*

Viisauksia ihmisen Elosta Suoraa ja kriittistä puhetta politiikasta

Perussinimultaa pukkaa

Eduskuntavaalit ja hallitusneuvottelut on käyty. Perussinimultaa pukkaa. Sanonpa suoraan, että Suomeen muodostetaan kansallismielinen hallitus, joka laittaa etusijalle suomalaisen työn ja yrittäjyyden.

Lämpimät onnittelut ministereillemme Timo SoinilleJari Lindströmille, Jussi Niinistölle ja Hanna Mäntylälle! Päteviä, asialleen omistautuneita ja välittäviä ihmisiä. Olen tyytyväinen siitä, että tänä aikana erityisen tärkeä ulko- ja turvallisuuspolitiikka on vakaasti perussuomalaisissa käsissä.

Perussuomalaiset menee hallitukseen. Saa nähdä, että saammeko nyt onnitteluja niiltä, jotka neljä vuotta sitten ilkkuivat vastuuttomuudesta, kun ratkaisu oli toinen.

Hallitusohjelmassa on monta päätöstä, joita vasemmisto-oppositio ei voi suin surminkaan sulattaa, mutta joiden me katsomme olevan Suomen parhaaksi. Perussuomalaisten hallitusneuvottelijat ovat tehneet hienoa työtä.

Nostan hallitusohjelmasta erityisesti joitakin asioita esille. Perussuomalaiset ilmoittivat jo ennen vaaleja haluavansa eroon autoverosta. Kokonaan autoverosta ei olla luopumassa, mutta hallitusohjelman mukaan autoveroa lasketaan pienipäästöisiä autoja suosien hallituskauden aikana. Autoveroa kevennetään 200 miljoonalla eurolla samaan aikaan kun kehitysapua leikataan 300 miljoonalla eurolla. Se on oikein!

Ensimmäistä kertaa Suomen hallitus sanoo ajavansa "rakentavan kriittistä" EU-politiikkaa ja suhtautuvansa kielteisesti tukipaketteihin. Kaiken kukkuraksi Soini toimii ulko- ja eurooppaministerinä, voi sitä ruotsalaisen valtamedian itkua ja hampaiden kiristelyä!

Perussinimulta ei kannata niin sanottua taakanjakoa eli pakolaisten pakollista vastaanottamista esimerkiksi Etelä-Euroopan maista Suomeen. Tärkeää on myös, että Suomessa otetaan käyttöön ulkomaisen raskaan liikenteen tienkäyttömaksu ja lukukausimaksu EU- ja ETA-alueen ulkopuolisille opiskelijoille.

Valtionvelka oli viime vuoden lopussa noin 95 miljardia euroa, jossa oli lisäystä edelliseen vuoteen oli lähes 5,5 miljardia euroa.  Sokea Reettakin näkee, että tällaisella velkaantumisvauhdilla Kreikan tie odottaa.

Meidän täytyy ottaa mallia sellaisista maista kuin Britannia, jossa konservatiivihallitus sai juuri rökälevoiton. Britanniassa on sopeutettu valtion menoja ja äänestäjät huomasivat, että työpaikkoja oli syntynyt, ja palkitsivat sen uudella viisivuotiskaudella. Viiden vuoden aikana Britanniassa syntyi enemmän työpaikkoja kuin muissa EU-maissa yhteensä. 

Minusta tulee kesällä isä. Se on hieno ja iloinen asia, mutta samalla ajattelen, että tulevat sukupolvet eivät saa joutua maksamaan isiensä ja äitiensä virheitä. Saamani palautteen perusteella suuri osa suomalaisista ymmärtää, että viilailun ja höyläilyn aika on ohi. Tarvitaan kouriintuntuvia uudistuksia.

Tasavallan presidentin sanoin: tartutaan härkää sarvista.

 

PS. Kiitos kaikille 2907 minua äänestäneelle. Otan mielelläni vastaan ehdotuksia ja palautetta!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (31 kommenttia)

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Veli Simonin tyylilaji otsikossa ihmetyttää. Kun on kysymys kylmistä totuuksista ei yleensä puhuta pukkaamisesta.
Persuveljien epäherkkä kielen vivahteiden tuntemus johtuu siitä että he eivät ole keksineet eläneensä sivistysvaltiossa ja nyt se liian myöhäistä.

Käyttäjän juhanikahelin kuva
Juhani Kahelin

"kansallismielinen hallitus"

Tunnen olevani maailmankansalainen.
Minulle ei ole olemassa suomalaisuutta muun maailman vastakohtana.
Kansallismielisyys on tylsää.
Tiemme erosivat heti.

* * *

Pöyristyttävää on ollut myös Stubbin toistelu siitä kuinka EU-politiikassa johtotähtenä on vain Suomen etu. Suomen etu? Ei kiinnosta "Suomen etu". Perspektiivinä on oltava Eurooppa, maailma, maapallo, ihmiskunta, ihmiskunnan sivistys ja tietämys ja kulttuuri.

Harvinaisen suppeakatseinen hallitus.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Jokaisen pätevyys nähdään aikanaan ja onhan siellä entiset kansliapäälliköt edelleenkin jamuuvalmisteleva henkilökunta.

HannaMäntylällä on kokemusta aikaisemmalta ajalta myös käyttää pätevää avustajaa.

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Leikkaus kehitysavusta on leikkaus paitsi maailman köyhimmiltä, myös niiltä suomalaisilta yrityksiltä, joiden tuotteita ja palveluja on kehitysavuksi ostettu. Autoveron alennus puolestaan on tulonsiirto uuden auton ostajille. He ovat viime aikoina olleet pääasiassa kuusikymppisiä vakavaraisia miehiä. He eivät muutenkaan ole joutuneet laman eivätkä joudu tulevienkaan leikkausten maksumiehiksi millään tavalla. Hallitusohjelma lupaa sen verran ankaraa sapiskaa tavallisille työikäisille ja lapsiperheille, että heistä ei uuden auton ostajia tule löytymään.

Tämä kuvio on siis persuille rehvastelun arvoinen asia...

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck

Miten se että maksaa ostamansa hyödykkeen arvon verran veroa voi olla "tulonsiirto ostajille"?

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen

Valtio siinä veronalennuksella siirtää osan (potentiaalisista) verotuloistaan ostajiille - ja auttaa myös automyyjiä tavaransa kaupittelussa.

Autoveron alennus on käytännön kädenojennus varakkaille, heille jää enemmän rahaa uuden auton oston jälkeen kuin nykytilanteessa.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #6

Teet rohkean olettamuksen että ostaja olisi ostanut sen saman auton hinnasta riippumatta. Tuollainen näkemys kuluttajien, varsinkin auton ostajien, käyttäytymisestä on niin kaukana omastani että on takuuvarmasti hedelmätöntä keskustella eteenpäin. Suosittelen kuitenkin hintajoustokäsitteeseen tutustumista. Tulonsiirroksi tuota veronalennusta ei kuitenkaan voi missään tapauksessa kutsua!

Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen Vastaus kommenttiin #8

Tässähän oli kyse Simon Elon rehvastelemasta kehitysapuleikkausten ja autoveron alennuksen rinnastamisesta. Köyhimmiltä otetaan ja varakkaille annetaan.

Selitin jo kuin lapselle. Jos et ymmärrä, en voi enempää auttaa.

Käyttäjän MaxStenbck kuva
Max Stenbäck Vastaus kommenttiin #9

Päätit sitten vastata vähätelemällä minua. Tapanani ei ole väitellä kenenkään kanssa joka ei kunnioita vastapuolta, joten olkoon.

Käyttäjän heke kuva
Heikki Paananen

Vaikka hallituspuolueet ovat onneksi löytäneet yhteisen sävelen, kannattaa teidän kaikkien kuitenkin seurata Pääministeri Sipilän esimerkkiä ja kuunnella myös opposition ajatuksia. Siellä on paljon fiksua porukkaa. Räyhähenget voinee jättää omaan arvoonsa, mutta asiansa tuntevien pöytään kannattaa eduskunnan kahvilassa istua ja katsoa silmiin.

Ensio Piiroinen

Hienoa, että menitte hallitukseen. Ainakin persuja vastustaneet, jotka ilkkuivat vastuuttomuudesta neljä vuotta sitten tulevat nyt ilkkumaan vastuun ottamisesta ja takin kääntämisestä ja sen tapaisista asioista, koska se on luontevaa toimintaa jotain vastustettaessa. Ohjelma ei tietenkään ole täysin Persujen ohjelman mukainen, mutta nyt teillä on tilaisuus näyttää, mitä siellä osataan, vai osataanko mitään.

Käyttäjän ManuKorkman kuva
Manu Korkman

Koiita nyt muistaa olevasi hallituspuolueen kansanedustaja, ennen kuin alat ilkkumaan rakkaille ruotsalaisille naapureillemme.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen

Eikös uusi ulkoasianministeri aina ekaksi mene vierailulle Ruotsiin. Pitää varmaan informoida ruotsalaisia että aktiivista ruotsivihaa levittävän puolueen pamppu nyt tulee soopelit niskassa sinne mukaystävälliselle vierailulle.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari

Missä on levitetty ruotsivihaa?

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #15

Persujen jutuissa. Ei ainoastaan sellaista että asiat olisivat huonosti maahanmuuton takia mutta myös ihan yleistä ruotsivihaa ja sitten näitä erikoisia historiantulkintoja missä suomi on ollut ruotsi siirtomaa yms.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #16

En ole nähnyt ruotsivihaa persujen jutuissa. Outoja väitteitä, joille toivoisi jotain perusteluja.

Eikö Suomi ole ollut Ruotsin vallan alla vai mitä tarkoitat?

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruotsin_vallan_aika_...

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #19

No varmaan kuopiolaiset voi sanoa että ne on Suomen vallan alla mutta se kuulostaa aika tyhmältä.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #21

Onhan ne Suomen valtion vallan alla ja mm. maksaa sinne veroja.

Kuten Suomikin Ruotsin vallan alla.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #24

Tarkkaan ajatellen Kuopio ei maksa Suomelle veroja vaan maksaa veroja valtiolle.

Käyttäjän ilkkah kuva
Ilkka Huotari Vastaus kommenttiin #25

Niin sanoinkin: Suomen valtion vallan alla.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #26
Käyttäjän opehuone kuva
Esa Mäkinen Vastaus kommenttiin #24

Jos tarkkoja ollaan, niin suunnilleen nykyisen Suomen alue oli lähes koko yhteisen historiamme ajan hallinnollisesti muiden maakuntien kanssa tasavertainen osa Ruotsia, ei enempää tai vähempää alistettuna kuin muutkaan Ruotsin maakunnat. Hallinnollisesti Suomi ei siis ollut mikään siirtomaa Ruotsille. Esim. Puolalta, Venäjältä, Tanskalta ja saksalaisilta pikkuvaltioilta ym. valloitetut alueet olivat yleensä eri asemassa.

Siirtomaa-, alistus- ym. ovat nationalistisen ja anakronistisen historian väärinymmärryksen käsitteitä.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen Vastaus kommenttiin #37

Niinhän se on. Mutta fatkat eivät istu etnonationalistin propagandistiseen työkalupakkiin.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Joo kerro terveisii Stefan Löfvenille, jos sulla on noin hyvät suhteet sinne :)

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Puolue, joka suostuu leikkaamaan koulutusmäärärahoista, puolue joka ensin ei uskalla mennä hallitukseen ja sitten kun uskaltaa, ei uskalla ottaa finassivastuuta valtiovarainministerin roolissa, ei ole minun puolueeni.

Käyttäjän valpperi kuva
petteri ritala

Monelta varmaan pääsee nyt itku, kun noin merkittävän tiedonannon julkaisit.

Käyttäjän Pekka Toivonen kuva
Pekka Toivonen

Nimiehdotukset vauvalle : Timo, Jari-Jussi tai Hanna.

Petteri Hiienkoski

Perussuomalaiset osoittautuvat pehmopuolueeksi.

Toiseksi suurin puolue suostuu muutaman kevyen ministerinsalkun hinnalla kylmän markkinaliberaalin porvahallituksen tukipuolueeksi ja myy käytännöllisesti katsoen kaikki vaalitavoitteensa, joilla ostivat ihmisiltä ääniä. Säälittävää.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Petteri ettei taas pata soimaas kattilaa !

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset