Viisauksia ihmisen Elosta Suoraa ja kriittistä puhetta politiikasta

Eurooppa on sodassa ääri-islamismia vastaan

Euroopassa terrori-iskua seuraa samanlaisena toistuva kaava: ensijärkytys, vakuutteluvaihe siitä että asialle tehdään jotain, jotta vastaava ei enää toistuisi, ja paheksuntavaihe kaikkia niitä kohtaan, joiden koetaan väittävän, että teot liittyisivät mitenkään tekijöiden uskonnolliseen vakaumukseen. Lopulta asia unohdetaan. Kunnes tapahtuu jälleen uusi terrori-isku.

Ranskassa tehdyt terrori-iskut 2010-luvulla:

Toulusen ja Montaubanin iskut maaliskuussa 2012, La Defensen isku toukokuussa 2013, Toursin poliisiaseman isku 20. joulukuuta 2014, Dijonin isku 21. joulukuuta 2014 (tekijä ajoi autolla yli 11 jalankulkijan päältä), Nantesin isku 22. joulukuuta 2014 (tekijä ajoi autolla yli 10 jalankulkijan päältä), Charlie Hebdon isku tammikuussa 2015, Nizzan isku helmikuussa 2015, Villejuifin huhtikuussa 2015, Saint-Quentin-Fallavierin isku kesäkuussa 2015, Thalysin junaisku elokuussa 2015, Pariisin isku marraskuussa 2015, Valencen isku 1. tammikuuta 2016, Pariisin isku 7. tammikuuta 2015, Magnanvillen isku kesäkuussa 2016 ja Nizzan isku 14. heinäkuuta 2016. Näiden lisäksi osa 22. maaliskuuta 2016 Brysselin iskujen tekijöistä tuli Ranskasta.

Mikä yhdistää kaikkia näitä raukkamaisia, pääasiassa viattomiin siviileihin kohdistuneita iskuja? Kaikkien takana on ääri-islamistinen ideologia, joka on poliittisen islamin kaikkein kieroutunein muoto.

Eurooppa kokee samaa kuin Israel on kokenut jo vuosien ajan. Auto- ja puukkoiskujen kaltaisiin terrori-iskuihin on nyt varauduttava. Valtioiden tärkein tehtävä on suojella kansalaisiaan. Ranskalle on annettava kaikki tuki sodassa ääri-islamistista terrorismia vastaan. Kaikki yhden ja yksi kaikkien puolesta.

Pelolle ei pidä antaa periksi vaikka se on inhimillinen tunne, koska se voi lamaannuttaa tai hämärtää arvostelukykyä. Päätöksentekijöiltä odotetaan nyt määrätietoisia tekoja. Päätöksentekijöiden odotetaan tunnustavan tosiasiat. Eurooppa on sodassa ISIS:ä ja ääri-islamisteja vastaan. Joka tämän kiistää niin elää sellaisessa haavemaailmassa, johon ei kertakaikkiaan ole varaa.

Yhteistyö on avain voittoon. Yhdysvaltain ja Israelin kaltaiset maat ovat luonnollisia liittolaisiamme taistelussa ääri-islamismia vastaan. Kuten olen aiemmin Siirtolaiskriisi-kirjassa kirjoittanut, tarvitaan mahdollisimman laaja liittouma tuhoamaan ISIS. Tavoitteen toteuttamiseksi on tehtävä yhteistyötä myös Venäjän, eri arabimaiden ja jopa Syyrian hallinnon kanssa. Tätä taustaa vasten on aivan oikein, että Suomi vahvistaa kurdien Peshmerga-joukkojen koulutusta.

Euroopan unionin ulkorajavalvonta on saatava kuntoon tai muutoin sisäinen vapaa liikkuvuus on lopetettava. Euroopassa on seurattava tarkemmin, että mitkä toimijat rahoittavat moskeijoita ja muita islamilaisia yhteisöjä, sillä sen lauluja laulat, jonka leipää syöt. Nykyisin kärsijänä ovat myös vaikutuksille alttiit musliminuoret, jotka joutuvat radikaalisaarnaajien pauloihin.

Jatketaanko itsepetosta jälleen seuraavaan iskuun asti vai myönnetäänkö, että terrorismin vastainen taistelu on maailmankatsomuksien sotaa, jossa ääri-islamistit haluavat tuhota koko länsimaisen elämänmuodon? Kantaako muslimiyhteisö sen vastuun, joka sille kuuluu?

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

17Suosittele

17 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (28 kommenttia)

Juhani Nurminen

Noita Islam(?) terroristeja voi mielestäni jollain tavalla verrata suomalaisiin kouluampujiin. Jotain on jossain vaiheessa mennyt pieleen.

Uusia iskuja tulee, ja uusia kouluampumisia, Suomessakin, ellei puututa syihin. Ellei löydetä oikeita tapoja toimia ongelmien ratkaisemiseksi.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Tämä on asiallista, selvää ja perusteltua tekstiä!

Mutta ei hyväksyttävää, koska lähtee sanavalmiin nuoren perussuomalaisen blogistin kynästä. Eiköhän se tule kohta kommenttiketjuna ilmi. Perusuomalainenhan on joillekin yhtä pahaa tarkoittava asia kuin rutto, nälkä tai vedenpaisumus.

Anne Lindell

Outoa, perin outoa ... kirjoitn täysin samasta aiheesta aamulla ja kirjoitukseni sensuroitiin ja ilmeisesti sain "bannit". Siis täällä "Usarisa" tavallisilla kansalaisilla ei ole sananvapautta. Tämä on väärin!
..................
Onko tämä SE viimeinen pisara?

Nyt pelottaa ... ihan oikeasti, sillä juuri eilen (14.7.) luin muutaman kirjoituksen (ei Suomessa, sillä meillä on sensuuri), joissa uumoiltiin uutta ja järkyttävää terrori-iskua Euroopassa, ja jos se toteutuu, niin pelätään, että se on kuin ”Sarajevon-murha”, eli SE viimeinen pisara, joka laukaisi 1:sen maailmansodan, eli, olisiko uusi ja tuhoisa terrori-isku sopiva syy aloittaa sota - muslimisota.

Nyt pelätään myös, että Naton joukkojen olemassaololle Euroopassa olisi syy (tilaus), sillä kaikkialla Euroopassa pelätään sisällisodan kaltaista vastaiskua muslimi-terroristeille ... eli muslimisodan alkamista maassa kuin maassa.

Internetin seurannan ja yms. islamistien tiedotuksissa on tullut ilmi, että ISIS- ja muut äärijärjestöt suosittelevat autoiskuja ja katupuukotuksia yms. terroi-iskujen tekoja juuri ihmismassoihin eli suuriin yleisötilaisuuksiin.

Ja nyt näin on taas ja jälleen kerran tapahtunut. Rankassa. Nizzassa myöhään eilen ilalla ( 14.7.) tapahtui todella paha ja tuhoisa terrori-isku. Ainakin 84 ihmisen epäillään kuolleen iskussa, kun Nizzassa aukkaat juhlivat eilen Ranskan kansallispäivää. Erityisrakenteinen, valkoinen kuorma-auto, joka oli täynnä aseita ja käsikranaatteja ajoi kadulla olevien ihmismassojen päälle. N. kilometrin tuhoisan ja tappavan ajomatkan jälkeen poliisi ampui kuljettaja. Tappaja oli 31-vuotias Ranskan kansalainen, joka on syntynyt Tunisiassa. Hänen sanottiin olevan poliisin tiedossa, mutta ei asetettuna tarkkailulistalle.
Toisaalla olevan tiedon mukaan, kuljettaja olisi samalla ampunut tuliaseella kohti ihmismassoja, jolloin poliisi oli ampumalla lamaanuttanut kuljettajan, ja taas toisaalla olevan tiedon mukaan, kuljettaja olisi ampuen poistunut kuorma-autosta ja silloin poliisi olisi ampunut hänet. Erikoislähetys terrori-iskusta tulee klo. 12 jälkeen Yle:ltä.

Aivan tuoreita videoita ja dokumentteja tapahtumasta
Yle uutiset kl. 9:00 tänä aamuna (15.7.): http://areena.yle.fi/1-3618886?autoplay=true
http://www.mirror.co.uk/news/world-news/bastille-d...
http://www.mirror.co.uk/news/world-news/bastille-d...

P.S. Iskisellä on käytössään valkoisia autoja, sillä valkoinen on muslimeille kuoleman väri. Nizzan terrori-iskussa käytetty korma-auto oli maalattu kokonaan valkoiseksi.
.....................................................................

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Minustakin Yhdysvallat ovat luonnollinen liittolainen Suomelle. Onko tämä kannanottosi Suomen NATO jäsenyyteen?

Käyttäjän hankamaki kuva
J. Sakari Hankamäki

Hyvä kirjoitus. Olen täsmälleen samaa mieltä.

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Filosofi kirjoittaa omassa blogikirjoituksessaan osuvasti siitä, kuinka ideologiset tekijät sivuuttava selitysmalli on filosofisesti kaikista vähäarvoisin ja mitättömin, ja kyseenalaistaa myös niitä esitettyjä perusteita, joilla hänen sananvapauttaan on täällä Puheenvuorossa rajoitettu. (Toisaalta filosofi ei itse esitä mitään perusteluja sille että on poistanut kommentointioikeuteni omasta blogistaan.)

Risto Laine

Lainaus:
"Euroopassa terrori-iskua seuraa samanlaisena toistuva kaava: ensijärkytys, vakuutteluvaihe siitä että asialle tehdään jotain, jotta vastaava ei enää toistuisi,"

Sen paheksunta vaiheen jälkeen tulee: Syyllistyikö poliisi virkavirheeseen ampuessaan terroristin, lisää EU:ta ja hali halia kaikille ;)

Käyttäjän ilarikiema kuva
Ilari Kiema

Toisaalta tämä mediakeskustel on myös muuttunut verrattuna vuoden takaiseen kaiken kieltämisen kulttuuriin. Eurooppalainen avoin ja myös uskontokriittinen diskurssi leviää myös Suomeen, eikä se ole millään muotoa (oikeisto)populistien tai Suomessa perussuomalaisten reviiriä.

Esim. itselläni on lukeilla feministi Alice Schwarzerin toimittama teos Der Schock - Die Silvesternacht in Köln (2016), jossa arabimaista lähtöisin olevat tunnetut kirjoittajat suhtautuvat erittäin kriittisesti islamiin sekä siihen länsimaiseen älymystöön, joka ei lainkaan halua ymmärtää sitä miten koetut ikävyydet liittyvät arabimaissa vallitsevaan uskontoon ja naiskuvaan.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

"Euroopassa terrori-iskua seuraa samanlaisena toistuva kaava...", johon yhtenä osana kuuluu viranomaisten syyllistäminen siitä, ettei iskua ymmärretty torjua etukäteen, vaikka tietyt ennusmerkit tapahtumalle olisivat olleet nähtävissä.

Käyttäjän PerttiRampanen kuva
Pertti Rampanen

Viranomaisissa saattaa olla jotain syyttämistä, joskus, kun ei ole pystytty estämään terroritekoa. Mutta on täysin mahdotonta minkään viranomaisen koskaan estää jokainen terroriteko. Ei alkuunkaan! Kaikenlaisia hulluja ja seurattavia on maailma pullollaan, ja näyttää olevan enenevässä määrin. Eikä niin välttämättä hullujakaan, vaan fanaatikkoja. Peittävät hyvin aikeensa.

Puolustuskyvyttömien siviilien murhaamiseen on mahdollista käyttää vaikka minkälaista tapaa. Eikä tappotyötä tarvitse suunnitella kuukausikaupalla, jolloin viranomaiset saattavat päästä sen suunnnittelusta selville. Mutta esto onkin sitten eri asia.

Tässä on sama trendi kuin suomalaisten poliisien syyllistämisessä milloin minkäkin toimintansa vuoksi. Tai ihan vaan poliisien inhossa.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Jakomäen-Mikkelin panttivankitapahtuma johti kuolonuhreihin, ja sitten pitkään ja piinalliseen oikeusprosessiin poliisimiehiä vastaan. Siitä on nyt 30 vuotta, ja jokseenkin joka kerta sen jälkeenkin samantyyppiset jutut ovat käynnistäneet myös viranomaiskritiikin.

Jore Puusa

Olipa kerran yksi rasistisen verkkojulkaisun kirjoittaja, joka sanoi privaatisti: "Parasta mun bisneksille olisi jos suomeen tehtäisiin terrori-isku". Parasta se olisi myös tämän blogin kirjoittajalle koska se toisi armotonta nostetta..mitäsmäsanoin.
lainaus
Israelin kaltaiset maat ovat luonnollisia liittolaisiamme taistelussa ääri-islamismia vastaan
lainaus
-----------------------
Paras mahdollinen liittolaisuus tahi teko terrorismia vastaan on olla ulvomatta ja ärsyttämättä terroristejä.
Kuullostaako pahalta. Reaalipolitiikkaa. Israel tai USA ei keinoillaan saa terrorismia koskaan loppumaan, hehän terrorismin nykymuodossaan ovat aloittaneet.
Ja kysymys.
Simon Elo, oletko koskaan ollut keskellä kriisiä arabimaissa. Et ole. Minä olen, olen kuvannut sotaa seitsemässä maassa siellä. Viha länsimaisuutta vastaan --- jonka siellä tiedetään ja nähdään arjessa aiheuttaneen sodat ja sotkut on karmeaa. Sitä ei karmeutta lisäämällä kitketä pois. Jokainen israelin bulldoser joka ajaa nurin palestiianlaisperheen appelsiinilehdon -- saa aikaan 50 potentiaalia terroristia.
Kannattaa ajatella rakastatko lähintä ihmistäsi jos hän vetää sinua turpaan yhtäkkiä.
Elo...sinä kirjoita puolueesi romahduksen takia niinkuin kirjoitat, persuparemmistolla alkaa olla kiire varmistella duunit puolueen kannatuksen romahtaessa ensi vaaleissa. Mihin valtion tsydeemiin olit ajatellut mennä?
Mä olen lehtikuvaajan katsonut tätä ruljanssia 40 vuotta.
Mikään mitä te tai muut tekevät ei ole uutta vaan samaa vanhan toistoa. Politiikka on poliitikkojen omaa taloudellista selvitytymistä varten.

Risto Laine

Niinkin outoa, mutta tässä suhteessa kyllä olen samaa mieltä. Raha, Valta ja varsinkin Energia(öljy) on syypää näihin konflikteihin. Historia ompi meidän opettaja. Lähi-idästä on syösty vallanpitäjiä kuin likuhihnalta.

Economic hitman on hyvä dokkari.

Käyttäjän PekkaVeistola kuva
Pekka Juhani

Eivät USA ja Israel toki mitään puhtaita pulmusia ole, mutta islamilaisen terrorismin aloitti Muhammed 600-luvulla. Silloin hän julisti sodan juutalaisia, kristittyjä (nykyisin länsi), ateisteja, polyteistejä ja muita vastaan.

Alussa Muhammed luuli käännyttävänsä uuteen uskontoonsa niin juutalaiset kuin kristitytkin sekä polyteistit. Kun tämä ei onnistunut, hän kirjoitteli Medinassa kiukkuisia tekstejä jotka voisi luokitella nykyisin vihapuheeksi.

Muutama lista Muhammedin ja hänen seuraajiensa terrori-iskuista:
https://en.m.wikipedia.org/wiki/List_of_expedition...
https://en.m.wikipedia.org/wiki/Early_Muslim_conqu...

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren
Käyttäjän TonyBjrk kuva
Tony Björk

"ongelma" juuri Nizzan iskussa lienee ettei tekijä ollut kovinkaan uskovainen eikä nähtäväksi kuullunnut mihinkään terrorijärjestöön. Oli muuten vaan vinksahtannut henkilö. Yhtä hirveä isku silti. (Yksi ensimmäisistä uhreista oli 7 lapsen äiti, ja muslimi... )

Käyttäjän eerojalkanen kuva
Mari Yritys

Niin kuin aina, hyvin ristiriitaista tietoa liikkuu mediassa. Toisten lähteiden mukaan sitä, toisten lähteiden mukaan tätä. Sen huomaa tuosta iltalehden jutusta.

Ei ollut harras muslimi, mutta joidenkin lähteiden mukaan isä väittää poikansa olleen kiinnostunut radikaalista islamista ja kuuluneen islamistiseen puolueeseen.

Joka tapauksessa tänään terroristitutkijat ovat sanoneet iskun olleen kuin suoraan isisin ohjekirjasta. Viime aikoina on kehotettu ajamaan ihmisjoukkoon kuorma-autolla tai käyttämään veistä.

http://www.iltalehti.fi/ulkomaat/2016071521914217_...

Käyttäjän TonyBjrk kuva
Tony Björk

Totta. Luin just samaa, ja Ranskan pääministeri ilmoitti että näin saattaisi olla. Kummallista kuitenkin ettei Isis vielä ole ilmoittanut olevan tämän iskun takana (vaikkei olisi ollutkaan). Kertonee kuitenkin ettei nämä henkilöt, daech/isis tai ei, edustavat uskontonsa kovinkaan hyvin.

Käyttäjän aveollila kuva
Antero Ollila

Riippumatta siitä, mikä on Nizzan tekijän tausta, on tunnistettavissa selkeä terroristijärjestö, jolla on maailmanlaajuista toimintaa ja se on ISIS. Sitä vastaan olisi pitänyt saada sotilasliittouma toimimaan jo muutama vuosi sitten, mutta asia etenee hitaasti. Suomessa poliitikot ja viranomaiset hyssyttelevät ja vakuuttelevat.

Täältä saa lähteä taistelemaan ISIS:n riveihin ja palata takaisin ja sen lisäksi yhteiskuntamme uskoo eheyttävänsä terrorismia harjoittaneet soturit. Tätä voi verrata natsien kohteluun, joita haetaan vieläkin oikeuden eteen. Minusta ISIS:n terroristit ovat pahempia kuin natsit.

Käyttäjän TonyBjrk kuva
Tony Björk

Se on totta että Isis (tai Daech kuten ehkä pitäisi sanoa ko. Isis lyhenne viittaa Islamilaisen Valtioon nimeen, ja sitä valtionimen ei ehkä pitäisi tunnustaa...) on maailmanlaajuinen ongelma. Siksi meillä onkin pakollaiskriisi syyrian naapurimaissa ja eteläeuroppaassa, mikä heijastuu tänne asti. Tämäkin pitää muistaa tässä keskustellussa että monet ovat pakomatkalla juuri tästä terrori organisaatiosta.
Myös se tosiasia että täältä ylipäätään lähtee (edestakaisin) ihmisiä Daech:n riviin on ongelmallista. Luulen kyllä että kaikki ovat yhtä mieltä siitä.

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Erityisesti Ranskaan tehty terrori-iskuja ja EU Saksan suuresti tukemana aiheuttaneet kolossaalisen maahanmuuttokriisin, niin nyt ollaan kaikki sitten sodassa? Ja se länsimainen arvomaailma on nimenomaan se, joka on erityisesti tehnyt tämän tilanteen tällaiseksi. Totta kai, aina on ihmisiä, jotka vihaavat meitä. Sellaista se on. Aina on joku, joka haluaa nähdä sinun häviävän ja itsensä voittavan. Se lie historiallinen tosiasia.

Kuka tarvitsee vihollisia, kun on tällaisia ystäviä? Kuka tarvitsee vihollisia, kun teemme sen itse?

Jos Suomeen tulee tulevaisuudessa terroristi-iskuja, niin niitä on vaikea todistaa johtuvaksi muusta kuin siitä, että Suomi valitsi itse olla sodassa. Ei ole kukaan hyökännyt Suomeen. Ja se, että puolustautuu ennen kuin kukaan hyökkää, sitä kutsutaan hyökkäykseksi.

Parasta tässä on se, että jos tällä lailla syntyy kuin syntyykin liittovaltio, niin foliohatuille tulee yksi foliosulka lisää hattuun.

Ja persut sitä synnyttämässä. Kaikkea sitä näkee.

Käyttäjän anttiolavisalonen kuva
Anttiolavi Salonen

Ai, että nyt viimeistään Eurooppa on sodassa? Eivätkö nämä iskut ole jo osa sitä käynnissä olevaa sotaa, joka on jatkunut vuodesta 2003 asti?

Seppo Hildén

"Euroopassa terrori-iskua seuraa samanlaisena toistuva kaava: ensijärkytys, vakuutteluvaihe siitä että asialle tehdään jotain, jotta vastaava ei enää toistuisi,"

Kaavasta unohtui se minuutin hiljainen hetki uhrien muistolle.

Käyttäjän JukkaSalakari kuva
Jukka Salakari

Missä vaiheessa ollaan 2011 tapahtuneen Pohjoismaiden suurimman terrori-iskun jälkipuinnissa? Ollaanko vasta siinä ensijärkykytksessä?

Jukka Mäkinen

Kauan kesti odottaa, mutta tulihan se B-kortti sieltä. :D

Käyttäjän anttiolavisalonen kuva
Anttiolavi Salonen

Tarkoititko minua? Bush-kortti on aina pätevä kun puhutaan terrorismista sodan käynnin lajina.

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

En pitäisi erityisen huonona vaihtoehtona sitäkään, että myös sisäiseen rajavalvontaan palattaisiin ja sitä hieman skarpattaisiin.
Se voisi karsia riskiryhmiä (rikollisia, piileskelijöitä, väärillä papereilla likkuvia jne.) kun siihen lisäksi liitetään niitä koskevien tietojen vaihto.
Tämä ei tietenkään tarkoita kategorista "rajat kiinni" -ajattelua, vaan järkeviä käytäntöjä.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset