani vastaan se, että jos ihminen haluaa käytää itsensä mainostamiseen vaikkapa 100 000 euroa, niin valtiovalta estäisi tuon. Oman oikeustajuni mukaisessa valtiossa ihminen saa itse päättää mihin rahansa käyttää.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

PS äänien kalastelua.
Missä viipyy PS oppositiossa vaatima ,säätiöt verolle?
Nythän niillä veroveroilla olisi käyttöä valtiolle.
Harmi kun PS säätiö joutuisi myös maksamaan veroja. Eikös ne varat ole tullut säätiöön puoluetuista.

Vaalibudjetti? Lasketaanko siihen myös HS etusivun juttu? Jonka maksoi Soinin lätäköntakaiset "rikkaat" ystävät? Kuten kirjan Soinista kirjoitti samat ystävät.
Eikö kirjankin tarkoitus ollut varojen kerääminen PS?

Nämä voisi poistaa kokonaan .Tulisi tehokkuutta näyttää äänestäjille mitä puolue saa aikaan eduskunnassa .Ajaako kansan vai pääomien asioita.

Puoluetukea myönnetään tänä vuonna yhteensä noin 30 miljoonaa euroa.
Turun Sanomat | 26.1.2016

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Ymmärtääkseni maksut suoritettiin lehdistötuesta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset