Viisauksia ihmisen Elosta Suoraa ja kriittistä puhetta politiikasta

Brittimeppi Daniel Hannan näkee Suomen euroeron mahdolliseksi

Sain tänään kunnian isännöidä kahta valovoimaista miestä, brittimeppi Daniel Hannania ja talousasiantuntija Heikki Koskenkylää eurovaalitilaisuudessani Helsingissä. Teemana oli "Uudistajien Eurooppa".

Helsingin Sanomat ymmärsi jutun juonen - Hannan tietää, että Suomen tai muiden maiden euroero on mahdollista ja jopa suotavaa.

Yhteisvaluutta euro on muodostunut valtavaksi ongelmaksi Euroopan taloudelle. Euron kalleus on vaikeuttanut vientiä ja vastaavasti helpottanut tuontia. Euron takia työttömyys on lisääntynyt ja tuotantoa on siirretty pois Suomesta.

Kannatan Hollannin pääministerin Mark Rutten esitystä, että luodaan oikeudellinen mekanismi maan eroamiseksi tai erottamiseksi euroalueesta. Marssijärjestyksen on olta selvä kaikille osapuolille.

Suomi ja Kreikka eivät mahdu samaan rahaan. Haluatko sinä, että Suomi takaa saksalaisten pankkien tappioita miljardeilla euroilla?

Taloudellisesti ja eettisesti kestämätön tukipakettipolitiikka ei voi enää jatkua. Piikki on laitettava kiinni.

Kantani on selvä: Joko Suomen tai Kreikan on aika jättää euro.

Muiden euromaiden on päätettävä, että voivatko Suomen ja Hollannin kaltaiset maat jatkaa yhteisvaluutassa. Mikäli muut euromaat valitsevat Suomen sijaan Kreikan, peli on selvä.

Suomi on minulle kuin Taru Sormusten herrasta -kirjojen Kontu. Maailma ei aina meitä huomaa, mutta lopulta jätämme merkkimme. Suomalaiset haluavat olla rauhanomaisia hobitteja, jotka ovat sivussa maailman melskeestä, mutta tarvittaessa rientävät neuvonpitoon. Suomalaiset ja hobitit ovat sillanrakentajia, huomaamattomia sankareita.

Helsingin Sanomat tarttui ennakko-odotusten mukaisesti Perussuomalaisten ja brittikonservatiivien eroihin. Niitä toki on, ei sitä käy kieltäminen. Britannia on monessa suhteessa erilainen maa kuin Suomi - siitä ne erot johtuvat myös puolueiden välillä.

Kaikkein tärkeintä Perussuomalaisille Eurooppa-yhteistyössä on isänmaallisuuden, yrittäjyyden ja itsenäisten kansallisvaltioiden arvostaminen ja puolustaminen. Liittovaltiokehitystä vastustamme yhtä suurella palolla.

Kuten presidentti Abraham Lincoln totesi, "ystäväsi on sellainen, jolla on samat viholliset kuin sinulla."

Hannan teki puheessaan harvinaisen selväksi, kuinka kaksinaamaista Kokoomuksen Alexander Stubbin on meppinä toimiessaan vaatia Euroopan Yhdysvaltoja ja kotimaassa kiistää olevansa liittovaltion kannattaja.

Perussuomalaisille riittää europarlamentissa kysyntää, koska meillä on jotain mitä tarjota. Aate, joka ei hyväksy monimuotoisen Euroopan ahtamista samaan muottiin. Järkevintä on katsoa eurovaalit ensin ja päättää ryhmästä sen jälkeen.

Perussuomalaiset maksimoi vaikutusvaltansa, mutta gallupit Britanniasta ja Suomesta osoittavat, että Keskusta minimoi vaikutusvaltansa. Britannian Liberaalidemokraattien ja Keskustan kannatus laskee kuin lehmänhäntä ja europarlamenttiryhmä ALDE:n paikkaluku sen mukana.

Keskustalle sopii toinen lainaus Lincolnilta: Kaikkia ihmisiä voi huijata jonkin aikaa, joitakin ihmisiä voi huijata kaiken aikaa, mutta kaikkia ihmisiä ei voi huijata kaiken aikaa.

Perussuomalaiset on Suomen ainoa eduskuntapuolue, joka on ajanut johdonmukaista EU-kriittistä linjaa. Siksi voin eurovaaliehdokkaana ylpeänä seisoa linjamme ja aatteemme takana.

Sormuksen ritarit kokoontuvat ennen suurta matkaa. Eurovaalit on tarina siitä, kuinka vapaan lännen puolustajat luovat kansakuntien Euroopan.

Voi olla monelle yllätys, ketkä kaikki lopulta liittyvät saattueeseen.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

10Suosittele

10 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (5 kommenttia)

Käyttäjän MikkoAhola kuva
Mikko Ahola

En oikein ymmärrä, mitä merkitystä jollain britin mielipiteellä on Suomen talouspolitiikkaan?

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Entäs Simon Elon tai minun mielipiteellä, eli eurosta pois? Mikä on Aholan mielipide ja miten perustelet että euro selviää yhteisvastuusta ja ristiriidoista euromaiden taloudenpidossa?

Ps. Ihmetyttää miksi kaikki euron kannattajat eivät ymmärrä yhtään mitään mutta kovasti kannattavat yhteisvaluuttaa.

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Suomen ero eurosta tapahtuu, kun suomalaiset oivaltavat maailman ja kansainvälisyyden olevan muutakin kuin pieni Ruhrinalueineen kuiviin imetty Eurooppa.

Käyttäjän Mikko-VilleMtt kuva
Mikko-Ville Määttä

"Kantani on selvä: Joko Suomen tai Kreikan on aika jättää euro."

En laittaisi Suomea ja Kreikkaa näin voimakkaasti vastakkain. Molemmilla mailla on yhteinen ongelma, nimittäin euro. Ei Kreikan kannaltakaan varmaan olisi vielä myöhäistä, meillä on varmaan vielä ainakin tämä vuosi aikaa. Meillä on myös sama ongelma, molemmissa maissa enemmistö kansalaisista tukee eurossa pysymistä.

Tavallaan on kyse siitä, että ihmiset pitäisi pystyä pelastamaan itseltään. En tiedä pystyykö hobitti sellaiseen, vai pitäisikö olla jediritari. Oli miten oli, pelkästään yrittäminen olisi hyvin jalo teko.

Käyttäjän topira kuva
Topi Rantakivi

Hienosti ajateltu Taru Sormusten Herran -trilogiasta ympätty juttu Suomen kinkkisistä asioista. Nostan hattua.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset