Viisauksia ihmisen Elosta Suoraa ja kriittistä puhetta politiikasta

Valtuustosta: Lommilan uusi kauppakeskus on tervetullut

Vuoden ensimmäinen Espoon kaupunginvaltuuston pidettiin viime maanantaina. Esityslistalla olivat merkittävimpinä kysymyksinä teknisen toimen johtajan Olavin Loukon asema ja Lommilan kaavamuutos.

Loukon asemasta käytiin pitkä ja värikäs keskustelu. Asia on vakava, sillä hän sai lainvoimaisen tuomion lahjusrikkomuksesta. Perussuomalaiset esitti Loukon erottamista ja vihreät hänen siirtämistään toisiin tehtäviin. Kaupunginhallitus esitti varoitusta.

Lopulta kaupunginhallituksen esitys voitti äänestyksessä toisiin tehtäviin siirtämisen luvuin 59-13. Äänestin toisiin tehtäviin siirron puolesta yhdessä muiden perussuomalaisten ja useimpien vihreiden kanssa. On valitettavaa, että toisiin tehtäviin siirrolla ei ollut enemmistön tukea.

Lommilan asemakaava hyväksyttiin valtuustossa äänin 57-16. Olen aikanaan asunut kaksi vuotta Espoon keskuksessa, käynyt töissä Entressen kauppakeskuksessa ja ollut kriittinen Lommilan asemakaavamuutoksen suhteen.

Äänestin valtuustossa kaavamuutoksen puolesta koska Espoo tarvitsee vaikeassa taloustilanteessa lisää työpaikkoja ja palveluita. Esimerkiksi osa Pohjois-Espoosta tulee käyttämään Lommilan uutta kauppakeskusta, jolloin kaupankäynti ja sitä kautta  verotulot säilyvät Espoossa naapurikuntien sijaan.

Kaavamuutoksella mahdollistetaan liikerakentamista kauppakeskusta varten 110 000 kem2, josta päivittäistavarakauppaa saa olla 4000 kem2, erilliselle liike-, toimisto-, liikunta- ja hotellirakentamiselle 35 000 kem2 ja teollisuus- ja varastorakentamiselle 30 050 kem2.

En usko, että uusi kauppakeskus heikentää Espoon keskuksen palveluita, vaan päinvastoin vahvistaa. Tilanne on muuttunut oleeellisesti siitä, kun käsittelin asiaa viimeksi vuonna 2009. Silloin Entressen kauppakeskus oli vasta avattu ja Espoon keskuksen asema epäselvä. Nyt kauppakeskus on ottanut paikkansa, rautatieasema on uudistettu ja myös vanhempi kauppakeskus Espoontori on tehnyt tarvittavia uudistuksia.

Ainoa kritiikkini kaavamuutoksessa kohdistuu turhan tarkkaan sääntelyyn siitä, että millainen kauppakeskuksen tulee olla. Ymmärrän tarpeen polkupyöräpaikoille, mutta vaatimus 600 paikasta on liikaa. Vaatimuksena on, että vihertila tulee toteuttaa avoimena, aukiomaisena tilana ja kauppakeskuksen on oltava läpikuljettava jalankulkijoille ja polkupyöräilijöille. Nämä päätökset täytyisi jättää arkkitehdille ja rakennuttajalle, joista jälkimmäinen myös kantaa kauppakeskuksen taloudellisen vastuun.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset