Viisauksia ihmisen Elosta Suoraa ja kriittistä puhetta politiikasta

Vaalirahoitukselle on asetettava kampanjakatto

Poliittisen sanoman pitäisi aina olla taloudellisten resurssien ja muiden käytettävissä olevien varojen painoarvoa suurempi. Eduskunnassa käsiteltiin perjantaina valtiontalouden tarkastusviraston kertomus puoluerahoituksen valvonnasta 2015. Hallituksen esityksellä (HE 73/2015) puoluelakiin ja ehdokkaan vaalirahoituksesta annettuun lakiin tehtiin muutoksia, joka  parantaa esimerkiksi pienempien puolueiden mahdollisuutta puoluetukeen. Muutokset selkeyttävät lainsäädäntöä ja ovat perusteltuja.

Vaalirahoituksen läpinäkyvyyden lisäksi tarvitaan kuitenkin parannuksia, jotta yksittäisen ehdokkaan tai yksittäistä ehdokasta tukevien tahojen resurssien joustava käyttö ei hämärtäisi kansalaisten silmissä demokratian perusperiaatteita ja vaikuttaisi liikaa vaalien tuloksiin. Tällä hetkellä vaalirahoituksen ennakkoilmoitus on vapaaehtoinen, eikä vaalirahoituksen kampanjakattoa ole asetettu muilta osin kuin yksittäisten tukijoiden kohdalla. Yksittäisiä tukijoita voi kuitenkin olla niin paljon, että vaalikampanjan kokonaiskulut voivat kasvaa jopa yli 100 000 euron.

Mielestäni kampanjakatolle ja pakolliselle ennakkoilmoitukselle on olemassa riittävät perusteet, sillä haluan luoda kaikille tasavertaiset lähtökohdat niin, ettei kukaan saisi yliotetta pelkästään rahan voimalla. Kampanjakatto väkirikkaimmassa Uudenmaan vaalipiirissä voisi olla eduskuntavaaleissa 60 000 euroa, kunnallisvaaleissa 20 000 euroa ja koko maan eurovaaleissa 100 000 euroa. Äänioikeutettujen määrä vaikuttaisi ylärajaan.

Lisäksi vaalirahoituksen läpinäkyvyyttä pitää edelleen parantaa, esimerkiksi siten, että suurimmissa vaaleissa kaikkien vaalirahoituksen pitäisi kulkea valtiontalouden tarkastusviraston valvonnassa olevan pankkitilin kautta, johon voisi sisältyä kirjanpidollisia velvollisuuksia.

Olen jättänyt asianomaiselle ministerille kirjallisen kysymyksen, jonka perusteella haluan vauhdittaa asioiden selvittämistä. Perjantain täysistunnossa usea kansanedustaja ilmaisi tahtonsa kampanjakaton saamiseksi. Uskon, että pakollinen ennakkoilmoitus ja vaalirahoituksen kampanjakatto saavat myös opposition tuen.

Kirjallinen kysymys on luettavissa osoitteessa https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Kysymys/Sivut/KK_98+2016.aspx

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän jormanordlin kuva
Jorma Nordlin

Puolueiden taloudenhoito kaikilta osin täysin julkiseksi, julkaistava netissä yksityiskohtaisesti menot ja tulot, kyse on verorahoista ja kaikenlaista toimintaa on nähty. Valtiontalouden tarkastusvirasto on tehnyt pistotarkastuksia, ei ole ollut riittävää ja ilmeisesti käytäntö on muuttumassa. Se ei riitä, tarvitaan julkisuus valvomaan verovarojen käyttöä, joten kaikki julkiseksi nettiin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset