Viisauksia ihmisen Elosta Suoraa ja kriittistä puhetta politiikasta

Sotaveteraaniliitto valistamaan uutta sukupolvea

Useiden suomalaisten nuorten kosketuspinta sotiemme veteraaneihin, työvelvollisiin tai evakkoihin alkaa olla varsin kapea. Entistä harvemmalla nuorella on isoisä tai isoäiti, joka kertoisi heille kokemuksistaan sotavuosilta.

 

Sota näyttäytyy useille nuorille kaukaisena asiana. Nykyiset sodat kuten esimerkiksi Afganistanin operaatio eivät ole osa suomalaisten nuorten arkea. Sota ei kosketa edes lähipiirin elämää, kuten vielä muutama sukupolvi sitten. Sen vuoksi käsitys sodasta on hämärtynyt siihen, mitä nuori näkee elokuvissa tai videopeleissä. Samalla itsenäisyys nähdään herkästi itsestäänselvyydeksi, vaikka yhä useat kansat elävät ilman itsemääräämisoikeutta.

 

Suomen Sotaveteraaniliiton järjestöllinen luonne muuttuu väistämättä seuraavien vuosikymmenien aikana. Sotaveteraaniliiton merkitys ei vähene, vaikka työnkuva muuttuu. Tulevaisuudessa, kun veteraanit eivät itse ole kertomassa kokemuksistaan, on Sotaveteraaniliiton kunniatehtävä jakaa nämä kokemukset uusille sukupolville. Liitto toimisi asiantuntijatahona.

 

Liiton perusajatusta, maanpuolustushengen vahvistamista ja jäsenien eli veteraanien palvelemista, täytyy tietysti jatkaa vakaasti. Sotaveteraaneille on tarjottava hyvät eläkevuodet – tämä on poliitikolle menoerä, jossa ei saa tarttua hintalappuun.

 

Erityisen tärkeitä tietoisuuden vahvistajia ovat kansalliset juhlapäivät kuten veteraanipäivä ja kaatuneiden muistopäivä. Nämä eivät kuitenkaan riitä, vaan työn on oltava jokapäiväistä. Suomalaisten on saatava tietoa itsenäisyytemme historiasta luonnollisesti koulutusjärjestelmän ja muiden yhteiskunnallisten instituutioiden kautta.

 

Sotaveteraaniliitto voi järjestää esimerkiksi kohtuuhintaisia ryhmämatkoja sotien tapahtumapaikoille. Asiantuntevan oppaan välityksellä matkalaiset saavat omakohtaisen ja elämänmakuisen ymmärryksen miehistä ja naisista historian lehdillä. Historiankäsitys voi muutoin jäädä kovin ohueksi ja vaikutelmaltaan kuivaksi.

 

Isoäitini oli evakko ja asettui lopulta Lappiin. Hän kertoi avoimesti kokemuksistaan, minkä arvon olen ymmärtänyt vasta vanhemmalla iällä. Kun ymmärtää mistä on tullut, voi ymmärtää mihin on menossa. Myönteinen kansallinen itsetunto antaa suomalaisille vankan perustan kanssakäymiseen monimuotoisen maailman kanssa. Suomalaisuus, jota olemme historiassa puolustaneet, on omaperäinen vahvuutemme, jonka voimme maailmalle lahjoittaa.

 

Sotaveteraaniliitto on toimija, joka omalla toiminnallaan luo yhteiskuntaamme suomalaisuutta arvostavan ilmapiirin. Toivon, että Sotaveteraaniliitto käy tarvittavan uudistustyön ja jatkaa merkittävänä yhteiskunnallisena voimana. Nuorisojärjestönä tarjoamme Sotaveteraaniliiton käyttöön kaiken nuoriin liittyvän asiantuntemuksemme. Suomea on aina rakennettu yhteistyössä.

 

 

Simon Elo

Puheenjohtaja

Perussuomalaiset Nuoret ry

 

(Kirjoitus on julkaistu Sotaveteraani-lehdessä 3/2012)

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän jojalonen kuva
Jussi Jalonen

Simon Elon kannanotto on erittäin hyvä ja mallikas. Keskustelua aiheesta on syytä pitää yllä.

Maamme erinäisten sotaveteraaniyhdistysten keskinäiseen historiaan liittyy toki oma ristivetonsa, mutta se ei ehkä ole enää niin aktuaali.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset