*

Viisauksia ihmisen Elosta Suoraa ja kriittistä puhetta politiikasta

Koulujen kesälomien alkua on siirrettävä kahdella viikolla

Perussuomalaiset Nuoret esittää, että koulujen kesälomien alkua ja loppua siirretään siten, että kesälomat pidetään juhannuksesta elokuun loppuun.

Koko lukuvuosi tulee jaksotella uudelleen niin, että jo keväällä pidettäisiin taukoa, jotta koulutyötä voidaan jatkaa pidemmälle kesään.

Suomi ampuu itseään jalkaan. Matkailu on maailman nopeimmin kasvava elinkeino, mutta matkailuyrityksemme laittavat elokuun alussa lapun luukulle.

Esimerkiksi Muumimaailma on laskenut, että kesälomien muutos lisäisi kassavirtaa noin 25 prosentilla. Yritysten kannalta ongelmia ovat myös nuoren työvoiman palaaminen opiskelemaan sekä Suomen maine ulkomailla maana, johon turistin ei kannata tulla elokuussa.

Taloudellisten perusteiden lisäksi tärkeä on myös yksinkertainen perhepoliittinen syy: vanhempien lomat alkavat useimmiten vasta juhannuksen tienoilla.

SUOMA ry:n vuosi sitten tekemässä tutkimuksessa kesälomien siirtoa kannatti 46 prosenttia suomalaisista.

 

(Kirjoitus on alunperin julkaistu Perussuomalaisten Nuorten hallituksen kannanottona 14.8.2014)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (8 kommenttia)

Jukka Mäkinen

Ei per.., nyt menee pikkupersut perse edellä puuhun. Järkevämpää olisi palata entiseen ja suoda koululaisille vanha kunnon kolmen kuukauden kesäloma. Opettajillekin saataisiin aikaa tehdä kaikkea sitä duuniin kuuluvaa työtä ja opiskelua, mihin ei muuten opetukselta oikein jää aikaa.

Käyttäjän TuomoKokko kuva
Tuomo Kokko

Kannatan Perussuomalaisten Nuorten ehdotusta koulujen kesälomien uudelleenjärjestämiseksi, vaikka poliittisesti olen lähinnä tyypillinen demari. Joskus on meikäläisenkin perehdyttävä aloitteen sisältöön, eikä vain kuitattava sitä epärealistiseksi höperehtimiseksi sen alkuperän vuoksi.

Käyttäjän TeppoNygren1 kuva
Teppo Nygren

Oli pakko kysyä omilta lapsiltani mielipidettä asian suhteen ja alkukesästä ei kuulemma muutenkaan olisi mitään tekemistä. Ei ainakaan ahkeria koululaisia haittaisi lainkaan jos kesälomaa siirrettäisi.

Käyttäjän suburbian kuva
Sini Lappalainen
Käyttäjän mikkonummelin kuva
Mikko Nummelin

Ne, joilla on kesämökit, haluavat luonnollisesti mennä valmistelemaan kyseistä juhlaa paikan päälle hyvissä ajoin ennen juhannusta juhannusalusviikolla ja jotkut jopa ennen menoruuhkaa. Kesälomien alun siirtäminen ainakaan liikaa eteenpäin Suomessa johtaisi tältä osin kaaokseen kun vanhemmat vetäisivät lapset ennenaikaisesti pois koulusta.

Käyttäjän tomiketola kuva
Tomi Ketola

Ei mikään uusi idea vaan ajatusta koululaisten kesälomien siirtämisestä loppuvaksi elokuun lopulla esitetään aina silloin tällöin.
Kyseessä on loma-aikojen yhteinäistäminen eurooppalaisten valtioiden kanssa. Niillähän suosituin lomakuukausi on elokuu.

Käyttäjän anitaorvokki kuva
Anita Koivu

Tässä olisi järkevä eduskunta-aloitteen aihe.
Siirrolle on monta perustelua. Pääpointti ei voi olla mökkiläisten ongelmat.
1.Pienten koululaisten vanhemmilla on vaikeuksia järjestää lasten hoitoa kun omat lomat alkavat useimmiten juhannuksen jälkeen.
2. Kun EU:ssa loma-ajat ovat elokuussa eikö myös meilläkin olisi järkevää siirtyä samaan käytäntöön. Ruotsissa tiettävästi koko peruskoulun ajan koulujen kesälomat ovat alkaneet juhannuksen jälkeen.
3. Ilmasto on muuttunut jo vuosia siten, että vasta juhannuksen jälkeen alkaa lämmin kausi.
4. Elokuu on myös sadon kypsymisen aikaa, jolloin koululaisilla olisi mahdollisuus hankkia taskurahaa vaikkapa marjanpoiminnalla.

Käyttäjän JouniHalonen kuva
Jouni Halonen

Kunhan nyt ensin päästäisiin eroon talvi-kesäaikavenkoilusta.

Joku ehdotti kolmen kuukauden kesälomaa koululaisille entisiä aikoja muistellen, mutta unohti samalla, että silloin käytiin lauantaisinkin puolipäivää koulussa ja muutenkin lauantai oli työpäivä.

Matkailu öljyntuotannon hiipuessa on maailman nopeimmin romahtava elinkeino, jos jonkun lomamatkailua nyt ylipäätään voi hänen elinkeinokseen kutsua.

Oletteko reissanneet Suomessa? Hylättyjä motelleja, hotelleja, vesipuistoja, puuhailumaita löytyy jonkun verran ja uutena ilmiönä venäläisiin panostaneet palvelut kaatuvat jopa itärajan pinnassa, eikä kyse ole Ukrainan tilanteesta. Ei näihin auta Suomen koululaisten loma-ajat. Tarjontaa on yksinkertaisesti liikaa.

Ääriajateltuna kannattaisiko luopua lomista kokonaan kaikkien osalta, saataisiin maailma nopeammin valmiiksi ja kaikenlainen turha vapaa-ajan humppa jäisi pois. Kesä on monella alalla parasta työnteon aikaa. Maailma ilman löyhkää ja pienellä energiankulutuksella löytyy nykyään verkosta.

Eräässäkin huvipuistossa parhaimman sesongin aikaan vakituinen johtoporras ja tietotekninen tuki lomailee, ihan kuin talvella huvipuiston ollessa kiinni ja huollettavana ei ehtisi. Kesäpätkätyöntekijät jätetään pärjäilemään itsekseen ja heidät haukutaan lomilta palatessa asiakkaiden valitettua palvelun toimimattomuudesta esim. kassajärjestelmän kaatuillessa.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset